Lässyn..läsyyn taas..
Urpilainen selittää yllätyslausuntoaan - "kaikki on auki"
Jutta Urpilainen, sanoitte kuukausi sitten, että neuvotteluissa löytyi kestävä linja, jonka taakse voi asettua koko vaalikaudeksi. Nyt ette lupaakaan tukeanne paketille, jos Sdp onkin oppositiossa. Mistä on kyse?
– Sopimus oli kahden puolueen – Sdp:n ja kokoomuksen – neuvottelema sopimus. ? ?
sdp ja kokoomus samoja korporatiivisia eu puolueita.
Kääntääkö SDP takkinsa tukipakettiasiassa vai ei?
SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen Ylelle antamat kommentit herättivät hämmennystä.
Yle kertoi, että Urpilaisen mukaan puolue ei mahdollisesti oppositioon jäädessään välttämättä kannatakaan talouspakettia, josta sovittiin kokoomuksen kanssa noin kuukausi sitten. Urpilainen kertoi, että paketti on voimassa toistaiseksi.
Hän totesi, että aiemmin talouspaketista sovittaessa lähtökohta oli, että Sdp ja kokoomus ovat hallituksessa yhdessä.
– Jos tilanne on toisenlainen, niin sitten tietenkin meillä on oikeus arvioida tätä yhdessä sovittua EUtukipäätöstä
uudelleen, hän sanoi Ylen haastattelussa.
Jutan kengätkin
jo kääntyi
1
<50
Vastaukset
- Eero Heinäsuoja
Eero Heinäsuoja antaa puhelimitse Jutta-tätille preppausta puhelimitse kuinka neuvotella Ay-hengessä Kataisen toisella neuvottelukierroksella. Tästä oli ensimakua, kun demareilla kääntyi takki europaketin suhteen mikäli joutuvat oppositioon.
Onko Urpilaisen selitys selkeä?
Kyllä
28%
Ei
72%
Ääniä yhteensä: 5722
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455230Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291686Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511650Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151609- 141305
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22112081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867