niin haluaisin silti kommentoida tätä douping jupakkaa.
Minusta ei niinkään ole tärkeää se mitä käytettiin ja kuka käytti tai doupingista ylipäätään, vaan tärkeää on minusta ihmiseten asenteet.
Minua häiritsee se, että kaikki on oikein jos ei vaan jää kiinni. Tyhmät jää kiinni, kuten sanotaan. Eli hyväksytään kaikki mahdolliset keinot päämäärien saavuttamiseksi, kunhan niistä ei jäädä kiinni. Minusta on sääli, että yhteiskuntamme kulkee yhä voimakkaammin siihen suuntaan. Kyrö oli minusta hyvä esimerkki. Ei hän missään vaiheessa ole näyttänyt katuvan sitä, että doupingia on käytetty, hän on katunut sitä, ettei hän selvittänyt tarkemmin kiinni jäämisen riskiä. Sama ilmiö näkyy myös muualla yhteiskunnassa, entisessä itäblokissa se näkyy vielä voimakkaammin.
Minusta ei niinkään ole tärkeää se mitä käytettiin ja kuka käytti tai doupingista ylipäätään, vaan tärkeää on minusta ihmiseten asenteet.
Minua häiritsee se, että kaikki on oikein jos ei vaan jää kiinni. Tyhmät jää kiinni, kuten sanotaan. Eli hyväksytään kaikki mahdolliset keinot päämäärien saavuttamiseksi, kunhan niistä ei jäädä kiinni. Minusta on sääli, että yhteiskuntamme kulkee yhä voimakkaammin siihen suuntaan. Kyrö oli minusta hyvä esimerkki. Ei hän missään vaiheessa ole näyttänyt katuvan sitä, että doupingia on käytetty, hän on katunut sitä, ettei hän selvittänyt tarkemmin kiinni jäämisen riskiä. Sama ilmiö näkyy myös muualla yhteiskunnassa, entisessä itäblokissa se näkyy vielä voimakkaammin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rauhan tervehdys veli Hassan!
Iskit kyllä totaalisesti asian ytimeen
ja juuri tätä vastaan meidän kristittyjenkin pitäisi panostaa.Hyvä!
Minua hiukan mietityttää vain tuo sinun otsikkosi urheilun kuulumattomuudesta uskontoon?
Raamatussa sanotaan, että urheilusta on hyötyä vain vähän, mutta mihinkä
sitä verrataan? Todella maailman suurimpaan asiaan ja kun moisia rinnastuksia ei yleensä moniin asioihin ole tehty, niin urheilun arvostus Raamatun valossa nousee, arvoonsa mittaamattomaan.(HE HE!)
Anteeksi Hassan, mutta kun minä vain yksinkertaisesti olen ns. "urheiluhullu".
Koulussakin minä suorastaan rakastin urheilutunteja. Vaikka minulla oli ko. aineesta aina kymppi, niin olin silti ns. ainainen kakkonen, kun mentiin kisoihin, koska "räävin" kaikkia mahdollisia lajeja.
Poikani tuntuu jatkavan samaa rataa, toki huomattavasti lahjakkaampana, mutta laiskempana harjoittelijana.
Juoksin muuten viime kesänä pari maratoonia.(vaimoni kyllä nimitteli minua sadistiseksi itseäni kohtaan)
Mietin kyllä itsekkin juoksun jälkeen,
miksi haen omia rajojani.Mitä se on?
En todellakaan suosittele kaikille?
Pointtini miksi avasin itseäni, niin johtuu siitä, että uskon urheilun olevan, ainakin määrätyllä tasolla monessa mielessä hydyllistä, joka ennaltaehkäisee mm. monia sairauksia
ja ennenkaikkea pitää meidät pois monesta pahasta. Johonkin se ylimääräinen energia on hyvä purkaa!
Miksei urheiluun?
Lisäksi vanhankansan sanonta arvostamastani urheilijasta;...."raitis, rehti ja reilu, ei horju, ei heilu," ...on
mielestäni se päämäärä johonka meidän
pitäisi pyrkiä.(tuntuu ainakin tänäpäivänä, vähän kaukaiselta)
Meni vähän pitkäksi, mutta olkoon!
Kuitenkin olen sitä mieltä, että ilo Herrassa on väkevyytemme! Vai mitä Hassan?
Jep, elämä on kovaa ja ratsuväki raakaa voitais tähänki sanoo. Mun mielest oli kuiteski TODELLA KORNII kuulla oikein POLIITIKON suusta nuo syvän paheksunnan sanat. Mitähän Jeesus tohon oliskaan sanonu...???