spartacuksesta

punainen lanka?

miksi 2 sarjassa gods of arena on jälleen tuo lösöäijä (silmänaluset trurvonneet) jonka spartacus tappoi ekassa sarjassa. ja eikö tappeluiden ollut idea loppua kun orjat otti vallan. liittyykö 2 osa siis mitenkään ykköseen.

3

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsoja.

      Spartacus: Gods of Arena liittyy Spartacuksen ykköskauteen siten, että se on ns. prequel eli tapahtumat sijoittuvat aikaan ENNEN Spartacus: Blood and Sandia.

      Siispä kaikki ne henkilöt jotka teurastettiin ykköskauden lopussa ovat elossa. Eikä itse Spartacus ole vielä edes ilmaantunut kuvioihin.

      Syy tähän on Spartacuksen näyttelijän Andy Whitfieldin sairastama syöpä. Oli liian sairas kuvaamaan kakkoskautta, joten tuotantoyhtiö päätti tehdä tuon prequelin sen sijaan.

      Alunperin tarkoitus oli tietysti, että kakksokausi jatkuu suoraan siitä mihin ykköskausi jäi.

    • Katsoja.

      Lisätietoa sen verran, että Spartacus-sarjan kakkoskausi (siis se oikea kakkoskausi, joka jatkaa tarinaa) alkaa USA:ssa vuoden 2011 lopussa. Sitä ollaan parhaillaan kuvaamassa.

      Spartacuksen näyttelijä on vaihtunut, koska Andy ikävä kyllä ei ole toipunut tarpeeksi hyvin pystyäkseen jatkamaan roolissa.

      • Katsoja.

        Ja tänäänhän sitten tuli tieto että Andy Whitfield on kuollut. Raskaat syöpähoidot ikävä kyllä eivät olleet tarpeeksi pelastamaan miestä.

        Kevyet mullat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5090
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1309
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      12
      1264
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1153
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      960
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe