Asia 1: Miksi uskonlahkot mainostavat itseään, kokouksiaan ja oppiaan lehdissä? Miksi ei-uskovat eivät mainosta vastaavasti epäuskoa? Vastaus: Siksi koska itsestään selviä asioita ei tarvitse mainostaa ja markkinoida. Ihminen on epäuskoinen luonnostaan. Ei kukaan mainosta lehdessä, että banaani on keltainen.
Asia 2: Jos uskoisin Jumalaan - minulle Jumala olisi täydellisen oikeudenmukainen ja reilu. Raamatun jumalakuva perustuu kuitenkin jumalan moraalittomuuteen, vihaan ja epäoikeudenmukaisuuteen. Eikä sitä paitsi oikean jumalan tarvitsisi valehdella, että tähdetkin ovat taivaankannessa kiinni. Raamattu on siis vain ihmisten päässä keksittyä uskonnollista spekulointia. Kaiken lisäksi siinä voi olla sitä sun tätä muista sen ajan uskomuksista varastettuja ideoita.
PISTE!
Asia 2: Jos uskoisin Jumalaan - minulle Jumala olisi täydellisen oikeudenmukainen ja reilu. Raamatun jumalakuva perustuu kuitenkin jumalan moraalittomuuteen, vihaan ja epäoikeudenmukaisuuteen. Eikä sitä paitsi oikean jumalan tarvitsisi valehdella, että tähdetkin ovat taivaankannessa kiinni. Raamattu on siis vain ihmisten päässä keksittyä uskonnollista spekulointia. Kaiken lisäksi siinä voi olla sitä sun tätä muista sen ajan uskomuksista varastettuja ideoita.
PISTE!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Asia 1. Satoja ja taas satoja kertoja olen kuullut ateistien ylpeyttä, röyhkeyttä ja halveksuntaa uhkuen mainostavan sitä, ettei Jumalaa ole. Etkö muuten sinäkin juuri mainosta sitä, ettet usko?
Monet kertovat ateismistaan myös elämällään - he elävät vastoin kristillisen uskon ohjeita. Käveleviä ateismin mainoksia!
Asia 2. Tähdet kiinni taivaankannessa? Raamatussa on myös runollista ja vertauskuvallista tekstiä, jonka vain tyhmät ottavat muka tieteellisinä väittäminä.
Vastaapa tähän. Sanotko sinä : "Aurinko nousee" tai "Aurinko laskee" ? Jos sanot, tarkoitatko sitä kirjaimellisesti nousemisena ja laskemisena? Liikkuuko aurinko sinun mielestäsi - vai onko kyse vertauskuvista?
Mitä tulee Jumalan olemukseen ja luonteeseen, niin väittämäsi eivät löydy Raamatusta. Kannattaisi lukea Raamatun sanomaa HIUKAN tarkemmin oikean käsityksen saamiseksi.
Jumala olisi kirjoituttanut asiat niin kuin ne todella ovat.
On tyypillistä, että jos Raamatussa joku kohta tökkii se pitää heti selittää vertauskuvilla. Tolla perusteella koko kirjan voi selittää samalla lailla ja näin ollen ei yhtään fundista, joka ottaa sen kirjaimellisesti, tarvita.
Onkos se Raamatun sovinismikin jotain vertauskuvaa vai? Entäs luomiskertomus - otatko tosissasi sen miten siellä lukee luomisesta?
Sitten vielä asiasta1: otapas esiin joku päivälehti. Montako uskonlahkon ilmoitusta ja montako ateistien ilmoitusta siellä on? Ne keille ei opeteta syntymästä lähtien Raamattua elävät niin kuin luonnostaan eläisivät - tämän maailman ehdoilla - ei Raamatun sääntöjen. Kumpi sitten on mielestäsi oikein - elää semmoisessa maailmassa kuin se on vai elää Raamatussa lukevassa maailmankuvassa noudatten niitä sääntöjä mitä toisesta kulttuurista peräisin olevat ihmiset ovat keksineet?
Ja mikä on oikea käsitys Raamatusta? Onko se kristitty1, kristitty2 vai kristitty N joka on oikeassa ja samaa mieltä kuin Jumala. Kovin ovat kristityt keskenäänkin eri mieltä asioista.
On ihmisiä, jotka etsivät sisältöä elämäänsä uskonnosta. He kaipaavat Jumalaa, huutavat häntä avukseen. He käyvät eri tilaisuuksissa. Mutta kuinka he voisivat löytää tilaisuuksiin, jos ei heille julkisesti kerrottaisi, missä niitä on? Emme me uskoamme mainosta, annamme vain ihmisille sitä tietoa, jota he kaipaavat. Päivälehti on myös hyvä keino ilmoittaa ulkopaikkakuntalaisille uskovaisille, mihin aikaan on tapahtumia juuri sillä paikkakunnalla sekä myös osoite tälle paikalle. Näitä ilmoituksia voitaisiin verrata luentojen tai muiden asioiden ilmoitteluun, joka ei ole varsinaista mainostusta. Mainos liittyy mielestäni lähinnä kaupalliseen alaan, jossa haetaan voittoa ja rahaa. Ei uskontoa ja Jumalaa tarvitse mainostaa.
Milla tavalla ateismin edustajat ovat kavelevia mainoksia?
Jos ihminen todella uskoo johonkin, ei kai hanen ole pakollista kayda erilaisissa kokouksissa, jne jne?
Minun mielestani ne jotka niin tekevat eivat ole uskostaan varmoja...
Siina mielessa ateismi on lahimpana taman paivan elamaa, koska kukin elaa miten parhaaksi silla hetkella katsoo, eika pida esim. paasto paivia tai sunnuntaita paivana, jolloin ei saa tehda mitaan...
Joidenkin kauppojen aukiolo sunnuntainakin on pelastanut minut monesti...
Mutta nyt luultavasti loppuu tekstien kirjoittelu naille palstoille.
Niin samanlaista on juttu ollut yli puolen vuoden aikana.
Ja sellainen voi löytyä. Mutta ei sitä ole olemassa. Usko voi toki olla: Mutta se on itsesuggestiota.
on tatuoituna niskaani!
Ateistit ovat humanismin käveleviä mainoksia. Totta, tämän päivän ihmisiä he ovat, plussamerkkiä heille trendien seuraamisesta.
Älä valehtele, ei sunnuntaina aukiolevat kaupat ole sinua kertaakaan pelastaneet, eivät edes nälkäkuolemalta. Sunnuntainakin auki olevat kaupat ovat vain humanismin polttoainetta, täynnä kiiltäviin papereihin käärittyjä tehtaan tuotoksia.
Jumalahan kirjoitti asiat niinkuin ne ovat, aivan kuten luulitkin.
Raamattu on elämän sääntö, etkö ole lukenut Raamattua? Ateistit toimivat väärien sääntöjen mukaan, itsekkyyden ja rakkauden kieltämisen voimalla. Nämä eivät ole hyväksi itselle eikä lähimmäiselle, mutta kuitenkin näin toimivat. Vain koska Jumala sallii.
Ehkä joku Jumalan suoma päivä, sinäkin tajuaisit todelliset kulttuurien yhdistävät tekijät ja ihmisyyden aloitusruudun.
alkuviestiin viitaten: Kannattaisi ajatella vähemmän kriittisesti koko Raamatun tilannetta. Monta ihmistä on tullut uskoon aloitettuaan Raamatun luvun Johanneksen evankeliumista. Arkikielessäkin huomaamatta lainaamme sanontoja sekä tekstejä Pyhästä Raamatusta, joka on kristityn uskovan "usko, toivo ja rakkaus, amen...
P.S.En tuomitse, ettei minua tuomittaisi...
tuo kavioeläin nyt sitten vaatimassa toisten mielipiteitä ja haluja oman muottinsa mukaiseksi?
Vai miten tuo edellinen pitäisi tulkita?
Jos tämä oli jonkinlainen loppufanfaari kaikelle, toivon että yrität uudestaan. Voisinpa kumota jokaikisen lauseen tuosta viestistäsi, aina tuota "PISTE!"-juttua myöten, joka jo kertoo miltei kaiken tarvittavan kirjoittajasta. Mutta nyt päivä on liian kaunis rumiin ajatuksiin lähimmäisestä.
Poistu tältä palstaltasi likaamasta ja laskemasta
meidän tosiuskovaisten mainetta. Tilallesi
tarvitaan nuorempia ja älyllisiä
ajatuksia.Siunausta toivottaen
yritäpäs nyt kestää vaan toisetki kestää ja yritä
nyt vaan pelastaa kaikki pakanat ja pöpit eiös se
ole kristillisyyden perusajatus.