Pyydän kohteliaimmin anteeksi kaikilta, joita olen loukannut nimitellessäni Allah-Ahoa natsiksi. Perun puheeni täysin ja kokonaan.
Muutama syy anteeksipyyntööni:
- Natsit halveksivat sivaripitkätukkahumanisteja, joten Hallis ei liene poikkeus. (tosin nykyään Jupen pitkä tukka on muisto vain orastavan kaljun takia. Heinätön lato ei...)
- Halliksen äiteen suku Bergroth- en jaksa harrastaa nettisukututkimusta- tulee riippuen lähteestä joko ruotsinkieliseltä pohjanmaalta ja ahvenanmaalta TAI on vanhaa juutalaissukua. (varsinkin em. löytyy paljon viitteitä, joista Hallis ei halua puhua julkisesti)
Juutalaistaustan puolesta kertoisi se, että Hallis pitää muslimien tapaa teurastaa eläin julmana ja öklöttävänä, mutta taas juutalaisten teurastustapaa hän ei ole kritisoinut ainakaan julkisesti missään.
Yhtäkaikki olipa Hjalliksen tausta ruotsalainen tai juutalainen niin kummassakin tapauksessa natsit tekevät häneen pesäeron. Varsinkin jälkimmäisen sukutaustan johdosta.
Nyt jos koskaan Latva-Laholla on tilaisuus tulla julkisuuteen ja avautua. Hommafoorumin ja meidän kaikkien epätietoisuuden selvittämiseksi nöyrä pyyntöni Jussufille on, että kerro rehellisesti totuus.
SIEG HAIL, PERSUT
Julkinen anteeksipyyntöni
15
146
Vastaukset
- Harhainen eläkeläine
Ja tämäkin vielä... Timo Soinin toinen isoisä Marcus Sohlberg, synt.14 mustasaaressa oli ummikkoruotsalainen. Just just.
Herran isä mitä sieltä vielä löytyy...- 14
Mitähän löytyy kun kallonkutistaja pääsee tutkimaan sinun mätiä aivojasi, onko senverran jäljellä että voi suorittaa lobotomia leikkauksen. Käytä vaan aiempaa jussuf nikkiä, sinut on tunnistettu.
- Koska te
kokkareet oikein aiotte lopettaa musta maalauksenne? Teidät on tunnistettu aikaa sitten!
- Harhainen eläkeläine
Minä en mustamaalaa kuten persut vaan kerron faktaa. Laittakaa hakusanaksi Bergroth, saatatte yllättyä.
SieG HAIL - Perussuomalainenääni
Harhainen eläkeläine kirjoitti:
Minä en mustamaalaa kuten persut vaan kerron faktaa. Laittakaa hakusanaksi Bergroth, saatatte yllättyä.
SieG HAIL"Sanoit sä mitä vaan, niin mä sen kyllä mustamaalaan." - Ja Soinikin uppoaa, mutta työhönsä. ja aha ahaha hah ha ha haa. Hauskaa, kun olette kusessa, tai ainakin hyvin, hyvin pettyneitä Perussuomalasten suurvaalivoittoon. Hassun hauskaa, kun harmittaa pää- päättömien puolueiden paikkojen menetykset. Onko sekään tervettä haluta tänne lisää rikollisia, varkaita Somaliasta tai muista Afrikan maista. Tai terroristejä muslimiporukoista. Ei kuitenkaan yleistetä. Paljon on mustaihoisia, jotka todella haluavat tehdä töitä ja tekevätkin. Myös tuttava piiriini kuuluu "värillisiä", joiden kanssa on useinkin mukavampi jutella, kuin useiden supisuomalaisten kanssa, koska meistäkin löytyy helvetin paljon täysiä kusiaivojakin. Ei kaikkea tarvitse politisoida saati yleistää.
- terävä akateemikko
Halla-Aho on surkimus joka uppoaa Persulaivassa Soinin kanssa. hahaha ha
- אחת
הו, פנסיונר ואק
- iso d
pössyf alkaa sekoilemaan päivä päivältä pahemmin. onkohan auringonpaisteella osuutta asiaan? laita lakki päähäsi, kun menet ulos, etteivät sahajauhosi kuivahda liikaa... tai ajele se käkkäräkasa pois päätäsi kuumentamasta.
- (rotu)tohtori Jussi
Tää on niin tätä. Jumalien epämääräisistä taustoista vaietaan aina.
- Harhainen eläkeläine
Alkaa pikkuhiljaa persujen jäsenkato kun huomataan, että suuri osa persuista onkin ruotsinkielistä sukua ja taustalta löytyy vaikka minkälaista epäisänmaallisuutta mm Allah-Lahon sivarius, Soikkelin katolilaisuus yms.
SIEG HAIL, PERSUT- Senkin hölönpölö
Siinähän kitistät, mutta kun ei irtoo,niin ei irtoo !
ja onko järki kielletty tästä maailmasta,-vai eikö siitä saa puhua, että semmonenkin ihme ja kumma oli ennen käytössä?
Mistäs luulet nykyisten ongelmien johtuvan,-siitäkö, että PerusSuomalaiset sotkivat koko EU:n, vaiko siitä että vallassaolleet puolueet ovat täysiä hölömöjä, joita on EU:n taholta vedätetty tullenmennen ?
Ja oot sinä aikamoinen pöljäke, kun sinua näköjään riipoo, jos PS vaatii muutosta tähän menoon !
Pelekäätkö, että sinun huijauseläkkeet loppuu, jos PS pääsee päättämään::))
Muuta nimeksesi huijarieläkeläinen ! - Harhainen eläkeläine
Senkin hölönpölö kirjoitti:
Siinähän kitistät, mutta kun ei irtoo,niin ei irtoo !
ja onko järki kielletty tästä maailmasta,-vai eikö siitä saa puhua, että semmonenkin ihme ja kumma oli ennen käytössä?
Mistäs luulet nykyisten ongelmien johtuvan,-siitäkö, että PerusSuomalaiset sotkivat koko EU:n, vaiko siitä että vallassaolleet puolueet ovat täysiä hölömöjä, joita on EU:n taholta vedätetty tullenmennen ?
Ja oot sinä aikamoinen pöljäke, kun sinua näköjään riipoo, jos PS vaatii muutosta tähän menoon !
Pelekäätkö, että sinun huijauseläkkeet loppuu, jos PS pääsee päättämään::))
Muuta nimeksesi huijarieläkeläinen !Mitkä ongelmat? Katsos kun ongelmat ovat vain persun päässä ja sillä selvä. Persu luulee olevansa joku muutospuolue, mutta ei se ole. Ajan hermoilta tippuneita vanhoja hörhöjä. Vähän sama asia kun joskus näkee tyypin, joka on jotenkin jämähtänyt vaikkapa 80-luvulle. Jotenki koomista kun tyyppi keekoilee jossain kasaritoppauksissa tai "princepuvussaan".
Lisäksi persua kuvaa hyvin kuvaus ammottavasta suusta, josta kuuluu mölinää. Kun huutaa tyhjään kaivoon niin sieltä kuuluu kumeaa mölinää, samaa kuin persun suusta.
SIEG HAIL, TOVERI
- tuijalletöitä
Jos nämä harhaisen eläkeläisen jorinat ei täytä rasistisen vihapuheen määritelmää ,niin sitten ei mikään.
- Let´s go
Persut = Kokoomus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515