Valitettavasti kirjan totuus pätee vain Linnan kuvaamalla alueella.
Koko maan mittakaavassa torppareista taisteli puolet valkoisten puolella.
On ikävää, että Linnan kotiseudun kuvaus on laajentunut koko maan kuvaukseksi.
Samoin Tuntematon sotilas on vain Linnan yksikön kuvaus, jos sitäkään.
Siitäkin on tullut erheellisesti suomalaisen sotilaan yleiskuvaus; asemasodassa ei suinkaan vain maattu ja koristeltu korsujen polkuja. Rintamalla oli säännöllinen päiväohjelma, johon sisältyi asekoulutusta, puolustusasemien lujittamista, omaehtoista opiskelua jne.
Elokuva "Etulinjan edessä" (Åke Lindmanin ohjaus) tuo rintamatodellisuuden oikeammin esille kuin Linnan kirja ja siitä tehty elokuva. Suurin osa miehistä ei ollut purnareita. Jo ilmestyessään kirja oli loukkaava rintamamiesten mielestä. Tämä mielipidemyrsky on vaiettu.
Pienestä kurittomasta vähemmistöstä tehtiin tässäkin tapauksessa enemmistö. Sekä Tuntematon että Pohjantähti ovat subjektiivisia kuvauksia ja niiden totuus pätee vain niiden suppeassa miljöössä ja henkilöryhmässä.
Oikein presidentin taustatuella pönkitettiin varsin yksituumaista näkemystä suomalaisuudesta ja annnettiinpa ymmärtää että tämä Väinö Linnan näkemys on tänäpäivänkin on ainoa kuva suomalaisuudsta. Väinö Linnahan on kansalliskirjailijamme, mutta ei hänen näkemystään saisi nykypäivänä pitää ainoana jolla on merkitystä suomalaisuudelle.
Miksei yhtä hyvin etelä pohjalaisen kirjailijan Artturi Järviluoman teosta Pohjalaisia voisi pitää suomalaisuuden kuvaajana? Esim vapaussodan ihanteet,jotka vieläkin elävät pohjammaalla loivat tosiasiassa perustan maamme vapaudelle,vaikka nykyinen historiankirjoitus asiaa vähätteleekin!
Aikana,jolloin poliittinen vasemmisto menettää kannatustaan ja joutuu tarkistamaan linjaansa soisi uudenlaisten tuulien päästä esiin niin poliitiikassa kuin TV1:n toimituksessakin.
Koko maan mittakaavassa torppareista taisteli puolet valkoisten puolella.
On ikävää, että Linnan kotiseudun kuvaus on laajentunut koko maan kuvaukseksi.
Samoin Tuntematon sotilas on vain Linnan yksikön kuvaus, jos sitäkään.
Siitäkin on tullut erheellisesti suomalaisen sotilaan yleiskuvaus; asemasodassa ei suinkaan vain maattu ja koristeltu korsujen polkuja. Rintamalla oli säännöllinen päiväohjelma, johon sisältyi asekoulutusta, puolustusasemien lujittamista, omaehtoista opiskelua jne.
Elokuva "Etulinjan edessä" (Åke Lindmanin ohjaus) tuo rintamatodellisuuden oikeammin esille kuin Linnan kirja ja siitä tehty elokuva. Suurin osa miehistä ei ollut purnareita. Jo ilmestyessään kirja oli loukkaava rintamamiesten mielestä. Tämä mielipidemyrsky on vaiettu.
Pienestä kurittomasta vähemmistöstä tehtiin tässäkin tapauksessa enemmistö. Sekä Tuntematon että Pohjantähti ovat subjektiivisia kuvauksia ja niiden totuus pätee vain niiden suppeassa miljöössä ja henkilöryhmässä.
Oikein presidentin taustatuella pönkitettiin varsin yksituumaista näkemystä suomalaisuudesta ja annnettiinpa ymmärtää että tämä Väinö Linnan näkemys on tänäpäivänkin on ainoa kuva suomalaisuudsta. Väinö Linnahan on kansalliskirjailijamme, mutta ei hänen näkemystään saisi nykypäivänä pitää ainoana jolla on merkitystä suomalaisuudelle.
Miksei yhtä hyvin etelä pohjalaisen kirjailijan Artturi Järviluoman teosta Pohjalaisia voisi pitää suomalaisuuden kuvaajana? Esim vapaussodan ihanteet,jotka vieläkin elävät pohjammaalla loivat tosiasiassa perustan maamme vapaudelle,vaikka nykyinen historiankirjoitus asiaa vähätteleekin!
Aikana,jolloin poliittinen vasemmisto menettää kannatustaan ja joutuu tarkistamaan linjaansa soisi uudenlaisten tuulien päästä esiin niin poliitiikassa kuin TV1:n toimituksessakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä se Artturi Järviluoma tiesi kertoa pohjalaisille siitä vaiheesta kun vapaussota muuttui veljessodaksi.
Kun kohdattiinkin veljiä eikä venäläisiä, kehitettiin valkoisella puolella uusi käsite: punaryssä. Siten vastustaja pystyttiin dehumanisoimaan ja vihollisiin kohdistunut mielivalta ja joukkoterrori perustelemaan. Eihän ryssä ole ihminen.
Koroljov;
"Kun kohdattiinkin veljiä eikä venäläisiä, kehitettiin valkoisella puolella uusi käsite: punaryssä."
”Venäjän sota-asiain kansankomissaari Podvoiski oli antanut määräyksen riisua aseista Viipurin suojeluskuntalaiset ja luovuttaa heidän aseensa punakaartille. Käskyä koskevat neuvottelut epäonnistuivat, ja tämän johdosta venäläisen 42. AK:n komitea päätti 24.1. antaa käskyn, jonka mukaan ”on ryhdyttävä taisteluun Suomen porvarikaartia vastaan ja sitä varten perustettava 42. AK:n allankumousneuvosto…
Vallankumouksen kaikki käskyt on pantava toimeen heti ja viivyttelemättä tästä lähtien, ilman keskusteluja. Porvarikaartille annetaan uhkavaatimus, että sen on luovutettava
aseensa 36 tunnin kuluessa. Ellei uhkavaatimusta noudateta, AK:n joukkojen julistetaan olevan sotatilassa valkokaartin kanssa.” (Anthony F. Upton: Vallankumous Suomessa 1917-1918, Jyväskylä 1980)
Tarton sopimuksen 1. artikla toteaa: "Rauhansopimuksen voimaanastuttua lakkaa sotatila sopimusvaltioiden välillä ja molemmat valtiot sitoutuvat vastedes ylläpitämään keskinäistä rauhantilaa ja hyvää naapuruutta."
Sopimuksen ovat allekirjoittaneet virallisesti sekä Suomen tasavallan että Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan hallitus.
Rauhansopimuksen allekirjoituspäivää 14. lokakuuta 1920 voidaankin hyvin pitää Suomen varsinaisena itsenäistymispäivänä.
Koko kapinahanke oli Venäjän punaryssien masinoima, rahoittama ja johtama. Sen tarkoitus oli riistää Suomelta itsenäisyys ja tehdä maastamme Neuvosto-Suomi.
Voisitte yrittää oppia erottamaan toisistaan taideteokset ja historiallisen todellisuuden. Kirjallisuudessakaan ei koskaan ole tärkeintä se, mistä kirjoittaa, vaan miten kirjoittaa. Linnan teokset ovat loistavia: Pohjantähdenkin voi lukea aina uudelleen ja uudelleen. Sen voi myös avata mistä kohdasta tahansa, ja teksti alkaa heti elää. Henkilöt ovat äärettömän aitoja ja tarkasti kuvattuja. Sellainen on hyvää kirjallisuutta.
Kertomakirjallisuutena Linnan "Täällä Pohjantähden alla"-trilogian I ja II-osat ovat hyviä. III-osa on hajanainen ja huolimattomammin tai kiireellisemmin kirjoitettu; ehkä siksi, että siinä kuvataan silloin elettyä aikaa. Ehkä Linna oli myös jo väsynyt.
Punapuoli on ottanut teoksen omakseen ja pyrkinyt muuttamaan sen viralliseksi historiankirjaksi. Aatteita tutkiva voi huomata, että Koskelan perheen kautta valkoinen aate sittenkin on kantava; Jussista lähtien periaatteena on sosiaalinen ja taloudellinen nousu. Akseli kieltäytyy, kun häntä yritetään vuoden 1918 maanalaiseen kommunistiseen toimintaan sanoen, että hänellä on ollut vain yksi aate, torppariaate ja että hän on edelleen samaa mieltä. Kivivuoren Janne kysyi Akselilta ennen torpparivapautusta millaisen järjestyksen Akseli itsenäistyville torppareille haluaa: maa omaksi vai valtion omistukseen, mihin Akseli vastasi jyrkästi, että mikään ei muutu, jos valtio omistaa maan. Ja Janne vuorostaan, että Akselinkaltaiset ovat oikeastaan sosialismin vihollisia.
Loppunäytös aatteiden kamppailussa nähdään, kun vanha Janne Kivivuori tulee viimeiselle vierailulle Koskelaan ja saa nähdä "maidonhinnasta kitisevän isännän". Janne toteaa, että hänenlaisensa olisi 1918 kuulunut toiseen leiriin.
Torpparivapautuksesta ei Akselin kanssa keskustellut Janne, vaan Eetu Salin, jota Akseli oli lähetetty kuskaamaan Salinin saapuessa puhumaan työväentalolle. Reessä istui myös Hellberg, jolle Salin totesi, että torpparit olivat vain tilapäisiä liittolaisia, joiden vapauttamisella toimittaisiin vain sosialismia vastaan.
Jannen tuumailut kirjan lopussa koskivat Koskelan Juhania, joka oli nuuka kuin vanha Jussi aikoinaan. Jannen mielestä Juhani oli melko vauras talon isäntä, jota vuosisadan alussa oli pidetty sortajana.
Erot sotien välillä Edistyspuolueen, alkiolaisen (vasemmistolaisen) Maalaisliiton ja maltillisen sosiaalidemokratian välillä olivat kuin veteen piirretty viiva.(Pieniä tapauskohtaisia näkemyseroja, mutta suuret linjat olivat samat)
Klenkka-vääpelille nyt tiedoksi, että ei porvarillinen lahtarikaarti kyennyt kirjoittamaan mitään älyllistä Talvi,- tai jatkosodasta ennen 1954. Ne upseerien kirjoitukset joissa:
"Miehet katselivat ihastuneena komean kapteeninsa nousua valkoisen ratsun selkään. Sitten he hyökkäsivät hänen osoittamaan suuntaan koti ja uskonto mielessään. Kuolessankin he ensimmäisenä ajattelivat marsalkka Mannerheimiä ja Suomen valtiota. Seuraavaksi vasta sitten ämmäänsä kakaroineen, tai äitiään!"
olivat selvää paskaa ja tuholaisen työtä.
Yli kaksikymmentä vuotta lahtariporukka sai kirjoittaa "väärennettyä historiaansa vuodesta 1918" Se kirjallisuus oli ainaista uhoa ja alistamista. Mielipuolisimmat kertoivat kuinka oli orgastista ampua siviiliä Jämsän kirkkotapulissa yötä päivää,. Taisivat kertoa, että piti käydä kotona vaihtamassa välillä sarkahousut. Oli niin suolenpätkissä ja veressä päältä, sekä siemennesteessa sisältä.
Linna oli se ensimmäinen kirjailija, joka pani kohtaamaan rintamamiehen ja tapahtumat realistisesti.Hän oli myös ykkönen kiihkottomassa hämäläisen kylän tapahtumien kertoja vuodesta 1917-1919.