Varokaa Kreikka jälleen hattu kourassa

Ja Katainen ulvoo naama kiiltävänä hallitusta kokoon, jotta saadaa kiristettyä suomalaisilta veroja näille loputtomille velkapummimaille. Uutisissa on varovaisesti suomalaisia ärsyttämättä tiedoitettu, että Kreikka meidän vanha tuttu pummiloinen tulee halumaan miljardeja uutta lainaa vanhan kulutetun lainan päälle ensi syksyn aikana. Mutta mitä tähän reagoi Katainen ? Ei mitään, koska hän sekoilee ja vikittelee hourupäisenä kaikkia puolueita vuoron perään hallitukseen, jotta homma lähtee käyntiin ja ehkä Soinikin avaisi lompakkoaan näille kreikoille, portugaleille, espanjoille ja taas kreikoille, jotta pääsisi mukaan Kataisen johtamaan sirkushallitukseen.

Se kuitenkin on todettava, että kaikki tappelevat nyt kaikkien kanssa tällä hetkellä ja kukaan ei halua toista, ellei ole samaa mieltä asioista ja kuitenkin halutaan olla kaikkien kanssa, jotta syntyisi enemmistösoppa Kataisen johdolla, mutta sekään ei ole hyvä, koska liemet läikkyy jo nyt pahasti yli.

Kuka auttaa nyt Suomea hädässä !?
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei auta ainakaan presidentti.

Äänestä

Onko Kreikan lainoitus-takaus asioissa jotain sellaista, että Kataiselle tuli kiire saada SDP ja Vasemmisto pihalle ja kaveriksi Kreikalle rahaa tulee jakamaan Kiviniemi puolueensa kanssa?

Äänestä
  • Saattaa olla koska Kreikan lainan tarve on tiedetty jo jonkin aikaa ja jos Urpilainen olisi ollut tulppana niin se olisi ollut Kataiselle ongelma. Jos nytoikeasti Katainen vielä Kreikkaa ihan pokkana haluaa lainottaa niin........

    Äänestä

  • Huomaa .. SDP antaa tukirahaa vaikka Somalian merirosvoille. Vasurit kyllä kieltäytyi Potugal tuesta. Saas nyt nähdä mistä tämä maa ne rahat oikein repii. Tässä ollaan jo itse niin kusessa kuin olla voi. Näin käy, kun halutaan näyttää kuinka mainio maa Suomi on, ja kuinka Suomikuva kirkastuu maailmalla. Paskat kukaan tiedä edes missä Suomi sijaitsee.

    Äänestä

  • yhtä hel.... s... kirjoitti:

    Huomaa .. SDP antaa tukirahaa vaikka Somalian merirosvoille. Vasurit kyllä kieltäytyi Potugal tuesta. Saas nyt nähdä mistä tämä maa ne rahat oikein repii. Tässä ollaan jo itse niin kusessa kuin olla voi. Näin käy, kun halutaan näyttää kuinka mainio maa Suomi on, ja kuinka Suomikuva kirkastuu maailmalla. Paskat kukaan tiedä edes missä Suomi sijaitsee.

    Nyt kun SDP ja vassarit on häädetty Kataisen kommuunista, johon vielä vihreät, kristilliset ja rkp jäi, niin ole varma, että Soini tulee heittämään Kataisen pois samasta kommuunista, jos hän edelleenkin jauhaa samaa mantraa kriisimaiden ehdottomasta tukemisesta.

    Äänestä

kyllä kreikalle pitää jokunen miljardi antaa vaikka omasta pussista.
pussien nyörit voi aukaista ollila wahlroos ym muut rikkaat ja maksaa
omasta minkä ovat meidän veronmaksajien varoista saaneet kokoon.
laittamalla työtulot pääomatuloiksi.

Äänestä
  • Jos hallitukseen menee maan suurin vaalihäviäjä keskusta ojentamaan kokoomuksen kanssa yhdessä lisä lisä miljardeja kreikoille ja taas kreikoille, portugaleleille ja taas portugeleille, espanjalle, italialle jälleen espanjalle ja ehkä vielä italialle, niin seuraavana sitten kun Suomesta on koluttu kaikki eurot viimeistä centtiä myöten ja myyty kaikki valtion omaisuus, onkin jo Suomen vuoro saada apua.

    Katainen on niin pahassa liemessä kun olla voi ja hän haluaa, että vaalien suurin häviäjä tulee auttamaan häntä Suomea perikatoon.

    Jollei sitten Soini tule hallitukseen viheltämään peliä poikki.

    Äänestä

Ei auta kukaan, vaan Suomelle nauretaan jo pitkin maailmaa kun pienenä ja velkaisena maana riitelevät annetaanko rahaa kriisimaille vai ei.

Äänestä

70 miljardin lainapyyntö on tulossa Kreikalta ja mikähän on Suomen osuus herra Katainen ja rouva Kiviniemi ?

Äänestä

Soinilla on tiukat ehdot hallitukseen menosta ja EU.n kriisimaiden tukia hän ei edelleenkään tule hyväksymään. Periaatteessa Soinilla on koko tämä hallitushässäkän avaimet kourassaan, joita hän ei tule Kataiselle eikä Kiviniemelle ojentamaan ihan tuosta vaan. Muuten vaihtuu hallitusneuvottelija.

Äänestä

Sen takia Katainen haluaa auttaa Kreikkaa ja Portugalia vuoronperään, jotta nämä voivat sitten auttaa vuorostaan Suomea kun rahat loppuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harald Hirmunen kirjoitti:

Ja Katainen ulvoo naama kiiltävänä hallitusta kokoon, jotta saadaa kiristettyä suomalaisilta veroja näille loputtomille velkapummimaille. Uutisissa on varovaisesti suomalaisia ärsyttämättä tiedoitettu, että Kreikka meidän vanha tuttu pummiloinen tulee halumaan miljardeja uutta lainaa vanhan kulutetun lainan päälle ensi syksyn aikana. Mutta mitä tähän reagoi Katainen ? Ei mitään, koska hän sekoilee ja vikittelee hourupäisenä kaikkia puolueita vuoron perään hallitukseen, jotta homma lähtee käyntiin ja ehkä Soinikin avaisi lompakkoaan näille kreikoille, portugaleille, espanjoille ja taas kreikoille, jotta pääsisi mukaan Kataisen johtamaan sirkushallitukseen.

Se kuitenkin on todettava, että kaikki tappelevat nyt kaikkien kanssa tällä hetkellä ja kukaan ei halua toista, ellei ole samaa mieltä asioista ja kuitenkin halutaan olla kaikkien kanssa, jotta syntyisi enemmistösoppa Kataisen johdolla, mutta sekään ei ole hyvä, koska liemet läikkyy jo nyt pahasti yli.

Kuka auttaa nyt Suomea hädässä !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu