Mikä johtaa siihen, että jotkut haluavat hylätä kokonaan oman ajattelukykynsä, ja rupeavat tekemään kaiken jonkun lahkonjohtajan sanojen (vaan ei välttämättä esimerkin) mukaisesti.
Sama pätee kaikkiin kirjoitettuihin uskonnollisiin teoksiin. Ne voi tulkita haluamallaan tavalla. Jumalan sanaa? Tuskin. Ne ovat ihmisen kirjoittamia ja muuttuneet ajan myötä kuten mitkä tahansa vanhat teokset niitä muinoin käsin kopioitaessa.
Tätäkin palstaa kun seuraa, tuntuu olevan joidenkin siteerauksia kirjoittelevien kohdalla oma ajattelu aika lailla kiellettyä...
Sama pätee kaikkiin kirjoitettuihin uskonnollisiin teoksiin. Ne voi tulkita haluamallaan tavalla. Jumalan sanaa? Tuskin. Ne ovat ihmisen kirjoittamia ja muuttuneet ajan myötä kuten mitkä tahansa vanhat teokset niitä muinoin käsin kopioitaessa.
Tätäkin palstaa kun seuraa, tuntuu olevan joidenkin siteerauksia kirjoittelevien kohdalla oma ajattelu aika lailla kiellettyä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos otetaan pois hieno olettamuksesi "Jumalaa ei ole" ja aivopestyt kliseet puheestasi, mitä jää jäljelle? Omaa ajatteluako, TUSKIN! Se mitä itse pidät omana ajattelunasi ja omina ideoinasi, on tämän kirjoituksesi perusteella aina valhe.
Vaikka Raamattu olisikin ihmisten kirjoittama, mikä tekee siitä valheeksi, ja siihen uskomine? Eikö ihminen saa hakea apua (tyhmyyteensä viisailta)? Itsekkin tukeudut muiden oppeihin ahnaammin kuin itsellesi uskottelet, ja pisteenä iin päällä paasaat täällä aivan kuin olisit syventynyt tähän asiaan enemmänkin. Olet itsekkin oikein kiva yksilö omassa lahkossasi, humanismin ja itsekkyyden maailmanlaajuisessa lahkossa. Väität omaavasi ajattelukykyä, ja mikä naurettavinta, väität tietäväsi oikean ja väärän eron.
Kuinka voit auttaa muita jos itseäsikään osaa auttaa? (saat ruveta kumoamaan aivan mielin määrin tuota olettamusta, koska sehän on Raamatusta, ja Raamattuhan on vain ihmisten kirja, ja ihmisethän ovat poikkeuksetta tehdyt valheesta, himosta ja itsekkyydestä, eikö näin).
unbound.biola.net
www.hevoinen.cjb.net
Jumalan siunausta sinulle! Ole luja ja rohkea edelleen! Sinunlaisiasi tarvitaan tällä palstalla.Se henki, mikä meissä Jeesukseen uskovissa on, on suurempi kuin se, mikä maailmassa on.Itsessämmehän emme ole mitään, emmekä itsestämme kerskaa, vaan me kerskaamme Herrastamme....näin on kirjoitettu!Amen!
Voisitko koniparka lukea kirjoitukset ennen kuin ryhdyt olettamaan asioita? Ensiksikin en missään ottanut kantaa jumalan olemassaoloon.
Toisekseen en puhunut missään vaiheessa raamatusta, puhuinpahan uskonnollisista teoksista yleensä. Tähän voisinkin heittää erään kysymyksen. Jos sinulle raamattu on kaiken oleellisen tiedon ja elämänopin lähde, miten suhtaudut muihin uskonnollisiin teoksiin? Ovatko ne automaattisesti väärässä?
Minä en myöskään missään käsitellyt oikeaa tai väärää.
Autuaita ovat ne, jotka eivät mistään mitään ymmärrä.
> Mikä johtaa siihen, että jotkut haluavat hylätä kokonaan oman ajattelukykynsä,
Tämä on hyvä kysymys, jota olen itsekin tätä palstaa seuraavana usein miettinyt. Jumalaan uskomisen ei tarvitse - eikä se usein olekaan - olla mikään oman ajattelun este. IRL varmaankin useimmat kristitytkin ymmärtävät jokaisen muodollisen uskon(oppi)rakennelman puutteellisuuden ja vajavaisuuden, ihmisten tekemiähän ne ovat.
Ihmisen taipumus hylätä ajattelu maailman jäsentämisen menetelmänä onkin mielestäni pelkkää uskontoa laajempi kysymys. Itse olen pohtinut, että syy on pääasiassa ajattelun vaikeus tai vaativuus. On raskasta ja hankalaa itse miettiä, miten vaikkapa elämä pitäisi elää. Helpompaa on tukeutua johonkin valmiiksi mietittyyn ajatusrakennelmaan, olipa se sitten vaikka tuhansia vuosia vanha tai kuinka epälooginen ja epäoikeudenmukainen tahansa. Suomessa luontevin tällainen ajatusrakennelma on tietenkin kristinusko eri lahkoineen; jossain muualla päin maailmaa se olisi joku muu. Kommunismiakin voisi tavallaan pitää esimerkkinä vastaavasta; eihän valmiiksiajatelmu maailmankatsomus välttämättä jumalhypoteesia kaipaa.
Ajattelun tuloksena syntyvä epävarmuus ja oman merkityksen oivaltaminen on myös joskus pelottavaa. Ns. tieteellinen maailmankatsomus lähtee siitä, että emme varmasti tiedä oikeastaan juuri mitään; tälläinen ajatushan on arkijärjelle suorastaan kammottava. On turvallista ajatella, että on olemassa jokin "lopullinen totuus", jonka on jonkun ihmisestä kiinnostuneen olennon hallussa. Lisäksi totuuden etsimisen ja ymmärryksen kasvattamisen voi sitten hylätä toivottomana, sillä "eihän ihminen koskaan voi luojansa aivoituksia ymmärtää". Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni mikään syy olla yrittämättä. Teistisen uskontojen moderni muunnos tästä muuten on erilaiset ufouskovaiset, jotka odottavat ulkoavaruuden humanoideja kertomaan, miten meidän pitäisi elää. (On huvittavaa lukea jonkun afgranin kirjoituksia, kuinka humanoidit hänelle kertoivat suuren totuuden, että luontoa ei saa tuhota. Wow, mikä viisaus.)
Maailmankaikkeudessa ihmisen merkitys on olematon (itse asiassa sitä ei ole lainkaan). Jokainen, joka katsoo öiselle tähtitaivaalle ja ajattelee näkemäänsä, ymmärtää tämän. Mutta myös tämä ajattelun tuloksena syntyvä johtopäätös on monille lohduton. Ihmiselle itsekkäänä eläimenä ja eliökunnan menestyjänä tällainen ajattelu tuntuu kuitenkin vaistomaisesti vieraalta. On helpompi kuvitella, että jossakin on jonkinlainen entiteetti juuri meidän asiaamme ajamassa, että planeetat vaikuttavat juuri meidän elämäämme (esim. astrologia) tai että jonkinlaisia "henkiä" voidaan manata tai rukoilla tekemään juuri niin kun me haluamme.
Oma lukunsa on sitten nämä "henkisen kasvun" opit, joiden mukaan pitää lakata ajattelemasta vain sen takia, että ajattelu ei aina ole "kivaa", tai että asioiden ajatteleminen herättää joskus kielteisiäkin tunteita. Minusta henkinen kasvu on pyrkimystä sopuun itsensä kanssa, ei itsensä kieltämistä.
Summa summarum: ajattelu on vaikeaa ja raskasta; sen tulokset usein epämieluisia tai jopa pelottavia. Helpostihan tällaista pyrkii välttämään. Toivoisin olevani väärässä, mutta epäilen, että tässä asiassa en kuitenkaan ole.
> Tätäkin palstaa kun seuraa, tuntuu olevan joidenkin siteerauksia kirjoittelevien kohdalla oma ajattelu aika lailla kiellettyä...
Juuh, tämä on aikamoinen hullujenhuone. Itselleen täytyy täällä aika ajoin muistuttaa, että oikeasti ihmiset ovat pääosin aivan järkeviä ja sopuisiakin.
http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/
Mitä enemmän ajattelee sitä vähemmän on enää tarvetta väitellä. Kerran kauan sitten eräs nainen sanoi minulle tuskastuneena: "Kuule, miksi sinä ja minä tunnemme tuskaa asioista, joita muut ihmiset eivät edes huomaa?"
Kaikkein helpointa minun olisi ollut vastata tuohon: "Me kaksi emme katso tv:n sarjaohjelmia." (huono vitsi)
Mielenkiintoista lukea jonkun jopa kirjoittaneen sen tänne, mitä on itse ajatellut. En kai enää uskalla pukea sanoiksi mitä ajattelen tai epäilen, etten osaa. Ajatusteni julkituomisesta seuraavaa kummastusta tai hyökkäävää väittelynhaluista muka-mielipiteenvaihtoa muitten ihmisten taholta en enää jaksa/viitsi. Minusta se on turhaa; sen tarkoituksena lähes poikkeuksetta on saada osoittaa minun mielipiteeni (lue: elämänkatsomukseni, joka perustuu pitkälti omakohtaisiin kokemuksiin) vääräksi ja ns. keskustelukumppanin mielipide oikeaksi. Mieluummin vaikenen kuin väittelen. Ennen kuin aloin ajatella, olin tosin hyvinkin hanakka väittelijä. Nykyisin minut saa helposti olemaan hiljaa sanomalla: perustele. En koe mitään tarvetta perustella mitään tai pikemminkin koen sen hyvin turhauttavaksi. Lähinnä kai siksi, että uskon itse, jostain kummallisesta syystä, että jokaisella on oikeus omaan "mielipiteeseensä" ja toisen ihmisen näkemystä tulee kunnioittaa. Tietenkin sillä edellytyksellä, että se todellakin on hänen omansa eikä esim. napattu suoraan toisen ihmisen ajatuksista käymättä itse sitä millään tavoin läpi. Toisaalta uskon myös, että kenen tahansa ajatusta saa hyödyntää soveltamalla sitä omaan elämään tai ajatusmalliensa tai asenteittensa muokkaamiseen. Sen jälkeen se ei oikeastaan ole enää pelkkä lainaus. Jollen osannut ilmaista itseäni tyhjentävästi vaan kirjoitukseni herätti negaatioita tai kysymyksiä, sori *olankohautus*. Voin aina vedota siihen, että olen nainen ja elän pienissä ympyröissä :)
haluaisin lisätä jotakin, jos vain kykenisin keksimään mitä.
Valitettavasti en keksi mitä voisin siihen lisätä.
Raskaan päinä jälkeen, kun olin hakannut muita
aiheita koneella (ei tälle palstalle), niin
muutaman viinilasin jälkeen tämä kirjoitus osui
silmiini (sorry, jos olen sekava).
> Maailmankaikkeudessa ihmisen merkitys on
olematon (itse asiassa sitä ei ole lainkaan).
Jokainen, joka katsoo öiselle tähtitaivaalle ja
ajattelee näkemäänsä, ymmärtää tämän. Mutta myös
tämä ajattelun tuloksena syntyvä johtopäätös on
monille lohduton
Outoa, mutta muutamia vuosia sitten minulla oli
masennusvaihe, jolloin elämä tuntui tyhjältä ja
tarkoituksettomalta, mutta sitten katsoin
tähtitaivaalle ja ajattelin omaa pienuuttani, ja
minua itseän, joka olen maailmankaikkeuden
mittasuhteessa olematon. Se lohdutti, kykenin
nauramaan itselleni ja vähäpätöiselle elämälleni,
ohikiitävälle kuin hyttysen ininä. Joka kerta kun
masennus tuntui iskevän, niin ei enää tarvinnut
edes katsoa öiselle taivaalle, kuvittelin sen
mielessäni, ja johan helpotti. No, tänään en enää
tarvitse tätä, sillä sisältöä on löytynyt vaikka
loppuelämäkseni.
Sitten luin Seppo Heikinheimon muistelmat, ja
erääksi syyksi itsemurhaansa hän kirjoitti oman
pienuutensa tajuamisensa, juuri tuolla tavalla
kuin kuvaisit, ja niin kuin minäkin sen koen
(vieläkin). Kuinka toista lohduttaa sama asia,
jonka toisen saa tekemään itsemurhan? Tämä on
minulle suuri mysteeri.
Ja ajattelemisesta, etkö turhaan yleistä? Jos
minulle, joka ei todellakaan ole mikään älykkö,
kaikennainen uuden pohtiminen on mitä suurinta
joka päivästä iloa, niin eiköhän se ole sitä
samalla tavalla monille, monille muille. No, tätä
palstaa tänä päivän lukiessa sitä ei juuri
huomaa, mutta todellisuus onkin muualla.
Ööh, tässä vain muutamia mietteitä, vähän näin
maistelleena.
Hei veden valtiatar, kiitos ajatuksistasi.
> joka olen maailmankaikkeuden
mittasuhteessa olematon. Se lohdutti, kykenin
nauramaan itselleni ja vähäpätöiselle elämälleni,
ohikiitävälle kuin hyttysen ininä.
Minä itse olen ajatellut aivan samoin. Oli
suunnattoman vapauttavaa ymmärtää, että ihmisellä
oikeastaan on merkitystä vain itselleen. Minusta
on kuitenkin surullista, että monet ihmiset
tarvitsevat ulkopuolista auktoriteettia moraalinsa
tueksi.
Toisaalta ihmisen halu olla merkittävä on myös
voimakas kehitystä edistävä voima ja sellaisena
arvostettava. Korvaani on jostain tarttunut lause
"Those who are crazy enough to think they can
change the world, are the ones, who do". Tämä
lause sisältää minusta suuren totuuden.
> Kuinka toista lohduttaa sama asia,
jonka toisen saa tekemään itsemurhan? Tämä on
minulle suuri mysteeri.
En paremmin sano. Monelle oman merkityksen
(merkityksettömyyden) ymmärtäminen täälläkin
tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta. Siksi kai
jumaliakin tarvitaan, ihmisille merkitystä
tuomaan.
Itsemurhasta mieleeni tulee aikoinani lukemani
romaani (muistaakseni John Barthin "Uiva
ooppera"), jossa päähenkilö ei löytänyt mitään
syytä elää, ja päätti siksi tehdä itsemurhan.
Mietittyään asiaa kuitenkin toisen kerran hän
päätteli, että jos ei ole syytä elää, ei ole syytä
kuollakaan, ja jätti itsemurhan tekemättä. Minusta
tämä oli nerokas ja lisäksi valtavan hauska
johtopäätös. Sinänsä itsemurhassa ei tietenkään
ole mitään hauskaa, vaan se on hirvittävä
inhimillinen tragedia. Ja mielestäni aina turha.
Kuuntelin juuri Anssi Kelan hienoa biisiä "Mikan
faijan BMW", ja sen tunnelma on aivan tyrmäävän
voimakas ja koskettava.
> kaikennainen uuden pohtiminen on mitä suurinta
joka päivästä iloa, niin eiköhän se ole sitä
samalla tavalla monille, monille muille.
Myös ainakin minulle asioiden pohdiskelu antaa
suurta nautintoa. Se on kuitenkin myös usein
raskasta ja vaikeaa, ja siksi kai monet ihmiset
myös välttelevät sitä. Esimerkiksi fyysinen
itserääkkäys on paljon helpompaa ja yleisempääkin
kun henkinen, vaikka molemmista tulee jälkeenpäin
aikamoisen hyvä olo.
Ehkä yleistän liikaa. Tai ehkä tunnen vain vääriä
ihmisiä. Toivoisin niin olevankin, mutta toivo ei
ole mikään todiste mistään.
> Ööh, tässä vain muutamia mietteitä, vähän näin
maistelleena.
Sama tahti askelten, iltaviskiä tässä kippaan.
Eilen baarissa, tänään baarissa, huomenna...
Sinulla on muuten ihmeellinen kyky kirjoittaa
tekstiä, jonka lukemisesta tulee hyvälle miele