Nainen istui käsiinsä nojaten ja tuijotti ilmeettömänä näyttöä.
Raollaan olevasta ikkunasta kävi tuulenhenkäys ja liikautti laiskasti huoneessa leijuvaa tupakansavua.
Tottunein sormin, irroittamatta katsettaan ruudusta, hän sytytti uuden savukkeen ja nojautui tuolissaan taaksepäin.
Olohuoneessa pauhaava televisio ärsytti, mutta se oli välttämätön. Happamasti irvistäen, nainen kirosi uteliaat naapurit ja rappukäytävän juoruämmät.
Äkkiä nainen jäykistyi ja luki ruudulle tulleen avauksen uudelleen.Siinä oli jotain määrittelemätöntä, jotakin joka sai naisen varuilleen. Ilme kiristyen hän selasi nopeasti palstaa taaksepäin. Kärsimättömasti murahtaen hän vieritti tekstiä ruudulla.
"Helppoa, aivan liian helppoa", mutisi nainen voitonriemuinen katse silmissään. Sormet tanssittivat vastinetta ruudulle ja viestin lähdettyä, nainen henkäisi syvään ja rentoutui.
Vuodet olivat hioneet ajatuksenjuoksun nopeaksi ja keskusteluissa pienimmätkin kömmähdykset tai epäloogisuudet saivat hänet tarkkaavaiseksi. Hän vihasi ainoastaan yhtä asiaa, epävarmuus oli kuolemaakin pahempaa. Nainen oli opetellut muuttamaan epävarmuuden tunteen kiukuksi omaa kyvyttömyyttään kohtaan.
Hetkeksi hän sulki silmänsä ja vaipui muistelemaan.
Oli hänellä ystäviä, muutama. Hän halusi elää riippumattomana mistään ja antoi tarkoituksella välien viilentyä.
Hänen elämänsä, valtakuntansa ja työnsä oli kaikki täällä, tässä huoneessa.
Kolmen vuoden ajan hän oli synnyttänyt hammasta purren uusia nickejä, pukien ne sopiviin rooleihin.
Haudannut hellästi käyttökelvottomia, anteeksi pyydellen.
Muutamaa hän oli jopa rakastanut. Luopumisen tuska vihlaisi vieläkin.
Uhrauksia oli pakko tehdä. Ei, hän ei ollut täydellinen ja tunne saalistajan muuttumisesta saaliiksi sinetöi nickin kohtalon.
Tietokoneen ympäristö oli täydellisen siisti.Tunnollisesti nainen oli tallentanut keskusteluja ja varmuuskopiot olivat pitkässä rivissä, tietokoneen yläpuolella hyllyllä.
Sininen, paksu hopeareunuksinen päiväkirja, pöydän reunalla, sisälsi tietoja naisen käyttämistä nickeistä, vakiolausahduksineen ja hymiöineen.
Sieltä löytyi muiden keskustelijoiden käyttämät nickit ja epäilyt montaako ja millaisia nickejä kukin käytti.
Kyynel vierähti alas naisen poskea, päätyen näppäimistölle. Nainen avasi silmänsä räpsytellen.
Olihan hän saanut elämässään paljon aikaan. Koko hänen elämänsä oli tallennettuna tietokoneelle ja päiväkirjoihin.
Hän oli tehnyt avauksia ja keskustellut, unohtamatta huumoria .Hän oli keksinyt tarinoita öisin silmät verestäen, etsinyt googlesta tietoa taivaan ja maan väliltä.
Hän rakasti keskustelemista erilaisten ihmisten kanssa, keskustelupalstoilla ja chatissa se oli äärettömän helppoa. Poissa olivat punastumiset, änkytykset ja keskusteluaiheiden keksiminen.Hän oli täysin vapaa keskustelemaan kenen kanssa tahtoi, ilman mitään rajoituksia.
Loppujen lopuksi, hän oli tavallisen tyytyväinen elämäänsä. Surumielisesti hymyillen, nainen totesi kellon jälleen juosseen unen edelle ja tassutteli sammuttamaan television. Tuntiessaan puristuksen rinnassaan nainen henkäisi syvään. Sama tunne oli yllättänyt hänet muutaman kerran ennenkin, ahdistava loukussa olemisen tunne.
Kääriydyttyään pehmeisiin peittoihin nainen sulki silmänsä. Pitkät ripset loivat varjoja poskille näytön kelmeässä valossa.
Ennen nukahtamista, hänen kasvojensa yli kulki epävarmuuden varjo.
Turvallinen tuulettimen humina kuljetti naisen unettomiin uniin.
*ajattelemisen aihetta, ilman herneitä*
Raollaan olevasta ikkunasta kävi tuulenhenkäys ja liikautti laiskasti huoneessa leijuvaa tupakansavua.
Tottunein sormin, irroittamatta katsettaan ruudusta, hän sytytti uuden savukkeen ja nojautui tuolissaan taaksepäin.
Olohuoneessa pauhaava televisio ärsytti, mutta se oli välttämätön. Happamasti irvistäen, nainen kirosi uteliaat naapurit ja rappukäytävän juoruämmät.
Äkkiä nainen jäykistyi ja luki ruudulle tulleen avauksen uudelleen.Siinä oli jotain määrittelemätöntä, jotakin joka sai naisen varuilleen. Ilme kiristyen hän selasi nopeasti palstaa taaksepäin. Kärsimättömasti murahtaen hän vieritti tekstiä ruudulla.
"Helppoa, aivan liian helppoa", mutisi nainen voitonriemuinen katse silmissään. Sormet tanssittivat vastinetta ruudulle ja viestin lähdettyä, nainen henkäisi syvään ja rentoutui.
Vuodet olivat hioneet ajatuksenjuoksun nopeaksi ja keskusteluissa pienimmätkin kömmähdykset tai epäloogisuudet saivat hänet tarkkaavaiseksi. Hän vihasi ainoastaan yhtä asiaa, epävarmuus oli kuolemaakin pahempaa. Nainen oli opetellut muuttamaan epävarmuuden tunteen kiukuksi omaa kyvyttömyyttään kohtaan.
Hetkeksi hän sulki silmänsä ja vaipui muistelemaan.
Oli hänellä ystäviä, muutama. Hän halusi elää riippumattomana mistään ja antoi tarkoituksella välien viilentyä.
Hänen elämänsä, valtakuntansa ja työnsä oli kaikki täällä, tässä huoneessa.
Kolmen vuoden ajan hän oli synnyttänyt hammasta purren uusia nickejä, pukien ne sopiviin rooleihin.
Haudannut hellästi käyttökelvottomia, anteeksi pyydellen.
Muutamaa hän oli jopa rakastanut. Luopumisen tuska vihlaisi vieläkin.
Uhrauksia oli pakko tehdä. Ei, hän ei ollut täydellinen ja tunne saalistajan muuttumisesta saaliiksi sinetöi nickin kohtalon.
Tietokoneen ympäristö oli täydellisen siisti.Tunnollisesti nainen oli tallentanut keskusteluja ja varmuuskopiot olivat pitkässä rivissä, tietokoneen yläpuolella hyllyllä.
Sininen, paksu hopeareunuksinen päiväkirja, pöydän reunalla, sisälsi tietoja naisen käyttämistä nickeistä, vakiolausahduksineen ja hymiöineen.
Sieltä löytyi muiden keskustelijoiden käyttämät nickit ja epäilyt montaako ja millaisia nickejä kukin käytti.
Kyynel vierähti alas naisen poskea, päätyen näppäimistölle. Nainen avasi silmänsä räpsytellen.
Olihan hän saanut elämässään paljon aikaan. Koko hänen elämänsä oli tallennettuna tietokoneelle ja päiväkirjoihin.
Hän oli tehnyt avauksia ja keskustellut, unohtamatta huumoria .Hän oli keksinyt tarinoita öisin silmät verestäen, etsinyt googlesta tietoa taivaan ja maan väliltä.
Hän rakasti keskustelemista erilaisten ihmisten kanssa, keskustelupalstoilla ja chatissa se oli äärettömän helppoa. Poissa olivat punastumiset, änkytykset ja keskusteluaiheiden keksiminen.Hän oli täysin vapaa keskustelemaan kenen kanssa tahtoi, ilman mitään rajoituksia.
Loppujen lopuksi, hän oli tavallisen tyytyväinen elämäänsä. Surumielisesti hymyillen, nainen totesi kellon jälleen juosseen unen edelle ja tassutteli sammuttamaan television. Tuntiessaan puristuksen rinnassaan nainen henkäisi syvään. Sama tunne oli yllättänyt hänet muutaman kerran ennenkin, ahdistava loukussa olemisen tunne.
Kääriydyttyään pehmeisiin peittoihin nainen sulki silmänsä. Pitkät ripset loivat varjoja poskille näytön kelmeässä valossa.
Ennen nukahtamista, hänen kasvojensa yli kulki epävarmuuden varjo.
Turvallinen tuulettimen humina kuljetti naisen unettomiin uniin.
*ajattelemisen aihetta, ilman herneitä*
Vastaukset 35
Vanhimmat
olen etsimässä
itseäni
minkä takia toistaiseksi
en tawattawissa
siihen asti
mikä näyttää minulta
on pelkkä pakkaus
lopullinen tie valaistumiseen
on yksinkertaisesti tämä;
ole oma itsesi.
-Doug Sandlin-
jos sinullaon tarwe puolustaa elämääsi / hakea elämällesi oikeutusta, et löydä sitä mistään objektiiwisestä, yleisestä suorituksen tasosta, waan siitä että ilmaiset elämälläsi ja teoillasi mahdollisimman täydesti ja puhtaasti omaa alkuperäistä olemustasi.
Tuhannet kiusaukset wiettelewät meidät alituisesti tältä tieltä ja kiusauksista wahwin on se, että pohjimmiltaan jokainen meistä tahtoisi olla aiwan muuta kuin on, että yritämme seurata esikuwia ja täyttää ihanteita, joita emme pysty saawuttamaan ja joita meidän ei ollenkaan pidä pystyäkään saawuttamaan. tämä kiusaus on erityisen woimakas ja waarallisempi kuin pelkkä alhainen itsekkyys, koska se on näennäisesti jalo ja moraalinen pyrkimys. ;)
ruukku tihkuu sitä
mitä se sisältää.
-kiinalainen sanonta-
*hymyillen nuolaisee persikanrippeet suupielestä;)*
Kaikki matkat tehdään askelen warassa
Luulen, että tämän tarinan tekee koskettavaksi se, että jokainen löytää siitä sekä itsensä että palstan multeja... siis kaikki... :)
sen tekee se että joillekin on woinut käydä noin tjn
mutta toiwottawasti ei minulle ;)
ei ainakaan wielä ;)
löysin itseni erään kiivaan keskustelun jälkeen epätoivoisena miettimästä kuka ja missä.
pysähdyin hetkeksi ja ajattelin mihin kaikkeen liian vakava suhtautuminen palstoilla ja chatissa voi pahimmillaan johtaa.
*palaa hymyillen takaisin todellisuuteen*
Hmmm.. kiva että palasit hymyillen todellisuuteen. Ja vain kävit kylässä hämärän rajamailla. Olisin toivonut sinulta enemmän rohkeutta... :) Nyt laskit tarinan arvoa... mutta tärkeintähän on säilyttää kasvojensa julkisivu...;)
molemmat käsitteitä joita on mahdoton asettaa valmiisiin raameihin.
viimeiseen lauseeseen...*hymyilee miettivästi*
toivoisi tällaisten tarinoitten suhteen luetunymmärtämistaitoa. Keskustelun avaus voi aivan hyvin olla tarinan muotoinen, pitkäkin. Toivotaan, että palstan seriffi lukee tarinan ajatuksella ja miettii sen sanomaa ja sitä, miten tärkeän keskustelun tarina voi herättää. Ja vaikkei herätäkään, tarina voi jäädä paikalleen. Mieluummin näitä lukee kuin jotain pallukkahöpsötyksiä.
mitä kuka haluaa lukea, et sinä sitä voi muiden puolesta päättää. Ja omaa juttuasihan tässä kehut, tai tarkkaan ottaen lainailtua.
