Päättymätön taistelu

Asumme itse rakentamassamme talossa ja olin tarkkana, kun tämän puutarhan istutukset perustettiin. Alle ja sivuille tuli juurimatto ja oikeaoppiset maa-ainekset päälle. Rikkaruohoja tietysti aina tulee, mutta mennen tullen nyppäisen niitä. Kun on tiheä istutus, ei jää rikkakasveille niin paljon tilaa. Vuohenputken kanssa taistelu saattaa olla toivotonta - ehkä on paras nostaa perennat ylös, jakaa ne ja tehdä koko penkit uusiksi. Olen myös nurmikolta vallannut alaa laittamalla pohjalle sanomalehtiä ja siihen laittanut kohopenkin, reunoja voi helposti tukea vaikka turveharkoilla. Vaihdamme usein kasveja ystävien kesken, ja syynään visusti, ettei tule juolavehnän tai vuohenputken juuria mukaan. Peruna- ja vihannesmaata haraan usein. Jauhosavikka siellä koettaa nostaa päätään yli muiden, mutta onneksi se on helppo pois kiskaistava.

Voikukkaa helottaa tähän aikaan nurmikossa, mutta ahkeraan leikkaamalla se pysyy aisoissa. Voikukat ja vuohenputket voi tietysti syödäkin, monet muutkin rikkaruohot. Vuohenkellohan on kaunis kasvi, ja annan sen rauhassa kilpailla sellaisilla kulmilla, joilla on luonnonmukaisia tai rotevia kukkia. Ainakin kultapiisku, vuorikaunokki ja päivänkakkara ja lyhtykoiso sille pärjäävät. Lyhtykoison oransseja siemenkotia jaan syksyllä runsaasti koristetarkoituksiin, se leviää kuin vuohenputki, varoitan...

Leppoisia taisteluhetkiä Sinulle ja muillekin mullanmöyriijöille, pysyy pirteänä, kun on jotain vastusta ! Hyvä filosofia on myös antaa kaikkien kukkien kukkia, ihan konkreettisestikin.

Vuohenputken kanssa olen kamppaillut myös kaksin käsin tontin ulkolaidoilla.

Lopulta sain sen kuriin Roundopilla. Se häipyy silloin juurineen. Kukkapenkkien perennoihin se ei päässyt leviämään, ja vaikeaa onkin suihkuttaa siinä.

Ottaisin ainetta kulhoon ja penslaisin pullasutilla kasvia:D Sitä kun ei saa osua yhtään muihin kasveihin, jotka kuolevat myös.

Makriina nyt erehdyin! Koiranputkea tarkoitin. Luin tuolta Googlesta, että mullanvaihtoa suositellaan koko penkalle saadakseen sen pois.

Miksi ei siihenkin tehoaisi Roundop, puuvartinenhan se ei ole!

Kesämökillä pihamme sulautuu metsään ilman vaiheita. Siellä ovat koiranputki, horsma ja vuohenputki voittamattomat. Revin ne irti pihan reunasta, mutta metsää riittää joka suuntaan. Mitään lopullista ei saa niissä oloissa tehdyksi.
Mutta eivät ne niin pahasti edes häiritse siellä, kun pihanurmi sentään pysyy tasaisena ja monet istuttamani pensaat ja muut ovat sentään etualalla. Siellä ei kasvin koolla ole väliä. Mitä isompi ja korkeampi, sen parempi.
Kaupunkipihassa voisi tietysti kuvitella, että poistaisi kasvit ja mullat, panisi alle juurimattoa jne . lisäisi uudet mullat ja istuttaisi kasvit takaisin.
Se on vain teoriassa, sillä ei ole traktoria eikä muuta kaivinkonetta vajassa. Lapiohommana se ei käy, sillä piha on sen verran suuri, että voimat loppuisivat isommaltakin talkooporukalta.
Mökillä onnistuin vähentämään vuohenputken kasvua levittämällä mustaa muovia tiheimmälle kasvupaikalle. Auttoi tilapäisesti.
Mutta puutarhurin ilojahan ne kitkemisetkin ovat.

Tämän päivän sanomalehteen oli listattu ei toivottavien vierasperäisten kasvien nimiä. Isolle jättiputkelle kokonaan hävitettäväksi v. 2020.
Myös Lupiinia hävitetään, samoin Kurttulehtiruusua.

Ainakaan Lupiinin hävittäminen tuskin onnistuu tienvarsilta. Lienee jo Kainuuta myöten komistamassa keskikesää.
Sillä on erikoinen tapa saada pitkäaikaisilla kasvupaikoilla erivärisiä vaihtoehtoja. Jotkut ihmiset mouruavat; mitäs niitä niittelette, komeita kasveja.

Nosta koko penkki nurin,vaikka osa kerrassaan ,jos et jaksa kerralla . Sitten pohjalle suodatin kangas puhdistetut kukat uuden mullan kanssa, lannoita ja kastele alkuun päivittäin.ole kokenut ,muista heinistä ja kanervista,suopursuista. heta

Minulla on vitsauksena ollut ohdake,karraksi myös kutsutaan.
Koko puutarha on aina vaaravyöhykkeessä.
Siinä on pitkä juuri jota on vaikea kaivaa maasta ja sitten ne violetit
kukat jotka hahtuvina lentää raja-aidoista välittämättä.
On kuin tämä nykyinen EU!

Myrkkyjen kanssa ei aina haluaisi toimia ja eipä se paljon hyödytä,koska
läheisiltä pelloilta ja ojien reunoilta tulee heti uusi annos.

Joskus olen ihmetellyt,ettei niitä hävitetä,leikata tai myrkytetä ennenkuin ne tulee kukkaan,ei,vaan syksyllä,kun kaikki kukat ovat tuleentuneet ja hahtuvina lentäneet ympäri tienoota,sitten ne tyhjät varret ajellaan koneilla pois!

Sellainen loputon taistelu minulla myös.

Sellaista se on kun vieraat valloittavat maan. Tulevat kysymättä ja valtaavat elintilan, syrjään vaan kaikki alkuperäinen.
Se on sitä etnistä värikkyyttä niin katukuvassa kuin kukkapenkeissä. Olkaa vaan iloisia mamujen suosijat ! Makriina aina niitten puolesta puhumassa, mutta kotiin ei otettaisi, olkoon yhteiskunnan harteilla ja muualla kuin kotinurkilla. On niin hienoo olla muka suvaitsevainen, kunhan ei turhan läheltä liippaa.
Joku jo myrkkyä ehdotti, joku pois repimistä, eiköhän ole paras ennalta varmistaa etteivät tänne pesi tuhokasvit ja tuhoihmiset ollenkaan !

Kiva lukea kukistanne, tuttua oli tuo "vihulaisten" hävittäminen aikoinaan minullekin. Oon muuten huomannut, että käytän usein sanaa - aikoinaan...no, niinhän se onkin, aikoinaan sitä ja nyt tätä.
On kummallista ajatella, miten monesta olen joutunut luopumaan, mitä olen pitänyt tärkeänä ja rakkaana. Ihmiset ovat asia erikseen, heistä en nyt puhukaan, vaan kaikista kukista, viljelemisestä, rakkaistakin ympäristöistä.
Jostain luin, että luopuminen ja kestäminen, ei menneen haikailu, kasvattaa sekin ihmistä ihmisenä.
Maa, mihin olen kasvattanut, on ollut vahvaa, kasvattanut kaiken istuttamani siemenistä kukoistukseen saakka. Voi puhua vähän vertauskuvallisestikin...mihin ryhtyy, sen tekee tosissaan.
Olen kiitollinen kaikelle menneelle, niin paljon onnea ollut. Toden totta, aina olen aloittanut uudesta luopumisen jälkeen.
Nyt on vuorossa enää kukkien pienviljely, eilen laitoin neljä pelargoniaa "terassilleni", noin 2,5x4 metriä. Tämä riittää, ihmisellä on vaan hyvä olla kauneutta ja viihtyisyyttä ympärillään. Siemenistä kasvattamani krassit jo aika tavalla ryöpsähtivät kasvamaan lämpimän tullessa, keltaiset ja ruskehtavat orvokit amppeleissaan kestävät sään kuin sään. Sitkeästi nousevat myös jokuset 5-6 vuotta sitten saamani Iranin siniset kukat, ja siellä Iranissa minun antamani krassien siemenet.
Nyt on hyvä näin.