Joku tai jotkut tuolla Aquila Rosa ketjussa jankuttaa, että miksi Aquilan omistaja oli heittänyt meripäivillä kännissä toikkaroivan kotkalaisen päättäjän ulos teltastaan ja että omistaja toimi väärin. No totta hitossa se toimi oikein, odottaako nämä päättäjät ja kaupunginvaltuuteut jotakin erikoiskohtelua suhteessa tavallisiin reparäyhääjiin ja saavat sitten myöhemmin kostaa kyseiselle ravintoloitsijalle, että tämä ei saa mistään paikkaa paatilleen ?
Kännissä räyhäävillä päättäjille ei erikoiskohtelua
Ei erikoiskohtelua
9128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja lisään vielä, että se kyseinen päättäjä on itse toiminut äärimmäisen tyhmästi vain omaa napaansa ajatellen ja estänyt ravintolalaivayrittäjää saamasta oikeudenmukaista kohtelua perustamalleen yritykselleen. Ei näin voi kotkalaiset päättäjät toimia. Ensin räyhätään kännissä ja sitten kostetaan baarin omistajalle.
Niin sanottu eliitti pitää aina itseään erikoiskohtelua ansaitsevina ihmisinä, vaikka kyse olisi niinkin pienestä tittelistä kuin kaupunginvaltuutettu.
Valtuutetut ovat MEILLÄ töissä, me olemme heidän pomojaan, eikä päinvastoin, me olemme äänestäneet heidät valtuustoon ja antaneet heille kaupunginvaltuutetun-valtakirjan.
Aivan ja vielä pahempaa jutusta tekee sen, jos tämä kyseinen valtuutettu mukailee Lindelöfin ajamia jättikalliita hankkeita, mutta ei kunnioita tavallisia kotkalaisia tai Kotkaan tulevia yrittäjiä, jotka ovat nähneet paljon vaivaa yrityksensä perustamisessa. Valtuutettujen täytyy antaa mahdollisuus kaikenlaiselle yrittämiselle täällä Kotkassa, jossa se on äärimmäisen vaikeaa muutenkin ja jos on itse toikkaroinnut humalassa, niin voi syyttää vain itseään.
Höpö höpö.Mitäs alko kukkoilemaan,ei yhtään pelisilmää yrittäjällä! pitäis sen verran ymmärtää kelle rupee kukkoileen.
No nuolkoon nyt haavojaan kun ei tajunnu aikoinaan nuolla tarpeex syvältä.
Oma vika,esim ismohan ymärtää,että aina pitää olla ns yx takaportti nuoltuna ettei tule hätäkäteen.
Älä puhu kuule paskaa. Jos sinä valtuutettuna tulisit minun baariinii tai muuhun vastaavaan öykkäröimään ja kukkoilemaan, niin heittäisin oitis pihalle. Niin muutkin baarit toimivat ilman sen kummempia sääntöjä.
Aquila Rosan omistajalle, hyvä että heitit sen kotkalaishakkaraisen pihalle, toimit aivan oikein.
Oletko todella noin hölmö että jos joku on valtuutettu, niin hänelle pitäisi antaa erikoiskohtelua?
Ei todellakaan, vaikka ois Jyrki Katainen, niin niskaperse otteella ulos, aivan samalla tavalla kuin öykkäröivä duunarikin.
Ei me eletä missään 40-luvun Suomessa missä itseään parempina pitävä ruotsinkielinen-eliitti sai tehdä mitä tahansa ja kunnon työläiset heitetään ulos jos alkavat riehumaan. Ihan oikein ettei Mustonen alkanut kuvia kumartamaan.
Juuri näin, ei väliä vaikka Katainen tulisi sekoilemaan kännissä baariin niin varmasti lentää pihalle. Kyllä on jollakin kotkalaisvaltuutetulla noussut nyt pahasti hattuun ja pilannut kostollaan muidenkin mielen kuin Mustosen.
kyllä tämä M****nen perseen-nuolemisen osaa vuosien kokemuksella.
Samaa mieltä, mitähän on liikkunut kännäävän valtuutetun pääkopassa kun pitää itseään niin kinginä, että voi estellä muiden laivaravintolayrittämistä. Mitähän jos kävisi niin päin, että kun kyseinen valtuutettu itse yrittää laittaa omaa firmaa pystyyn ja sen joku toinen pahanen estää keinolla millä hyvänsä. On pistetty rahaa ja aikaa palamaan ja sitten vedetäänkin matto jalkojen alta.