PÄÄPUOLUEISTAMME
Olen joskus ennen tehnyt jonkinlaisia yhteenvetoja kahdesta suurimmasta puolueestamme SDP:sta ja Keskustasta. Kun nyt taas yhdet vaalit lähestyvät, on tarpeen tarkastella niitä lähemmin, ja on syytä liittää joukkoon kolmas pääpuolueemme Kansallinen Kokoomus.
Jokaisen puolueen kohdalle laitan ensiksi puolueen kotisivuilta internetistä poimimani puolueen näkemyksen itsestään. Hieman olen niitä lyhennellyt. Sen jälkeen liitän siihen omat kommenttini, oman näkemykseni kyseisestä puolueesta.
En nyt vakavissani usko tällä mitään merkitystä kenenkään vaalikäyttäytymiseen olevan muuten, kuin tämän lukemaan vaivautuvalle ehkä antavan pientä lisäpotkua menemään vaaliuurnille. Laitan nämä kaikkien mainittujen puolueiden saiteille.
Vaikka en ole tehnyt näitä listoja kovin vakavissani, kyllä minä silti suurin piirtein tuollaisina nuo puolueet näen. Joku toinen voi nähdä ne toisenlaisena ja varmaan hän sitten kertoo mielipiteensä. Odotan mielenkiinnolla, missä puolueessa huumori parhaiten pitää!
Olen joskus ennen tehnyt jonkinlaisia yhteenvetoja kahdesta suurimmasta puolueestamme SDP:sta ja Keskustasta. Kun nyt taas yhdet vaalit lähestyvät, on tarpeen tarkastella niitä lähemmin, ja on syytä liittää joukkoon kolmas pääpuolueemme Kansallinen Kokoomus.
Jokaisen puolueen kohdalle laitan ensiksi puolueen kotisivuilta internetistä poimimani puolueen näkemyksen itsestään. Hieman olen niitä lyhennellyt. Sen jälkeen liitän siihen omat kommenttini, oman näkemykseni kyseisestä puolueesta.
En nyt vakavissani usko tällä mitään merkitystä kenenkään vaalikäyttäytymiseen olevan muuten, kuin tämän lukemaan vaivautuvalle ehkä antavan pientä lisäpotkua menemään vaaliuurnille. Laitan nämä kaikkien mainittujen puolueiden saiteille.
Vaikka en ole tehnyt näitä listoja kovin vakavissani, kyllä minä silti suurin piirtein tuollaisina nuo puolueet näen. Joku toinen voi nähdä ne toisenlaisena ja varmaan hän sitten kertoo mielipiteensä. Odotan mielenkiinnolla, missä puolueessa huumori parhaiten pitää!
Vastaukset 34
Vanhimmat
SDP
Sosialidemokratian periaatteet (hieman lyhennelty SDP:n kotisivulta internetistä)
Hyväksytty XXXVIII puoluekokouksessa Turussa 29.5.1999
OIKEUDENMUKAISEEN MAAILMAAN
Sosialidemokratian päämääränä on vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden oikeudenmukainen yhteiskunta. Siinä jokainen toimii kykyjensä mukaan oman ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta. Ympäristöstä ja jokaisesta ihmisestä pidetään huolta. Oikeudenmukaisuus syntyy oikeuksien ja vastuun tasapainosta. Se toteutuu vapauden yhteiskunnassa, jossa vallitsee demokratia ja solidaarisuus, yhteisvastuu. Sosialidemokratian ihanteet ja tavoitteet ovat nähtävissä olevia mahdollisuuksia korkeammat. Unelmat, tahto ja poliittinen toiminta muuttavat todellisuutta ihanteitamme kohti.
Työväenluokan järjestäytyminen poliittiseksi ja ammatilliseksi työväenliikkeeksi antoi Euroopan kehitykselle uuden suunnan. Suomen työväenpuolue perustettiin Turussa 1899. Se asetti tavoitteekseen työväestön taloudellisen ja yhteiskunnallisen vapauttamisen. Forssan kokouksessa 1903 puolue muuttui sosialidemokraattiseksi puolueeksi. Se hyväksyi kansainvälisen työväenliikkeen sosialistisen ohjelman ja omaksui kansanvaltaiset menettelytavat. Korostamalla parlamentarismia ja kunnallista demokratiaa sekä edistämällä työntekijöiden oikeuksia se teki eron kapitalismiin ja kommunismiin. Yhä tänään sosialidemokratia jatkaa kamppailua ihmisten aineellisen ja henkisen tasavertaisuuden puolesta taloudellista yltiöliberalismia ja yhteiskunnallista konservatismia vastaan.
Sosialidemokratia on yhteiskunnallista uudistustyötä sosialismin arvojen perustalta. Sosialismi korostaa yksilöiden yhteisvastuuta toisistaan ja yhteisöstään. Sosialismin humaanit arvot ovat juurtuneet syvälle koko demokraattiseen Eurooppaan. Ihmisarvosta, ihmisoikeuksista ja yksilön vastuuntunnosta lähtevä joukkoliike kohotti ihmiset kansalaisiksi, joille kuuluvat valtiolliset, sivistykselliset, sosiaaliset ja työelämän oikeudet.
Jokaisella ihmisellä on oltava mahdollisuus toteuttaa itseään vapaasti ja tasavertaisesti. Yhteisöllisyys, solidaarisuus sekä vastuuntuntoinen vapaus ovat perusta yhteiskunnan kehittämiselle. Ne yhdistävät ihmisten turvallisuuden kaipuun ja yhteiskuntaa eteenpäin vievät voimat.
SOSIALIDEMOKRATIA - VAPAUDEN JA TASA-ARVON LIIKE
Yhteiskunnallisten päätösten on perustuttava kestäville arvoille, kauaskatseisille tavoitteille ja tahdolle saavuttaa päämäärät. Sosialidemokratia nousee vapausliikkeenä sosialismin teorioiden ohella antiikin humaanista filosofiasta, kristillisestä etiikasta ja valistuksen edistysaatteista. Sen arvot antavat voiman ja suunnan jatkaa yhteiskunnallista uudistustyötä - yhdistää jatkuvuus ja uudistuminen, perinne ja tulevaisuus.
Ihmisillä on oikeus elää vapaina riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksista tai taloudellisista lähtökohdista. Heille kuuluu vapaus kaikessa, mikä ei vahingoita muita ihmisiä, ympäristöä tai yhteiskuntaa. Jokaisella niin naisella kuin miehellä on oltava tasa-arvoinen mahdollisuus hyvinvointiin, turvallisuuteen ja päätöksentekoon työssä, perheessä ja koko yhteiskunnassa.
Vapauden ja tasa-arvon toteutuessa kenenkään oikeudet eivät polje toisten oikeuksia. Näiden arvojen tasapaino syntyy, kun yhteisö kantaa vastuun jäsenistään, mutta samalla kansalaiset itsestään, toisistaan ja yhteisöstään. Solidaarisessa yhteiskunnassa ihmiset kunnioittavat toistensa oikeuksia, edistävät tasa-arvoa ja yhteistä hyvinvointia eivätkä käytä toisiaan tai yhteiskuntaa hyväkseen itsekkäiden pyrkimysten toteuttamiseksi.
Kamppailua oikeudesta vapauteen ja ihmisarvoiseen elämään käydään kaikkialla maailmassa. Kansainvälinen sosialidemokratia on sorretun puolella sortajaa vastaan, vähäosaisen puolella vahvemman valtaa vastaan. Maailmanlaajuinen yhteisöllisyys, internationalismi, on solidaarisuutta sorrettujen hyväksi. Se on myös rauhantyötä; rajat ylittävää yhteisöllisyyttä. Maailmaa ei saa hallita väkevämmän voima, ei rahan eikä aseiden valta, vaan yleismaailmallinen oikeus.
YHTEISÖLLISYYS HAASTAA ITSEKKYYDEN
Yhteiskunnan mitta on ihminen; sen rakenteet ja menettelytavat ovat ihmistä varten. Yhteiskunnan on oltava vakaa ja turvallinen, jotta ihmiset ja yhteisöt, miehet ja naiset tasavertaisina voivat suunnitella tulevaisuuttaan ja kehittyä. Sosialidemokratialle lait ja sopimukset ovat edistyksen välineitä yhteiskunnallisten ristiriitojen ratkaisemiseksi ja eriarvoisuuden purkamiseksi.
Vuorovaikutteisessa ja avoimessa maailmassa omaleimaiset kulttuurit rikastuttavat toisiaan. Ihmiset pääsevät kansallisista ennakko-luuloistaan ja kasvavat kulttuurikansalaisiksi, jotka elävät sovussa monikansallisissa yhteisöissä. Kokiessaan yhteisön omakseen kansalaiset ottavat vastuuta sen kehityksestä ja yhteisö menestyy. Hengen laiskuus, välinpitämättömyys ja oman edun tavoittelu ovat yhteisöllisyydelle vieraita. Jokaisella on vastuu kykyjensä mukaan ottaa selvää ja osallistua, puuttua tapahtumien kulkuun. Tästä kasvaa aito tasavertaisuus ja sitoutuminen yhteisiin päämääriin.
Nykyajan kansanvalta on monikerroksista. Demokraattisia menettelytapoja on kunnioitettava paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Ihmisten toiminta omassa lähiyhteisössään on perusta myös valtiorajat ylittävälle demokratialle. Ihmisten on voitava vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä paitsi kansalaisina ja äänestäjinä, myös palveluiden käyttäjinä, työntekijöinä, kuluttajina ja asuinyhteisön jäseninä. Kun ihmiset toimivat yhteisöissään ja verkostoissaan, kunnissa ja alueellisesti, Euroopassa ja koko maailmassa, demokratia vahvistuu.
IHMISEN OSALLISUUS YHTEISKUNNASSA
Kansalaisten aineellisen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja sivistyksen lisääntyminen riippuu sekä talouden tuottavuudesta että sen tulosten oikeudenmukaisesta jakamisesta. Ohjattuna markkinatalous pystyy menestyksellisesti tyydyttämään ihmisten kulutustarpeita. Talouden on palveltava koko yhteiskuntaa ja sen kaikkien jäsenten hyvinvointia. Yhteisen edun on aina kuljettava yksityisen voitontavoittelun edellä. Sosialidemokraattinen politiikka on tämän edun etsimistä ja toteuttamista.
Sosialidemokratialle ihmisyys on itseisarvo; se ei ole kauppatavaraa. Taloudellisten voimavarojen käytön on perustuttava kansanvaltaiseen ohjaukseen markkinoiden välityksellä. Demokratia ja toimiva talous tukevat toistensa menestystä. Sosialismin arvojen mukaisesti yhteiskunnalla on oikeus vaikuttaa tuotantovälineistä saatavaan hyötyyn, niiden käyttöön, sijoittumiseen ja omistukseen. Työntekijöillä ja kuluttajilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa tuotannon ja talouden kehitykseen. Taloudellisen toimintansa rinnalla yrityksillä on myös yhteiskunnallinen ja henkilöstövastuu. Markkinoiden on toimittava avoimesti ja julkisesti.
Maailmantaloutta, pääomaliikkeitä ja ylikansallisten yritysten toimintaa on säänneltävä. Kansainvälisen sosialidemokratian on käytettävä voimaansa maailmantalouden epäkohtien korjaamiseen.
Hyvinvointiyhteiskunnassa politiikalla on keskeinen sija talousjärjestelmän toiminnassa. Korkea sivistystaso ja osaaminen, joiden perustana ovat tasavertaiset koulutusmahdollisuudet, vapauttavat inhimilliset voimavarat. Valtion ja kuntien palvelut lisäävät tasa-arvoa ja hyvinvointia yhteiskunnassa. Julkisten palveluiden saatavuus on yhteiskunnan vastuulla.
Hyvinvointiyhteiskunta on vapauksien, velvollisuuksien ja tasavertaisten mahdollisuuksien yhteisö, jossa oikeuksien ja vastuun tasapaino toteutuu. Hyvinvointiyhteiskunta on myös epäkohtiin puuttumista, riskeihin varautumista ja niiden hallintaa. Jokaisen perusturvallisuuteen kuuluu fyysisesti turvatun elinympäristön lisäksi varmuus saada peruspalveluita, työllä ansaittu sosiaaliturva sekä syyperusteinen vähimmäisturva. Mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja kulttuurista nauttimiseen on niinikään olennainen osa ihmisen perusoikeuksia.
Sosialidemokratia korostaa jokaisen oikeutta mielekkääseen ja sisältörikkaaseen työhön, jossa menestyminen luo tervettä itsetuntoa ja turvallisuutta. Työn tarkoituksena on tavaroiden ja palveluiden tuottaminen ihmisten tarpeisiin. Työ, ei keinottelu, luo yhteiskunnallista vaurautta. Parhaimmillaan työ antaa ihmiselle mahdollisuuden kehittää itseään ja kiinnittyä sosiaalisesti yhteisöön. Se kasvattaa inhimillistä ja sosiaalista pääomaa.
Työsuhde ei saa olla alistussuhde. Työntekijän on saatava osansa työn tuloksista, talouden kasvusta ja hyvinvoinnista. Ammattiyhdistysliikkeellä on keskeinen merkitys työntekijöiden oikeuksien ja etujen valvojana. Yhteisin työmarkkinasopimuksin on parannettava työsuhde- ja sopimusturvaa, työoloja ja osaamista, tasattava tuloeroja sekä lisättävä taloudellisen kehityksen vakautta. Nämä ovat sosialidemokratian tavoitteita myös kansainvälisessä ammattiyhdistys- ja sopimustoiminnassa.
Ihanteenamme on yhteiskunta, jossa vapaus voittaa alistamisen, humaanisuus suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden. Erilaiset kulttuurit tai yhteiskuntien kehitysvaiheet eivät muuta sosialidemokratian ihmisarvosta nousevia tavoitteita. Vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja rauha kuuluvat jokaiselle, kaikkialla maailmassa.
- - -
SOSIALIDEMOKRAATEISTA (oma lisäykseni)
- sosialidemokratia on sosialismin ns. reformistinen haara, joka jo ammoin luopui pyrkimyksestä sosialismiin, mutta halusi säilyttää aatteen yhteiskunnallista tasa-arvoisuutta koskevat näkemykset ja sosiaaliset tavoitteet niiden demokraattista toteuttamista korostaen
- sosialidemokraattien kansainvälinen iskulause ”liike on tärkeintä, ei päämäärä” haluaa korostaa jatkuvan kehityksen tarpeellisuutta
- sosialidemokratia on suurin ja merkittävin ja eniten kehitykseen vaikuttanut aate koko läntisessä demokraattisessa maailmassa, jonka kaikki maat tunnustavat nykyisin niitä arvoja, jotka olivat alun perin vain sosialidemokraattien ohjelmissa
- paras todiste sosialidemokratian arvosta demokratian, vapauden ja ihmisen puolustajana on se, että sen ovat kokeneet suurimmaksi vihollisekseen niin kommunistiset kuin fasistisetkin diktatuurit
- sosialidemokraatit ovat vaikuttaneet eniten kehitykseen myös Suomessa; Suomi on rakennettu paljolti sosialidemokraattisten näkemysten pohjalta sellaiseksi, mitä se nyt on
- sosialidemokraatit Väinö Tannerin johdolla rakensivat siltaa vapaussodassa auenneen kuilun yli vasemmalta rannalta ja yhdistivät Suomen niin, että yksimielisenä torjuimme maahamme hyökänneen vihollisen
- asevelisosialistit olivat avainasemassa estettäessä Suomea liukumasta kommunismiin 1940-luvun lopulla; voidaan sanoa, että asevelisosialistit pelastivat tuolloin Suomen; mm. kokoomuksen pitkäaikainen puheenjohtaja Jussi Saukkonen piti sosialidemokraattien panosta raskaina sotavuosina ja sitä seuranneena kommunistien vehkeilykautena maamme pelastumiseksi ratkaisevan arvokkaana
- sosialidemokraatit ovat aina myöhemminkin tunnustaneet länsimaisia demokraattisia arvoja ja parlamentarismia, joskin puolue joutui Kekkosen aikana ahtaalle pystyäkseen Sorsan johdolla
”valtionhoitajapuolueen” aseman saavutettuaan hoitamaan asioita jotenkuten periaatteittensa mukaan
- sodanjälkeisessä Suomessa (1948 jälkeen) on ollut viisi sosialidemokraattista pääministeriä (Fagerholm, Paasio, Koivisto, Sorsa ja Lipponen) ja pääministerin tuoli on ollut demareilla yli 30 vuotta, kauemmin kuin millään muulla puolueella
- sosialidemokraattinen puolue on osoittanut halunsa ja kykynsä yhteistyöhön toimimalla menestyksekkäästi hallituksissa yhdessä lähes kaikkien muiden puolueiden kanssa
- Mauno Koivisto oli rohkea mies, minkä hän todisti jo sodassa ja hän ei lopulta taipunut enää Kekkosenkaan edessä, mutta Neuvostoliiton pelon – vaikka ei kunnioitusta – Koivistokin oli perinyt edeltäjältään;
Koivisto oli myös rehellinen ja moraalinen mies ja kunnioitti parlamentarismia, jonka hän palautti eduskuntaan ja poliittiseen järjestelmäämme
- Martti Ahtisaari omaa tämän hetken suomalaisista suurimman kokemuksen vaativissa kansainvälisissä tehtävissä ja on niissä saavuttamansa menestyksen johdosta tämän päivän tunnetuin suomalainen maailmalla; Ahtisaaren toimintaa hänen kaikissa tehtävissään ovat ohjanneet korkeat moraaliset, ihmisten ja kansojen yhdenvertaisuutta sekä myötätuntoa ja rehellisyyttä korostavat periaatteet; Ahtisaari ei päässyt oikeuksiinsa Suomen presidentin tehtävässä eikä hän tehtävässä viihtynyt, kun Kekkosen yksinvaltaisuuteen totutetut suomalaiset eivät osanneet arvostaa hänen ansiokasta toimintaansa siinä
- 1960-luvun vasemmistoradikaali-ylioppilaspoliitikko Paavo Lipponen teki päinvastaisen käännöksen kuin Kekkonen muuttamalla suuntansa länteen 1970-luvun alussa, jolloin se ei ollut ”muodikasta”, mikä on osoitus hänen kaukonäköisyydestään ja moraalisesta rohkeudestaan
- SDP:n puheenjohtajaksi noustuaan Lipponen osoittautui puolueelleen ja Suomelle ”Moosekseksi”, jolla oli hidas puhe, mutta selkeä näkemys ja voimakas tahto ja hän lopullisesti johdatti meidät pois ”Siinain korvesta”; ensimmäisenä merkittävänä poliittisena johtajana Lipponen tuomitsi selkeästi Urho Kekkosen yksipuolisen ulkopolitiikan, hänen rakentamansa itseensä kohdistuneen henkilökultin ja hänen epäparlamentaariset ja autoritaariset menettelytapansa presidenttinä; Lipponen itse osoittautui erittäin demokraattiseksi, parlamentarismia kunnioittavaksi hyväksi johtajaksi, joka pystyi pitämään koossa monista puolueista koostuvat hallituksensa ja sai ne työskentelemään tehokkaasti
- Paavo Lipposen kahden hallituksen aikana tapahtui Suomessa erittäin voimakas ja tuloksellinen kehitys lähinnä sosialidemokraattien ja kokoomuksen hyvän yhteistyön ja molemminpuolisen luottamuksen ansiosta; tuona aikana Suomi nousi lopullisesti syvästä lamasta, talous kasvoi ja monipuolistui ja sen edellyttämästä rajusta rakennemuutoksesta huolimatta työllisyys parani merkittävästi; samalla Suomi muuttui uskottavaksi länsimaaksi ja kokoaan suuremmaksi vaikuttajaksi EU:ssa
- sosialidemokraattisessa puolueessa on aina ollut ”katto korkealla ja seinät leveällä” ja niin nytkin, mikä näkyy mm. erilaisina näkemyksinä EU:sta ja Natosta ja mieluisimmasta poliittisesta yhteistyökumppanista kotimaassa; useimmat sosialidemokraattiset poliitikot ja puolueen kannattajat pitävät tärkeimpänä sosialidemokraattisen aatteen mukaista kehitystä omassa yhteiskunnassamme ja sen edellyttämiä käytännön toimia ja tuloksia mm. työmarkkina-, palkka- ja sosiaalipolitiikassa
- SDP:n kannattajien koostuma osoittaa heidän näkevän puolueen merkityksen suurempana kuin vain heidän omien etujensa ajajana; siksi sosialidemokraateissa on koko yhteiskunta edustettuna; on hyvin toimeentulevia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä kaikista yhteiskuntaryhmistä (virkamiehiä, eri alojen ammattilaisia jne..) mutta on myös vähemmän koulutettuja ja niukemmin toimeentulevia ja jonkin verran maanviljelijöitäkin; varsinaisia kapitalisteja eli suuria omaisuuksia omistavia kannattajissa ei juuri ole
- Paavo Lipposen arvovalta puolueen johtajana on kiistaton mm. hyvien vaalimenestysten johdosta ja hänelle ei ole ilmaantunut vakavasti otettavaa kilpailijaa; jos hän syystä tai toisesta jättää puolueen johdon, vakavimmin otettavia seuraajaehdokkaita hänellä on Eero Heinäluoma, Liisa Jaakonsaari ja Antti Kalliomäki, tässä järjestyksessä. Mahdollisia ”mustia hevosia” voivat olla Ulpu Iivari tai Kimmo Kiljunen
- henkilövalinnoista riippumatta sosialidemokraattisen aatteen ja puolueen tulevaisuus on valoisa, ja ne tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä lisäämään kannatustaan, koska maailma ja oma yhteiskuntamme kehittyvät edelleen siihen suuntaan, missä niillä tulee säilymään luonnollinen, maan edun ja kansalaisten enemmistön tarpeita parhaiten vastaava rooli
SDP ei nyt ole tämän palstan aihe, mutta kun panit sen tähänkin, niin otan lyhyesti kantaa lähinnä tulevaisuutta spekuloiden.
En olisi niin luottavainen kuin sinä siinä, että SDP tulee jatkossakin olemaan suomlaisen politiikan perusjalka. Jos kaikki menee hyvin, käy kyllä niin kuin ennustit. SDP on sitoutunut EU-vetoiseen taloudelliseen hyvinvointimalliin. Puolue tässä tinkinyt roimasti taloudellisen liberalismin suuntaan. Usko siihen, että mahdollisimman kilpailukykyisellä taloudella saavutetaan paras mahdollinen hyvinvointi on sama malli ja ideologia, jota Kokoomus on perinteisesti ajanut. Demarit ovat Lipposen aikana yhtyneet tähän kuoroon. Tätä tarkoitan sitoutumisella.
Mutta entäpä jos käykin niin, että EU-laajentuminen tuo vaikeuksia, maailmantalous kehittyy huonosti jne. Jos näin kävisi ja hyvinvointi heikkenisi, yhteiskunnassa voisi tapahtua suurikin polarisaatiokehitys, mikä johtaisi poliittisten mielipiteiden radikalisoitumiseen. SDP olisi silloin luonnollinen syntipukki, kun se lähti ajamaan "väärää" politiikkaa. Onkin aika hämmästyttävää miten nopealiikkeinen SDP on ollut suunnanmuutoksessa NL:n hajottua. Välillä tuntuu jopa siltä, että SDP vie ja Kokoomus vikisee jälkimmäisen perinteisilläkin politikointialueilla.
Polarisaatiokehitystä ruokkivat muutkin tekijät. Ensinnäkin meillä on jo nyt suuri pitkäaikaistyöttömien armeija, joka kyllä eläköitymisen myötä vähitelle katoaa. Toiseksi meille on tulossa valtava eläkeläisjoukko, joka tulee olemaan koostumukseltaan valtaosin hyvinvointipalveluihin satsaamisen kannattajia. Kolmas uhka on työvoiman liikkuvuus ja palveluiden tuleva entistä vapaampi liikkuvuus. Tämä voi viedä meiltä koulutettua väkeä ja tuoda tilalle muiden maiden palveluyrityksiä. Tällainen voi rapistaa matalapalkka-alojen palkkakehitystä ja kaventaa veropohjaa. Tällaisella kehitykselle (sakkauskierteellä) voi olla ikäviä seurannaisvaikutuksia. Tuleva työikäinen pienten ikäluokkien polvi on pantu paljon vartijaksi. Tämäkin ryhmä pitäisi pitää tyytyväisenä verojen maksajana. Jollei siinä onnistuta, heikkenevät eläkkeiden ja tukien varassakin olevien palvelut. Kaikki tällainen voi johtaa eriarvoistumiskehitykseen.
Jos EU:sta tulee menestystarina suomalaisillekin niin kuin tietysti toivon, olisi kovin oikeudenmukaista, että äänestäjät silloin palkitsivat sen innokkaimmat puolestapuhujat politiikan tasolla.
KESKUSTA (Keskustan kotisivulta internetistä)
Keskustan syntymävuodeksi luetaan 1906, jolloin Oulussa perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja samoihin aikoihin Laihialla Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto. Nämä Keskustan alkujuuret yhdistyivät vuonna 1908 ja puolueen nimeksi vakiintui Maalaisliitto.
Alussa puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön. Elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen muutos johti määrätietoisiin ponnistuksiin puolueen kannattajapohjan laajentamiseksi. Siihen liittyi myös nimenmuutos Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi vuonna 1965. Nimi virtaviivaistui vuonna 1988 Keskustaksi. Puolueen virallinen nimi on Suomen Keskusta r.p.
Keskusta on omaleimainen ja ainutlaatuinen poliittinen liike. Sen aate ja historia on juontavat juurensa talonpoikaisuudesta ja Santeri Alkion edustamasta nuorsuomalaisuudesta. Alusta alkaen Keskusta oli kansanliike kansan vähäosaisen enemmistön etujen puolesta.
Maalaisliitolla oli ratkaiseva rooli yhdessä muiden keskustalaisten voimien kanssa, että Suomi sai itsenäisyyden ja tasavaltalaisen hallitusmuodon.
Tavallisen rahvaan puolueena Maalaisliitto näki tärkeäksi kansansivistyksen nostamisen sekä kansakunnan eheyttämisen radikaalilla uudistusohjelmalla - maareformilla. 1930-luvulla keskustavoimat johtivat taistelua demokratiaa uhannutta oikeistoradikalismia vastaan.
Keskusta on ollut Suomen itsenäisyyden aikana useimmin hallituksessa edustettuna ollut puolue. Keskustan riveistä on noussut kolme tasavallan presidenttiä: Lauri Kristian Relander (1925-31), Kyösti Kallio (1937-40) ja Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen (1956-81). Sotien jälkeen Keskusta oli etulinjassa rakentamassa uutta ulkopolitiikkaa, sosiaalista perusturvaa sekä tasa-arvoa luovia peruspalveluita; terveyskeskus- ja peruskoulujärjestelmää sekä alueellisesti kattavaa korkeakouluverkostoa.
Keskustan edeltäjä Maalaisliitto syntyi osana Keski- ja Pohjois-Euroopan talonpoikaispuolueiden perustamisaaltoa 1900-luvun vaihteessa. Puolueet edustivat aluksi maalaisväestöä syntyvien demokraattisten kansallisvaltioiden päätöksenteossa. Yhteinen piirre oli kansallisuuden korostus; maalaisliitto oli suomalaisuusliikkeen perillinen.
Kansallisuus, kansanvaltaisuus, kansan eheys ja maan etu olivat tärkeitä aatteellisia näkökohtia. Päämääränä oli laillisesti ja parlamentaarisesti toimiva itsenäinen Suomen tasavalta. Yhteistä perintöä on myös viljelevä ja varjeleva suhde luontoon ja maahan.
Keskusta on syntymästä lähtien myös sivistysliike. Santeri Alkion (1862-1930) mukaan ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen toiminnan pohjaksi.
Talouspolitiikan peruslinjana on puitetalous. Sen perustana on yksityinen omistusoikeus, omavastuisuus ja yrittäminen. Kapitalismiin ja kokonaan vapaisiin markkinoihin on suhtauduttu torjuvasti. Puolue on kannattanut keskinäisiä taloudellisia liittoutumia, osuustoimintaa ja valtion oikeutta määrätä puitteet.
Sosiaalipolitiikka korosti yhteisvastuullisuutta ja "köyhän asiaa". Pelkät avustukset eivät kuitenkaan riittäneet. Yhteiskunnalliset olot oli niin järjestettävä, että jokaisella on tosiasiallinen mahdollisuus pitää huolta itsestään ja läheisistään. Jälkimmäinen vaatimus johti radikaaliin maareformiin ja torpparivapautukseen. Perheellä ja lähiyhteisöillä, mukaan lukien kunta, oli hyvän elämän kannalta korostunut merkitys.
Vuosisadan alussa syntynyt aatteellinen pohja uusiutui merkittävästi 1900-luvun loppupuoliskolla niin, että se vastasi kypsän teollisen ajan vaatimuksiin. Johannes Virolaisen puheenjohtajakauden aikana nimi muuttui keskustapuolueeksi vuonna 1965 ja viimeistään Paavo Väyrysen puheenjohtajakaudella sisältö aidosti yleispuolueeksi.
Maan etua tulkitseva ulkopolitiikka oli tärkeäksi koettu osaamisen alue. Suomi säilytti itsenäisyytensä ainoana Neuvostoliiton läntisenä rajamaana myös läpi vaaran vuosien, keskeisenä vaikuttajana Urho Kekkonen (1900-1986). Esko Ahon hallitus ohjasi maan onnistuneesti läpi Euroopan suuren murroksen 1990-luvun alussa.
Keskusta oli pitkään keskeinen hallituspuolue. Se kehitti oman linjansa kaikkiin teollisen yhteiskunnan keskeisiin kysymyksiin. Aikakaudelle tyypillistä vahvaa valtiota käytettiin desentralistisen hyvinvointivaltion tavoitteiden toteuttamiseen: Peruskoulutuksen tasoa nostettiin, lahjakkuusreserveille avattiin opintie ja korkeakoululaitos hajasijoitettiin. Aluepolitiikan avulla teollistettiin myös maaseutu ja parannettiin sen palvelutasoa. Vahvistettiin kunnallis- ja maakuntahallinnon asemaa. Nopeasti kasvavaa vaurautta jaettiin tasa-arvotavoitteen mukaisesti kaikille kansanvakuutuksen ja sosiaalipolitiikan keinoin. Parannettiin perheiden asemaa ja valinnanvapautta. Maatalouden tulotaso pidettiin vertailukelpoisena muiden ammattien kanssa.
Uuden vuosituhannen alun jälkiteollisena, heikkenevän kansallisvaltion aikakautena keskusta-aatteella on vähintään yhtä suuri uudistumishaaste kuin teollisessa yhteiskunnassa. Miten keskusta-aatetta - maan etua, ihmisyyden edellytyksiä, hajautettua yhteiskuntaa, yrittämisen mahdollisuutta, viljelevää luontosuhdetta ja ihmisten tasa-arvoisuutta - sovelletaan aikana, jona talous globaalistuu, politiikka eurooppalaistuu ja kansallisesta kulttuurista, erityisesti laaja-alaisesta osaamisesta on tullut kansakuntien keskeinen menestystekijä? Tähän aatteelliseen luomistyöhön Keskusta kutsuu kaikkia suomalaisia.
Keskustan toiminta perustuu periaatteiden, tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien pohjalle. Siksi puolueessa tehdään jatkuvaa politiikan valmistelu- ja ohjelmatyötä.
Vahvin asema on periaateohjelmalla ja muilla puoluekokouksessa hyväksytyillä ohjelmilla ja asiakirjoilla. Niiden lisäksi Keskustan piirissä on valmistunut lukuisia ohjelmia, asiakirjoja ja selvityksiä, jotka on käsitelty puoluevaltuuskunnassa, puoluehallituksessa tai eduskuntaryhmässä.
Näiden lisäksi Keskustalle hyväksytään puoluekokouskaudeksi periaatteellinen 2-vuotistoimintasuunnitelma. Puoluekokousten välillä ylintä päätäntävaltaa käyttävä puoluevaltuuskunta määrittelee tarkemmin puolueen toimintalinjat kullekin vuodelle. Keskustan linjoja määritellään jatkuvasti myös eri puolue-elinten ajankohtaisissa kannanotoissa
MAALAISLIITTO/KESKUSTAPUOLUOLUE/KESKUSTASTA (Oma näkemykseni)
- keskustan edeltäjällä maalaisliitolla oli Santeri Alkion kehittämä, tuon ajan maaseudun nostamiseksi tarpeellinen valistuksellinen aatepohja ja käytännöllinen toimintaohjelma, ja puolueella on maamme rakentamisessa merkittävä ja kunniakaskin historia
- puolueella on ollut monia valtiomiessarjaan nousseita ihanteellisia poliitikkoja, kuten talonpoikaispresidenttimme Kyösti Kallio, jota sosialidemokraattien Väinö Tannerin ohella saamme suuresti kiittää vapaussodassa kahtia revenneen kansamme yhdistämisestä
- puolueen jäsenestä tuli myös pitkäaikaisin presidenttimme Urho Kekkonen, jonka merkitys historiassamme on kiistaton, mutta arvoltaan kiistanalainen
- presidentiksi pyrkiessään Kekkonen kaappasi maalaisliiton apurinsa Arvo Korsimon avulla, mustamaalasi ja syrjäytti sen alkiolaisen johdon (Kalliokoski, Koivisto, Tarkkanen, Sukselainen ym) ja alkiolaiset periaatteet ja muutti puolueen oman politiikkansa käsikassaraksi tärkeimpänä tehtävänään tukea hänen yksinvaltaansa; palkkioksi alistumisestaan maalaisliitto/keskustapuolue sai Kekkosen tuen politiikalleen, missä sillä oli kannatustaan suurempi valta
- maalaisliitto/keskustapuolue käytti valtaansa aina omaa etuaan ensisijaisesti silmälläpitäen, jolloin se usein petti myös hallituskumppaninsa, mikä synnytti sloganin ”kepu pettää aina”
- puolueen poliitikoissa on ollut ”kekkoslaisempia” kuin Kekkonen itse, kuten Ahti Karjalainen, Eino Uusitalo ja Paavo Väyrynen, joita vastaan Kekkonen joutui lopulta tukeutumaan sosialidemokraatteihin
- keskustalaisissa oli myös Kekkosen aikana yhteistyökykyisiä, luotettavia ja isänmaallisia poliitikkoje, kuten Johannes Virolainen, mutta he joutuivat vaikeuksiin Kekkosen kanssa
- Esko Aho keskustan johtajana teki eräitä rohkeita avauksia, mutta tuli liian nuorena politiikan eturiviin ja pääministeriksi ja vaikka hän oli kovin sulavakielinen, menetti ehkä juuri siksi joka asian ”lausuntoautomaattina” uskottavuuttaan
- Ahon johtama porvarihallitus vei Suomen EU:iin ja aloitti nousun lamasta; keskustan ja kokoomuksen yhteistyö kuitenkin kangerteli eikä tuottanut kovin hyviä tuloksia ja kokoomukselle keskusta osoittautui epäluotettavaksi hallituskumppaniksi
- Aho ei onnistunut puhdistamaan keskustaa Kekkosen ajan perinteistä eli vanhentuneesta ulkopoliittisesta suuntautumisestaan eikä taantumuksellisista yhteiskunnallisista näkemyksistä
- Ahon jälkeen keskustassa voimistui kaipuu palata menneeseen, ja ”pohjalainen mafia” nosti puheenjohtajaksi vasemmistolaisen Anneli Jäätteenmäen, jonka toiminta viime vaalien yhteydessä oli osoitus keskustan perinteisistä menettelytavoista
- Jäätteenmäen juonittelut kuitenkin tuottivat tulosta sikäli, että keskusta saavutti äärimmäisen niukan vaalivoiton (6000 ääntä = 0,02 % äänestäjistä), mikä vaaliteknisellä onnella nousi muutaman paikan eduskuntaenemmistöksi
- niukka voitto kääntyi kuitenkin Jäätteenmäen surkuhupaisan farssin myötä Keskusta arvovaltatappioksi ja johti Jäätteenmäen eroon, mikä on ollut osalle keskustan kannattajia niin traumaattinen kokemus, että se frustroi heitä edelleen harhaisiin salaliittoteorioihin ja kostonjanoisiin vaatimuksiin
- keskustan johto ei kenttäväen tavoin saanut suurta traumaa noista tapahtumista ja oli pian tapahtumien jälkeen selvästi helpottunut Jäätteenmäen syrjäyttämisestä, joskin Vanhasen alku pääministerinä oli kovin haparoivaa ja saamatonta
- melko pian Vanhanen kuitenkin vakiinnutti valtansa puolueessa ja on nyt kääntänyt johtamansa hallituksen EU- ja ulkopolitiikan edeltäjänsä linjoille, ja myös turvallisuuspolitiikassa Nato-näkemyksineen. hallitus on Vanhasen johdolla siirtymässä edellisen hallituksen linjoille; sisäpolitiikassa se vielä hapuilee pahasti ja asetetut tavoitteet mm. työllisyyden suhteen karkaavat käsistä
- Vanhasen johtama keskusta ei tavoitelle vakavasti puolueen vaaliohjelmassaan julistamia yhteiskunnallisesti taantumuksellisia ja kaikkea kehitystä jarruttavia tavoitteita
- osassa keskustan kenttäväkeä elää vielä sitkeässä Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaiset asenteet (länsi- ja Nato-vastaisuus yms), mutta se ei suuresti vaikeuttane Vanhasen tehtävää puoluejohtajana
- edellä mainittu selittynee sillä, että suuri osa entisiä kommunistejamme on siirtynyt keskustan kannattajiksi ilmeisesti siksi, että he pitävät sitä heidän pahimman vihollisensa – sosialidemokraattien – vihollisena, mikä ei enää ainakaan puoluejohdon tasolla pitäne paikkaansa
- puolueena Keskusta on suurista puolueistamme kannattajakunnaltaan homogeenisin, sillä se liittyy suurimmalta osaltaan maalaisuuteen (maanviljelijät, maanviljelyksen sivuelinkeinot, maaseutuasuminen); selkeimmin puolue esiintyy maanviljelijäväestön asianajajana, mutta tuon väestöryhmän pienetessä Keskusta haluaisi laajentaa kannatustaan myös asutuskeskuksissa, mutta on saanut sitä lähinnä vain hiljattain maalta muuttaneen väestön piirissä, heille enemmän ”kodin perintönä” kuin omien etunäkökohtien vuoksi
- aatteellisesti Keskusta on suurista ristiriitaisin, sen paikka perinteisellä oikeisto-vaemmisto-akselilla on vaikeasti määritettävissä, sillä sen ohjelmassa ja varsinkin kannattajien mielipiteissä on hyvin vanhoillisia ja konservatiivisia mutta toisaalta lähes äärivasemmistolaisia näkemyksiä; puolue haluaan esittäytyä myös liberaalina, mikä monille sen kannattajista on kauhistus
- meidän keskustaamme vastaavia puolueita ei ole samassa asemassa muissa kehittyneissä länsimaissa, eikä meidänkään keskustalla tule pitemmällä tähtäimellä olemaan nykyisen kaltaista sijaa puoluekentässämme; todennäköisesti se joskus kauemmassa tulevaisuudessa sulautuu kokoomukseen muodostaen sen kanssa yhdessä merkittävän konservatiivipuolueen, jolloin kylläkin suuri osa puolueen kannattajista siirtyy muihin, vasemmistolaisempiin puolueisiin
Eihän tuo juuri lisättävää ole saati poistettavaa. Pari asiaa kuitenkin.
Kekkosen valtakaudella Keskusta nousi hovipuolueeksi. Puolueen jäsenistö tottui siihen, että Keskusta on aina vallassa. Tämä vaihde jäi jotenkin päälle ja puolueelle oli melkoinen shokki, kun Holkerin sinipunahallitus synnytettiin. Sitä ennenhän Väyrynen pyrki presidentin selän takana junailemaan asiat kassakaappisopimuksella. Presidentti Koiviston selkävoitto Väyrysestä saataa olla historiallisestikin merkittävä tapahtuma. Siis siinä mielessä mitä seurauksia tällä oli suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ja valtasuhteisiin (eli se oli sinipunan yhteistyön alku sitten Honka-liiton).
Keskustan politiikkaa luonnehtii maataloussuosivuus kuten sanoit. Lisäisin tähän kuitenkin sen, että aluepolitiikka on nousemassa aina vain keskeisempään asemaan. Keskustan hallituksessaolo ei ole enää itsestään selvyys, joten se joutuu lunastamaan paikkansa. Tämä lunastaminen tapahtunee jatkossa entistä enemmän aluepainotteisella politiikalla. Keskusta tulee syrjäseutujen edunvalvoja. Kovin paljon se ei tässä enää voi perustaa maatalousvetoisuuteen, vaan sen on löydettävä uusia teemoja. Mutta yhtäkaikki aluepolitiikka ainakin poliittisen retoriikan tasolla tulee lisääntymään. Tässä Keskustan vaikeus on levittäytyminen samanaikaisesti kaupunkilaisten sydämiin.
Arvaukseni on Keskusta tulee jatkamaan jakomielistä politiikkaa tai propagoimaan ristiriitaisten asioiden puolesta. Yhtäältä se pyrkii olemaan yrittäjäystävällinen puolue. Toisaalta taas se selkeästi profiloituu köyhien ja syrjäytyneiden sekä ns. vääryyttä kärsineiden edunvalvojaksi. Kun se ajaa kaikkea kaikille politiikkaa, käy niin kuin nyt on käynyt, että mihinkään toimiin ei uskalleta hallituksessa ryhtyä.
En puutu kovin vanhoihin asioihin; nuorelle kaverille kuten minulle Kekkosen aika on poliittisesti jo muinaishistoriaa.
"- Esko Aho keskustan johtajana teki eräitä rohkeita avauksia, mutta tuli liian nuorena politiikan eturiviin ja pääministeriksi ja vaikka hän oli kovin sulavakielinen, menetti ehkä juuri siksi joka asian ”lausuntoautomaattina” uskottavuuttaan"
Mielestäni Ahon hallituskaudella yksi suurimmista ongelmista oli vasemmisto-opposition ja ay-liikkeen jarruttelu tilanteessa, jossa kansantalous oli aivan kuralla. Virheitä kyllä tehtiin varmasti hallituksessakin. Ahon uskottavuusongelma vasemmistolaisten silmissä johtui varmasti siitä, että hän oli vaikeana aikana "väärän" hallituskokoonpanon pääministerinä.
"- Ahon johtama porvarihallitus vei Suomen EU:iin ja aloitti nousun lamasta; keskustan ja kokoomuksen yhteistyö kuitenkin kangerteli eikä tuottanut kovin hyviä tuloksia ja kokoomukselle keskusta osoittautui epäluotettavaksi hallituskumppaniksi"
Pistäisin nämä ongelmat lähinnä heikon taloustilanteen sekä Kokoomuksen oman hallituspaikan turvaamisen piikkiin. SDP vaati Kokoomukselta "julkista syntien tunnustamista", jotta hallituspaikka heltiäisi 1995.
"- Aho ei onnistunut puhdistamaan keskustaa Kekkosen ajan perinteistä eli vanhentuneesta ulkopoliittisesta suuntautumisestaan eikä taantumuksellisista yhteiskunnallisista näkemyksistä"
Minusta mitään puhdistamisen tarvetta ei ole olemassakaan. Terve skeptisyys on paikallaan kansainvälisessä yhteistyössä, jos kohta kompromissejakin pitää pystyä tekemään. Mitä tarkoitat "taantumuksellisilla yhteiskunnallisilla näkemyksillä"? Minusta tuo on jopa kommunistista retoriikkaa.
"- Ahon jälkeen keskustassa voimistui kaipuu palata menneeseen, ja ”pohjalainen mafia” nosti puheenjohtajaksi vasemmistolaisen Anneli Jäätteenmäen, jonka toiminta viime vaalien yhteydessä oli osoitus keskustan perinteisistä menettelytavoista"
Jäätteenmäki näki, että liennytys SDP:n suuntaan on paikallaan pitkän oppositiokauden jälkeen. Olisihan A.J. voinut toimia huomattavan paljon avoimemminkin Irak-asiassa, mutta omapa oli valintansa. Ongelmaksi muodostui vain se, että Lipposen puuhailujen objektiivinen tarkastelu jäi Jäätteenmäen onnettomien menettelytapavalintojen takia sivuseikaksi. Minusta tapaus kertoo enemmän Jäätteenmäen heikosta arvostelukyvystä kuin jostain puoluetta riivaavasta periaatteellisesta ongelmasta.
"- Jäätteenmäen juonittelut kuitenkin tuottivat tulosta sikäli, että keskusta saavutti äärimmäisen niukan vaalivoiton (6000 ääntä = 0,02 % äänestäjistä), mikä vaaliteknisellä onnella nousi muutaman paikan eduskuntaenemmistöksi"
Tässä on kyllä enemmän kuin vähän selittelyn makua. Keskusta oli koko talven mielipidetiedusteluissa tasaisesti SDP:tä edellä, eikä ole olemassa mitään näyttöä, että Irak-asia olisi vaikuttanut vaaleissa suuntaan tai toiseen. Prosentteja laskiessa on syytä muistaa, että vuoden 1999 vaaleissa SDP voitti tässä käytetyllä laskutavalla vain 0,04 % äänestäjistä tahdolla, ja se aiheutti Keskustalle neljän vuoden oppositiokauden. Demokratiassa riittää joskus pienikin enemmistö.
"- keskustan johto ei kenttäväen tavoin saanut suurta traumaa noista tapahtumista ja oli pian tapahtumien jälkeen selvästi helpottunut Jäätteenmäen syrjäyttämisestä, joskin Vanhasen alku pääministerinä oli kovin haparoivaa ja saamatonta"
En kyllä ole nähnyt mitään viitteitä helpottamisesta tai selkäänpuukottamismentaliteetista puolueen muun johdon taholta, tosin Hannu Takkula kosti kyllä Jäätteenmäelle menettämänsä ja varmana pitämänsä ministerisalkun.
"- Vanhasen johtama keskusta ei tavoitelle vakavasti puolueen vaaliohjelmassaan julistamia yhteiskunnallisesti taantumuksellisia ja kaikkea kehitystä jarruttavia tavoitteita"
Mitä nämä "taantumukselliset ja KAIKKEA KEHITYSTÄ JARRUTTAVAT TAVOITTEET" ovat?
"- osassa keskustan kenttäväkeä elää vielä sitkeässä Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaiset asenteet (länsi- ja Nato-vastaisuus yms), mutta se ei suuresti vaikeuttane Vanhasen tehtävää puoluejohtajana"
Nato-vastaisuus on erittäin voimakasta kaikkien muiden puolueiden paitsi Kokoomuksen kannattajakunnassa, jossa jäsenyyttä vastustaa käsittääkseni nykyään vain noin puolet. Tuota yleistä länsivastaisuutta en kyllä voi missään muodossa allekirjoittaa, ainakaan läntisellä pohjoispohjanmaalla sitä ei mielestäni esiinny lainkaan. Skeptinen suhtautumisessa EU:hun on ymmärrettävä, että viljelijäväestön (pieni osa Keskustan kannattajakunnasta) vinkkelistä katsottuna tempoileva ja jatkuvia heikennyksiä tuova politiikka ei voi olla kovinkaan positiivinen ilmiö. Harva työläinenkään pitää palkkojen alentamisesta. Käsitykseni mukaan keskustalaiset ovat korostetun isänmaallisia ihmisiä verrattuna vasemmistopuolueiden kannattajiin, joten EU:n päätösvallan lisääminen Suomen kustannuksella ei ymmärrettävästi kauheasti innosta. En pitäisi tätä länsivastaisuuden merkkinä, vaan osoituksena siitä, että uskotaan enemmän omaan kuin EU:n kykyyn ratkaista eteen tulevat ongelmat.
"- edellä mainittu selittynee sillä, että suuri osa entisiä kommunistejamme on siirtynyt keskustan kannattajiksi ilmeisesti siksi, että he pitävät sitä heidän pahimman vihollisensa – sosialidemokraattien – vihollisena, mikä ei enää ainakaan puoluejohdon tasolla pitäne paikkaansa"
Minulle aivan uusi tieto oli tämä, ja kieltämättä melko vaikea sulattaa. Eivätköhän kommunistit kuitenkin ole pääosin siirtyneet SDP:n kannattajiksi.
"- puolueena Keskusta on suurista puolueistamme kannattajakunnaltaan homogeenisin, sillä se liittyy suurimmalta osaltaan maalaisuuteen (maanviljelijät, maanviljelyksen sivuelinkeinot, maaseutuasuminen); selkeimmin puolue esiintyy maanviljelijäväestön asianajajana, mutta tuon väestöryhmän pienetessä Keskusta haluaisi laajentaa kannatustaan myös asutuskeskuksissa, mutta on saanut sitä lähinnä vain hiljattain maalta muuttaneen väestön piirissä, heille enemmän ”kodin perintönä” kuin omien etunäkökohtien vuoksi"
Tästä kohdasta olen myös täysin eri mieltä. Pitäisin Keskustaa jopa kannattajakunnaltaan heterogeenisimpänä suurista puolueista. Tästä on jopa ihan tutkimustietoa, mutta valitettavasti en tähän hätään kyseistä tutkimusta löytänyt. Keskusta on kuitenkin toiseksi suosituin puolue SDP:n jälkeen työväestön joukossa, ja sillä on huomattava kannatus toimihenkilöiden, yrittäjien ja virkamiesten piirissä. Keskusta on lyönyt itsensä läpi monessa yliopistokaupungissa, tämän on mm. Ilkka Kanervakin todennut. Vaikea pelkällä verenperinnöllä on perustella mm. sitä, että Oulussa (maatalous ja sen sivuelinkeinot eivät todellakaan ole suuressa osassa ko. kaupungissa) suurin kannatus on Keskustalla.
"- aatteellisesti Keskusta on suurista ristiriitaisin, sen paikka perinteisellä oikeisto-vaemmisto-akselilla on vaikeasti määritettävissä, sillä sen ohjelmassa ja varsinkin kannattajien mielipiteissä on hyvin vanhoillisia ja konservatiivisia mutta toisaalta lähes äärivasemmistolaisia näkemyksiä; puolue haluaan esittäytyä myös liberaalina, mikä monille sen kannattajista on kauhistus"
En kyllä tiedä, mitä nämä äärivasemmistolaiset näkemykset ovat, ja miten ne Keskustan politiikassa tai linjauksissa näkyvät. Jos riittävän sosiaaliturvan ajaminen on äärivasemmistolaisuutta, niin ehkä sitten.
"- meidän keskustaamme vastaavia puolueita ei ole samassa asemassa muissa kehittyneissä länsimaissa, eikä meidänkään keskustalla tule pitemmällä tähtäimellä olemaan nykyisen kaltaista sijaa puoluekentässämme; todennäköisesti se joskus kauemmassa tulevaisuudessa sulautuu kokoomukseen muodostaen sen kanssa yhdessä merkittävän konservatiivipuolueen, jolloin kylläkin suuri osa puolueen kannattajista siirtyy muihin, vasemmistolaisempiin puolueisiin"
Keskustan piti eräiden toimittajien mukaan kuihtua pois jo 80-luvulla, mutta mitään siihen viittaavaa ei ole tapahtunut. Tuore vaalivoittaja elää ja voi hyvin kohta neljännesvuosisata ensimmäisten tämän suuntaisten analyysien jälkeen. Yhteisvastuullisuutta korostava porvarillisuus toimii paremmin kuin Kokoomuksen linjattomuus. Tuossa alempana joku oli kirjoittanut hyvin Keskustan mahdollisesta roolista oikeistopuolueena tulevaisuudessa.
Kiitos hyvästä ja asiallisesta vastauksestasi. Toit kiihkottomasti esiin omia näkökantojasi, joille on varmasti perusteita. Voit olla näkemyksissäsi ihan yhtä oikeassa kuin minäkin, eräissä asioissa oikeammassakin. Silti minä en rupea tässä sanomaani muuksi muuttamaan, sillä tarkoituksenikin oli hieman kärjistää, ja kuten sanoin, en ollut ihan haudan vakavissanikaan kaikessa. Hienoa, että sinäkin ilmeisesti ymmärsit tämän,kun et "polttanut henkseleitäsi" vaan vastasit noin maltillisesti. Se ei ole tavallista tällä saitilla esiintyviltä keskustalaisilta!
En rupea enää vastakommentoimaan kirjoitustasi, mutta pariin kysymykseesi vastaan:
>> Mitä nämä "taantumukselliset ja KAIKKEA KEHITYSTÄ JARRUTTAVAT TAVOITTEET" ovat?>"- edellä mainittu selittynee sillä, että suuri osa entisiä kommunistejamme on siirtynyt keskustan kannattajiksi ilmeisesti siksi, että he pitävät sitä heidän pahimman vihollisensa – sosialidemokraattien – vihollisena, mikä ei enää ainakaan puoluejohdon tasolla pitäne paikkaansa"
Olipa pitkästä aikaa asiapitoinen kirjoitus keskustan puolesta. Asiallinen kirjoitus ansaitsee aina kiitoksen ja se on nyt sanottu! Kommentoin tässä yhteydessä vain lyhyesti sekä K.K.Korhosen ja sinun näkemystä siitä, että minne kommunistien äänet ovat siirtyneet. Jos katsoo puolueiden kannatuksia esim. 1970-luvun alkupuolella, niin nähdään, että oleellisesti on pienentynyt vain SKDL:n seuraajan Vasemmistoliton kannatus. Puoluekartalle on noista ajoista tullut uutena Vihreäliitto. Aika luultavaa on, että potentiaaliset kommunistien äänestäjät ovat siis siirtyneet vihreisiin ja vain vähäisessä määrin Keskustan ja vielä vähäisemmin sosialidemokraattien leiriin. SMP:n katoaminen lienee kanavoitunut vähän sinne sun tänne.
Jos jotain yleisellä tasolla aikoo sanoa poliittisista puolueista tai ilmiöistä, niin kärjistys on jossain määrin pakollista. Muuten keskustelu saattaisi mennä vain yleiseksi hymistelyksi, jossa ei oikeasti sanota yhtään mitään.
Hajasijoituksesta sen verran, että mielestäni se on joillain hallinnon aloilla ihan järkevää toimintaa, jolla parannetaan edes jollain tapaa pienempien kaupunkien ja niiden ympäryskuntien elinkelpoisuutta. Parhaana esimerkkinä pidän maakunnallisia yliopistoja, jotka ovat kohottaneet koulutustasoa ja tuoneet vaurautta maakuntiin ihan omalla painollaan. En näkisi tätä jarruna vaan koko kansantaloudelle suurena voittona. Hajasijoitusta uutisoidaan paljon, mutta pitää muistaa, että paikallisia tai maakunnallisia toimintoja siirretään puhtailla viranomaispäätöksillä Helsinkiin, kun taas hajasijoitus vaatii aina pitkän ja raskaan poliittisen väännön. Lisäksi mielestäni on järkevää kompensoida erilaisilla aluetuilla sitä, että Helsinki imee valtionhallinnon ja yritysten pääkonttoreiden jne. palkkakuluina suuria summia varoja maakunnista.
Ja niistä kommunisteista.. mieleeni tulee lähinnä TV1:n vaalitentti ennen viime eduskuntavaaleja, jossa Paavo Lipponen kosiskeli Vasemmistoliiton äänestäjiä sanoin "samoja asioita mekin ajamme". Vasemmistoliitto on mielestäni koko historiansa ajan pikkuhiljaa liuennut SDP:hen.
Ehkä jos jotain epäpyhää liittoa halutaan nähdä joidenkin keskustalaisten ja vaikkapa Vasemmistoliiton "änkyräsiiven" edustajien välillä, rajoittuu se pelkästään skeptiseen suhtautumiseen EU:hun. Ideologiset syyt tähän skeptisyyteen ovat puolueilla ja edustajilla niin kaukana toisistaan, että mitään konkreettista yhteistyötä siinä asiassa ei ole näkynyt, vaikka puheet saattavat olla silloin tällöin saman suuntaisia. Kommunismi ja nationalismi ovat aatteina liian erilaisia.
Samanlainen asetelma esiintyy mielestäni jossain muodossa myös suomalaisilla "pehmofederalisteilla". Monille SDPläisille ja vihreille unioni esiintyy käsittääkseni perusluonteeltaan sosiaalisena projektina, kun taas kokoomuslaisille se on ennenkaikkea markkinatalousprojekti. Lyhyen tähtäimen tavoite on sama, mutta syyt ovat erilaisia, kuten myös pitkän tähtäimen tavoitteet.
Minusta on ihan hyvä, että EU-skeptisiäkin kannanottoja esiintyy, ja vaihtoehtoja löytyy. Suhteellisen tuoreen gallupin mukaan edelleenkin lähes puolet suomalaisista äänestäisi EU-jäsenyyttä vastaan, jos vaalit pidettäisiin vasta nyt.
Kiitosta vaan kiitoksista, mukava kirjoitella, kun "vastapuoli" jaksaa argumentoida huolellisesti. Harvemmin politiikassa mitään yhtä ja oikeaa totuutta löytyy, on vain paremmin tai huonommin perusteltuja mielipiteitä.
Hajasijoitus tuo Suomen kokoisessa maassa pakostakin mukaan tehottumuutta ja toiminnallisia vaikeuksia. Yliopistot ovat hajasijoituksesta jopa pahin esimerkki toisin kuin sinä väität. Yliopistotutkimuksen pitää pystyä kansainväliset mitat täyttävään korkeatasoisuuteen ja silloin niitä pitää resurssoida riittävästi. Jos resursseja jaetaan pitkin maita ja mantuja, siitä on pakostakin seurauksena, että kaikkien resurssit jäävät vähäiseksi. Lisäksi on niin, että maakuntayliopistot saavat ns. ylijäämprofessoreja eli sellaisia, jotka eivät ole suuriin yliopistoihin kelvanneet.
Yliopistojen sijaan järkeviä hajasijoituskohteita voisivat olla ammattikorkeakoulut ja muut sellaiset opinahjot, jotka valmistavat johonkin ammattiin. Yliopistohan ei sinällään valmista ketään mihinkään ammattiin lääkäreitä ja lakimiehiä lukuunottamatta. Yliopistopuolelta ehkä koko maa-ja metsätaloustiede voitaisiin sijoittaa muualle kuin Helsinkiin.
En oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit sillä, että paikallisia ja maakunnallisia toimintoja siirretään viranomaispäätöksellä Helsinkiin. Missä kohdin tällaisia päätöksiä on tehty. Lisäksi näkemyksesi siitä, että Helsinki imee esim. yritysten pääkonttorisijaintien takia verovaroja maakunnista on virheellinen. Näille yrityksille maakunnat eivät ole nimittäin mikään vaihtoehtoinen sijoittautumiskohde. Vaihtoehdot löytyvät ulkomailta. Tällaisen logiikan mukaan siis suomalaisten kuuluisi antaa aluetukia ulkomaille, koska yritysten pääkonttorit jäävät Suomeen. Tämäntapainen logiikka on täysin kestämätöntä, minun mielestäni.
Vasemmistoliitto ei ole kovin merkittävästi lähentynyt SDP:tä. Väittäisin ennemmin, että SDP on etääntynyt Vasemmistoliitosta selkeästi oikealle sen jälkeen, kun Kekkosesta ja NL:sta päästiin.
Keskusta ja Vasemmistoliitto ovat yllättävän lähellä toisiaan. Erityisesti Jäätteenmäki vei Keskustaa kohden vasenta laitaa painottaessaan voimakkaasti kotimaisten palvelujen turvaamista, sosiaalista ja alueellista tasapainoa sekä poliittisen päätöksenteon merkitystä talouden ohjailussa. Tähän ei pidä sotke mitään nationalsimia ja kommunismia. Tällaista vastakkainasettelua ei esiinny kuin marginaaliryhmissä.
Puhuit keskustan "jakomielisestä" politiikasta. Siis siitä, että se ainakin poliittisen retoriikan tasolla yrittää olla yhtäaikaa sekä yrittäjäystävällinen että köyhien ja syrjäytyneiden ja ns. vääryyttä kärsineiden edeunvalvoja. Samalla tavoin se yrittää yhtä aikaa olla syrjäseutujen edunvalvoja ja levittäytyä samanaikaisesti kaupunkeihin. Minä en usko, että sellainen politiikka kauan jaksaa vakuuttaa ihmisiä.
Näen tuollaisessa politiikassa kuitenkin erään positiivisen piirteen, joka sinänsä jo sen oikeuttaa. Niin kauan kuin sillä saadaan ehkäistyä yhteiskunnallisen tyytymättömyyden (monilta osin täysin perusteettoman tyytymättömyyden ) kanavoituminen epädemokraatttisiin ääriliikkeisiin, niin tuollainen politiikka oikeuttaa itsensä. Onhan Keskusta kuitenkin demokraattinen puolue ja sen johtajat ainakin tällä hetkellä hyvinkin sovittelevia ja pyrkivät yhteiskunnan koheesion säilyttämiseen.
Kirjoitit muistaakseni toisessa yhteydessä siitä, että aikanaan Maalaisliiton suuri ansio ei ollut kommunismin torjuminen Suomessa. Siitä suurin ansio kuuluu kyllä sosialidemokraateille. Sen sijaan Maalaisliiton ansio oli mielstäsi fasismin torjumisessa Suomessa. Siinä olen täysin samaa mieltä. Saihan suomalainen fasismi kasvonsa juuri tuolla maalaisliiton ja nykyisen Keskustan vankimalla seudulla. Kotikentällään Maalaisliitto onnistui tukahduttamaan tuon liikehdinnän. Nähdäksen yhteiskunnan sisäinen mekanismi toimii jälleen samalla tavoin ja Keskustan "jakomielisellä" politiikalla ehkäistään jo ennakolta epädemokraattisten liikkeiden nousu Suomessa. Sellaisiahan on viime aikoina jälleen syntynyt muualla Euroopassa.
Kuten sanoin, niin en kuitenkaan usko tuon Keskustan nykypolitiikan (retoriikan) kauan vakuuttavan. Hallitustyö on kompromisseja täynnä ja eniten joutuu lupauksistaan tinkimään se joka niitä eniten on antanut. Luultavaa on, että seuraavissa vaaleissa jo tilanne on se, että mikäli Kokoomus saa rivinsä kuntoon niin se nousee Keskustan kanssa saman suuruisiksi n 20% kannatuksen puolueeksi ja SDP jatkaa tuossa 25% tietämillä. Toivoa vain sopii, ettei mainittu pääosin perusteeton tyytymättömyys kanavoidu meilläkin tonihalmeisiin toimimalla niin, että tuollaisille liikkeille ei ole järkevästi ajatellen mitään tilaa Suomessa.
Sallitakoon minun kommentoida kommentteja vaikka K.K.Korhosen kirjotukseen itse vastasitkin. Mieltäni sinun kirjoituksesta jäi vaivaamaan muutama kohta.
"Eivätköhän kommunistit kuitenkin ole pääosin siirtyneet SDP:n kannattajiksi."
Jos katsoo puolueiden kannatuksia esim. 1970-luvun alkupuolella, niin nähdään, että oleellisesti on pienentynyt vain SKDL:n seuraajan Vasemmistoliton kannatus. Puoluekartalle on noista ajoista tullut uutena Vihreäliitto. Aika luultavaa on, että potentiaaliset kommunistien äänestäjät ovat siis siirtyneet vihreisiin ja vain vähäisessä määrin Keskustan ja vielä vähäisemmin sosialidemokraattien leiriin. SMP:n katoaminen lienee kanavoitunut vähän sinne sun tänne.
"Käsitykseni mukaan keskustalaiset ovat korostetun isänmaallisia ihmisiä verrattuna vasemmistopuolueiden kannattajiin, joten EU:n päätösvallan lisääminen Suomen kustannuksella ei ymmärrettävästi kauheasti innosta. En pitäisi tätä länsivastaisuuden merkkinä, vaan osoituksena siitä, että uskotaan enemmän omaan kuin EU:n kykyyn ratkaista eteen tulevat ongelmat."
Mielestäni siunulla on hiema outo käsitys isänmaallisuudesta. Onko EU-vastaisuus mielestäsi isänmaallista? Mielstäni se on juuri päinvastoin. Globalisoituvassa maailmassa vain toimimalla EU:n kaltaisessa yhteisössä voimme säilyttää kansallisen toimintakykymme. Sanoisin jopa päinvastoin kuin sinä, siten että EU:n vastustajat ovat isänmaan pettureita halutessaan jättää maamme tuuliajolle.
"Keskusta on lyönyt itsensä läpi monessa yliopistokaupungissa, tämän on mm. Ilkka Kanervakin todennut. Vaikea pelkällä verenperinnöllä on perustella mm. sitä, että Oulussa (maatalous ja sen sivuelinkeinot eivät todellakaan ole suuressa osassa ko.kaupungissa) suurin kannatus on Keskustalla."
Oulu on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana kasvanut hyvin voimakkaasti muuttoliikkeen seurauksena. Pääosa Ouluun muuttaneista tulee Lapin läänin alueelta, Kainuusta ja muualta Pohjois-Pohjanmaalta. Muuttoliike on tapahtunut siis keskustalaisilta alueilta, joten mistään läpilyönnistä yliopistokaupungissa evoi puhua muuten kuin että maakuntien keskustalaisia on muuttanut suurin määrin Ouluun. Sama ilmiö toistuu muissakin kasvukeskuksissa.
"Minusta tapaus kertoo enemmän Jäätteenmäen heikosta arvostelukyvystä kuin jostain puoluetta riivaavasta periaatteellisesta ongelmasta?"
Mukava, että sinä myönnät Jäättenmäen heikon arvostelukyvyn. Sellaista ei tällä palstalla ole keskustalaisten kirjoituksista aikoihin näkynyt. En minäkään ole koskaan uskonut, että tämän saitin keskustalaiseksi itseään tituleeraavat kirjottajat edustavat Keskustan enemmistön kantaa. Enemmistön tuella hän kaiketi olisi vieläkin puheenjohtaja.
Perustelen hieman mielipidettäni maakunnallisista yliopistoista.
Hajasijoitus on tuonut nimenomaan kustannussäästöjä, koska asumis- ja palkkakulut eivät pienemmillä paikkakunnilla ole niin korkeat kuin Helsingissä. Esimerkiksi matkakustannukset ovat pienemmät, kun kaikkia ei pakoteta mään äärimmäiseen eteläkärkeen. Itse asun yksiössä vuokralla, joka hädin tuskin riittäisi halvimpaan soluasuntoon Helsingissä. Toisekseen Helsingillä ei olisi mitään resursseja ottaa vastaan yhtäkkiä n. sataatuhatta opiskelijaa ympäri Suomea; pelkät opiskelijoiden ja opettajien matkustuskustannukset hyppäisivät sellaisiin sfääreihin, että puuha olisi aivan mieletöntä. Ja toisaalta kuka sellaista edes tosissaan haluaisi? Miksi keskittää pakolla vastoin ihmisten tahtoa, jos mitään konkreettista hyötyäkään ei ole näköpiirissä?
Professoreiden taso tai opetuksen laatu ei riipu siitä, miten yliopistot on sijoiteltu; tietty määrä tohtoreita sijoittuu opetustehtäviin vapaisiin paikkoihin sen mukaan, miten paikkoja on auki ja mihin on halua sijoittua. Omalla tieteenalallani on kyllä näkynyt tiettyä helsinkiläisten oman hännän nostoa, mutta sitä ovat harrastaneet oman kokemukseni mukaan lähinnä keskinkertaiset opiskelijat egonpönkitystarkoituksessa. Lisäksi olen päässyt seuraamaan muutaman Helsingin yliopiston professorin opetusta, ja ei kyllä kovin mairittelevaa kuvaa ole saanut. Lähinnä tavallinen tutkinto-opiskelija tarvitsee huippuasiantuntemusta graduntekovaiheessa, jolloin on kyllä mahdollista ottaa yhteyttä keneen tahansa opetustehtävissä toimivaan oman alan asiantuntijaan. Kirjojen lukeminen (sitähän suurin osa yliopisto-opiskelusta kuitenkin on) tuottaa aivan yhtä hyvän tuloksen, jos sitä tehdään Helsingissä tai sitten vaikka Utsjoella.
Tieteellinen tutkimus tapahtuu pääosin melko pienissä ryhmissä, enkä näe, että jonkin tieteenalan täydellinen yhdistäminen yhteen yksikköön toisi minkäänlaista etua tässä suhteessa. Tietty kotimainen kilpailu saattaa lisäksi luoda sivutuotteenaan sellaisia innovaatioita, jotka jäisivät tekemättä, jos tiedettä harjoitettaisiin vain yhdessä itseensä tyytyväisessä kolossissa Helsingissä.
Hajasijoituksestahan on tosiaan paljon ollut viimeaikoina puhetta, mutta yliopistolaitoksen maakunnallistamisen jälkeen oikeastaan mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Sen sijaan keskittymiskehitys on ollut jatkuvaa lähes kaikilla hallinnon aloilla. Käytännössä se on tapahtunut niin, että paikallisia toimintoja on siirretty suurempiin keskuksiin, ja samalla jonkin verran supistettu. Esimerkkeinä tuosta puuhastelusta voin mainita mm. tielaitoksen, verohallinnon, postin (yksityistämisen kautta toimintoja on siirretty pois paikallistasolta), työhallinnon ja oikeuslaitoksen. Suomalaista "tehostamista" kuvaa hyvin se, että useimmiten karsittaessa paikallistasoa keskustasolla ei tehdä mitään järkeistämistoimenpiteitä. Sen sijaan luodaan erilaisia suunnitteluvirkoja, ja koko järjestelmä vinoutuu jatkuvasti yhä enemmän, kun paikallistasolla työtehtävät lisääntyvät, mutta henkilöstömäärä pienenee, mutta keskustaso kasvaa, ja vaatii paikallistasoa suorittamaan yhä uusia toimia. Esimerkiksi 1990-luvulla toimintaa tehostettaessa ministeriöiden työntekijämäärät ovat pysyneet aika lailla vakioina.
Valtionhallinto kustannetaan lähinnä verovaroista, mutta vaikkapa ministeriöiden työntekijöiden palkoista hyötyy lähinnä vain Helsingin ja ympäryskuntien talous. Tämä oikeuttaa mielestäni korjausliikkeisiin aluetukina tai jotenkin muuten. Toiseksi tarkoitin yrityksillä tässä lähinnä pääosin Suomessa toimivia yrityksiä (joita on edelleenkin ylivoimainen enemmistö yrityksistämme), ja erilaisia jäsenyyteen ja jäsenmaksuihin perustuvia yhteisöjä, esimerkkinä vaikkapa vakuutusyhtiöt tai SAK. Vaikkapa Valio myy maitoa koko Suomeen samalla hinnalla, kustannukset jakaantuvat koko maahan, mutta suhteettoman suurelta osin hyödyn kerää pääkonttorin sijoituspaikkakunta (luultavasti juuri Helsinki), koska palkat hyödyttävät pääosin vain paikallista yrityselämää. Nämä asiat minusta oikeuttavat aluetukiin ja erilaisiin tasapainottaviin toimenpiteisiin, joskin mielestäni missään tapauksessa ei pidä pyrkiäkään mihinkään "täydelliseen tasa-arvoon" tällä alueella.
Puolueista vielä jotain. Ei kai tässä ollut kysekään mistään linjojen yhteneväisyydestä vaan siitä, mihin entiset kommunistit ovat kadonneet poliittiselta kartalta. Vasemmistoliiton lähimmät ja ainoat liittolaiset tuntuvat olevan SDP ja Vihreät. Vihreät ovat mielestäni lähellä VSL:n siimesläistä siipeä, jyrkempi linja taas ehkä JOSSAIN MÄÄRIN ay-demareita, kun mitään muutakaan viiteryhmää ei ole löytynyt. Joka tapauksessa VSL olisi nykyäänkin SDP:lle kaikista mieluisin hallituskumppani, syystä tai toisesta. Tämäkin on melko turhaa jossittelua, luultavasti tätäkin asiaa on joku ihan tieteellisesti tutkinut.
Toin nationalismin ja kommunismin esille aatteiden (keskustalaisuuden ja "vanhan" kommunismin) taustalla vaikuttavina perusideologioina, joskin Keskustan kohdalla se ei ehkä kovin hyvin pidä paikkansa. Riippuu miten laajasti nationalismi ymmärretään. Porvarillinen kansallisuusaate jossain muodossa joka tapauksessa on taustalla.
Vapaa foorumihan tämä on, vastailen lyhyesti itsekin.
Norja ja Sveitsi, kaksi todella korkean elintason maata ovat valinneet jäädä EU:n ulkopuolelle, ja ovat myös pärjänneet erittäin hyvin. Älyttömin perustelu norjalaisten ratkaisua selitettäessä on mielestäni ollut, että "Norja on öljynviejämaa". Jokaisen kansan ja valtion pitää kuitenkin itse järjestää yhteiskuntansa ylläpito tavalla tai toisella, sen kanssa EU:lla ei ole mitään tekemistä. Jos Suomi olisi jäänyt ulkopuolelle, olisi erittäin todennäköistä, että Ruotsi olisi tehnyt samoin. Huomattavan pienestä se oli kiinni. Minusta paras ratkaisu olisi ollut säilyminen pelkästään ETA-sopimuksen piirissä ja NATO-jäsenyys, joka olisi turvannut Suomen itsenäisyyden sekä irrottanut myös länsieurooppalaisten mielessä Suomen selvästi Venäjän etupiiristä. Mielestäni kaikki hyödyt, mitkä esim. Alexander Stubb panee EU-jäsenyyden piikkiin, olisi saavutettu tällä tavoin, ja sisäpoliittinen päätösvalta olisi säilytetty Suomella. Mutta, kun nyt EU:ssa ollaan, niin sen kanssa täytyy vain elää, ja pyrkiä minimoimaan vahingot.
Lestadiolaisalueella syntyvyys (eikä vain lestadiolaisten piirissä) on korkea, kun taas etelässä tuntuu kiinnostus suvun jatkamiseen koko ajan vähenevän. Siellä niitä uusia kepuja syntyy ja kasvaa jatkuvasti laumoittain, ja nämä vaeltavat sitten lopulta kaupunkeihin opiskelun tai työn perässä.. Kotoa imetään tietysti paljon vaikutteita, ja ideologia vaihtuu harvoin 20. ikävuoden jälkeen (tosin jos kyseessä on jotain ihan älytöntä tyyliin taistolaisuus, niin luonnollisesti silloin monella ajatukset muuttuvat, kun alkaa jotain vastuutakin ottamaan elämässä). Oulu ei muuten ole ainoa yliopistokaupunki, jossa Keskusta on menestynyt. Rovaniemi, Kuopio, Joensuu, Jyväskylä, Vaasa jne. ovat hyviä esimerkkejä Keskustan kaupunkilaistumisesta.
Jäätteenmäen tyylistä en pitänyt missään vaiheessa, ja olisin toivonut joko Ahon jatkavan tai Olli Rehnin nousevan uudeksi pj:ksi. Poliittisia väittelyitä en viitsinyt paljoakaan katsoa, koska en oikein edes voinut uskoa, että jollain voi olla debatissa vaikeuksia Lipposen kanssa.. mahdoton yhtälö sen jälkeen, kun oli vuosia katsellut Lipposen ja Ahon kohtaamisia. Jäätteenmäki sähelsi lisäksi aivan turhaan Irak-asiassa. Tarvittava piikittely olisi onnistunut ilman mitään hämärää puuhastelua pelkillä julkisilla tiedoilla.
Näkisin, että suuri ja perustavaa laatua syy Keskustan kansainvälisesti vertailtuna suureen kannatukseen on SDP:n ja Kokoomuksen erittäin nuiva suhtautuminen kaikkeen muuhun kuin kaupunkiasumiseen. Tämä on ihan puhtaasti suomalainen ilmiö, missään muussa länsimaassa ei ihmisiä jaotella näin rankasti juuri asuinpaikan mukaan. Pienten kaupunkien ja maalaiskuntien asukkaiden huoli omasta tulevaisuudestaan vähentää rankasti kahden muun suuren puolueen kannatusta.
Suhtautuminen maataloustukeen on hyvä esimerkki. Harvassa ovat esimerkiksi ne ranskalaiset, jotka pitävät unionilta saatuja maatalouden tukia huonona asiana.
Mielestäni tässä voisi olla joillekin tahoille vakavan itsetutkiskelun paikka.
Tämä tyytymättömyyden kanavoituminen malitillisiin poliittisiin ryhmiin voi olla sinänsä ihan hyvä peruste. Asia on kuitenkin niin, että ajan myötä tyytymättömyys voi kasvaa, jos tuo maltillinen puolue ei tee näiden tyytymättömien asioiden parantamiseksi mitään. Ääriryhmät projisoivat ongelmat yleensä ongelmien ulkopuolelle. Ongelmat ovat niiden näkökulmasta esim. ulkomaalaispolitiikan syytä tai kapitalismin vika. Ei varmasti ole hyväksi, jos jokin poliittinen ääriryhmä kerää hyödyn itselleen tyytymättömyydestä. Mutta ei sekään ole hyvä, jos joku valheellisin lupauksin kokoaa itselleen tyytymättömien joukkoa. Sen takia olen itse enemmän mielistynyt sellaisiin kanaviin, jotka aidosti pyrkivät ratkaisemaan tyytymättömien ongelmia. Veikka Vennamon SMP:n laskisin 60-lvulla joistakin populistisista painotuksista huolimatta tällaiseksi aidoksi kanavaksi. Samaa voi sanoa jostain työttömien puolueesta, joka ei vaan nouse uskottavaksi vaihtoehdoksi edes työttömille itselleen.
Maalaisliitto oli merkittävässä roolissa sisällissosodan jälkeen, kun sen kannatus vei pohjaa nationalistisilta ääriliikkeiltä. Tämä oikeistolainen ääriliike ei silloin syntynyt minkään taloudellisen tyytymättömyyden perustalle, vaan se oli hyvin nationalistinen ja kommunistivihamielinen jatkaen oikeastaan siitä verenhimosta, mihin sodassa jäätiin.
Maalaisliitto ei ole koskaan ollut erityisessä asemassa torjumassa kommunismia Suomessa. Tällaista en ole väittänyt. Päinvastoin olen esittänyt aivan kuten Korhonenkin, että sotien jälkeen kommunismin leviämistä meillä Suomessa torjuivat demarit, ns. asevelisosialistit.
...
Hinta menisi suorempaan tuottajille ilman, että kiertäisi EU:n jäsenmaksujen kautta byrokratiakoneiston läpi ja tulisi vähentyneenä takaisin tuottajille pitkän paperisodan ja keinotekoisen kiusanteon jälkeen. Hintojen lasku on pitkälti näennäistä.
"Maalaisliitto ei ole koskaan ollut erityisessä asemassa torjumassa kommunismia Suomessa. Tällaista en ole väittänyt."
En minä niin ole ymmärtänytkään, että sinä olisit väittänyt Maalaisliiton olleen erityisesti kommunismia torjumassa. Eikö se tullut kirjoituksestani riittävän selvästi ilmi? Pahoittelen jos ei tullut. Tässä muiden hommien ohessa kun kirjoittelen, niin tuo sanojen valinta ei aina ehkä ihan kiitettävästi onnistu.
Kokoomus ja SDP eivät suhtaudu mitenkään nuivasti muuhun kuin kaupunkiasumiseen. Tämä on täysin väärä painotus. Kyseiset puolueet suhatutuvat nuivasti taloudelliseen tehottumuuteen ja sen aiheuttamiin työtilaisuuksien vähäisyyteen. Tällainen talouspainotteinen ajattelumalli korostaa kyllä yhtenä tekijänä keskittämisen etuja. Mutta ei näillä puolueilla ole mitään sitä vastaan, jos työtehtäviä voidaan suorittaa tehokkaasti etätyönä muualla Suomessa. Ihmisiä ei siis käytännössä jaotella asuinpaikan mukaan, vaan poliittinen mielipideilmasto jakaantuu sen mukaan, millainen taloudellinen toiminta on Suomessa tarkoituksenmukaista optimaalisen yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Tällaisessa ajattelussa ihmiset toki nähdään jossain määrin alisteiseksi taloudellisen yhteishyödyn saavuttamisen näkökulmasta. Toinen vaihtoehto on valita sellainen politiikka, jossa muut kuin taloudelliset arvot asetaan ensijaisiksi. Silloin pitää vaan olla rehellisä ja kertoa, että näin tehdään. Meillä Suomessa Vihreät asettavat jossain määrin arvoja näin ja ovat myös suhteellisen rehellisiä pyrinnöissään. Keskustasta vastaavaa rehtiyttä ei löydy hakemallakaan.
Sitten pitää ottaa huomioon Suomen pieni väestömäärä ja sijanti, kun Suomea aletaan verrata Ranskaan. Ranskassa asukastieheys on vuoristoseutuja lukuunottamatta usein suurempi joka paikassa kuin esim. Etelä-Suomen haja-asutusalueilla. Tasainen alueellinen kehitys on Ranskassa järkevää, koska koko maa on suhteellisesti tasaisesti ja tiuhaan asuttuna. Tämä sama pätee muihinkin Etelä- ja Keski-Euroopan maihin. Näissä ei synny samanlaista tehottumuutta tekemälläkään kuin harvaan asutussa Suomessa.
Ranskan maatalous on myös eri asia kuin Suomen maatalous. Ranskassa maatalous voi olla sinänsä jo kannattavaakin, kun luonnonolosuhteet ovat hyvät. Ranskassa siis maatalous voi olla tämän vuoksi järkevää, mutta Suomessa ei. Samaan tapaan Ranskassa voi olla paljon järjettömämpää tehdä satsauksia havupuuselluloosan tuotantoon, mutta Suomessa taas se voi olla ja onkin hyvinkin järkevää, koska meillä on tätä materiaalia yllin kyllin. Arvelisin myös, että vähitellen Ranskassakin aletaan suhtautumaan kriittisemmin maataloustukiin. Suhtautuminen muuttuu sen vuoksi, että EU:n laajnetuessa Ranskan nettomaksuosuus kasvaa. Jo nyt Ranska on yhtynyt samaan kuoroon Saksan ja Englannin kanssa siitä, että maksuosuuksille on pantava katto Ruotsin tekemän ehdotuksen mukaisesti. Ranskalaisille olisi myös hyvä kertoa, että heilläkin kuluttajat joutuvat maksamaan korkeampia hintoja elintarvikkeista sen vuoksi, että ylituotanto saadaan dumpatuksi kolmansiin maihin. Kun kolmansien maiden maksama hinta on usein vain kolmannes ranskalaisen kuluttajan maksamasta hinnasta, tämä ei voi tarkoittaa muuta kuin, että kuluttaja antaa vientitukea maataloudelle ja elintarviketeollisudelle. Siinä on paljonkin itsetutkiskelun aihetta.
Voihan olla luinkin huolimattomasti. Se on vähintään yhtä todennäköinen selitys kuin että kirjoitit epäselvästi.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/ravitsemus/ravitsemus_ja_terveys/ruokakulttuuri/eu-_jasenyys_vaikutti_ruoan_hintaan
Meillä on ilmiselvästi se periaatteellinen ero, että sinä uskot vakaasti kaikenlaisen keskittämisen taloudellisuuteen, minä taas en. Jo pelkät asumiskustannukset ovat keskuksissa sen verran paljon korkeammat, että useinkaan taloudellisilla argumenteilla ei keskittämistä voida perustella. Minusta joka ainoa keskittämispäätös pitää pystyä perustelemaan selkeillä taloudellisilla hyödyillä. Tehokkuutta ei lisää pelkästään se, että sama työtehtävä, joka on tehty Kuhmossa, siirretään tehtäväksi Oulussa. Valtio voi puuttua vain oman organisaationsa tehostamiseen, ja mielestäni paras tapa olisi nimenomaan aloittaa turhien ja päällekkäisten tehtävien vähentämisestä keskustasolla ja ministeriöissä.
Keskittämisajattelun taustalla on mielestäni rankasti yleistäen pääasiassa sosialidemokraattisen hallintokoneiston pönkittäminen keskustalaisen paikallistason kustannuksella, eivät mitkään taloudelliset tosiasiat.
Riippumatta asukastiheydestä mielestäni argumenttini toimii, koska ei pikkukaupungin tai maalaiskunnan asukasta kiinnosta kuunnella väitteitä, joiden mukaan hänen työnsä pitäisi jonkin keskittämismaksiimin mukaan siirtää sen kummemmin perustelematta muualle.
...enää paremmin sanoa. Minäkin olisin toivonut, että Aholla olisi ollut edellytykset jatkaa, mutta hävityt presidentinvaalit saivat aikaan syöksykierteen, joka etelän median törkyilystä johtuen teki Ahosta poliittisen ruumiin.
Tässä paskan viskaamisessa kunnostautui erityisesti Erkon sontalehdet ja YLE.
Vasta nyt ehdin vilkuilla tänään tulleita kirjoituksia tässä pitkillä jorinoillani avaamassani ketjussa. Sinä täydennät hyvin tuolle ---:lle antamiani vastauksia, sekä tässä että tuossa toisessa puheenvuorossasi. Minulta jäi huomionarvoisia näkökohtia sanomatta. Kiitoksia!
... vapaan tiedonvälityksen välittämä totuus, vai ohjatun tiedonvälityksen antama "oikea tieto"?
>>Tässä paskan viskaamisessa kunnostautui erityisesti Erkon sontalehdet ja YLE.
Asumiskustannukset ovat luonnollisesti keskuksissa paljon halvemmat kuin haja-asutusalueilla. Tämä on minusta täysin itsestään selvä asia. Jos et usko voit kyllä tarkistaa kyselemällä hintoja.
Otetaan esimerkki: Omakotitalon rakentamiskustannukset suurin piirtein samat eri puolilla Suomea. Pääkaupunkiseudulle taloa pykäävä voi tietysti säästää tarvikehinnoissa, jos jaksaa vertailla hintoja ja kilpailuttaa yrityksiä. Pääkaupunkiseudulla joutuu toki pulittamaan tontista helposti 50 000 - 100 000 euroakin euroa enemmän kuin muualla. Mutta ei tämä potti mihinkään häviä, se on sijoitusluonteinen pääoma, joka tuppaa vain kasvamaan arvossa.
Mutta sitten varsinaisiin asumiskustannuksiin, joissa tässä esimerkkitapauksessa tulee keskitetyn asumisen eduksi. Voit vain kuvitella, mitä tulee maksamaan sähkön, vesijohdon ja viemäröinnin vetäminen sekä tiestön tekeminen haja-asutusalueella verrattuna keskitetyn asumisen kunnallisteknisiin palveluihin. Lämmityskulut lisääntyvät mitä pohjoisemmaksi mennään. Asumisen liitännäiskulut kuten liikkuminen on huomattavasti hankalampaa ja kalliimpaa.
Vuokra-asuminen on ainoa, mikä on pääkaupunkiseudulla kalliimpi asumismuoto kuin haja-asutusalueilla. Kaikissa omistusasumismuodoissa asuntoon sijoitettu varallisuus säilyy ja asumiskustannukset ja ovat halvempia kuin haja-asustusalueilla. Helsingin keskustassa on monia asunto-osakeyhtiöitä, joiden ei tarvitse peria hoitovastiketta tai hoitovastike on hyvin pieni. On jopa kiinteistöjä, jotka kykenevät jakamaan osinkoja asukkailleen. Itse olen asunut pääkaupunkiseudulla aikoinaan kerrostalossa, jossa maksoin hoitovastiketta lähes 100 neliön asunnosta yhteensä 200mk eikä rahan arvo ole noista ajoista olennaisesti muuttunut. Haja-astusalueille ei millään päästä tällaisiin vastikkeisiin. 1990-luvun lamavuosia lukuunottamatta asunto on aina ollut erinomainen ja turvallinen sijoituskohde asumisen ohella.
Opiskelijoille on ollut tarjolla suhteellisen halpavuokraisia opiskelija-asuntoja. Pääkaupunkiseudulla Vantaalta näitä on riittänyt aina kaikille ja halpaan vuokrahintaan. Opiskelijat nimittäin haluavat mieluiten asua Helsingin keskustassa, tulivatpa he maalta tai kaupungista.
Tarkastelet esim. asumiskustannuksia siten, että pääkaupunkiseudulla asuva asuu vuokralla ja muuttaa sitten työn perässä johonkin Kuhmoon vuokralle. Tässä vaihtoehdossa haja-astustusalue on kilpailukyinen. Muissa asumismuodoissa ei.
Keskittämisen taustalla ei ole ollut minkään puolueen hallintokoneiston pönkittäminen. Taustalla on yksinkertaisesti taloudelliset realiteetit. Yritysmaailma on se, joka ensimmäisenä nämä realiteetit havaitsi. Se muutti sinne, missä katsoi olevan edullisinta toimia ja missä oli markkinoille lyhin matka. Kaikki muu sitten vain seurasi yritysmaailman ja työn perässä. Yritysmaailma olisi ensimmäinen, joka älähtäisi, jos sen kannalta olennaisia julkisia toimintoja alettaisiin siirtää sinne, missä yrityksiä ei ole. Täyttä hullutusta olisikin keskittää Suomea johonkin Suomen maantieteellisen keskustaan eli Rovaniemen eteläpuolelle, kun yritystoiminta viennin osalta suuntauu pääosin etelään.
...kun minua niin tavattomasti loukkaa, kun sinä arvostelit meidän eteläpohjalaisten vanhoillis-isänmaallisten suuresti rakastamaa Repo-radiota.
Kannattaisko ensin perehtyä hieman vastapuolen ideologiseen sielunmaailmaan, ennenkö alkaa sepitellä mielestään osuvaa vastinetta?
Tuo sinun ohilaukaus oli lähinnä säälittävä.
Ja mitä tulee tuohon sinun "vapaaseen" tiedonvälitykseen, niin todettakoon, että kaikkeen vapauteen liittyy myös vastuu.
Oliko ns. etelän median Ahoon suuntaama törkyjournalismi mielestäsi hyvän journalistisen tavan mukaista?
Oliko Hiihtoliitto-Räsänen-STT-jupakan uutisointi asiallista ja tasapuolista? Oliko Ahon vahingonkorvausvaatimuksista riekkuminen asiallista ja tasapuolista kun muiden korvausta vaatineiden vaatimuksista ei juuri mainittu mitään?
Entä "kännykkä-isä"-jutut? Jos Aho soittaa matkapuhelimella kotiin, niin hän on kännykkä-isä, mutta jonkun muun tehdessä samoin, hän ei sitä ole. Eikö oo kummaa?
Mutta kun Lipponen rikkoi perustuslakia päättäessään Itävaltaboikotista ohi presidentin, niin tämä sinun "vapaa" lehdistö taisi vain syyttää "kepua" mustamaalauksesta. Eikö oo kummaa?
Mitähän jos keskustan puheenjohtaja alkaisi itkemään, että uutisvuoto-ohjelma kiusii mua, kuten Itälä itki? Voi vain kuvitella, miten tämä sinun "vapaa" tiedonvälitys moiseen suhtautuisi.
Oma lukunsa on vielä viime presidentinvaalien alla levitetyt valheet Pohjanmaalla mukamas tapahtuneesta Halosen kannattajien uhkailusta.
Niitä levitettiin "vapaan" median toimesta etelän äänestäjille periaatteella, "uutinen on silloin totta kun se menee täydestä."
Että semmosta "vapaata" tiedonvälitystä.
No voi voi kun iso paha erkko sorsii ja polkee pikku pohjalaisia...
Sinustako tällaisessa tiettyjen alueiden ja väestöryhmien demonisoimisessa ei ole mitään arveluttavaa?
Kun pääkupungin tiedotusmafia koko voimallaan levittää "tietoa" Pohjanmaalla tapahtuvasta Halosen kannattajien "uhkailusta" niin käyttävätkö ne valtaansa oikein?
Ja tämä nyt oli vain yksi esimerkki.
Vastaukseksi ei riitä voivottelu.
>>Kannattaisko ensin perehtyä hieman vastapuolen ideologiseen sielunmaailmaan,>Tuo sinun ohilaukaus oli lähinnä säälittävä.>"vapaaseen" tiedonvälitykseen, niin todettakoon, että kaikkeen vapauteen liittyy myös vastuu.>Oliko ns. etelän median Ahoon suuntaama törkyjournalismi mielestäsi hyvän journalistisen tavan mukaista?> Oliko Hiihtoliitto-Räsänen-STT-jupakan uutisointi asiallista ja tasapuolista? Oliko Ahon vahingonkorvausvaatimuksista riekkuminen asiallista ja tasapuolista kun muiden korvausta vaatineiden vaatimuksista ei juuri mainittu mitään? >Entä "kännykkä-isä"-jutut? Jos Aho soittaa matkapuhelimella kotiin, niin hän on kännykkä-isä, mutta jonkun muun tehdessä samoin, hän ei sitä ole. Eikö oo kummaa?>Mutta kun Lipponen rikkoi perustuslakia päättäessään Itävaltaboikotista ohi presidentin, niin tämä sinun "vapaa" lehdistö taisi vain syyttää "kepua" mustamaalauksesta. Eikö oo kummaa?> Mitähän jos keskustan puheenjohtaja alkaisi itkemään, että uutisvuoto-ohjelma kiusii mua, kuten Itälä itki? Voi vain kuvitella, miten tämä sinun "vapaa" tiedonvälitys moiseen suhtautuisi.
Minunkin mielestäni SMP oli aikansa hyvin sopiva puolue, joka ajoi oikella tavalla silloin ilmenneiden epäkohtien korjaamista. SMP henkilöityi nimenomaan sen perustajan Veikko Vennamon persoonaan. Hän oli todella taitava politiikko ja sitäpaitsi eräs terävimpiä juristeja mitä maassamme koskaan on ollut.
Minulla on ollut ilo ja kunnia jutella Veikko Vennamon kanssa omana opiskeluaikanani 1980-luvun lopulla, kun hän vieraili opiskelijayhdistyksemmem vuosijuhlassa. Juhlien jatkoilla hän kertoi omista opiskekeluajoistaan, jolloin hän oli parhaita kavereita Aarre "Sapeli" Simosen kanssa. Heidänkin tempauksistaan saisi mojavan lisän poliittisten kaskujen luetteloon. Kerron kuitenkin hänen juristin lahjojaan paremmin kuvaavan tapauksen perustuslakivaliokunnassa. Tapausta muisteli valtiosääntöoikeuden opettajani professori Ilkka Saraviita. Käsiteltävänä oli poikkeuslaki, jolla Kekkosen valtakautta oli tarkoitus jatkaa. Perustuslakivaliokunnan asiantuntijajäsenet olivat esitelleet näkemyksiään lain perustuslainmukaisuudesta. Valiokunnan jäsenistä ainoastaan Veikko Vennamo yritti viimeiseen asti löytää keinoja estää lain syntyminen. Lopulta hän saikin neronleimauksen ja hymyillen totesi, että "säädetään vaan poikkeuslaki, niinhän me vihdoin pääsemme Kekkosesta helposti eroon!" "No miten niin, asiantuntija juristit kysyivät?" Vennamo vastasi, että "Nykyisen perustuslain mukaan presidentti on virassaan erottamaton. Poikkeuslaki sen sijaan voidaan kumota yksinkertaisella enemmistöllä. Säädetään siis ensin tämä poikkeuslaki, jolla Kekkosen valtakautta jatketaan. Sitten me eduskunnassa kumoamme sen yksinkertaisella enemmistöllä!"
Asiantuntijajuristitkin jäivät kuulemma hölmistyneenä kyselemään toisiltaan että tottahan se on, miten me emme tuota ajatelleet. En tiedä avautuuko tämän jutun juju kaikessa yksinkertaisessa nerokkuudessan muille kuin juristeille. Silloisen lain mukaanhan presidentti oli virassaan erottamaton Hänet voidaan teoriassa erottaa virkakautensa aikana vain muuttamalla kiireellisesti perustuslakia 5/6 enemmistöllä kaikiksta äänistä. Sen sijaan poikkeuslaki oli järjestely joka säädettiin kyllä perustuslainsäätämisjärjestyksessä, mutta se voitiin kumota antamalla kumoamista koskeva laki, johon riitti yksinkertainen enemmistö. Tapaus osoittaa kuinka taitava laiintuntija ja käyttäjä Vennamo oli.
KANSALLINEN KOKOOMUS
(Puolueen kotisivuilta internetistä)
Kansallinen Kokoomus rp on perustettu joulukuun 9. päivä vuonna 1918. Kokoomus on Suomessa nykyisin toimivista puolueista kolmanneksi vanhin.
Historiansa varrella Kansallinen Kokoomus on ollut aatteellisesti sosiaalireformismin, konservatismin ja liberalismin välistä kilpailua. Edelleenkin Kokoomuksen sisällä vaikuttaa erilaisia porvarillisia aatesuuntauksia, joiden välillä käydään aatteellista ja poliittista keskustelua.
Puolueen perustajat tahtoivat isänmaan ja, jossa jokainen voi elää täyttä ja ihmisarvoista elämää. Suomalaiselta puolueelta periytyvässä hengessä Kokoomus tahtoi rakentaa sosiaalisilla uudistuksilla kansalaisten hyvinvointia ja tasa-arvoa.
Pyrkimys henkiseen ja taloudelliseen kasvuun on keskeinen osa Kokoomuspuolueen perintöä. Puolueen perustamiskutsussa korostettiin, että "kansallinen varallisuutemme on saatava kasvamaan, jotta me kykenemme uupumatta täyttämään itsenäisen valtakunnan monet tarpeet ja jotta vähäväkisten asema voi kohota ja heidän tyytyväisyytensä isänmaassa tulla entistä suuremmaksi".
1930-luku oli Suomessa laman ja oikeistoradikalismin aikaa. Äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen toiminta kärjistyi Mänsälän kapinaan, jonka lopetti kokoomuslaisen presidentin P.E.Svinhufvudin radiopuhe. J.K.Paasikiven puheenjohtajakaudella Kokoomus teki selkeän pesäeron äärioikeistoon.
Kokoomus uudistui aatteellisesti 1950-luvulta alkaen. Puolue omaksui sosiaalisen markkinatalouden, pienomistukseen ja yksityisyrittäjyyteen perustuvan "kansankapitalismin" sekä yksilökeskeisyyden ja moniarvoisuuden. Vuonna 1987 Kokoomus nousi hallituspuolueeksi 21 oppositiovuoden jälkeen. Tärkeimpiä 90-saavutuksia on ollut Suomen jäsenyys Euroopan unionissa.
Kokoomus on ollut historiansa aikana 20 kertaa hallituksessa
Kokoomuksen kansanedustajien määrä on ollut enimmillään 53 (1987-91), alhaisimmillaan 18 (1933-36) ja tällä hetkellä 46.
Kokoomuslaisia pääministereitä ovat olleet mm. P.E.Svinfhuvud, Edvin Linkomies, J.K.Paasikivi ja Harri Holkeri.
Suomella on ollut kahdesti kokoomuslainen presidentti:
P.E.Svinhufvud (1931-37) ja J.K.Paasikivi (1946-56)
Kokoomus käynnisti kehityksen, jolla keskustason byrokratiaa on vähennetty ja valtaa siirretty kuntiin, lähemmäksi kansalaisia
Kokoomuksen voimakkaalla panostuksella Suomi liittyi Euroopan talousalueen (ETA:n) ja sen jälkeen Euroopan unionin jäseneksi vuoden 1995 alusta sekä EU:n talous- ja rahaliitto EMU:un heti sen käynnistyessä. EU:n puheenjohtajamaana Suomi toimi 1999.
» Periaatteet
Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto
» Tavoitteet
Kokoomus tahtoo, että Suomi on reilu ja oikeudenmukainen yhteiskunta. Vastuun ja välittämisen yhteiskunta, jossa on mahdollisuus pärjätä ja jossa pidetään yhdessä huolta myös niistä, jotka eivät pärjää. Erityisen tärkeää on ajatella tulevaisuutta - millaisen maan me jätämme nuorille ja lapsillemme.
Tätä on Kokoomus
Kokoomus perustaa politiikkansa yksilönvapauteen ja vastuuseen, tasa-arvoon, länsimaiseen demokratiaan ja talousjärjestelmään, humaanisiin periaatteisiin sekä kristilliseen etiikkaan.
Kokoomus on myös vahva kansainvälinen vaikuttaja. Kokoomuksen neljä Euroopan parlamentin jäsentä kuuluvat EU-parlamentin suurimpaan ryhmään, Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) ryhmään.
Kokoomus on merkitykseltään vahva jäsen myös Euroopan Kansanpuolueessa sekä maailmanlaajuisessa porvaripuolueiden yhteistyöjärjestössä (IDU). Puheenjohtaja Ville Itälä on IDU:n varapuheenjohtaja.
Kokoomus on porvarillinen yleispuolue, jolla on kannattajia Suomen jokaisessa kolkassa. He ovat läpileikkaus Suomen kansasta ja edustavat tasaisesti erilaisia ammatillisia, iällisiä ja sukupuolellisia ryhmiä. Niinpä Kokoomus ei olekaan minkään yksittäisen kansanosan eturyhmä.
Kokoomuksella on toimiva järjestö, joka ulottuu Hangosta Utsjoelle. Puolueella on noin 40 000 jäsentä yhteensä noin 1100 paikallisyhdistyksessä, jotka ovat jäseninä 16 piirijärjestössä. Kokoomuksella on 14 vaalipiirikohtaista piiritoimistoa eri puolilla Suomea ja keskustoimisto Helsingissä.
KOKOOMUS (Omat kommenttini)
- kokoomus kannattaa puolueistamme selkeimmin porvarillisia arvoja ja vapaata markkinataloutta
- vaikka kokoomuksen perinteet juontuvat vanhoillisesta Suomalaisesta puolueesta (josta yhteiskunnallisissa näkemyksissään jyrkemmät erkanivat nuorsuomalaisiksi ja sittemmin lähinnä liberaaliksi edistyspuolueeksi) silti kokoomus ei ole nykyisin kovin konservatiivinen, ja on monissa yhteiskunnallisissa näkemyksissään vapaamielisempi ja kehitysmyönteisempi kuin esim. keskusta
- myös kokoomuksella on ollut merkittävä vaikutus Suomen historiassa; Suomen kohtalonvaiheiden merkittävin poliitikko ja yleisesti arvostetuin ja kunnioitetuin presidenttimme J.K.Paasikivi oli kokoomuslainen, kokoomuslaisia pääministereitä on ollut useampia kuin puolueen kotisivulla mainitut ja kokoomus muodosti merkittävimmän vastapainon Urho Kekkoselle silloin, kun sosialidemokraatteja pidettiin Kekkosen ja Neuvostoliiton toimesta pakolla poissa hallituksista
- viimeksi sanotusta ja etenkin osallistumisesta ns. Honka-liittoon kokoomus joutui vuorostaan paitsioon, missä Kekkonen piti puoluetta ”yleisten syiden” nojalla (itse asiassa kostonhaluaan toteuttaakseen ja omaa valtaansa osoittaakseen) toimikautensa loppuun asti (vasta Mauno Koivisto päästi kokoomuksen ”pannasta” puolueen suurvoiton jälkeen 1987, jolloin Harri Holkeri muodosti ns. sinipunahallituksen)
- kokoomus on suurista puolueistamme yksiselitteisimmin länsi-, EU- ja Natomyönteisin ja myös sen suhtautuminen sotilaallisen maanpuolustuksen tavoitteisiin ja tarpeisiin on myönteisintä
- kokoomus korostaa ja on osoittanut myös käytännön toiminnassaan parlamentarismin ja avoimien demokraattisten menettelytapojen kunnioitusta, josta johtuen se on useissa vaiheissa tullut paremmin toimeen samoja arvoja tunnustavien sosialidemokraattien kuin ns. porvarillisiin puolueisiin luettavan, mutta 1950-luvulta alkaen jossain määrin ”orientalistisiin” toimintatapoihin viehtyneen keskustan kanssa
- kannattajiensa koostumalta nykyinen kokoomus on vähintään yhtä heterogeeninen kuin sosialidemokraatit ja selvästi moninaisempi kuin keskusta
- kokoomuksen kannattajakuntaan kuuluu omistavan luokan, ns. kapitalistien ja muun varakkaimman väestönosan lisäksi paljon myös vähemmän varakkaita yrittäjiä ja johtavammassa asemassa olevia ja yleensä enemmän koulutusta vaativissa ammateissa toimivia palkansaajia (lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia, sotilaita, muita virkamiehiä ja virkailijoita), josta johtuen kokoomusta usein (ehkä pilkallisuuteen pyrkien, mutta tosiasiassa kai hieman kateellisena) kutsutaan ”kykypuolueeksi”; kannattajakuntaan kuuluu myös maanviljelijöitä ja ihan ”tavallisissa” ammateissa toimivia palkansaajia, vähemmän kuitenkin perinteisiä työläisiä
- selkeästä porvarillisesta profiilistaan huolimatta kokoomus perinteisellä oikeisto-vasemmisto-akselilla on monijakoinen
- jotkut kokoomusjohtajat (nyt puheenjohtajavaalien allakin) ilmoittavat pitävänsä porvarihallitusta tavoitteenaan, toiset vaikenevat, joten heidän voidaan arvella pitävän yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa parempana vaihtoehtona
- vaikka kokoomuksen äärimmäinen oikeisto on markkinatalousajatuksissaan keskustan oikeistoakin oikeammalla, se on sitä realistisempi kannassaan ammattiyhdistyksiin, josta johtuen kokoomuksen ”kapitalistisiivessä” (teollisuus- ja muut yritysjohtajat, suuryrittäjät) ilmeisesti melko yleisesti pidetään yhteistyötä demarien kanssa hyödyllisempänä kuin pyrkimystä porvarihallitukseen
- valtaosa kokoomuksen kannattajista ja sosialidemokraattien oikeisto eivät juuri eroa yhteiskunnallisilta näkemyksiltään ja vielä vähemmän näkemyksissään käytännön politiikasta, ja kokoomuksen ”vasemmisto”, so. lähinnä nuoret ja opiskelijapoliitikot ovat lähempänä demarien vasemmistoa kuin oikeistoa, monet ehkä kaikkein lähimpänä vihreitä ja varsin kaukana monista keskustan ja varsinkin sen vasemmistolaisen agraarilinjan näkemyksistä
- joku on sanonut nykyisestä kokoomuksesta, että se on vain sosialidemokraattien muodollisesti porvarillinen haara, johon toinen on vastannut, että ei se niin ole, vaan sosialidemokraatit ovat vain kokoomuksen muodollisesti sosialistinen haara; niinpä kun näilläkään saiteilla ei aina käy selville, onko kirjoittaja demari vai kokoomuslainen, niin häntä kutsutaan kokdemiksi!
- aikanaan suomalaisesta puolueesta irtaantuneet nuorsuomalaiset (myöhemäät edistys- ja kansanpuolueet) ovat oikeastaan palanneet yhteen entisen emäpuolueensa kanssa, sillä kokoomuksen nykyinen puolueohjelma ei juuri poikkea noiden vapaamielisempinä pidettyjen puolueiden ohjelmista
- oletettavasti suurin osa niistä nyt jo iäkkäistä kansalaisista, jotka ehtivät aikanaan äänestää edellä mainittuja puolueita, kannattavat nykyisin kokoomusta;
- kun kokoomus voidaan hyvällä syyllä katsoa myös noiden puolueiden perinteen jatkajaksi, niin puolueen merkitys historiassamme kasvaa, kun mm. tulee lisää yksi presidentti (Ryti) ja merkittäviä pääministereitä, kuten Kivimäki, Cajander Ryti ja Rangell
- vaikka kokoomus on nykyisin entistä enemmän yleispuolue, se usein näkee maan edun toisin kuin muut kaksi suurpuoluetta; laajemmin ja epäitsekkäämmin kuin keskusta, mutta painotuksiltaan toisin kuin sosialidemokraatit; kokoomukselle sittenkin on edelleen läheisempi omistavan luokan tai muuten varakkaamman ja paremmin toimeentulevan väestönosan kuin pienipalkkaisen palkansaajan tai muuten köyhän ja sosiaalisesti heikoimmassa osassa olevan asia
puolueet johtavat yhteiskuntaa tylsyyteen, mitättömyyteen, vähämielisyyteen ja pysähtyneisyyteen.
Käytäntöä on turha kiistää.
Vaalihermostuneisuus näkyy demareissa ja valheet kovenee.
Ottakaa rauhallisesti. Keskustassa on ytyä.
Keskusta voittaa vaalit ja sillä siisti.
Valheenne menivät hukkaan.
Keskusta on ystävällisesti paras.