Selvä ?

Tai pimennossa ?

Uskovaisilla ei tunnu olevan oikeastaan tietoa mihin he uskovat. Joku uskoo sielun kuolemattomuuteen mutta jku toinen ei usko. Kun heiltä kysytään että miksi he uskovat niinkuin uskovat selitystä ei tule. Kaikkialla muualla maailmassa on "miksi-kysymys" oikeutettu ja sitä jopa edellytetään, mutta ei uskovien parissa.

MIKSI?
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

paribth

Äänestä

Toi voi olla totta sun elämässäs, mutta ei meidän. Adventistit tietävät mitä uskovat, koska se, mitä uskotaan, tulee suoraan Raamatusta.

Äänestä

2 Piet 1:21

Uskovainen elää "Hengestä."

Tuo sama Henki valottaa vilpittömälle, opettaa, neuvoo, nuhtelee, kasvattaa, lohduttaa, mikä on oikein ja väärin.

Kyllä kaikkeen uskon asioihin teologia (jumaluusoppi) löytyy.
Ne avautuvat kuitenkin vain vilpittömille, jotka orientoituvat tekemään myös päätöksiä ymmärryksensä mukaan ja etenemään niissä ilman omia ehtoja.
Skeptikolle jää raamatusta käteen vain kannet.

Kristinuskosta ja sen vaatimuksista saa perusteet ja selvän kuvan kyllä lukemalla Uuden Testamentin läpi selvällä suomenkielellä.
Jumala ei ole tehnyt pelastusoppia niin vaikeaksi etteikö se olisi jokaisen tahtovan ulottuvilla.

Raamattu sitten onkin ehtymätön kirja, josta löytyy kyllä looginen punainen lanka alusta loppuun ja joka asialle oikein ymmärrettynä selitys; miksi, eli vastaa kysymykseen miksi ?

Itselläni meni 8 vuotta ennenkuin kaikki loksahti.
Oli monta kurssia ja monet kirjat, tuhansia sivuja.
Jotkut lukevat teologian tohtoreiksi saakka, ja ovat täysijärkisiä ihmisiä.

Jumlan Henki kutsuu jokaista ihmistä moneen kertaan elämän aikana.
Se tarkoittaa että ihmistä kiinnostaa uskonasiat ja syntikin puhuttelee.
Ihminen itse vastaa myönteisesti ta kielteisesti.
Kun ihminen sitkeästi vastaa kielteisesti "paatuu" katkaisee itse siteen hengellisiin. Joku kerta tuo päätös on lopullinen ja viimeinen useimmilla.

Sielun kuolemattomuus on pesiytynyt kristinuskoon kreikkalaisen filosofian kautta monien huomaamatta. Raamatun opetusta se ei ole.

Minäkään en koskaan ollut "joo" miehenä kenellekään, vaan minun piti aina itse sisäistää kaikki.
Monet kysymykset olivat visaisia ja tarvitsivat riittävästi pohjatietoa valjetakseen.

Jumalan Henki armolahjoineen on kuitenkin se joka on toimeenpaneva voima hengellisissä palvelutehtävissä.
Ei ihminen itse.

http://jarinhotelli.blogspot.com

jari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi Miksi Miksi kirjoitti:

Tai pimennossa ?

Uskovaisilla ei tunnu olevan oikeastaan tietoa mihin he uskovat. Joku uskoo sielun kuolemattomuuteen mutta jku toinen ei usko. Kun heiltä kysytään että miksi he uskovat niinkuin uskovat selitystä ei tule. Kaikkialla muualla maailmassa on "miksi-kysymys" oikeutettu ja sitä jopa edellytetään, mutta ei uskovien parissa.

MIKSI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu