ei ole oikeasti rasisimia, vaan suomen ns. rasismi on poliitikkojen aikaansaamaa sillä tavalla, että he jakavat vastikkeettomasti rahaa työtävieroksuville elintasopakolaisille ja samaan aikaan jättävät todella apua tarvitsevan kantaväestön oman onnensa nojaan. Tämä se tavallisia pienellä palkalla kitkuttelevia kansalaisia ärsyttää ja ajaa jyrkkiinkin mielipiteisiin. Mutta jos tälle touhulle saadaan loppu, loppuvat myös ihmisten kannanotot maahanmuuttajia kohtaan. Kysymys on siis vain päätöksentekokoneiston luomasta ilmiöstä ja siihen löytyy ratkaisu vain eduskuntatalosta. Kokonaan huomiotta jää se ikärasismi, joka on Suomessa todellista ja kohdistuu keski-ikäisiin ja sen ylittäneisiin täysin työkuntoisiin ja -motivoituneisiin ihmisiin, jotka todella haluaisivat tehdä työtä, mutta jotka ikänsä puolesta eivät sitä kelpaa tekemään. Tässä olisi tasa-arvovaltuutetulla ja muilla päättäjillä tekemisen paikka, jotta kaikille työhalukkaille saataisiin työtä ja työstä asianmukainen palkka.
Suomessa
riskirajalla
362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen samaa mieltä kanssasi. On todella murheellinen juttu kun lähes KAIKKI KRITIIKKI joka suunnataan maahanmuuttajiin luokitellaan rasismiksi!
Miksi kukaan ei kerro mitä tämä idioottimainen loisien paapominen maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle??
Jos meidän on pakko ottaa maahanmuutajia niin suosikaamme AHKERIA Vietnamilaisia, Thaimaalaisia, Kiinalaisia ja muita aasialaisia. Heidän kanssa ei tule mitään ongelmia!!
EI YHTÄÄN MUSLIMIA ENÄÄ SUOMEEN!!
Tuo kuulostaa pähkähullulta !!
Onko Suomessa siis ainoastaan "jyrkkiä kannanottoja"?!!!
Olikohan Saksassakaan 30-luvulla todellisuudessa yhtään juutalaisten kiusaamista, niin kuin jotkut väittävät?
on ostaa Suomeen mustia rasisteja täysihoitoon, siihen ei missään muualla kyetä.
Muutos on tultava.
Ok ja mölinät pois.