ASP:n kriteerit

niin niin

Hei!

ASP-säästöille saa pankissa hyvän koron, yhteensä 4-5% lisäkorkoineen pankista riippuen. Jos kuitenkin haluaa ostaa asunnon, eikä jatkaa vain ikuisesti säästämistä, miten eri pankit eroavat sen suhteen, paljonko ne edellyttävät tulorajoja ASP-lainaa myöntääkseen?

ASP-säästövaiheessa mikään pankki ei puhunut sanaakaan siitä, millä ehdoilla ne ASP-lainaa aikovat myöntää. Kuvittelin, että alle 100 000 euron lainan saa automaattisesti, kun 10 000 euroa on kasassa - ja viimeistään, kun 20 000 on kerrytetty tilille. Näin ei kuitenkaan toki ole. Itsellä on kokemusta nyt kahdesta pankista, joissa on ilmoitettu, ASP-lainaa ei heiltä saa, koska tulot ovat kuulemma liian pienet. Niistä toisessa tulorajat ylittyivät uuden työsopimuksen myötä, mutta toisessa eivät kuulemma sen jälkeenkään.

Laskelmiin ei mitenkään vaikuta se, että vuokra on saatu ongelmitta maksettua viimeiset lähes 10 vuotta, ja että asuntolainan kuukausimaksun (sisältäen lyhennyksen ja korot), sekä yhtiövastikkeen yhteenlaskettu summa on selvästi nykyistä vuokraa pienempi. Myöskään aiempi työhistoria (hyvillä palkoilla viime vuosina) ei mitenkään kuulemma vaikuta, vaan ainoastaan kuluvan kuukauden palkkaa seurataan ASP-lainan myöntämisen perusteena.

Onko kukaan teistä joutunut tilanteeseen, jossa pankki on ensin houkutellut kovia korkoja mainostamalla ASP-säästäjäksi, mutta säästötavoitteen saavuttamisen jälkeen ilmoittanut, ettei halua lainaa myöntää?

15

5748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin niin

      Huomasinkin, että teemasta oli hiukan keskusteltu ja jaettu kokemuksia jo aiemmassa ketjussa:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/1968115

      jossa kommentoija "Todellinen ASP" kritisoi sitä, miten pankki oli mainostanut: "säästä 10% ja pankki lainaa loput". Kun 24 000 euroa (eli 8 * 3 000 euroa) oli säästetty ja lainasta mentiin sopimaan, oli pankki kertonut voivansa lainata 50 000 euroa. Tarve olisi ollut reilulle 130 000:lle.

      • lainanmaksaja

        Mulle mainostettiin samalla tavalla, säästin 10 000€, halusin ostaa asunnon jonka hinta oli 89 000 € . En saanut lainaa kuin 50 000 €, lopulle summalle piti hankkia takaaja. Olin ensiasunnon osataja.


    • KysyNordeasta

      Kyllä Nordea myönsi minulle 110 000 euroa lainaa 130 000 euron asunnon ostoon säästettyäni noin 21 000, jonka päälle tuli vielä viimeiset korot noin 1000 euroa ja valtion palkkio 3000 euroa. Kuukausitulot 1600/2000 euroa ja vuoden määräaikainen työsopimus riitti mainiosti. Laina-aika 25 vuotta, ylimääräiset lyhennykset ilmaisia, korko 3 kk Euribor 0,6 %. Eli ainakin vanhalle, runsaasti palveluja käyttävälle asiakkalle onnistuu hyvä laina.

      • Anonyymi

        Minulle myönnettiin hieman alle 300k ASP lainaa, josta aika tarkalleen puolet oli normaalia lainaa. Olen projektipäällikkö ammatiltani.


    • Yotaka

      Aloittajan kannattaisi varmaan selvittää mihin rahojaan työntelee. Asp-tilillä omassa pankissani on 1% vuosikorko (ei peritä korkotulon lähdeveroa). Jos ja kun ensiasunto ostetaan, saa ekan 5 vuoden aikana talletetuille rahoille 4% lisäkoron, joka ei siis ole vuotuista korkoa.

      Esim. 10.000e tilillä asuntoa ostaessa = 400e veroton lisäkorko

      Pankki myöntää asp-lainan normaaleilla kriteereillä: tarpeeksi tuloja, puhtaat luottotiedot, riittävä vakuus (valtiontakaus).

      Luulitko tämä valtion tukeman järjestelmän olevan joku laina-automaatti pienituloisille, jossa säästämällä 10.000e saat 90.000e lainaa vaikka olisit esim. työtön? Persaukisille lainaaminen on huonoa bisnestä, realisointikulut asunnoissa ovat suuret ja kaikessa lähdetään tänä päivänä siitä, että luotonhoitokyky on kunnossa.

      • EnemmänLisäkorkoa

        Lisäkorko ei ole vuotuista korkoa, mutta lisäkorkoprosentti on vuotuinen korkoprosentti. Talletuksesta nostoon kuluva aika huomioidaan siis kyllä lisäkorossa, mutta lisäkorkoa ei lisätä pääomaan vuosittain ja täten ei kerry korkoa korolle, kuten 1% vuotuisen koron kanssa.

        Esim. 21 000 euroa tilillä asuntoa ostettaessa 5 vuoden ~ säännöllisellä säästöajalla -> 1 900 euron lisäkorko. Tämä siis todellinen omakohtainen kokemus kuukauden takaisen asunnon oston yhteydestä.


      • niin niin

        Aloittaja oli selvittänyt, mihin rahansa pistää niin hyvin kuin pystyi. ASP-säästämiseen ja lainoihin liittyy niin monia perättömiä huhuja, että niistä selvyyteen pääseminen ei ole vain aina helppoa. Varsinkaan silloin, jos ja kun pankin virkailija ei selitä asioita oikein. Oma virkailijamme luuli, että ASP-lainan saa automaattisesti, jos tarvittava summa on kerätty, ja häneltä pankin nettisivuilta omaksuimme tämän virheellisen käsityksen. Olimme hänen mukaansa ensimmäiset ASP-säästäjät, jotka eivät lainaa (heti) saaneet. Saimme lainan kyllä varsin pian hylkäyspäätöksen jälkeen, kun työtilanne muuttui. Kolme pankkia viidestä olisi lainannut meille (ja kaksi viidestä siis ei), mutta toki vain yhdestä pankista nostettiin ASP-laina. Laina saatiin vieläpä hyvin ehdoin (marginaaliksi jäi käytännössä vähän yli 0,3, mikä on ymmärtääkseni selvästi alempi kuin markkinoilla keskimäärin tarjotaan, ja pari pankkia lopulta suorastaan kilpaili meidän saamisesta asiakkaiksi).

        Pointti oli kuitenkin se, että mielestäni meitä huijattiin alunperin ASP-markkinointimateriaalissa (sekä kirjallisessa että suullisessa), kun niissä esitettiin, että ASP:ssä tehdään sopimus siitä, että me säästämme sovitun summan, ja pankki vastaavasti sitoutuu myöntämään lainan, jos säästötavoite saavutetaan - mainitsemassa missään vaiheessa sanallakaan siitä, ettei lainan saaminen ole automaattista.

        Mitä asioiden selvittämiseen tulee, niin esimerkiksi edellisen kirjoittajan väite, että "Esim. 10.000e tilillä asuntoa ostaessa = 400e veroton lisäkorko " on yleinen harhaluulo. Ei korkoja näin lasketa (kertomalla säästösumma korolla), vaan säästöajan perusteella.


    • Järkimies75

      Huono selitys.

      Kyllä maalaisjärjellä on pääteltävissä ettei lainaaminen ole itsestäänselvyys. Mistä sait päähäsi että 100 000 euroa nyt irtoaa automatic? Miksei 200 000e, tai 2 000 000e? Jos minulle luvataan suullisesti laina, ensimmäiseksi kysyn miten suuri laina ja millä ehdoilla.

      Ihan selvä juttu ylipäätään ettei 100 000e laina ole selvä kun pläkki; tietysti katsotaan tuloja, etenkin jos käsiraha olemattomat 10% asunnon hinnasta.

      "Kun 24 000 euroa (eli 8 * 3 000 euroa) oli säästetty ja lainasta mentiin sopimaan, oli pankki kertonut voivansa lainata 50 000 euroa. Tarve olisi ollut reilulle 130 000:lle."

      Pankki siis piti lupauksensa ja suostui myöntämään lainan. Ette kai luulleet että lupaus lainasta tarkoittaa just niin suurta lainaa kuin ylioptimistinen nuoripari sattuu haluamaan? Periaatteessa "tarvehan" voi olla mitä vain maan ja taivaan välillä.

    • P. A. N'kinjohtaja

      Se on uuden laman siemen joa pankit alkavat lainaamaan rahaa maksukyvyttömille.

    • MJ

      Ennuste kohta muutaman vuoden sisällä ei oteta kouluttamattomia ihmisiä töihin ,vaikka olisi useita kursseja käynyt ei. Poliisissa ei ole yhtään vapautuvaa paikkaa se on hyvä se, koska siellä sovelletaan Tukholman mallia, mitä saimme Ruotsista rokotukset ja narkolepsian, joka ei Ruotsin mukaan johtunut rokotteesta, Kanadassa meni kielttoon. Ei kukaan täysjärkinen asu Suomessa, kun ei saa verorahoille vastinetta, olematon terveydenhoito, pitkät jonot, kalliit asunnot , puutaheinää puhuivat viranomaiset..

    • xcvxzdvb

      mikä pankki ja mitkä tulot?

      • Valtio määrää

        Kaikki pankit ja kaikki tulot... ASP-järjestelmässä noudatetaan samoja valtion asettamia sääntöjä kaikissa pankeissa. Tietääkseni lisäkorko saa vaihdella 2-4 % välillä, mutta kaikki muu on lyöty lukkoon. ASP-lainan marginaalin päättää pankki itse, mutta senkin pitää olla keskimääräistä ensiasuntolainaa halvempi.


    • Anonyymi

      Miten on mahdollista, että parissa kuukaudessa normielämiseen kuluu rahaa yli neljä tonnia.
      No pankkitllillähän täytyy olla joku reikä ei siinä muuta mahdollisuutta ole. Aktia ja Danske Bank ovat kumpikin ryöstämässä erästä ihmistä. Tämä ihminen ja hänen veljensä ovat pedofiilin uhreja. Ainakin toinen veljeksistä on yrittänyt nostaa tätä pedofiiliä kepin nokkaan hän on veljesten täti.

      Tämä täti on puolustautunut maalittamalla tätä veljenpoikaansa pedofiiliksi ja kaatamalla likasangon tämän niskaan. Tämä pedofiilinainen osaa näytellä osaavana elää aikuisen miehen kanssa ja harva Suomessakaan pitää mahdollisena sitä, että nainen olisi pedofiili.

      Tämän avulla tätä limainen ämmä porskuttaa.

      Hän on saanut jonkun viranomaisen ja pankki ihmisetkin uskomaan valeisiinsa ja pankkitoimihenkilöt vievöt rahaa tämän vanhemman veljenpojan pankkitilitä.
      tätä tapahtuu sekä Aktia pankissa, että Danske bankissa. Ryöstävät pedofiilin uhrin rahoja.

    • Anonyymi

      Onko teistä mitään järkeä säästää ASP-tilille ylimääräistä, esim. Vantaalla ASP-laina max. 160 000€, onko sinne järkeä säästää enemmän kuin 16 000€? Ajattelin laittaa nyt 16 000€ jälkeen kertyvät rahat ihan säästötilille.

      • Anonyymi

        Koirankopinko meinasit velaksi hankkia ja hulinalähiön reunalta tietysti?
        Onnea valinnalle ja hermoja....Pitkä vankeus jonka kulut on itse maksettava.
        Sitä se "omistamisen" pakko teettää ja osakehuoneistoa et edes omista vaan sen käyttöoikeuden ainoastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe