Viitaten aiempiin asiasta käytyihin keskusteluihin, mm. Semperin "Poika vai äpärä" -ostikolla olevaan aloitukseen, kysyn niiltä, jotka pitävät Jeesusta Joosefin tai jonkun muun ihmisen poikana, korotettuna ihmisenä, kuinka he saavat sovitettua seuraavat Raamatun totuudet väitteisiinsä?
1)
a) Jumala on puhunut meille pojassaan (ei siis vain Poika Jumalasta).
b) Pojan välityksellä on luotu maailmat.
c) Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus.
d) Poika ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla.
_________
2)
Jumala sanoo pojastaan:
a) ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.”
b) ”Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat.”
__________
3)
a) Herra TULI ihmiseKSI.
b) -- hänen oli tultava veljiensä KALTAISEKSI.
__________________________________
1)
1 Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla,
2 mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat
3 Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
(Hepr. 1:1-3)
_______
2)
5 Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani
6 Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo: -- Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.
7 Enkeleistä hän sanoo näin: -- Hän tekee enkelinsä tuuliksi, palvelijansa tulenliekeiksi.
8 Mutta Pojastaan hän sanoo: -- Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.
9 Sinä rakastit oikeutta ja vihasit vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinut riemun öljyllä, sinut, ei kumppaneitasi.
10 Ja myös näin: -- Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat.
(Hepr. 1:5-10)
_______
3)
14 Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta,
15 ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.
16 Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä -- hän ottaa suojelukseensa Abrahamin suvun.
17 Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit.
(Hepr. 2:14-17)
Kuka Jeesus?
29
70
Vastaukset
- ei nimmaria
Tervetuloa takaisin palstalle. En ole nähnyt sinun kirjoittavan pitkään aikaan. Olen entinen Tänäänkin nimimerkillä kirjottava, joka on vaihtanut nimimerkkiä sen takia, että sitä nimimerkkiä mustamaalattiin muutamien toimesta kasvavalla innolla.
Jeesus todellakin on JUMALAN AINOA POIKA. Hän on ainoa, joka on syntynyt Jumalasta, meidät muut Jumala on luonut.- greeeeen
Kiitoksia vain. Etköhän joudu pian taas nimimerkin vaihtoon (sikäli, kun "ei nimmaria" nyt sellainen on), mutta nyt siis tunnistan sinut jonkin aikaa kyseisestä. :)
- ei nimmaria
greeeeen kirjoitti:
Kiitoksia vain. Etköhän joudu pian taas nimimerkin vaihtoon (sikäli, kun "ei nimmaria" nyt sellainen on), mutta nyt siis tunnistan sinut jonkin aikaa kyseisestä. :)
On täällä taitanut tapahtua jotakin parannustakin, koska nykyään en ole huomannut kenenkään varastavan nimimerkkiäni. Oli aika, että nimimerkkini varatettiin aina ja sillä kirjoitettiin Jumalaa vastustavia asioita. En kylläkään seuraa kovinkaan aktiivisesti palstan tapahtumia. Yleensä olen kirjoittanut aamulla pari viestiä ja sen jälkeen olen tullut vasta seuraavana aamuna uudelleen. Toisinaan viivähdän palstalla pidempäänkin.
Tärkein asia olisi kertoa Jeesuksen vapauttavan kansansa rauhaan ja iloon. Se on oikeaa evankeliumia. Jumalan Sana kasvattaa ihmisen kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan.
Laki ajaa Kristukseen ja ahtaasta portista sisälle pääsemiseen on Jeesuksen Ilmoitus: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Joka tuon tekee, rakastaa Jumalaa yli kaiken.
Kaikki eivät tahdo tuohon taipua ja sen takia kulkevat laveaa tietä jättäen ahtaan portin taakseen. - greeeeen
ei nimmaria kirjoitti:
On täällä taitanut tapahtua jotakin parannustakin, koska nykyään en ole huomannut kenenkään varastavan nimimerkkiäni. Oli aika, että nimimerkkini varatettiin aina ja sillä kirjoitettiin Jumalaa vastustavia asioita. En kylläkään seuraa kovinkaan aktiivisesti palstan tapahtumia. Yleensä olen kirjoittanut aamulla pari viestiä ja sen jälkeen olen tullut vasta seuraavana aamuna uudelleen. Toisinaan viivähdän palstalla pidempäänkin.
Tärkein asia olisi kertoa Jeesuksen vapauttavan kansansa rauhaan ja iloon. Se on oikeaa evankeliumia. Jumalan Sana kasvattaa ihmisen kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan.
Laki ajaa Kristukseen ja ahtaasta portista sisälle pääsemiseen on Jeesuksen Ilmoitus: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Joka tuon tekee, rakastaa Jumalaa yli kaiken.
Kaikki eivät tahdo tuohon taipua ja sen takia kulkevat laveaa tietä jättäen ahtaan portin taakseen.Niin, mitä enemmän minäkin olen asiaa pohtinut, sitä varmemmaksi olen tullut siitä, että Raamatun käsite uudestisyntymisestä on prosessi, se MUUTOS ihmisessä, jonka Jumalan Sanan kasvatus saa aikaan - uuteen pukeutuminen. Uskon siis, että uudestisyntyminen on pidempi tapahtuma, vaikkakin jotkut kokevat henkikasteen varsinaisena 'syntymähetkenä'.
- lutheril.
ei nimmaria kirjoitti:
On täällä taitanut tapahtua jotakin parannustakin, koska nykyään en ole huomannut kenenkään varastavan nimimerkkiäni. Oli aika, että nimimerkkini varatettiin aina ja sillä kirjoitettiin Jumalaa vastustavia asioita. En kylläkään seuraa kovinkaan aktiivisesti palstan tapahtumia. Yleensä olen kirjoittanut aamulla pari viestiä ja sen jälkeen olen tullut vasta seuraavana aamuna uudelleen. Toisinaan viivähdän palstalla pidempäänkin.
Tärkein asia olisi kertoa Jeesuksen vapauttavan kansansa rauhaan ja iloon. Se on oikeaa evankeliumia. Jumalan Sana kasvattaa ihmisen kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan.
Laki ajaa Kristukseen ja ahtaasta portista sisälle pääsemiseen on Jeesuksen Ilmoitus: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Joka tuon tekee, rakastaa Jumalaa yli kaiken.
Kaikki eivät tahdo tuohon taipua ja sen takia kulkevat laveaa tietä jättäen ahtaan portin taakseen.Jumalan Sana kasvattaa ihmisen kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan.
Vain tyhmä idiootti puhuu noin joten taidat olla niitä rmmkattilaisia idiootteja?
- greeeeen
Vähän toisenlaista mietiskelyä asian tiimoilta:
Jonah, joka kieltää Raamatun todistuksen Jeesuksen Jumaluudesta, sanoo, että Jeesus oli jo olemassa luomakunnan esikoisena, koska kaikki on luotu hänen pelastustehtäväänsä varten, meidän syntisten pelastukseksi. Hän sanoo, että siksi on koko maailma luotu.
Jumalako siis suunnitteli jo alunpitäen kaiken syntiinlankeemusta myöten; loi siis ihmisen lankeamaan syntiin ja pelastettavaksi syntisyydestään? Loi siis pelastajan ja hänelle pelastettavan maailman? Vai antoiko Jumala sittenkin ihmiselle vapaan tahdon, jota ihminen käytti väärin?
_______
"Jonah 13.2.2011 19:23
Ei Jumala
itseään missään monikossa puhuttele.
1.Moos. 1:26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
Jumala sanoo tehkäämme, koska Hän puhuu Jeesuksen kanssa. Kaikkihan on luotu Jeesuksen kautta. Jeesus oli jo olemassa luomakunnan esikoisena. Koska kaikki on luotu hänen pelastustehtäväänsä varten, meidän syntisten pelastukseksi, siksi on koko maailma luotu.
PS.
Helluntailaiset todellakin puhuvat sekoitetulla kielellä, jota kukaan ei ymmärrä. Nimittäin puhuvat, kun ovat saaneet hengen."- ei nimmaria
Mahdotonta on saada Jumalan oppia, jos ei ENSIN tee parannusta. Oppi menee sekasotkuksi heillä, jotka uskovat uudestisyntyneensä siinä silmänräpäyksessä, kun kuulivat Jeesuksesta ja tekivät päätöksen lähteä Häntä seuraamaan. He eivät edes käsitä mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa. Jeesus TULI taivaasta esikuvaksi Jumalan luomakuntaan. Itse oppi ei ole tärkein, vaan tärkein on Jeesus, sillä joka seuraa Häntä saa oikean opin ja pelastuksen. Jeesusta seurataan kuuntelemalla Häntä. Jeesus puhuu evankeliumeissa.
Jeesus sanoo:
Matteus 7
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. - Lutterilainen

14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.Jeesus TULI taivaasta esikuvaksi Jumalan luomakuntaan???
Olisi parempi ettet puhuisi enempi koska puheesi on ikäänkuin idiootti puhuisi
- ml213.
Lyhyesti. Jeesuksen lihallisuudella, ei ole mitään kosketuspintaa Raamatun ilmoituksiin, joissa puhutaan Jumalan Pojasta. Siis Jeesuksesta Kristuksesta.
Kun Jumala puhui Poikansa kautta Heb 1 eli Jumala oli Kristuksessa, niin lihallisuus liittyy ainoastaan siten, että Jumala käytti lihallisen Jeesuksen mm äänihuulia puhumiseen ja jalkoja liikkumiseen. Jumalahan on se, joka puhututti ja kuljetutti Jeesusta.
Uskotko, miten todella Jeesus söi ja joi ja kävi tarpeillaan ja oli mies,- kuten Ap2:22 ilmoitetaan. Tästä miehestähän Jeesus teki Kristuksen ja Herran Ap 2 ja Jumala teki kaikki tunnusteot sitä varten, että ihmiset uskoisivat Jeesuksen Kristukseksi.
Pohdippa sinäkin mitä tarkoitetaan sanalla Kristus.Tämänkin ymmärtäminen ja huomioiminen avaa lihallisuuden ymmärtämistä.
PS.
Niin, Jeesuksen lihallisuudella ei ole meille mitään annettavaa. Ainoastaan se liittyy ihmisen uteliaisuuden ruokkimiseen. Minkä pituinen Jeesus oli. Oliko hän normaali vartaloinen. Minkä väriset hiukset hänellä oli.Nenän muoto tai äänensävy jne...... asioilla, joilla ei ole merkitystä/annettavaa Hengelliselle ihmiselle.
Mutta, kaikki sanat,- joita Jeesus Kristus puhui on elämän ja kuoleman arvoisia. Ne olivat Jumalalta saatuja sanoa/Jumala oli Kristuksessa/Jumala puhui Pojan kautta.
Niin, ole sinä viisaampi ja älä yhdistä/sotke Jeesuksen lihallisuuteen liittyviä ilmoituksia Juamlan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen. - ml213.
Niin, ymmärtänet, miten Jumalan kirkkaus ja jumaluus ilmeni Jeesuksen sanoissa ja käyttäytymisessä. Mutta, ei piirunkaan vertaa Jeesuksen lihallisessa olemuksessa. Hikoili,- ilmoituksen mukaan kuin ihminenkin.
Eli Jeesus ei ollut jokin ihmeellinen olio tms, vaan tavallinen ihminen olemukseltaan. Mutta ,- puhui, jota puhujmista kukaan toinen ihminen ei ollut puhunut.Puhuihan Jumala Pojan kautta.
Muuten oli varmaan sen ajan ihmisillä ihmettelemistä, mitä Jeesus puhui , niin erilaisia oli Kristuksen ajatukset ja puheet.- Usko Toivonen
" ml213:lle"
>> Lyhyesti. Jeesuksen lihallisuudella, ei ole mitään kosketuspintaa Raamatun ilmoituksiin, joissa puhutaan Jumalan Pojasta. Siis Jeesuksesta Kristuksesta. >>
28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
apt. 20.
Luetko siis itsesi näiden ulkopuolella oleviksi ?
9. ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
Ilm. 5.
Kuka sinut on lunastanut ?
18. tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19. vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
Mikä henki haluaa kieltää Kristuksen sovitusuhrin ? - ml213.
Usko Toivonen kirjoitti:

Mikä henki haluaa kieltää Kristuksen sovitusuhrin ?Lie sinullekkin vaikea ymmärtää mitä Jeesuksen lihallisuus tarkoittaa. Esim. kun Jeesus söi ja joi eli ravitsi lihallista ruumistaan ja kävi tarpeillaan, niin tällä tiedolla ei ole mitään kosketuspintaa Hengelliselle opetukselle tai yleensä Raamatun ilmoituksille joissa Jumala puhuu Pojan kautta.
Ymmärrä, ettemme koskaan näe lihallista Jeesusta,- vaan Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan ja tätä emme tule näkemään ravitsemassa ruumistaan ja tarpeillaan.Esim. tuo koko viestisi käsitteli Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan liittyviä ilmoituksia. Otappa aikaa ja lue oikein syvällisesti miettien ja siten viisastuen Joh. 20:30.....31 ilmoitus.
Tulemme näkemään Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen,- jonka Isä on siis totinen Jumala/mme.Mutta, emme näe lihallista Jeesusta.
PS.
Vai kuvitteletko miten iankaikkisessa elämässä käymme myös tarpeillamme tai olemme tekemisessä lihallisen ruumiimme kanssa.Niin, onneksi me muutumme.
- Usko Toivonen
" ml213:lle "
Ajattelitko kiertää tuon Kristuksen lunnasuhrin ?
Vastaisitko vain kysymykseen, mitä sinulle merkitsee Kristuksen lihan veri ?
17. Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
18. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
Hep. 2.
Toistan : Mikä merkitys sinulle on Kristuksen lihan verellä ?- ml213.
Kerroppa ensin miten ymmärrät, että Jeesus oli Kristus.Siis mitä tarkoittaa tuo Kristus, joka tulee uskoa Jeesukseen/Jeesuksen olevan.
Niin, tuon asian ymmärtäminen liityy läheisesti asiaan, jota kysäisit minulta ja liittyy myös siihen, miten Jumala oli Kristuksessa. (Kristus ei ole Jumala, jos Jeesus on Kristus). - Usko Toivonen
ml213. kirjoitti:
Kerroppa ensin miten ymmärrät, että Jeesus oli Kristus.Siis mitä tarkoittaa tuo Kristus, joka tulee uskoa Jeesukseen/Jeesuksen olevan.
Niin, tuon asian ymmärtäminen liityy läheisesti asiaan, jota kysäisit minulta ja liittyy myös siihen, miten Jumala oli Kristuksessa. (Kristus ei ole Jumala, jos Jeesus on Kristus)." ml213:lle "
>> Kerroppa ensin miten ymmärrät, että Jeesus oli Kristus.Siis mitä tarkoittaa tuo Kristus, joka tulee uskoa Jeesukseen/Jeesuksen olevan. >>
Parhaiten kysymykseesi voin vastata 1. Joh 4-luvun mukaisesti:
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Minä tunnustan Jeesus Nasaretilaisen Kristukseksi.
Ja saisinko nyt vastauksen kysymykseeni:
Mikä merkitys sinulle on Jeesuksen lihan verellä ? - ml213.

Mikä merkitys sinulle on Jeesuksen lihan verellä ?"2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; "
No, tuleehan ihmisen tietää mitä tarkoittaa sana /käsite Kristus , joka tulee liittää/yhdistää Nasaretin Jeesukseen ja tätä juuri kysyin sinultakin.
Siis miten tunnustat tai uskot Jeesuksen Kristukseksi.Miksi Jeesus on juuri Kristus. Niin, on eri käsite kuin Jumalan Poika,- vaikkakin molemmat liittyvät Jeesukseen. - Usko Toivonen
ml213. kirjoitti:
"2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; "
No, tuleehan ihmisen tietää mitä tarkoittaa sana /käsite Kristus , joka tulee liittää/yhdistää Nasaretin Jeesukseen ja tätä juuri kysyin sinultakin.
Siis miten tunnustat tai uskot Jeesuksen Kristukseksi.Miksi Jeesus on juuri Kristus. Niin, on eri käsite kuin Jumalan Poika,- vaikkakin molemmat liittyvät Jeesukseen." ml213 : lle "
>> Miksi Jeesus on juuri Kristus. Niin, on eri käsite kuin Jumalan Poika >>
Ei ollenkaan, noin miten väität..
11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. ( Luuk. 2. )
35. Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Luuk. 1.
Uudessa Testamentiisa Kristus tarkoittaa vapahtajaa, joka vapahtaa kansansa sen synneistä. ( Matt. 1:21-23 )
10. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
1. Joh. 4.
Jumalan Pojan, Vapahtajan, veri puhdistaa:
1. Joh. 1:7
Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
1. Joh. 3.
Mikä merkitys sinulle on Jeesuksen Kristuksen lihan verellä ?
- greeeeen
ml 213:lle.
Tein helpoksi yksityiskohtaisen vastaamisen aloituksen asioihin. Jospa aloittaisit siis vaikka näistä:
1)
a) Jumala on puhunut meille pojassaan (ei siis vain Poika Jumalasta).
b) Pojan välityksellä on luotu maailmat.
c) Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus.
d) Poika ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla.
..eli siis vastauksesi kohtaan 1 a on...? jne.- Sanan saattaja
greeeeen terve tuloa pallstalle jäleen työntekijöitä tarvitaan täällä sillä niin moni sekalaisesti opettaa.
Johan varmaan kohta tulekin kohta sanomaan, että me olemme kaikki yhtä kuten aina.
Sinulla on raikas tuulahdus kirjoituksissasi terve tuloa joukkoon. - greeeeen
Sanan saattaja kirjoitti:
greeeeen terve tuloa pallstalle jäleen työntekijöitä tarvitaan täällä sillä niin moni sekalaisesti opettaa.
Johan varmaan kohta tulekin kohta sanomaan, että me olemme kaikki yhtä kuten aina.
Sinulla on raikas tuulahdus kirjoituksissasi terve tuloa joukkoon.Kiitoksia vain. Hyvin sekalaista on opetus täällä kieltämättä. Muutaman viikon tauko palstalta tuulettaa kummasti... ;)
- Pari kohtaa
Kol 1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
Apt 20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran (KJV: Jumalan, theos) seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
1 Joh 5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
Jes 43:11 Minä, minä olen Herra (Yĕhovah), eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.
Jes 44:8 ...Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne.
Apt 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.
Sak 12:1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra (Yĕhovah)...10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.Johanneksen evankeliumi 17
26 "Ja minä olen tehnyt - s i n u n - n i m e s i - heille - t u n n e t u k s i - ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
Alkuperäisessä profeetta Naatanin profetiassa, jota Hepr.1:8 osittain lainaa, Jumala ei kutsu poikaansa Jumalaksi, vaan ihmiseksi, jota hän tarpeen mukaan rankaisee ja kurittaa:
2.Samuelin kirja 7
13" Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.
14 Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään;.
16 Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva."
>>"Viitaten aiempiin asiasta käytyihin keskusteluihin, mm. Semperin "Poika vai äpärä" "- Hyi sinua!!
> raiskauksista ilman omaa syytään syntyneet lapset, (myös Jeesus, Jh.8:41)
Nyt häpeä ekivaari!!!
EN ole väittänyt sinun sanoneen Jeesusta ä...äksi.
Sensijaan sinä ITSE puhut nytkin AIVAN SUORAAN
>>raiskatuista naisista ja raiskauksista ilman omaa syytään syntyneistä lapsista, (myös Jeesus)- greeeeen
Niinpä, ajatelkaas, että Jumala olisi antanut kalleimpansa syntyä noin rumalla tavalla, siis joko raiskauksen seurauksena, tai niin että Maria olisi pettänyt tahallisesti kihlattuaan (eräiden väitteitä)... Enpä usko, IKINÄ, tuollaisiin juttuihin!
" Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä."
(Matt. 1:20)
Jumala sanoo pojastaan:
a) ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.”
Tämän kirjoitusen perusteella meillä on kaksi Jumalaa,ja Isä Jumalan käsky on
VALETTA niinkö?
3. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.- eihän Jeesus
ole jumala vaan Jumala.
Tiitus kirje luku 2.
13. odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
- greeeeen
Olisi mielenkiintoista saada edes yksi yksityiskohtainen vastaus aloituksen asioihin. Ekivaari? Lappix? Jonah? ml213? ...ketä teitä toisin uskovia nyt onkaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 865199
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h764696Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv862933Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232464Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.602034Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska241860- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141429- 1851318