PÄÄPUOLUEISTAMME

SDP

Sosialidemokratian periaatteet (hieman lyhennelty SDP:n kotisivulta internetistä)

Hyväksytty XXXVIII puoluekokouksessa Turussa 29.5.1999


OIKEUDENMUKAISEEN MAAILMAAN

Sosialidemokratian päämääränä on vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden oikeudenmukainen yhteiskunta. Siinä jokainen toimii kykyjensä mukaan oman ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta. Ympäristöstä ja jokaisesta ihmisestä pidetään huolta. Oikeudenmukaisuus syntyy oikeuksien ja vastuun tasapainosta. Se toteutuu vapauden yhteiskunnassa, jossa vallitsee demokratia ja solidaarisuus, yhteisvastuu. Sosialidemokratian ihanteet ja tavoitteet ovat nähtävissä olevia mahdollisuuksia korkeammat. Unelmat, tahto ja poliittinen toiminta muuttavat todellisuutta ihanteitamme kohti.

Työväenluokan järjestäytyminen poliittiseksi ja ammatilliseksi työväenliikkeeksi antoi Euroopan kehitykselle uuden suunnan. Suomen työväenpuolue perustettiin Turussa 1899. Se asetti tavoitteekseen työväestön taloudellisen ja yhteiskunnallisen vapauttamisen. Forssan kokouksessa 1903 puolue muuttui sosialidemokraattiseksi puolueeksi. Se hyväksyi kansainvälisen työväenliikkeen sosialistisen ohjelman ja omaksui kansanvaltaiset menettelytavat. Korostamalla parlamentarismia ja kunnallista demokratiaa sekä edistämällä työntekijöiden oikeuksia se teki eron kapitalismiin ja kommunismiin. Yhä tänään sosialidemokratia jatkaa kamppailua ihmisten aineellisen ja henkisen tasavertaisuuden puolesta taloudellista yltiöliberalismia ja yhteiskunnallista konservatismia vastaan.

Sosialidemokratia on yhteiskunnallista uudistustyötä sosialismin arvojen perustalta. Sosialismi korostaa yksilöiden yhteisvastuuta toisistaan ja yhteisöstään. Sosialismin humaanit arvot ovat juurtuneet syvälle koko demokraattiseen Eurooppaan. Ihmisarvosta, ihmisoikeuksista ja yksilön vastuuntunnosta lähtevä joukkoliike kohotti ihmiset kansalaisiksi, joille kuuluvat valtiolliset, sivistykselliset, sosiaaliset ja työelämän oikeudet.

Jokaisella ihmisellä on oltava mahdollisuus toteuttaa itseään vapaasti ja tasavertaisesti. Yhteisöllisyys, solidaarisuus sekä vastuuntuntoinen vapaus ovat perusta yhteiskunnan kehittämiselle. Ne yhdistävät ihmisten turvallisuuden kaipuun ja yhteiskuntaa eteenpäin vievät voimat.

SOSIALIDEMOKRATIA - VAPAUDEN JA TASA-ARVON LIIKE

Yhteiskunnallisten päätösten on perustuttava kestäville arvoille, kauaskatseisille tavoitteille ja tahdolle saavuttaa päämäärät. Sosialidemokratia nousee vapausliikkeenä sosialismin teorioiden ohella antiikin humaanista filosofiasta, kristillisestä etiikasta ja valistuksen edistysaatteista. Sen arvot antavat voiman ja suunnan jatkaa yhteiskunnallista uudistustyötä - yhdistää jatkuvuus ja uudistuminen, perinne ja tulevaisuus.

Ihmisillä on oikeus elää vapaina riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksista tai taloudellisista lähtökohdista. Heille kuuluu vapaus kaikessa, mikä ei vahingoita muita ihmisiä, ympäristöä tai yhteiskuntaa. Jokaisella niin naisella kuin miehellä on oltava tasa-arvoinen mahdollisuus hyvinvointiin, turvallisuuteen ja päätöksentekoon työssä, perheessä ja koko yhteiskunnassa.

Vapauden ja tasa-arvon toteutuessa kenenkään oikeudet eivät polje toisten oikeuksia. Näiden arvojen tasapaino syntyy, kun yhteisö kantaa vastuun jäsenistään, mutta samalla kansalaiset itsestään, toisistaan ja yhteisöstään. Solidaarisessa yhteiskunnassa ihmiset kunnioittavat toistensa oikeuksia, edistävät tasa-arvoa ja yhteistä hyvinvointia eivätkä käytä toisiaan tai yhteiskuntaa hyväkseen itsekkäiden pyrkimysten toteuttamiseksi.

Kamppailua oikeudesta vapauteen ja ihmisarvoiseen elämään käydään kaikkialla maailmassa. Kansainvälinen sosialidemokratia on sorretun puolella sortajaa vastaan, vähäosaisen puolella vahvemman valtaa vastaan. Maailmanlaajuinen yhteisöllisyys, internationalismi, on solidaarisuutta sorrettujen hyväksi. Se on myös rauhantyötä; rajat ylittävää yhteisöllisyyttä. Maailmaa ei saa hallita väkevämmän voima, ei rahan eikä aseiden valta, vaan yleismaailmallinen oikeus.

YHTEISÖLLISYYS HAASTAA ITSEKKYYDEN

Yhteiskunnan mitta on ihminen; sen rakenteet ja menettelytavat ovat ihmistä varten. Yhteiskunnan on oltava vakaa ja turvallinen, jotta ihmiset ja yhteisöt, miehet ja naiset tasavertaisina voivat suunnitella tulevaisuuttaan ja kehittyä. Sosialidemokratialle lait ja sopimukset ovat edistyksen välineitä yhteiskunnallisten ristiriitojen ratkaisemiseksi ja eriarvoisuuden purkamiseksi.

Vuorovaikutteisessa ja avoimessa maailmassa omaleimaiset kulttuurit rikastuttavat toisiaan. Ihmiset pääsevät kansallisista ennakko-luuloistaan ja kasvavat kulttuurikansalaisiksi, jotka elävät sovussa monikansallisissa yhteisöissä. Kokiessaan yhteisön omakseen kansalaiset ottavat vastuuta sen kehityksestä ja yhteisö menestyy. Hengen laiskuus, välinpitämättömyys ja oman edun tavoittelu ovat yhteisöllisyydelle vieraita. Jokaisella on vastuu kykyjensä mukaan ottaa selvää ja osallistua, puuttua tapahtumien kulkuun. Tästä kasvaa aito tasavertaisuus ja sitoutuminen yhteisiin päämääriin.

Nykyajan kansanvalta on monikerroksista. Demokraattisia menettelytapoja on kunnioitettava paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Ihmisten toiminta omassa lähiyhteisössään on perusta myös valtiorajat ylittävälle demokratialle. Ihmisten on voitava vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä paitsi kansalaisina ja äänestäjinä, myös palveluiden käyttäjinä, työntekijöinä, kuluttajina ja asuinyhteisön jäseninä. Kun ihmiset toimivat yhteisöissään ja verkostoissaan, kunnissa ja alueellisesti, Euroopassa ja koko maailmassa, demokratia vahvistuu.

IHMISEN OSALLISUUS YHTEISKUNNASSA

Kansalaisten aineellisen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja sivistyksen lisääntyminen riippuu sekä talouden tuottavuudesta että sen tulosten oikeudenmukaisesta jakamisesta. Ohjattuna markkinatalous pystyy menestyksellisesti tyydyttämään ihmisten kulutustarpeita. Talouden on palveltava koko yhteiskuntaa ja sen kaikkien jäsenten hyvinvointia. Yhteisen edun on aina kuljettava yksityisen voitontavoittelun edellä. Sosialidemokraattinen politiikka on tämän edun etsimistä ja toteuttamista.

Sosialidemokratialle ihmisyys on itseisarvo; se ei ole kauppatavaraa. Taloudellisten voimavarojen käytön on perustuttava kansanvaltaiseen ohjaukseen markkinoiden välityksellä. Demokratia ja toimiva talous tukevat toistensa menestystä. Sosialismin arvojen mukaisesti yhteiskunnalla on oikeus vaikuttaa tuotantovälineistä saatavaan hyötyyn, niiden käyttöön, sijoittumiseen ja omistukseen. Työntekijöillä ja kuluttajilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa tuotannon ja talouden kehitykseen. Taloudellisen toimintansa rinnalla yrityksillä on myös yhteiskunnallinen ja henkilöstövastuu. Markkinoiden on toimittava avoimesti ja julkisesti.

Maailmantaloutta, pääomaliikkeitä ja ylikansallisten yritysten toimintaa on säänneltävä. Kansainvälisen sosialidemokratian on käytettävä voimaansa maailmantalouden epäkohtien korjaamiseen.

Hyvinvointiyhteiskunnassa politiikalla on keskeinen sija talousjärjestelmän toiminnassa. Korkea sivistystaso ja osaaminen, joiden perustana ovat tasavertaiset koulutusmahdollisuudet, vapauttavat inhimilliset voimavarat. Valtion ja kuntien palvelut lisäävät tasa-arvoa ja hyvinvointia yhteiskunnassa. Julkisten palveluiden saatavuus on yhteiskunnan vastuulla.

Hyvinvointiyhteiskunta on vapauksien, velvollisuuksien ja tasavertaisten mahdollisuuksien yhteisö, jossa oikeuksien ja vastuun tasapaino toteutuu. Hyvinvointiyhteiskunta on myös epäkohtiin puuttumista, riskeihin varautumista ja niiden hallintaa. Jokaisen perusturvallisuuteen kuuluu fyysisesti turvatun elinympäristön lisäksi varmuus saada peruspalveluita, työllä ansaittu sosiaaliturva sekä syyperusteinen vähimmäisturva. Mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja kulttuurista nauttimiseen on niinikään olennainen osa ihmisen perusoikeuksia.

Sosialidemokratia korostaa jokaisen oikeutta mielekkääseen ja sisältörikkaaseen työhön, jossa menestyminen luo tervettä itsetuntoa ja turvallisuutta. Työn tarkoituksena on tavaroiden ja palveluiden tuottaminen ihmisten tarpeisiin. Työ, ei keinottelu, luo yhteiskunnallista vaurautta. Parhaimmillaan työ antaa ihmiselle mahdollisuuden kehittää itseään ja kiinnittyä sosiaalisesti yhteisöön. Se kasvattaa inhimillistä ja sosiaalista pääomaa.

Työsuhde ei saa olla alistussuhde. Työntekijän on saatava osansa työn tuloksista, talouden kasvusta ja hyvinvoinnista. Ammattiyhdistysliikkeellä on keskeinen merkitys työntekijöiden oikeuksien ja etujen valvojana. Yhteisin työmarkkinasopimuksin on parannettava työsuhde- ja sopimusturvaa, työoloja ja osaamista, tasattava tuloeroja sekä lisättävä taloudellisen kehityksen vakautta. Nämä ovat sosialidemokratian tavoitteita myös kansainvälisessä ammattiyhdistys- ja sopimustoiminnassa.

Ihanteenamme on yhteiskunta, jossa vapaus voittaa alistamisen, humaanisuus suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden. Erilaiset kulttuurit tai yhteiskuntien kehitysvaiheet eivät muuta sosialidemokratian ihmisarvosta nousevia tavoitteita. Vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja rauha kuuluvat jokaiselle, kaikkialla maailmassa.

- - -

SOSIALIDEMOKRAATEISTA (oma lisäykseni)

- sosialidemokratia on sosialismin ns. reformistinen haara, joka jo ammoin luopui pyrkimyksestä sosialismiin, mutta halusi säilyttää aatteen yhteiskunnallista tasa-arvoisuutta koskevat näkemykset ja sosiaaliset tavoitteet niiden demokraattista toteuttamista korostaen
- sosialidemokraattien kansainvälinen iskulause ”liike on tärkeintä, ei päämäärä” haluaa korostaa jatkuvan kehityksen tarpeellisuutta
- sosialidemokratia on suurin ja merkittävin ja eniten kehitykseen vaikuttanut aate koko läntisessä demokraattisessa maailmassa, jonka kaikki maat tunnustavat nykyisin niitä arvoja, jotka olivat alun perin vain sosialidemokraattien ohjelmissa
- paras todiste sosialidemokratian arvosta demokratian, vapauden ja ihmisen puolustajana on se, että sen ovat kokeneet suurimmaksi vihollisekseen niin kommunistiset kuin fasistisetkin diktatuurit
- sosialidemokraatit ovat vaikuttaneet eniten kehitykseen myös Suomessa; Suomi on rakennettu paljolti sosialidemokraattisten näkemysten pohjalta sellaiseksi, mitä se nyt on
- sosialidemokraatit Väinö Tannerin johdolla rakensivat siltaa vapaussodassa auenneen kuilun yli vasemmalta rannalta ja yhdistivät Suomen niin, että yksimielisenä torjuimme maahamme hyökänneen vihollisen
- asevelisosialistit olivat avainasemassa estettäessä Suomea liukumasta kommunismiin 1940-luvun lopulla; voidaan sanoa, että asevelisosialistit pelastivat tuolloin Suomen; mm. kokoomuksen pitkäaikainen puheenjohtaja Jussi Saukkonen piti sosialidemokraattien panosta raskaina sotavuosina ja sitä seuranneena kommunistien vehkeilykautena maamme pelastumiseksi ratkaisevan arvokkaana
- sosialidemokraatit ovat aina myöhemminkin tunnustaneet länsimaisia demokraattisia arvoja ja parlamentarismia, joskin puolue joutui Kekkosen aikana ahtaalle pystyäkseen Sorsan johdolla
”valtionhoitajapuolueen” aseman saavutettuaan hoitamaan asioita jotenkuten periaatteittensa mukaan
- sodanjälkeisessä Suomessa (1948 jälkeen) on ollut viisi sosialidemokraattista pääministeriä (Fagerholm, Paasio, Koivisto, Sorsa ja Lipponen) ja pääministerin tuoli on ollut demareilla yli 30 vuotta, kauemmin kuin millään muulla puolueella
- sosialidemokraattinen puolue on osoittanut halunsa ja kykynsä yhteistyöhön toimimalla menestyksekkäästi hallituksissa yhdessä lähes kaikkien muiden puolueiden kanssa
- Mauno Koivisto oli rohkea mies, minkä hän todisti jo sodassa ja hän ei lopulta taipunut enää Kekkosenkaan edessä, mutta Neuvostoliiton pelon – vaikka ei kunnioitusta – Koivistokin oli perinyt edeltäjältään;
Koivisto oli myös rehellinen ja moraalinen mies ja kunnioitti parlamentarismia, jonka hän palautti eduskuntaan ja poliittiseen järjestelmäämme
- Martti Ahtisaari omaa tämän hetken suomalaisista suurimman kokemuksen vaativissa kansainvälisissä tehtävissä ja on niissä saavuttamansa menestyksen johdosta tämän päivän tunnetuin suomalainen maailmalla; Ahtisaaren toimintaa hänen kaikissa tehtävissään ovat ohjanneet korkeat moraaliset, ihmisten ja kansojen yhdenvertaisuutta sekä myötätuntoa ja rehellisyyttä korostavat periaatteet; Ahtisaari ei päässyt oikeuksiinsa Suomen presidentin tehtävässä eikä hän tehtävässä viihtynyt, kun Kekkosen yksinvaltaisuuteen totutetut suomalaiset eivät osanneet arvostaa hänen ansiokasta toimintaansa siinä
- 1960-luvun vasemmistoradikaali-ylioppilaspoliitikko Paavo Lipponen teki päinvastaisen käännöksen kuin Kekkonen muuttamalla suuntansa länteen 1970-luvun alussa, jolloin se ei ollut ”muodikasta”, mikä on osoitus hänen kaukonäköisyydestään ja moraalisesta rohkeudestaan
- SDP:n puheenjohtajaksi noustuaan Lipponen osoittautui puolueelleen ja Suomelle ”Moosekseksi”, jolla oli hidas puhe, mutta selkeä näkemys ja voimakas tahto ja hän lopullisesti johdatti meidät pois ”Siinain korvesta”; ensimmäisenä merkittävänä poliittisena johtajana Lipponen tuomitsi selkeästi Urho Kekkosen yksipuolisen ulkopolitiikan, hänen rakentamansa itseensä kohdistuneen henkilökultin ja hänen epäparlamentaariset ja autoritaariset menettelytapansa presidenttinä; Lipponen itse osoittautui erittäin demokraattiseksi, parlamentarismia kunnioittavaksi hyväksi johtajaksi, joka pystyi pitämään koossa monista puolueista koostuvat hallituksensa ja sai ne työskentelemään tehokkaasti
- Paavo Lipposen kahden hallituksen aikana tapahtui Suomessa erittäin voimakas ja tuloksellinen kehitys lähinnä sosialidemokraattien ja kokoomuksen hyvän yhteistyön ja molemminpuolisen luottamuksen ansiosta; tuona aikana Suomi nousi lopullisesti syvästä lamasta, talous kasvoi ja monipuolistui ja sen edellyttämästä rajusta rakennemuutoksesta huolimatta työllisyys parani merkittävästi; samalla Suomi muuttui uskottavaksi länsimaaksi ja kokoaan suuremmaksi vaikuttajaksi EU:ssa
- sosialidemokraattisessa puolueessa on aina ollut ”katto korkealla ja seinät leveällä” ja niin nytkin, mikä näkyy mm. erilaisina näkemyksinä EU:sta ja Natosta ja mieluisimmasta poliittisesta yhteistyökumppanista kotimaassa; useimmat sosialidemokraattiset poliitikot ja puolueen kannattajat pitävät tärkeimpänä sosialidemokraattisen aatteen mukaista kehitystä omassa yhteiskunnassamme ja sen edellyttämiä käytännön toimia ja tuloksia mm. työmarkkina-, palkka- ja sosiaalipolitiikassa
- SDP:n kannattajien koostuma osoittaa heidän näkevän puolueen merkityksen suurempana kuin vain heidän omien etujensa ajajana; siksi sosialidemokraateissa on koko yhteiskunta edustettuna; on hyvin toimeentulevia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä kaikista yhteiskuntaryhmistä (virkamiehiä, eri alojen ammattilaisia jne..) mutta on myös vähemmän koulutettuja ja niukemmin toimeentulevia ja jonkin verran maanviljelijöitäkin; varsinaisia kapitalisteja eli suuria omaisuuksia omistavia kannattajissa ei juuri ole
- Paavo Lipposen arvovalta puolueen johtajana on kiistaton mm. hyvien vaalimenestysten johdosta ja hänelle ei ole ilmaantunut vakavasti otettavaa kilpailijaa; jos hän syystä tai toisesta jättää puolueen johdon, vakavimmin otettavia seuraajaehdokkaita hänellä on Eero Heinäluoma, Liisa Jaakonsaari ja Antti Kalliomäki, tässä järjestyksessä. Mahdollisia ”mustia hevosia” voivat olla Ulpu Iivari tai Kimmo Kiljunen
- henkilövalinnoista riippumatta sosialidemokraattisen aatteen ja puolueen tulevaisuus on valoisa, ja ne tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä lisäämään kannatustaan, koska maailma ja oma yhteiskuntamme kehittyvät edelleen siihen suuntaan, missä niillä tulee säilymään luonnollinen, maan edun ja kansalaisten enemmistön tarpeita parhaiten vastaava rooli

KESKUSTA (Keskustan kotisivulta internetistä)

Keskustan syntymävuodeksi luetaan 1906, jolloin Oulussa perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja samoihin aikoihin Laihialla Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto. Nämä Keskustan alkujuuret yhdistyivät vuonna 1908 ja puolueen nimeksi vakiintui Maalaisliitto.

Alussa puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön. Elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen muutos johti määrätietoisiin ponnistuksiin puolueen kannattajapohjan laajentamiseksi. Siihen liittyi myös nimenmuutos Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi vuonna 1965. Nimi virtaviivaistui vuonna 1988 Keskustaksi. Puolueen virallinen nimi on Suomen Keskusta r.p.

Keskusta on omaleimainen ja ainutlaatuinen poliittinen liike. Sen aate ja historia on juontavat juurensa talonpoikaisuudesta ja Santeri Alkion edustamasta nuorsuomalaisuudesta. Alusta alkaen Keskusta oli kansanliike kansan vähäosaisen enemmistön etujen puolesta.

Maalaisliitolla oli ratkaiseva rooli yhdessä muiden keskustalaisten voimien kanssa, että Suomi sai itsenäisyyden ja tasavaltalaisen hallitusmuodon.

Tavallisen rahvaan puolueena Maalaisliitto näki tärkeäksi kansansivistyksen nostamisen sekä kansakunnan eheyttämisen radikaalilla uudistusohjelmalla - maareformilla. 1930-luvulla keskustavoimat johtivat taistelua demokratiaa uhannutta oikeistoradikalismia vastaan.

Keskusta on ollut Suomen itsenäisyyden aikana useimmin hallituksessa edustettuna ollut puolue. Keskustan riveistä on noussut kolme tasavallan presidenttiä: Lauri Kristian Relander (1925-31), Kyösti Kallio (1937-40) ja Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen (1956-81). Sotien jälkeen Keskusta oli etulinjassa rakentamassa uutta ulkopolitiikkaa, sosiaalista perusturvaa sekä tasa-arvoa luovia peruspalveluita; terveyskeskus- ja peruskoulujärjestelmää sekä alueellisesti kattavaa korkeakouluverkostoa.

Keskustan edeltäjä Maalaisliitto syntyi osana Keski- ja Pohjois-Euroopan talonpoikaispuolueiden perustamisaaltoa 1900-luvun vaihteessa. Puolueet edustivat aluksi maalaisväestöä syntyvien demokraattisten kansallisvaltioiden päätöksenteossa. Yhteinen piirre oli kansallisuuden korostus; maalaisliitto oli suomalaisuusliikkeen perillinen.

Kansallisuus, kansanvaltaisuus, kansan eheys ja maan etu olivat tärkeitä aatteellisia näkökohtia. Päämääränä oli laillisesti ja parlamentaarisesti toimiva itsenäinen Suomen tasavalta. Yhteistä perintöä on myös viljelevä ja varjeleva suhde luontoon ja maahan.

Keskusta on syntymästä lähtien myös sivistysliike. Santeri Alkion (1862-1930) mukaan ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen toiminnan pohjaksi.

Talouspolitiikan peruslinjana on puitetalous. Sen perustana on yksityinen omistusoikeus, omavastuisuus ja yrittäminen. Kapitalismiin ja kokonaan vapaisiin markkinoihin on suhtauduttu torjuvasti. Puolue on kannattanut keskinäisiä taloudellisia liittoutumia, osuustoimintaa ja valtion oikeutta määrätä puitteet.

Sosiaalipolitiikka korosti yhteisvastuullisuutta ja "köyhän asiaa". Pelkät avustukset eivät kuitenkaan riittäneet. Yhteiskunnalliset olot oli niin järjestettävä, että jokaisella on tosiasiallinen mahdollisuus pitää huolta itsestään ja läheisistään. Jälkimmäinen vaatimus johti radikaaliin maareformiin ja torpparivapautukseen. Perheellä ja lähiyhteisöillä, mukaan lukien kunta, oli hyvän elämän kannalta korostunut merkitys.

Vuosisadan alussa syntynyt aatteellinen pohja uusiutui merkittävästi 1900-luvun loppupuoliskolla niin, että se vastasi kypsän teollisen ajan vaatimuksiin. Johannes Virolaisen puheenjohtajakauden aikana nimi muuttui keskustapuolueeksi vuonna 1965 ja viimeistään Paavo Väyrysen puheenjohtajakaudella sisältö aidosti yleispuolueeksi.

Maan etua tulkitseva ulkopolitiikka oli tärkeäksi koettu osaamisen alue. Suomi säilytti itsenäisyytensä ainoana Neuvostoliiton läntisenä rajamaana myös läpi vaaran vuosien, keskeisenä vaikuttajana Urho Kekkonen (1900-1986). Esko Ahon hallitus ohjasi maan onnistuneesti läpi Euroopan suuren murroksen 1990-luvun alussa.

Keskusta oli pitkään keskeinen hallituspuolue. Se kehitti oman linjansa kaikkiin teollisen yhteiskunnan keskeisiin kysymyksiin. Aikakaudelle tyypillistä vahvaa valtiota käytettiin desentralistisen hyvinvointivaltion tavoitteiden toteuttamiseen: Peruskoulutuksen tasoa nostettiin, lahjakkuusreserveille avattiin opintie ja korkeakoululaitos hajasijoitettiin. Aluepolitiikan avulla teollistettiin myös maaseutu ja parannettiin sen palvelutasoa. Vahvistettiin kunnallis- ja maakuntahallinnon asemaa. Nopeasti kasvavaa vaurautta jaettiin tasa-arvotavoitteen mukaisesti kaikille kansanvakuutuksen ja sosiaalipolitiikan keinoin. Parannettiin perheiden asemaa ja valinnanvapautta. Maatalouden tulotaso pidettiin vertailukelpoisena muiden ammattien kanssa.

Uuden vuosituhannen alun jälkiteollisena, heikkenevän kansallisvaltion aikakautena keskusta-aatteella on vähintään yhtä suuri uudistumishaaste kuin teollisessa yhteiskunnassa. Miten keskusta-aatetta - maan etua, ihmisyyden edellytyksiä, hajautettua yhteiskuntaa, yrittämisen mahdollisuutta, viljelevää luontosuhdetta ja ihmisten tasa-arvoisuutta - sovelletaan aikana, jona talous globaalistuu, politiikka eurooppalaistuu ja kansallisesta kulttuurista, erityisesti laaja-alaisesta osaamisesta on tullut kansakuntien keskeinen menestystekijä? Tähän aatteelliseen luomistyöhön Keskusta kutsuu kaikkia suomalaisia.

Keskustan toiminta perustuu periaatteiden, tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien pohjalle. Siksi puolueessa tehdään jatkuvaa politiikan valmistelu- ja ohjelmatyötä.
Vahvin asema on periaateohjelmalla ja muilla puoluekokouksessa hyväksytyillä ohjelmilla ja asiakirjoilla. Niiden lisäksi Keskustan piirissä on valmistunut lukuisia ohjelmia, asiakirjoja ja selvityksiä, jotka on käsitelty puoluevaltuuskunnassa, puoluehallituksessa tai eduskuntaryhmässä.

Näiden lisäksi Keskustalle hyväksytään puoluekokouskaudeksi periaatteellinen 2-vuotistoimintasuunnitelma. Puoluekokousten välillä ylintä päätäntävaltaa käyttävä puoluevaltuuskunta määrittelee tarkemmin puolueen toimintalinjat kullekin vuodelle. Keskustan linjoja määritellään jatkuvasti myös eri puolue-elinten ajankohtaisissa kannanotoissa

MAALAISLIITTO/KESKUSTAPUOLUOLUE/KESKUSTASTA (Oma näkemykseni)

- keskustan edeltäjällä maalaisliitolla oli Santeri Alkion kehittämä, tuon ajan maaseudun nostamiseksi tarpeellinen valistuksellinen aatepohja ja käytännöllinen toimintaohjelma, ja puolueella on maamme rakentamisessa merkittävä ja kunniakaskin historia
- puolueella on ollut monia valtiomiessarjaan nousseita ihanteellisia poliitikkoja, kuten talonpoikaispresidenttimme Kyösti Kallio, jota sosialidemokraattien Väinö Tannerin ohella saamme suuresti kiittää vapaussodassa kahtia revenneen kansamme yhdistämisestä
- puolueen jäsenestä tuli myös pitkäaikaisin presidenttimme Urho Kekkonen, jonka merkitys historiassamme on kiistaton, mutta arvoltaan kiistanalainen
- presidentiksi pyrkiessään Kekkonen kaappasi maalaisliiton apurinsa Arvo Korsimon avulla, mustamaalasi ja syrjäytti sen alkiolaisen johdon (Kalliokoski, Koivisto, Tarkkanen, Sukselainen ym) ja alkiolaiset periaatteet ja muutti puolueen oman politiikkansa käsikassaraksi tärkeimpänä tehtävänään tukea hänen yksinvaltaansa; palkkioksi alistumisestaan maalaisliitto/keskustapuolue sai Kekkosen tuen politiikalleen, missä sillä oli kannatustaan suurempi valta
- maalaisliitto/keskustapuolue käytti valtaansa aina omaa etuaan ensisijaisesti silmälläpitäen, jolloin se usein petti myös hallituskumppaninsa, mikä synnytti sloganin ”kepu pettää aina”
- puolueen poliitikoissa on ollut ”kekkoslaisempia” kuin Kekkonen itse, kuten Ahti Karjalainen, Eino Uusitalo ja Paavo Väyrynen, joita vastaan Kekkonen joutui lopulta tukeutumaan sosialidemokraatteihin
- keskustalaisissa oli myös Kekkosen aikana yhteistyökykyisiä, luotettavia ja isänmaallisia poliitikkoje, kuten Johannes Virolainen, mutta he joutuivat vaikeuksiin Kekkosen kanssa
- Esko Aho keskustan johtajana teki eräitä rohkeita avauksia, mutta tuli liian nuorena politiikan eturiviin ja pääministeriksi ja vaikka hän oli kovin sulavakielinen, menetti ehkä juuri siksi joka asian ”lausuntoautomaattina” uskottavuuttaan
- Ahon johtama porvarihallitus vei Suomen EU:iin ja aloitti nousun lamasta; keskustan ja kokoomuksen yhteistyö kuitenkin kangerteli eikä tuottanut kovin hyviä tuloksia ja kokoomukselle keskusta osoittautui epäluotettavaksi hallituskumppaniksi
- Aho ei onnistunut puhdistamaan keskustaa Kekkosen ajan perinteistä eli vanhentuneesta ulkopoliittisesta suuntautumisestaan eikä taantumuksellisista yhteiskunnallisista näkemyksistä
- Ahon jälkeen keskustassa voimistui kaipuu palata menneeseen, ja ”pohjalainen mafia” nosti puheenjohtajaksi vasemmistolaisen Anneli Jäätteenmäen, jonka toiminta viime vaalien yhteydessä oli osoitus keskustan perinteisistä menettelytavoista
- Jäätteenmäen juonittelut kuitenkin tuottivat tulosta sikäli, että keskusta saavutti äärimmäisen niukan vaalivoiton (6000 ääntä = 0,02 % äänestäjistä), mikä vaaliteknisellä onnella nousi muutaman paikan eduskuntaenemmistöksi
- niukka voitto kääntyi kuitenkin Jäätteenmäen surkuhupaisan farssin myötä Keskusta arvovaltatappioksi ja johti Jäätteenmäen eroon, mikä on ollut osalle keskustan kannattajia niin traumaattinen kokemus, että se frustroi heitä edelleen harhaisiin salaliittoteorioihin ja kostonjanoisiin vaatimuksiin
- keskustan johto ei kenttäväen tavoin saanut suurta traumaa noista tapahtumista ja oli pian tapahtumien jälkeen selvästi helpottunut Jäätteenmäen syrjäyttämisestä, joskin Vanhasen alku pääministerinä oli kovin haparoivaa ja saamatonta
- melko pian Vanhanen kuitenkin vakiinnutti valtansa puolueessa ja on nyt kääntänyt johtamansa hallituksen EU- ja ulkopolitiikan edeltäjänsä linjoille, ja myös turvallisuuspolitiikassa Nato-näkemyksineen. hallitus on Vanhasen johdolla siirtymässä edellisen hallituksen linjoille; sisäpolitiikassa se vielä hapuilee pahasti ja asetetut tavoitteet mm. työllisyyden suhteen karkaavat käsistä
- Vanhasen johtama keskusta ei tavoitelle vakavasti puolueen vaaliohjelmassaan julistamia yhteiskunnallisesti taantumuksellisia ja kaikkea kehitystä jarruttavia tavoitteita
- osassa keskustan kenttäväkeä elää vielä sitkeässä Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaiset asenteet (länsi- ja Nato-vastaisuus yms), mutta se ei suuresti vaikeuttane Vanhasen tehtävää puoluejohtajana
- edellä mainittu selittynee sillä, että suuri osa entisiä kommunistejamme on siirtynyt keskustan kannattajiksi ilmeisesti siksi, että he pitävät sitä heidän pahimman vihollisensa – sosialidemokraattien – vihollisena, mikä ei enää ainakaan puoluejohdon tasolla pitäne paikkaansa
- puolueena Keskusta on suurista puolueistamme kannattajakunnaltaan homogeenisin, sillä se liittyy suurimmalta osaltaan maalaisuuteen (maanviljelijät, maanviljelyksen sivuelinkeinot, maaseutuasuminen); selkeimmin puolue esiintyy maanviljelijäväestön asianajajana, mutta tuon väestöryhmän pienetessä Keskusta haluaisi laajentaa kannatustaan myös asutuskeskuksissa, mutta on saanut sitä lähinnä vain hiljattain maalta muuttaneen väestön piirissä, heille enemmän ”kodin perintönä” kuin omien etunäkökohtien vuoksi
- aatteellisesti Keskusta on suurista ristiriitaisin, sen paikka perinteisellä oikeisto-vaemmisto-akselilla on vaikeasti määritettävissä, sillä sen ohjelmassa ja varsinkin kannattajien mielipiteissä on hyvin vanhoillisia ja konservatiivisia mutta toisaalta lähes äärivasemmistolaisia näkemyksiä; puolue haluaan esittäytyä myös liberaalina, mikä monille sen kannattajista on kauhistus
- meidän keskustaamme vastaavia puolueita ei ole samassa asemassa muissa kehittyneissä länsimaissa, eikä meidänkään keskustalla tule pitemmällä tähtäimellä olemaan nykyisen kaltaista sijaa puoluekentässämme; todennäköisesti se joskus kauemmassa tulevaisuudessa sulautuu kokoomukseen muodostaen sen kanssa yhdessä merkittävän konservatiivipuolueen, jolloin kylläkin suuri osa puolueen kannattajista siirtyy muihin, vasemmistolaisempiin puolueisiin

KANSALLINEN KOKOOMUS
(Puolueen kotisivuilta internetistä)
Kansallinen Kokoomus rp on perustettu joulukuun 9. päivä vuonna 1918. Kokoomus on Suomessa nykyisin toimivista puolueista kolmanneksi vanhin.
Historiansa varrella Kansallinen Kokoomus on ollut aatteellisesti sosiaalireformismin, konservatismin ja liberalismin välistä kilpailua. Edelleenkin Kokoomuksen sisällä vaikuttaa erilaisia porvarillisia aatesuuntauksia, joiden välillä käydään aatteellista ja poliittista keskustelua.
Puolueen perustajat tahtoivat isänmaan ja, jossa jokainen voi elää täyttä ja ihmisarvoista elämää. Suomalaiselta puolueelta periytyvässä hengessä Kokoomus tahtoi rakentaa sosiaalisilla uudistuksilla kansalaisten hyvinvointia ja tasa-arvoa.
Pyrkimys henkiseen ja taloudelliseen kasvuun on keskeinen osa Kokoomuspuolueen perintöä. Puolueen perustamiskutsussa korostettiin, että "kansallinen varallisuutemme on saatava kasvamaan, jotta me kykenemme uupumatta täyttämään itsenäisen valtakunnan monet tarpeet ja jotta vähäväkisten asema voi kohota ja heidän tyytyväisyytensä isänmaassa tulla entistä suuremmaksi".
1930-luku oli Suomessa laman ja oikeistoradikalismin aikaa. Äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen toiminta kärjistyi Mänsälän kapinaan, jonka lopetti kokoomuslaisen presidentin P.E.Svinhufvudin radiopuhe. J.K.Paasikiven puheenjohtajakaudella Kokoomus teki selkeän pesäeron äärioikeistoon.
Kokoomus uudistui aatteellisesti 1950-luvulta alkaen. Puolue omaksui sosiaalisen markkinatalouden, pienomistukseen ja yksityisyrittäjyyteen perustuvan "kansankapitalismin" sekä yksilökeskeisyyden ja moniarvoisuuden. Vuonna 1987 Kokoomus nousi hallituspuolueeksi 21 oppositiovuoden jälkeen. Tärkeimpiä 90-saavutuksia on ollut Suomen jäsenyys Euroopan unionissa.
Kokoomus on ollut historiansa aikana 20 kertaa hallituksessa
Kokoomuksen kansanedustajien määrä on ollut enimmillään 53 (1987-91), alhaisimmillaan 18 (1933-36) ja tällä hetkellä 46.
Kokoomuslaisia pääministereitä ovat olleet mm. P.E.Svinfhuvud, Edvin Linkomies, J.K.Paasikivi ja Harri Holkeri.
Suomella on ollut kahdesti kokoomuslainen presidentti:
P.E.Svinhufvud (1931-37) ja J.K.Paasikivi (1946-56)
Kokoomus käynnisti kehityksen, jolla keskustason byrokratiaa on vähennetty ja valtaa siirretty kuntiin, lähemmäksi kansalaisia
Kokoomuksen voimakkaalla panostuksella Suomi liittyi Euroopan talousalueen (ETA:n) ja sen jälkeen Euroopan unionin jäseneksi vuoden 1995 alusta sekä EU:n talous- ja rahaliitto EMU:un heti sen käynnistyessä. EU:n puheenjohtajamaana Suomi toimi 1999.
» Periaatteet
Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto
» Tavoitteet
Kokoomus tahtoo, että Suomi on reilu ja oikeudenmukainen yhteiskunta. Vastuun ja välittämisen yhteiskunta, jossa on mahdollisuus pärjätä ja jossa pidetään yhdessä huolta myös niistä, jotka eivät pärjää. Erityisen tärkeää on ajatella tulevaisuutta - millaisen maan me jätämme nuorille ja lapsillemme.
Tätä on Kokoomus
Kokoomus perustaa politiikkansa yksilönvapauteen ja vastuuseen, tasa-arvoon, länsimaiseen demokratiaan ja talousjärjestelmään, humaanisiin periaatteisiin sekä kristilliseen etiikkaan.
Kokoomus on myös vahva kansainvälinen vaikuttaja. Kokoomuksen neljä Euroopan parlamentin jäsentä kuuluvat EU-parlamentin suurimpaan ryhmään, Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) ryhmään.
Kokoomus on merkitykseltään vahva jäsen myös Euroopan Kansanpuolueessa sekä maailmanlaajuisessa porvaripuolueiden yhteistyöjärjestössä (IDU). Puheenjohtaja Ville Itälä on IDU:n varapuheenjohtaja.
Kokoomus on porvarillinen yleispuolue, jolla on kannattajia Suomen jokaisessa kolkassa. He ovat läpileikkaus Suomen kansasta ja edustavat tasaisesti erilaisia ammatillisia, iällisiä ja sukupuolellisia ryhmiä. Niinpä Kokoomus ei olekaan minkään yksittäisen kansanosan eturyhmä.
Kokoomuksella on toimiva järjestö, joka ulottuu Hangosta Utsjoelle. Puolueella on noin 40 000 jäsentä yhteensä noin 1100 paikallisyhdistyksessä, jotka ovat jäseninä 16 piirijärjestössä. Kokoomuksella on 14 vaalipiirikohtaista piiritoimistoa eri puolilla Suomea ja keskustoimisto Helsingissä.



KOKOOMUS (Omat kommenttini)
- kokoomus kannattaa puolueistamme selkeimmin porvarillisia arvoja ja vapaata markkinataloutta
- vaikka kokoomuksen perinteet juontuvat vanhoillisesta Suomalaisesta puolueesta (josta yhteiskunnallisissa näkemyksissään jyrkemmät erkanivat nuorsuomalaisiksi ja sittemmin lähinnä liberaaliksi edistyspuolueeksi) silti kokoomus ei ole nykyisin kovin konservatiivinen, ja on monissa yhteiskunnallisissa näkemyksissään vapaamielisempi ja kehitysmyönteisempi kuin esim. keskusta
- myös kokoomuksella on ollut merkittävä vaikutus Suomen historiassa; Suomen kohtalonvaiheiden merkittävin poliitikko ja yleisesti arvostetuin ja kunnioitetuin presidenttimme J.K.Paasikivi oli kokoomuslainen, kokoomuslaisia pääministereitä on ollut useampia kuin puolueen kotisivulla mainitut ja kokoomus muodosti merkittävimmän vastapainon Urho Kekkoselle silloin, kun sosialidemokraatteja pidettiin Kekkosen ja Neuvostoliiton toimesta pakolla poissa hallituksista
- viimeksi sanotusta ja etenkin osallistumisesta ns. Honka-liittoon kokoomus joutui vuorostaan paitsioon, missä Kekkonen piti puoluetta ”yleisten syiden” nojalla (itse asiassa kostonhaluaan toteuttaakseen ja omaa valtaansa osoittaakseen) toimikautensa loppuun asti (vasta Mauno Koivisto päästi kokoomuksen ”pannasta” puolueen suurvoiton jälkeen 1987, jolloin Harri Holkeri muodosti ns. sinipunahallituksen)
- kokoomus on suurista puolueistamme yksiselitteisimmin länsi-, EU- ja Natomyönteisin ja myös sen suhtautuminen sotilaallisen maanpuolustuksen tavoitteisiin ja tarpeisiin on myönteisintä
- kokoomus korostaa ja on osoittanut myös käytännön toiminnassaan parlamentarismin ja avoimien demokraattisten menettelytapojen kunnioitusta, josta johtuen se on useissa vaiheissa tullut paremmin toimeen samoja arvoja tunnustavien sosialidemokraattien kuin ns. porvarillisiin puolueisiin luettavan, mutta 1950-luvulta alkaen jossain määrin ”orientalistisiin” toimintatapoihin viehtyneen keskustan kanssa
- kannattajiensa koostumalta nykyinen kokoomus on vähintään yhtä heterogeeninen kuin sosialidemokraatit ja selvästi moninaisempi kuin keskusta
- kokoomuksen kannattajakuntaan kuuluu omistavan luokan, ns. kapitalistien ja muun varakkaimman väestönosan lisäksi paljon myös vähemmän varakkaita yrittäjiä ja johtavammassa asemassa olevia ja yleensä enemmän koulutusta vaativissa ammateissa toimivia palkansaajia (lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia, sotilaita, muita virkamiehiä ja virkailijoita), josta johtuen kokoomusta usein (ehkä pilkallisuuteen pyrkien, mutta tosiasiassa kai hieman kateellisena) kutsutaan ”kykypuolueeksi”; kannattajakuntaan kuuluu myös maanviljelijöitä ja ihan ”tavallisissa” ammateissa toimivia palkansaajia, vähemmän kuitenkin perinteisiä työläisiä
- selkeästä porvarillisesta profiilistaan huolimatta kokoomus perinteisellä oikeisto-vasemmisto-akselilla on monijakoinen
- jotkut kokoomusjohtajat (nyt puheenjohtajavaalien allakin) ilmoittavat pitävänsä porvarihallitusta tavoitteenaan, toiset vaikenevat, joten heidän voidaan arvella pitävän yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa parempana vaihtoehtona
- vaikka kokoomuksen äärimmäinen oikeisto on markkinatalousajatuksissaan keskustan oikeistoakin oikeammalla, se on sitä realistisempi kannassaan ammattiyhdistyksiin, josta johtuen kokoomuksen ”kapitalistisiivessä” (teollisuus- ja muut yritysjohtajat, suuryrittäjät) ilmeisesti melko yleisesti pidetään yhteistyötä demarien kanssa hyödyllisempänä kuin pyrkimystä porvarihallitukseen
- valtaosa kokoomuksen kannattajista ja sosialidemokraattien oikeisto eivät juuri eroa yhteiskunnallisilta näkemyksiltään ja vielä vähemmän näkemyksissään käytännön politiikasta, ja kokoomuksen ”vasemmisto”, so. lähinnä nuoret ja opiskelijapoliitikot ovat lähempänä demarien vasemmistoa kuin oikeistoa, monet ehkä kaikkein lähimpänä vihreitä ja varsin kaukana monista keskustan ja varsinkin sen vasemmistolaisen agraarilinjan näkemyksistä
- joku on sanonut nykyisestä kokoomuksesta, että se on vain sosialidemokraattien muodollisesti porvarillinen haara, johon toinen on vastannut, että ei se niin ole, vaan sosialidemokraatit ovat vain kokoomuksen muodollisesti sosialistinen haara; niinpä kun näilläkään saiteilla ei aina käy selville, onko kirjoittaja demari vai kokoomuslainen, niin häntä kutsutaan kokdemiksi!
- aikanaan suomalaisesta puolueesta irtaantuneet nuorsuomalaiset (myöhemäät edistys- ja kansanpuolueet) ovat oikeastaan palanneet yhteen entisen emäpuolueensa kanssa, sillä kokoomuksen nykyinen puolueohjelma ei juuri poikkea noiden vapaamielisempinä pidettyjen puolueiden ohjelmista
- oletettavasti suurin osa niistä nyt jo iäkkäistä kansalaisista, jotka ehtivät aikanaan äänestää edellä mainittuja puolueita, kannattavat nykyisin kokoomusta;
- kun kokoomus voidaan hyvällä syyllä katsoa myös noiden puolueiden perinteen jatkajaksi, niin puolueen merkitys historiassamme kasvaa, kun mm. tulee lisää yksi presidentti (Ryti) ja merkittäviä pääministereitä, kuten Kivimäki, Cajander Ryti ja Rangell
- vaikka kokoomus on nykyisin entistä enemmän yleispuolue, se usein näkee maan edun toisin kuin muut kaksi suurpuoluetta; laajemmin ja epäitsekkäämmin kuin keskusta, mutta painotuksiltaan toisin kuin sosialidemokraatit; kokoomukselle sittenkin on edelleen läheisempi omistavan luokan tai muuten varakkaamman ja paremmin toimeentulevan väestönosan kuin pienipalkkaisen palkansaajan tai muuten köyhän ja sosiaalisesti heikoimmassa osassa olevan asia