Konnalääkärit

Hitaasti alkaa paljastua jäävuoren huippu. Tänään taas paljastui Meilahden lääkärien kavallusepäilyjä.Kyse miljoonista ja yhteiskunnalle tarkoitetusta rahasta.
Varastetaan syöpätutkimuksiin tarkoitettua rahaa. Mikä moraali!! Mikä eettisyys. Valat on vannottu.

Melkein sama asia kuin tappaja Shiman englannissa tai saksalainen murhavyöry lääkärin toimittamana. Esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

On myös järkyttävää, että paljon lääkäreitä johtajina ilman mitään koulutusta tehtävään. Pelkka autoritäärisyys ei todella ole tätä päivää.
Muuten ei tälläinen olisi mahdollistakaan.
10329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minusta on melko liioiteltua sanoa tätä jäävuoren huipuksi. Totta kyllä, että lääkäriksi pyrkii nykyisin ties mitä viheltäjää.

Äänestä
  • Olen seurannut, että vuoden aikana on paljastunut todella monta lääkärin tekemää rötöstä. On kavalluksia, murhia, välinpitämättömyyttä, huolimattomuutta, euthanasiantapaista ( Joroinen). Konna Rinne pääsi jo linnasta ja rötösteli poikineen. Samoin teki aivotutkija Riekkinen. Veti poikineen yhteiskunnan rahaa surutta vuosikausia.Ihmiset ovat todella höynättäviä.
    Monella lääkärillä on nyt firma Virossa ja osa tuloista menee sinne ja verot jäävät Suomessa saamatta. Lääkärit palkkaavat itseään noihin värväysfirmoihin ja vetävät rahat Viron kautta.

    Äänestä

Esimerkisi perheen koiran nimiin, niin ei pääse ulosottomies käsiksi.

Äänestä

Kaikki Suomen n. 250 vakuutuslääkäriä. Hehän muodostavat järjestäytyneen rikollisliigan, joka on toiminut vuosikausia yhteiskunnan suojeluksessa. Poliisit eivät tutki vakuutuslääkäreiden kirjoittamia perättömiä lausuntoja, jotka tehdään työnantajan vaatimuksesta hyötymistarkoituksessa tarkoituksena aiheuttaa potilaille taloudellisia ja henkisiä kärsimyksiä.
Tavallinen ihminen saa ns. prosessipetoksesta 2-4 vuoden tuomion, vakuutuslääkäri n. 850-1000 euron palkkion työnantajaltaan/ lausunto.
Pahimmat niljakkeet tehtailevat näitä perättömiä, perustelemattomia lausuntoja satoja / vuosi.
Rasvatkaa sellien saranat valmiiksi.

Äänestä
  • Kertomuksesi vakuutuslääkäreistä on täyttä asiaa. Olisi paljon perattavaa lääkärien toiminnassa. Vallankäyttö on kavalaa, julmaa, tunteetonta ja kaikki perustuu rahaan. Suomessa ei ole lakia kun kaikki pelkäävät oman henkensä puolesta.
    Olen henkilökohtaisesti kokenut kuinka sairasta se voi olla ja kansalainen on täysin turvaton.Eräskin nuori mies loukkaantui armeijassa marssilla, mutta vakuutuslääkäri selitti, että johtui pojan jalan rakenteesta kun se meni murskaksi. Ei edes kuntoutusta saanut, saati korvausta.
    Sivariksi olisi kannattanut mennä Halosen armeijaan.

    Äänestä

  • Jade kirjoitti:

    Kertomuksesi vakuutuslääkäreistä on täyttä asiaa. Olisi paljon perattavaa lääkärien toiminnassa. Vallankäyttö on kavalaa, julmaa, tunteetonta ja kaikki perustuu rahaan. Suomessa ei ole lakia kun kaikki pelkäävät oman henkensä puolesta.
    Olen henkilökohtaisesti kokenut kuinka sairasta se voi olla ja kansalainen on täysin turvaton.Eräskin nuori mies loukkaantui armeijassa marssilla, mutta vakuutuslääkäri selitti, että johtui pojan jalan rakenteesta kun se meni murskaksi. Ei edes kuntoutusta saanut, saati korvausta.
    Sivariksi olisi kannattanut mennä Halosen armeijaan.

    ihmetellyt kun sain diag. ..hitaasti kehittynyt synnynnäinen vika. Tekisi mieli vaatia lääkärille palkanalennusta.

    Äänestä

  • Miksi piru keksi vakuutuslääkärit?
    Saatana lahjo ne, kun piru ei itse ehdi joka paikkaan.

    Äänestä

mutta asiasta ei sovi puhua, kun ovat lääkäreitä

Äänestä
  • Harva ihminen tietää kuinka paljon sitä jymäytetään. Tyhmää saakin jymäyttää, mutta tekevät sitä viisaillekin. Kukaan ei uskalla penkoa asioita kun pelkää, ettei itse sitten aikanaan saakaan hoitoa kun on napissut.

    Äänestä

  • Konna seisotti vuosia potilaita jonossa odottamassa, jos professori vaikka tarvitsisi materiaalia tulevina vuosina. Vastaanottoapulainen yritti asiaan muutosta, mutta äijä tukki suun karjumalla. Karjuntaa pelkäsivät sekä lääkärit että hoitajat. Vaikeaa sairautta potevat luulivat saavansa lääkettä ja söivät hyväuskoisesti lumetta ja tauti paheni. Minusta tuollaiset pitäisi toimittaa suoraan krematorioon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansalainen kirjoitti:

Hitaasti alkaa paljastua jäävuoren huippu. Tänään taas paljastui Meilahden lääkärien kavallusepäilyjä.Kyse miljoonista ja yhteiskunnalle tarkoitetusta rahasta.
Varastetaan syöpätutkimuksiin tarkoitettua rahaa. Mikä moraali!! Mikä eettisyys. Valat on vannottu.

Melkein sama asia kuin tappaja Shiman englannissa tai saksalainen murhavyöry lääkärin toimittamana. Esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

On myös järkyttävää, että paljon lääkäreitä johtajina ilman mitään koulutusta tehtävään. Pelkka autoritäärisyys ei todella ole tätä päivää.
Muuten ei tälläinen olisi mahdollistakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu