Pettääkö Timo Soini ei sosialistisen työväestön. Pahalta näyttää, että niin käy. Vaaleissa ja varsinkin kannatuslukujen alkaessa kasvaa, Timo Soini julisti Pss. puolueen olevan työväen puolue ilman sosialismia. Jo nyt hän on unohtanut " ei sosialistisen" työväestön, vaikka se on työväen enemmistö.
Pettäessään "ei sosialistisen" työväen, Timo soini hirttää Pss. äänestäjät samalla hyvin lyhytnäköisesti Kreikka tukipakettiin ennen aikojaan ja jättää po. työväen sosialistisen mafian riistettäväksi.
Toivon hyvin vakavissani, että kun nyt on uusi mahdollisuus, niin Timo Soini ottaa vastuun kantajan roolin, eikä petä ei sosialistista työväestöä. Maan asioita ei hoideta oppositiosta, oppositiossa soitetaan suuta. Niinpä Perussuomalaisten on mentävä hallitukseen ja hoidettava äänestäjiensä asioita. Uskokaa tai älkää, mutta näin fakta.
Perussuomalaiset hallitukseen
Ei sosialistinen työ
1
<50
Vastaukset
- pee-es
Juu juu, hallitukseen mennään....aikanaan.
Jos PS menee hallitukseen nyt, se istuu kolmannella rappusella ja tekee kuten ylimmällä rappusella istuva Kokoomus sanelee. Katsos, pelkkä hallituksessa istuminen ei ole ainut autuaaksi tekevä asia, pitää olla myös enemmistön tuki Eduskunnassa.
Sattuneesta syystä tuo enemmistön tuki kallistuu Eduskunnassa enemmän Kokoomukselle kuin Perussuomalaisille. Siksi PS:n tulee ensin varmistaa se ylin rappunen hallituksessa, ja vielä enemmistön tuki Eduskunnassa. Siihen ei mene enää pitkä aika.
Sitten alkaa tapahtua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475505Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612436Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181900Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171635
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361622Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5141881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089