Kiitos kunniasta, mutta ei ole minun juttuni. En osaisi tällaista kirjoittaa - minulla tulisi tähänkin väkisin huumoria mukaan. Näen kipeissäkin asioissa aina jotain koomista. Tämä oli läpeensä surumielinen ja iloton tilitys. Hyvin kirjoitettu ja tunnistin naisessa kyllä itseäni (aivan liikaa täällä keskustelupalstoilla kommentoimassa kaikkea), vaikka kaikki yksityiskohdat olivatkin erilaisia kuin minä tai miljööni on.
Kyllä minä saan sefua ohjeistaa, koska huomaan että koko suomi24:n organisaatiossa ei löydy heille kouluttajaa ja opastajaa. Sitä paitsi olen syvästi huolissani sefujen riittämättömästä yleissivistyksestä. Jotain rajaa pitäisi olla valinnoissa, ettei käy niin kuin nyt: kirjoittajat ovat sefuja huomattavasti korkeammalla tasolla tiedoissa ja taidoissa.
Koomista on vain sinussa.
Sefun ei tarvitse tietää muuta kuin netiketti ja se, kuuluuko juttu aihepiiriin vai ei, ja hän sen myös päättää, et sinä, vaikka kuinka ohjeistelet. ;)
Olen tulkinnut tuon typerän buahhaaa-naurun merkitsevän sen päästäjän ilmaisukyvyttömyyttä ja arkuutta live-elämässä. Näin se purkautuu täällä palstoilla muka rohkeana tekona. Noh, sitten asiaan.
Tiedän, miten seriffit täällä toimivat. Heillä on työkaluinaan vain heikko ja laiha ohjeistus. Suuntaankin sanomiseni ylläpitoakin yläpuolelle olevalle taholle, organisaation korkeimmalle huipulle, jos nyt sielläkään on sitten riittävästi ymmärrystä. Seriffin työssä tarvittaisiin nimenomaan pelisilmää, joka vaatii yleissivistystä, jos halutaan ylläpitää toimivaa ja korkeatasoista palstaa. Tämä pelisilmän antaisi palstoille väljyyttä, kun nyt kerran on niin onneton ratkaisu, että palstat on pilkottu millimetrilohkoihin. Sefujen työ helpottuisi ja lukijat olisivat tyytyväisempi, keskustelut antavampia ja pelkät pelleilyt minimalisoituisivat. Että näin. Hyvää päivänjatkoa puskastanaurajalle arkulille.
sinne missä ymmärretään. Tuskin ne vaan tältä palstalta sinne päätyvät, joten ihan turha tänne on mussuttaa, ja ihan turha mussuttaa muutenkaan vaikka se onkin näköjään sun elämäntehtäväsi.
mahtaa johtua noin ikävä asenne? Mene itse mussuttamaan muualle.
Kuuluisiko pareminkin tuonne novelliosastolle?
Hyvä tarina muuten.
ehkä puuttuu uskallusta keskustella tällaisesta aiheesta.ehkä tämä voi koskettaa kovemmin kuin arvaakaan.
*kiittää palautteesta*
Pidin tästä!
Itsessäni aimo annos surumielisyyttä ja vaikka elämäni tarinan naisen elämästä melkoisesti poikkeaakin, niin hyvinkin pystyin asettumaan hänen asemaansa.
Vaikka tuo vain(?) tarinaa, niin uskon, että melkoinen joukko tämänkin palstan lukijoista ja ylipäätään chattailijöistä löysi kosolti yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä, valitettavasti...
Tarinat sopivat mielestäni hyvin keskustelujen avaajiksi, etenkin täällä kahvikeskusteluissa. Aiemmin niitä itsekin kirjoittelin, ehkäpä joku kaunis päivä taas intoudun, istuudun ja annan ajatuksen lentää. Tarinasi kieltämättä herätti jotain...
En jaksa suunnitella tai mietiskellä tarinoita, vaan mieluummin kirjoitan ns suoraan päästä sormiin ja edelleen näytölle, ajatuksia suodattamatta.
nuorempana kirjoittelin paljon runoja ja tarinoita oman aikani kuluksi.
mielipaikkani kirjoittamiseen, oli joenmutkassa suojaisella kalliolla vanhan itkuraidan suojissa.
en suunnittele tarinoita sen kummemmin kuin elämäänikään, joillekin hyvin suunniteltu antaa turvallisuuden tunteen, minua sellainen ahdistaa.
kirjoittamisessa vaikeinta on saada päähän ryöppyvät ajatukset järjestettyä luettavaksi kokonaisuudeksi.
*lukee kirjoittamaansa päätään puistellen:)*
"Tarinat sopivat mielestäni hyvin keskustelujen avaajiksi, etenkin täällä kahvikeskusteluissa.."
No paskaako täällä eri foorumeita pitämään?? Poistetaan siis kaikki muut ja jätetään pelkkä Kahvikeskustelu, sinne kaikki kirjoitukset; pornosta puutarhanhoitoon, unohtamatta automiehiä.
mutta aika paljon palstoja voisi kyllä yhdistää. Eiköhän kahvikeskusteluissa voisi olla kaikki sellainen, mitä voisi kuvitella kahvipöydässä puhuttavan.
Porno ei siihen kyllä kuulu, ja uskonnonkin pitäisin erillään muutaman muun palstan lisäksi. Mitkä aiheet sinun mielestäsi kuuluvat Kahvikeskusteluihin?
Käyppäs vaikka sitten piruuttasi vilkaisemassa novellipalstan aihejakoa. Koita siinä sitten tämänkin avauksen tyyliset pikkustoorit oikean otsikon alle ujuttaa...
Kahvikeskustelupalstaakin parempi paikka tälle avaukselle olisi ollut chatkeskustelu, mutta sieltä tarinat lähtevät hyvin liukkaasti. Huolimatta siitä, että nimenomaan chatista (netistä) tarina kertoi.
Minusta avaus voi olla tarina muodossa, varsinainen keskusteluhan käydään aina avauksen alla.
Onko väliä, kuinka keskustelun saa viriämään? Ja missä kulkee raja mielipidekirjoituksen ja novellin välillä? Voinko avauksessa kertoa esimerkkinä tarinan elävästä elämästä?
Vai onko todellakin tyydyttävä standardioituihin ja mahdollisimman pelkistettyihin avauksiin, jotta kaltaisesi pikkusieluiset lukijat ymmärtäisivät avauksen sisällön?
chattikeskusteluun tämän aluksi laitoinkin.
siellä tämän elämänkääri sammui alkuunsa.
minusta tuntuu ettei tuo awaus ollut mitään tarinaa tai nowellia ;)
waan suoraan eläwästä elämästä ;/
Olipas hyvä juttu. Kuullosti ihan eräältä wirnixiltä en tiedä mutta heti tuli se nicki mieleen. Tota se varmaan monelle on ihan oikeesti. Hyvin kuvailit tunnelmaa.
En ole tuo kirjoittaja, kertomus tuntuu hyvin omakohtaiselta kokemukselta. En pystyisi kuvaamaan tunteita joita en oikeasti tunne; juttu oli kyllä hyvä ja tunnelma hienosti kuvattu.
Kuulosti ihan Maurinaiselta, eli Simanaiselta.
Hyvä oli juttu, mutta minulle tulit sinä mieleen. Ja tottahan tunnelman tunsit ja tiedät että tollaista se on oikeasti.
Vauhdissa tällä kertaa Maurina, oppii sen tyylin tunnistamaan.
luulen, että teitä kaikkia löytyy hitunen tuosta jutusta.
ympäri palstoja tuolla taas itseään kehuskelee. ;)
en ole wielä jäänyt loukkuun ;)
waan mikä on se aika joka lasketaan aloituksesta jumiin jääntiin ;)
...saaliiksi sinetöi nickin kohtalon".
Does this mean that "wave" is now gone?