Katainen tulee nöyrtymään Soinin edessä

Soini kiristää Kataista Eu politiikalla ja sanoo, että jos Katainen ei sulje rahahanoja kriisimaiden ikuiseen velkasuohon, on Urpilaisesta tuleva seuraava hallitustunnustelija ja Katainen suurimpana puolueena joutuu nöyränä oppositioon. On esitetty noin kuusi hallituskokoonpanoa vaihtoehtoa, mutta olen lähes täysin varma, että uusi hallitus tulee olemaan Kokoomus, Keskusta ja Persut ja ehkä kristilliset.

Katainen on sitä tyyppiä, että mielummin hän tottelee Soinin Eu linjauksia kuin menee oppositoon häntä koipien välissä. Ja hän tietää sen myös, että jos Urpilaisesta tulee uusi hallitustunnustelija, niin kokkareita ei hallitukseen haluta.
665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kataisella on perjantaihin asti aikaa juoksuttaa toimittajia kannoillaan ja sitten astuu kehiin Urpilainen, joka saa sitäkään vähää aikaiseksi kuin Katainen ja niin neljä vuotta menee kuin unessa ja taas on uudet eduskuntavaalit edessä.

Äänestä

Katainen sekä Kiviniemi vannoivat ennen vaaleja Eu kriisimaiden tukien nimiin, mutta nyt voivat joutua sanomisissaan koville, koska Soinilla on periaatteessa parhaimmat kortit kädessään.

Äänestä
  • Mitä kaikkea ovatkaan lupailleet EU-lle joista ei ole kerrottu. Salattavaa taitaa olla, senhän osoittaa Kataisen hinku saada Kesk. hallitukseen.

    Äänestä

Portugali ja Kreikka haluavat tukiaiset mahdollisemman pian.No annetaan ne niille,meinaan noi Johanna ja Julia Tukiaiset! Saan sitten hallituskin kasaan ja kaikki on tyytyväisiä.Luetaan sitten seiskan sivuilta,kuin niillä menee

Äänestä

Katainen saa Soinilta täyden tuen.
Soinikin alkaa unohtaa keneltä on äänet saanut.

Äänestä
  • Liekö helteet sekoittanut nyt pahasti kaikkien päät kun kukaan ei tiedä kuka on kuka ja ketä kenelle ja milloin ? Niin siis mitä ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harald Hirmunen kirjoitti:

Soini kiristää Kataista Eu politiikalla ja sanoo, että jos Katainen ei sulje rahahanoja kriisimaiden ikuiseen velkasuohon, on Urpilaisesta tuleva seuraava hallitustunnustelija ja Katainen suurimpana puolueena joutuu nöyränä oppositioon. On esitetty noin kuusi hallituskokoonpanoa vaihtoehtoa, mutta olen lähes täysin varma, että uusi hallitus tulee olemaan Kokoomus, Keskusta ja Persut ja ehkä kristilliset.

Katainen on sitä tyyppiä, että mielummin hän tottelee Soinin Eu linjauksia kuin menee oppositoon häntä koipien välissä. Ja hän tietää sen myös, että jos Urpilaisesta tulee uusi hallitustunnustelija, niin kokkareita ei hallitukseen haluta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu