Näille korotetut verot

Ytrium-mokka

Näille asioille olisi sopivaa saada korkeammat verot:

-Meluisat moottorit ym., eli desibelivero, joka lasketaan kaavalla tietyn rajan ylittävistä desibeleistä. Tämä vero maksettaisiin moottoreista, tuulivoimaloista, muuntajista ym..

-Radiolähetinvero, koska radiotaajuudet ovat rajallisia, ja radion käytössä on oltava kynnys. Mokkuloille ym. 3g laitteille paljon korkeampi arvonlisävero tai kiinteä kuukausittainen käyttömaksu myös valtion puolesta. Operaattorien maksamat kaistamaksut ei riitä, eikä aseta kuluttajalle kynnystä. Nykyään radiotaajuuksia käytetään nettiin holtittomasti paikallaan ollessa kun voisi käyttää esim. kaapelia. Myös wlan / wifi laitteille vero oston yhteydessä kaavan mukaan siten että jos laite voi lähettää 100 megabitin nopeudella, siitä pitää maksaa 100-200 euron ylimääräinen vero eli 1-2 euroa per megabitin kapasiteetti.

-Koruvero timanteista, kullasta, safiirista yms. Myös kattamaan ryöstöjen ja vankilatuomioiden aiheuttamia kustannuksia.

-Taidehuutokauppavero. Myös kattamaan kustannuksia väärennetyn taiteen selvittelyistä poliisin ym. toimesta.

-Asevero, 900 euroa pistoolista, 300 e kivääristä tai haulikosta ja 400 euroa aseluvasta. se meluvero eli desibelivero

-Haittavero lyijyluodeista eli kannustettava teräs-, wolfram- tai messinki-ytimisten luotien käyttöön, koska lyijy on myrkyllistä. Myös puolustusvoimien maksettava tätä.

-Kesämökkivero rantatonttivero kaikille uusille taloille

-Rasvavero

-.fi -domain vero

-Ikkunavero eli tietyn koon ylittävistä ikkunoista pitää maksaa ylimääräistä veroa pinta-ala-osuuden mukaan. Isot ikkunat lisää lämmönhukkaa.

4

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VesaQQ

      Jooooo - ja asiattomasta kirjoittelusta nettipalstoille sadan euron vero / kerta !

    • Nechu

      "Jooooo - ja asiattomasta kirjoittelusta nettipalstoille sadan euron vero / kerta ! "

      Asiaton, miten niin? Aihe on selvästi palstan kuvauksen mukainen, eli verot.

    • PekkaPokka.

      Eihän VesaQQ sanonut, että aloittajan viesti olisi asiaton....

    • heutgiou

      USA:ssa Obama sai läpi solarium veron "rusketusveron" (tanning tax). Mikä mahtaa olla solarium palvelujen maksujen summa vuodessa?

      Kaikille hyökkäykseen kelpaaville veitsille, kirveille, viikatteille, keihäille ja lasereille korkeampi vero.

      Kaikista uusista rakennelmista, kuten telemastoista, toimistotaloista ja tuulivoimaloista joku maksu jokaiselta korkeuden metriltä joka ylittää 20 metriä. Eli 40 metrisestä telemastosta joutuu maksamaan tuplasti korkeusveroa verrattuna 30 metriseen. Näin tulee maksu maiseman rumentamiselle ja lentoturvallisuuden heikentämiselle.

      Makeisveroista sen verran, että suklaalla on yhteiskunnalle myönteisiä henkisiä vaikutuksia, eli tarkemmin sanottuna ainakin se ettei seksin puute tunnu niin pahalta (eli mm. vähentää raiskauksia), joten suklaa on syytä vapauttaa makeisveroista.

      Henkilöautojen ja sitä pienempien ajoneuvojen jarrujärjestelmien varaosat ym. turvallisuutta lisäävät varaosat ja lisävarusteet on syytä pitää pienemmällä verolla.

      Palovaroittimet ja huonosti palavat sisustukset ja tapetit pienemmälle verolle. Samoin led-valaistus ja aurinkopaneelit mutta väliaikaisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      127
      7148
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4944
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4286
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2271
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      281
      1718
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    8. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1466
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe