Lieköhän kenellekään tuttu tuo kaunis Hermann Hessen runo. Olen kuullut sen myös lauluna, siitä oltiin tehty humppaversio, Tinakuun käsialaa, ja se pani naurattamaan. Runo on niin syvällinen ja kaunis, muistuttaa Eino Leinon runoja. Loppu kuuluu näin: "Totisesti, viisaaksi vasta pimeys ihmisen kasvattaa, se hänet hiljaa, vastustamatta, toisista erottaa".
Niin, rakas päiväkirja, luulen, että onnistuin juuri äsken pääsemään deittiin kaikkien niiden idioottimaisten kysymysten läpi. Nyt voin rauhassa odottaa sitä avuliasta ja viisasta vaaria elämän iltaan. Kuulostaa vähän ironiselta. Tulee pitkä yö valvoa, yksi beetasalpaaja meni jo. Koneen ääressä on kuuma, mutta koetan vanhana humanistina päästä pikkuhiljaa tämän masiinan kanssa sinuiksi.
Yksin sumussa kuljen...
1
311
Vastaukset
- Enempi Koskenniemeä
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
Tämä lienee tuttua humanistille, mutta älä unohda sanomaa, tietysti toivon
että vaari löytyy elämäsi iltaan:))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433007Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612951- 422367
- 311863
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251719Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721674- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771265- 361236
- 791070