Näin Itävallassa

Tämä kirjoitus ei paljon julkisuutta ole saanut, mutta on hyvä nostaa esille. Se julkistettiin tänään Ulkoasiainministeriön sivuilla. Itävallassa on paljon samanlaista ajattelua kuin Suomessa. Se on myös joutunut aikoinaan EU:n ikeeseen ja painostuksen kohteeksi. Emme ole yksin myöskään EU-kritiikin kanssa.

"Suomen vaalitulos sai täällä salattua ihailua tyyliin: hyvä, kun jotkut uskaltavat, ja se antoi ikään kuin mahdollisuuden, tarjosi tilaisuuden pohtia eurooppalaista talouspolitiikkaa, pohtia tehtyjä päätöksiä, ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Rivien välistä saattoi lukea hyväksyntää, ymmärrystä ja ehkä peräti kiitollisuuttakin siitä, että suomalaiset ovat nyt nostaneet kissan pöydälle. "

Marjatta Rasi
Kirjoittaja toimii suurlähettiläänä Suomen Wienin-suurlähetystössä

http://www.formin.fi/Public/default.aspx?contentid=222270&nodeid=15145&contentlan=1&culture=fi-FI
553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minua ihmetyttää miksi tavalliset kreikkalaiset eivät pyydä Suomen apua paketin kaatamiseksi. Sitähän he haluavat. Suomenkin kannattaisi nyt hakea samanmielisiä kansoja ennen tuota EU:n kokousta ja päätetään yhdessä, että äänestetään mekanismit ja tukipaketit kumoon. Kyllähän se voi olla yksin paha mennä käyttämään veto-oikeutta, varsinkin pienen mutta pippurisen Suomen. Sehän voisi olla että EU toimii jopa enemmistöä vastaan, jos jokainen maa saisi antaa oman rehellisen mielipiteensä.

Äänestä
  • Nimenomaan! EUvostoliitto keskittää vallan Brysseliin kuten Neukut aikoinaan Moskovaan. EUvostoliitto ei aja EUkansalaisten asiaa vaan on kansainvälisten suuryritysten ja suurrikkaiden juoksupoika.

    Lisäksi EUpropagandistit yrittävät nostattaa eri kansat toisiaan vastaan kuten Portugalin tapauksessa he lanseerasivat propagandavideon jossa mukaPortugalilaiset arvostelivat Suomalaisia epäröimisestä Portugalinkusetustukipaketissa. Todellisuudessa Portugalin, Iralannin ja Kreikan kansalaisia on vedetty nenästä, syyllisinä paikalliset korruptoituneet poliitikot ja kansainväliset pankkiirit.

    Äänestä

  • Suuri ja mahtava EUv kirjoitti:

    Nimenomaan! EUvostoliitto keskittää vallan Brysseliin kuten Neukut aikoinaan Moskovaan. EUvostoliitto ei aja EUkansalaisten asiaa vaan on kansainvälisten suuryritysten ja suurrikkaiden juoksupoika.

    Lisäksi EUpropagandistit yrittävät nostattaa eri kansat toisiaan vastaan kuten Portugalin tapauksessa he lanseerasivat propagandavideon jossa mukaPortugalilaiset arvostelivat Suomalaisia epäröimisestä Portugalinkusetustukipaketissa. Todellisuudessa Portugalin, Iralannin ja Kreikan kansalaisia on vedetty nenästä, syyllisinä paikalliset korruptoituneet poliitikot ja kansainväliset pankkiirit.

    Joo Irlannistahan tuli vähän aikaa sitten dokumentti missä kerrottiin oikeasti miten siellä kaikki tapahtui. Pankit syyti rahaa, melkein pankin ovella oli sisäänheittäjiä. Ihmiset ottivat lainoja, rakennettiin taloja ja kaikkea mahdollista. Nyt siellä on keskeneräisinä rakennustyömaita järjettömästi kun kertakaikkiaan rahat vain loppuivat rakennuttajilla, koska kukaan ei voinut enää ostaa niitä asuntoja.
    Sama tilanne se on kohta meillä suomessakin. Kaikki muistaa sen ajan, jokunen vuosi sitten, kun meilläkin pankit syyti nuorille asuntolainoja, ei tarvinut takaajia, ei säästöjä, kaikille annettiin lainoja pitkillä laina-ajoilla. Korot oli missä lie, euriboria tyrkättiin, kaikki oli niin halpaa. Voi kiesus kun nämä nuoret tajuaa, että he ovat seuraavat 30 vuotta naimisissa pankin kanssa, koska kukaan ei voi tietää minkälaisia korkoja pankit alkavat periä. Lisää lainaa lainanmaksuun....

    Äänestä

Suomi jää maailman historiaan tällä, että uskaltaa olla äänekkäästi Eu kriittinen.

Käsittääkseni aika paljon verkossa jutellaan asioista yli rajojen, että ei tästä vain suomessa ja suomi24:ssä kirjoiteta, ja hyvä että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä jo !
Niin kuin siellä Kreikassakin, herranen aika meinaavat ostaa saksalaiset sen kreikan pala palalta, kyllähän tuosta voi tollompikin jo tajuta kenelle ne "apupaketiti" loppujen lopuksi päätyy !
Kyllä muuten kiehuttaa nyt ja pahasti!!!

Äänestä
  • Ota nyt ihan rauhassa vaan! Pää jalkojen väliin ja hengitä syvään. Ei kannata palaa loppuun heti taistelun alkuvaiheessa. Tässä pitäisi nyt saada jokin salainen vastarintaliikkeen kokous järjestettyä EU-maiden kesken, johon ei rosvoja päästetä. Kutsutaan sellaiset, jotka haluavat Eurostoliiton sanelupolitiikasta ja rosvouksesta eroon, kuten esim. Suomi ja Itävalta. Nämä kriisimaat ei itse voi tätä nyt hoitaa, kun ylin johto on voideltu (esim. Papandreu ja Socrates). Paras apu mitä me voidaan kriisimaille antaa on niiden itsenäisyys, joka saavutetaan äänestämällä tukipaketit kumoon.

    P.S. TV1: Stauffenbergin valinta 19.00 tänään. Tuli vaan mieleen tuosta vastarintaliikkeestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nahkakuula- kirjoitti:

Tämä kirjoitus ei paljon julkisuutta ole saanut, mutta on hyvä nostaa esille. Se julkistettiin tänään Ulkoasiainministeriön sivuilla. Itävallassa on paljon samanlaista ajattelua kuin Suomessa. Se on myös joutunut aikoinaan EU:n ikeeseen ja painostuksen kohteeksi. Emme ole yksin myöskään EU-kritiikin kanssa.

"Suomen vaalitulos sai täällä salattua ihailua tyyliin: hyvä, kun jotkut uskaltavat, ja se antoi ikään kuin mahdollisuuden, tarjosi tilaisuuden pohtia eurooppalaista talouspolitiikkaa, pohtia tehtyjä päätöksiä, ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Rivien välistä saattoi lukea hyväksyntää, ymmärrystä ja ehkä peräti kiitollisuuttakin siitä, että suomalaiset ovat nyt nostaneet kissan pöydälle. "

Marjatta Rasi
Kirjoittaja toimii suurlähettiläänä Suomen Wienin-suurlähetystössä

http://www.formin.fi/Public/default.aspx?contentid=222270&nodeid=15145&contentlan=1&culture=fi-FI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu