Kataisella ei ole paineensietokykyä

Aika vähän on ollut julkisuudessa pohdintaa Kataisen paineensietokyvystä. Esimerkiksi Urpilainen vaikuttaa sata kertaa vahvemmalta kuin hikoileva ja kärsivästi virnuilena Jyrki Boy. Katainen on epäonnistunut neuvotteluiden vetämisessä, hänen porvarisusikoiransa ovat (Jyrkin luvalla?) pelanneethärskisti koko ajan Kepun kanssa, puolue on hajoamassa rasismikeskusteluun, kokoomus on sössimässä aikaisemman ykköspuolueen aseman ja tulevat pressavaalit jne.

Katainenhan on pitänyt koko ajan eduskuntavaalien vielä istuessa ylimääräisiä stressilomia, vaikka isänmaan etu olisi vaatinut työskentelyä (mm. eläkesodan yhteydessä, vuoden 2007 hallitusratkaisun aikana, Kreikan ongelmien kaatuessa syliin).

Kataisen lähtölaskenta on alkanut....
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Katainen on tyypillinen nuori johtaja, jolta puuttuu kokemusta, taitoa, viisautta ja kestävyyttä. Toki niitä kertyy aikaa myöden lisää, mutta hallitusneuvottelut eivät ole oikea paikka harjoitteluun.

Äänestä
  • Mutta pitääkö Suomen kestää tällaista työharjoittelua? Kataisella ei ole mitään työkokemusta ja lyhyestä matikasta kuutonen. Ja kaveri leikkii isoa talousosaajaa!!

    Äänestä

  • Älä tyrki! kirjoitti:

    Mutta pitääkö Suomen kestää tällaista työharjoittelua? Kataisella ei ole mitään työkokemusta ja lyhyestä matikasta kuutonen. Ja kaveri leikkii isoa talousosaajaa!!

    Työuraa kertyy samanverran aikajanalla olit töissä tai tressilomalla .

    Äänestä

Nuppi ei kestä Jyrkillä.
Köyhien ongelmista ei saa puhua.
Lisää rahaa ökyrikkaille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämäläisen Jykä kirjoitti:

Aika vähän on ollut julkisuudessa pohdintaa Kataisen paineensietokyvystä. Esimerkiksi Urpilainen vaikuttaa sata kertaa vahvemmalta kuin hikoileva ja kärsivästi virnuilena Jyrki Boy. Katainen on epäonnistunut neuvotteluiden vetämisessä, hänen porvarisusikoiransa ovat (Jyrkin luvalla?) pelanneethärskisti koko ajan Kepun kanssa, puolue on hajoamassa rasismikeskusteluun, kokoomus on sössimässä aikaisemman ykköspuolueen aseman ja tulevat pressavaalit jne.

Katainenhan on pitänyt koko ajan eduskuntavaalien vielä istuessa ylimääräisiä stressilomia, vaikka isänmaan etu olisi vaatinut työskentelyä (mm. eläkesodan yhteydessä, vuoden 2007 hallitusratkaisun aikana, Kreikan ongelmien kaatuessa syliin).

Kataisen lähtölaskenta on alkanut....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu