Tappaako vihreys

Jos tämä tappajabakteeri osoittautuu lähteneeksi tästä itupuolueaatteesta, tulee varmaan monelle mieleen, että kannattaako vaarantaa ihmisten terveyttä ja henkeä kasvattamalla kaikenlaisia ituja ties mikälaisissa kakkakasoissa.
Olen kuullut, että Suomessa olisi käytetty jopa tuoretta ihmisulostetta kasvatettaessa ns. luomutuotteita. Kun kaikenlaiset poropeukalot ja kouluttamattomat pääsevät tuomaan tuotteitaan yleiseen myyntiin, saattaa seuraukset olla kohtalokkaat.
Emme vielä tiedä miten Saksassa kaikki on tapahtunut, mutta oikeita menetelmiä käyttäen ei luulisi nykaikana enää tuollaista tuhoa pääsevän markkinoille.
Ja sitten: Joudummeko mekin Suomessa maksumiehiksi, kun aikanaan korvataan Saksan Espanjalle aiheuttaneita valtavia vahinkoja.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vouhkaajat saivat maistaa LUOMUA.

Lenita Airisto aikoinaan kehui jossain naisten lehdessä, miten HÄN ei pese kurkkuja ja tomaatteja ja siten vastustuskyvyn kaikille runsaille etelän-matkoilleen.

Sekö Se on LUOMUA, että lannoitteessa on puhdasta paskaa?

MIten kasvi tietää, että teollisesti tuotettu ravinnemolekyyli on sitä huonompaa ainetta verattuna luomutuotannon kautta syntyneeseen molekyyliin?
Ei takuulla tiedä ja käyttäää molempia, mutta VIHERPIPERÖ tietää, ja vouhottaaa vain luomutuotannon paremmuudesta, vaikka joukossa on puhdasta PASKAA...
Kevyet mullat!

Äänestä

kuuluu aivan olennaisena osana heikkojen tappaminen. Vihreiden profeetta, Pentti Linkola on todennut että ihmiskunnan paras poliittinen järjestelmä on ollut kansallissosialistit. He kun massatuhosivat ihmisiä.

Ei ihmekään, että nykyäänkin vihreät kokevat viehätystä natsiaatteeseen. Myös ääri-islamiin, koska molemmat tahtovat tappaa juutalaisia.

Äänestä

No käytä sitten puhdasta kemiran kemiaalliset syöpä tuottavat tuotteita. Onko ollut kemialliset lannoitteet jotenkin uhattuna kun on noussut tällainen antipropaganda puhdasta paska vastaan ???? : )

Jahaas taas kyselen mix syntinen maailma valehtelee niin rutkasti ???????

Äänestä

Maapalolla on aivan liikaa ihmisiä. Mitä siitä jos muutama miljoona kuolee. Lisääntyvtä kuitenkin kuin mitkäkin citykanit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselevä kirjoitti:

Jos tämä tappajabakteeri osoittautuu lähteneeksi tästä itupuolueaatteesta, tulee varmaan monelle mieleen, että kannattaako vaarantaa ihmisten terveyttä ja henkeä kasvattamalla kaikenlaisia ituja ties mikälaisissa kakkakasoissa.
Olen kuullut, että Suomessa olisi käytetty jopa tuoretta ihmisulostetta kasvatettaessa ns. luomutuotteita. Kun kaikenlaiset poropeukalot ja kouluttamattomat pääsevät tuomaan tuotteitaan yleiseen myyntiin, saattaa seuraukset olla kohtalokkaat.
Emme vielä tiedä miten Saksassa kaikki on tapahtunut, mutta oikeita menetelmiä käyttäen ei luulisi nykaikana enää tuollaista tuhoa pääsevän markkinoille.
Ja sitten: Joudummeko mekin Suomessa maksumiehiksi, kun aikanaan korvataan Saksan Espanjalle aiheuttaneita valtavia vahinkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu