Tämä "good girls goes to heaven - bad girls goes
to everywhere" asenne alkaa kyllästyttää. Ei
uskovan ihmisen elämä ole mikään live roolipeli
Raamattuun perustuen. Uskonto tai uskomattomuus
on elämänkatsomus. Miten näemme maailman ja miten
näkemäämme käsittelemme ja analysoimme.
Ei usko vaikuta niin, että tekisi niin pirusti
mieli tehdä jotain mutta ei uskalla kun uskonto
sen kieltää. Jotkut asiat eivät vain vaikuta
tekemisen arvoisilta elämänkatsomuksesta johtuen,
esim: ei tee mieli mennä kaatamaan hautakiviä,
eikä se elämää rajoita, jos kärjistävä esimerkki
sallitaan.
Omassa työssäni matkustan paljon - tapaan
ihmisiä, joiden elämänkatsomusta on
mielenkiintoista arvioida (siis ei arvostella).
Kotona ovat maailman rakkaimmat lapset ja ihana
vaimo, joka ei kylläkään käyttäydy kuten "kunnon"
vaimon tulisi joidenkin oppien mukaan -
määräileepä jopa kaappien paikatkin. Vieraissa en
käy - olipa syy sitten elämänkatsomukseni,
moraalini tai vaimoni mittavan nyrkkeilyuran.
Alkomahooli maistuu ajoittain, mutta olen
huomannut, ettei se vaikuta elämänkatsomukseeni.
Puhe ja ajathus shaattaa thakellella, mutta
elämänkatsomukseni vastaiset hölmöilyt jäävät
tekemättä.
Eli kaiken kaikkiaan elämänkatsomukseni, joka on
usko Jumalaan ei rajoita eikä pakota - se antaa
näkökulman elämääni, se antaa turvallisuuden
tunteen ja luottamuksen, se antaa myös lohdun
hädän hetkellä. Kaikenkaikkiaan usko Jumalaan on
minulle itsekkäälle ihmiselle hyvä asia - jonka
vaikutuksen kokee positiivisena päivittäin -
siksi uskon.
to everywhere" asenne alkaa kyllästyttää. Ei
uskovan ihmisen elämä ole mikään live roolipeli
Raamattuun perustuen. Uskonto tai uskomattomuus
on elämänkatsomus. Miten näemme maailman ja miten
näkemäämme käsittelemme ja analysoimme.
Ei usko vaikuta niin, että tekisi niin pirusti
mieli tehdä jotain mutta ei uskalla kun uskonto
sen kieltää. Jotkut asiat eivät vain vaikuta
tekemisen arvoisilta elämänkatsomuksesta johtuen,
esim: ei tee mieli mennä kaatamaan hautakiviä,
eikä se elämää rajoita, jos kärjistävä esimerkki
sallitaan.
Omassa työssäni matkustan paljon - tapaan
ihmisiä, joiden elämänkatsomusta on
mielenkiintoista arvioida (siis ei arvostella).
Kotona ovat maailman rakkaimmat lapset ja ihana
vaimo, joka ei kylläkään käyttäydy kuten "kunnon"
vaimon tulisi joidenkin oppien mukaan -
määräileepä jopa kaappien paikatkin. Vieraissa en
käy - olipa syy sitten elämänkatsomukseni,
moraalini tai vaimoni mittavan nyrkkeilyuran.
Alkomahooli maistuu ajoittain, mutta olen
huomannut, ettei se vaikuta elämänkatsomukseeni.
Puhe ja ajathus shaattaa thakellella, mutta
elämänkatsomukseni vastaiset hölmöilyt jäävät
tekemättä.
Eli kaiken kaikkiaan elämänkatsomukseni, joka on
usko Jumalaan ei rajoita eikä pakota - se antaa
näkökulman elämääni, se antaa turvallisuuden
tunteen ja luottamuksen, se antaa myös lohdun
hädän hetkellä. Kaikenkaikkiaan usko Jumalaan on
minulle itsekkäälle ihmiselle hyvä asia - jonka
vaikutuksen kokee positiivisena päivittäin -
siksi uskon.
Vastaukset 33
Vanhimmat
kas näin rohkeasti julkesin otsikoida!
Aioin vasta erääseen viestiisi tuolla takana,
mutta ilokseni huomasin tämän otsikon, joten
kirjoitankin tähän.
Olen ihmetellyt mihin kaikki uskovaiset (ja
muutkin) ovat kadonneet, ne jotka olivat täällä
hakemassa mielipiteiden vaihtoa ja keskustelua.
Nyt tänne on ryntäys heitä, jotka vain julistavat
omaa oppiaan ja tuomitsevat kaikkia muita.
Pienikin poikkeava mielipide, niin
helvetintuomioita jaellaan ja likasangollinen
kuravettä heitetään perään.
Olin juuri ehdottamassa (toiveeni oli jo
toteutunut!) että rohkeana aloittaisit jälleen
keskustelujen avaamiseen (muistan joskus, kuinka
aamuisin tietokonetta avattaessa mietin, että
mikäköhän on Iiwarin päivän avaus). Ehkä sitten
sinunlaisia maltillisia, jotka todella haluavat
keskustella, uskaltautuisi mukaan lisää.
Helvetintuomiota ja ivaryöppyjä tulee varmasti,
mutta kestetään ne yhdessä. Valitettavasti, kuten
jo kerran mainitsin, minulla ei ole enää juuri
tilaisuutta kirjoittaa päivisin, mutta iltaisin
ja viikonloppuisin kyllä.
Kysyit tuolla, arvostelemmeko koko aatteen
hyvyyttä/huonoutta sen edustajien mukaan. Siihen
minun on turha vastata, mielipiteeni tiedät
kyllä, ja tiedän, että monet muut yhtyvät tähän.
Mutta varmaan ymmärrät nyt myös paremmin näitä,
jotka kauhistelevat uskontoja.
Elämänkatsomuksista ei nyt tällä kertaa enempää,
olemmehan aiemmin keskustelleet siitä, joten
tunnet myös minun aikalailla. Jos mahdollista,
niin palataan aiheisiin.
Tsemppiä kaikille virtuaaliystäville, ei anneta
ääriaineisten masentaa.
Vastaukseni Opleville on osoitettu yhtälailla
myös sinulle.
En enää jaksa mennä tuonne Naispappeuteen sinulle
vastailemaan niin teenpä kuten ystävämme A. ja
siirryn tänne etusivulle kun aihekin on mitä
mainioin.
Viimeaikaiset keskustelut tällä palstalla ovat
olleet minulle harvinaisen mielenkiintoisia.
Vaikka minut saa lähes raivon valtaan nämä
oikeassa olemisen mestarit, joiden sielunelämän
terveydestä voidaan olla monta mieltä, on minulle
yksi asia tullut ihan naurettavan selväksi:
Jumala on. Nyt ei kenenkään tarvitse innostua,
että minä olisin uskoon meurahtanut, melkeinpä
päinvastoin, mutta näiden höyrypäiden
vaahtoaminen on saanut minut todella uskomaan
Jumalan olemassaoloon. Enhän minä ole Walesin
prinssiäkään nähnyt enkä kuullut, mutta niin vain
on tiettyjen todisteiden perusteella uskominen,
että Mr. Charles on. Todisteita kerätköön ja
vaatikoon ne, joilla on oikea ja tieteellinen
näkemys todisteiden riittävyyden arvioimiseksi.
Kun nyt olen saanut itseni kiinni erilaisista
spekulaatioista siitä, mitä mieltä Jeesus ja
Jumala on tästä ja tuosta ja Pyhästä Hengestäkin
olen esittänyt tukevia mielipiteitä, on minun kai
myönnettävä, että nämä asiat ovat. Ja hyvä niin.
Ihan eri asia on sitten, miten minä nämä
olevaiset asiat olen käsittänyt, käsitän ja
ymmärrän nyt ja mikä vaikutus niillä on minuun.
Kuten aiemmin olen jo täällä kertonut, olen koko
elämäni elänyt umpikeskellä körttiläisyyttä ja
kirkonmeininkejä, joten vaikutusta ei voine
väheksyä. Uskoa sinänsä en kyllä ole oppinut
ymmärtämään ja sisäistämään enkä luule, että sitä
tulen ikinä tekemäänkään, koska en katso
taivasosaani tärkeäksi enkä kaipaa tähän elämään
mitään sen kummallisempaa uutta potkua. Tähän
astisen elämäni olen käyttänyt itseni
vapauttamiseen kaiken maailman eriskummallisista
sisäistetyistä säännöksistä, joissa ei ole ollut
mitään järkeä, miksipä nyt sitten yhtäkkiä
omaksuisin täyden arsenaalin kovaa ulkokohtaista
tavaraa elämääni määräilemään? Ja vain typerät
miehet, jotka kukkoilevat toistensa kanssa
kanojensa suosiosta, jaksavat kehitellä
haukotuttavia teologisia oppirakennelmia siitä,
kuoliko Jeesus ruumiillisesti vai henkisesti,
ikäänkuin se nyt ketään autuuttaisi.
Jeesuksen moraalia en voi edelleenkään olla
ihastelematta kun Pyhä Henki ei ole minulle
parempaakaan puhaltanut.
Olemmepa muistaakseni tästä aiheesta aiemminkin
kirjoittaneet, minä kuten sinäkin. Olisi hauska
nähdä ja verrata, onko tämä kaikki vain dejavuta
vai onko jotain uutta päässyt kehiin täällä
vietetyn ajan korvikkeeksi. Ikävä, että syksyn
viestit on jo manan majoilla enkä ole säilyttänyt
murto-osaakaan kirjoitelmistani, vaikka niistäkin
jo kohtuullinen tiiliskiviromaani tulisin.
Ja seuraava osakin on jo hyvällä alulla.
...on todellakin asia, johon ei tippaakaan
vaikuta se uskonko minä tai esimerkiksi ystäväni
A. tai O. häneen. Tämän olen jo aiemminkin
sanonut, mutta kertaus on opintojen äiti.
Jumalan olemassaoloa tai -olemattomuutta ei voida
tieteellisesti todistaa - se lienee asia, joka
täytyy hyväksyä. Ei tule iltaa jolloin Arvi Lind
julistaa uutisten alussa että "Hyvää iltaa -
tieteellisesti on todistettu ettei Jumalaa ole
olemassa..." toisaalta emme myöskään tule
kuulemaan sitä Jumalan puhetta YK:ssa jota joku
aiemmin syksyllä ehdotti sopivaksi foorumiksi
Jumalan ilmestymiselle.
Jumala ja usko Jumalaan vaikuttaa ihmisen/yksilön
sisällä. Vaikutusta ei pysty ainakaan minun
kyvyilläni pukemaan sanoiksi, säveltämään
musiikiksi tai maalaamaan tauluksi- ehkä joku
tähän pystyy. Vaikutuksen voi nähdä jonkun
riittävän läheisen ihmisen olemuksesta. Muistat
ehkä A. kertomukseni edesmenneestä kummitädistäni.
Kun yksilö haluaa uskoa - antaa itselleen luvan
ohittaa tieteellisen todistamattomuuden, vaikeat
ristiriitaisuudet (joita on tavattoman helppo
löytää) ja mahdollisen lähipiirin ihmettelyn ja
painostuksen - silloin alkaa huomaamaan Jumalan
vaikutuksen elämässään. Jumalan vaikutusta ei
huomaa Rollssina pihalla eikä palkankorotuksena,
ei myöskään kaikkien ongelmien ja surun
loppumisena. Uskon Jumalaan huomaa siinä miten
itse suhtautuu asioihin, miten epätoivo väistyy
ja määrittelemätön turvallisuus astuu elämään.
Tämän tunteen hidas hämäläinen (luetaan Iiwari)
haluaa jakaa omien rakkaittensa kanssa - jotkut
toiset haluavat jakaa tunteen koko maailman
kanssa, jopa keinoja kaihtamatta. "Rapatessa
roiskuu" sopii aika hyvin tähän käännytyksenä
tunnettuun toimintaan, eli moni varmasti kääntyy
uskoon (asia, jonka näen elämänkatsomuksestani
johtuen yksilölle hyväksi asiaksi) mutta moni
myös kavahtaa ja kääntyy ehkä vielä kauemmas
uskosta Jumalaan.
Näin tällä kertaa - kahvitunti painaa päälle.
"Tähän astisen elämäni olen käyttänyt itseni
vapauttamiseen kaiken maailman eriskummallisista
sisäistetyistä säännöksistä, joissa ei ole ollut
mitään järkeä, miksipä nyt sitten yhtäkkiä
omaksuisin täyden arsenaalin kovaa ulkokohtaista
tavaraa elämääni määräilemään?"
Huomaan, että usko ja sen merkitys ei ole sinulle
sisäistynyt ainakaan samalla tavalla kuin
minulle. (Tämä ei ollut nyt mitään yläpuolelle
asettumista.) Minäkin käytän elämääni
vapautumiseen erilaisista sisäistetyistä
säännöksistä, mutta en koe uskon Jeesukseen,
tuovan niitä millään tavalla lisää. Ainakaan ne
eivät ole ulkokohtaisia. Pikemminkin koen uskon
vapauttavana tekijänä. Mitä lähemmäksi Jumalaa
olen päässyt, sen vähemmän uskonto on minua
päässyt häiritsemään. Uskonto on ihmisten luomia
sääntöjä, mutta usko on Jumalan vapauttava lahja.
Jos uskoa yritetään suorittaa, niin silloin näitä
ulkokohtaisia sääntöjä syntyy oikein rytinällä,
mutta uskoa pitääkin elää. Kuten raamattu sanoo,
KAIKKI on teille LUVALLISTA, mutta kaikki ei ole
teille hyväksi. Koen, että uskoni syvenemisen
myötä, näen selvemmin mikä on minulle hyväksi ja
mikä pahaksi, kyse ei ole niinkään siitä, mitä
saan tehdä ja mitä ensaa tehdä, vaan siitä, että
haluanko itselleni viimekädessä hyvää vai pahaa.
Tämä voi kuullostaa lahkolaissaarnaajan
paasaukselta, mutta erona on se, että minä en
usko siihen, että kukaan muu voi ihmiselle sanoa,
mitä hänen pitää tehdä. Hänen täytyy itse tehdä
valinnat elämässään, sillä muuten valinnat ovat
vääriä. Valinnat ovat vääriä siitäkin huolimatta,
että ne olisivat samoja, joihin sinä olisit
isekin päätynyt. Valinnat ovat vääriä siksi, että
et tee niitä itse, vaan annat jonkun muun päättää
elämästäsi, sinun omasta elämästä, jonka Jumala
on sinulle antanut.
Sinä muoto ei tässä tarkoittanut ainoastaan
sinua, vaan ihmisiä ylipäätään. Niin oli vain
helpompi kirjoittaa.
Huh. Hyvä, että palstalla on näitä järkeviäkin
uskovia, joita kuitenkin optimistisesti
kuvittelen sentään valtaosan kristityistäkin
olevan. Olen aina ajatellut, että humaani,
vilpitön usko ei ole vapauden rajoittamista
vaan sen käyttämistä. Ja ajattelun vapaus on
(näin agnostikolle) ehkä tärkein asia
maailmassa.
Useimmille palstan fundamentalisteille
vapaus tai humanismi lienevät kuitenkin
kauhistuksia. He kokevat uskon ja uskonnon
vastuusta vapauttavana kahleena, joka
rajoittaa heidän hillittömyyttään. Surullista on,
että ihminen kokee tällaisia kahleita
tarvitsevansa. Millainen on sekin
perheyhteisö, jossa pitää erikseen kieltää
tyttölapsen esiintyminen alasti isänsä
nähden?
Monesta kirjoittamastasi olen samaa mieltä.
Yksi asia kuitenkin vaivaa alituisen epäilijän
mieltä. Usein nimittäin sekoitetaan usko ja
uskon kohde. Käytännössä tällä ei suurta
merkitystä liene, mutta periaatteellinen ero on
ainakin itselleni tärkeä. Siispä:
> Kun yksilö haluaa uskoa - [...] - silloin alkaa
huomaamaan Jumalan
vaikutuksen elämässään.
Eikö tässä kuitenkin ole vain kyse _uskon_
vaikutuksesta (joka sinänsä varmasti on
tosi)? Miten ihminen, joka ylipäätään tuntee
omaa mieltään ja ajatteluaan huonosti, voi
erottaa oman mielensä vaikutuksen
ulkopuolisen entiteetin vaikutuksesta?
Itse olen sitä mieltä (uskon :-) ), että jos
jumala on, ei hän juuri ihmisistä ole
kiinnostunut. Usko tunteena ja sisäisenä
varmuutena on ihmiselle tarpeellinen tunne
tuodessaan merkitystä elämään. Jumala ei
tarvitse ihmistä, mutta ihminen tuntuu
tarvitsevan jumalaa. Kysymys kuuluukin: onko
näin, vai tarvitseeko ihminen jumalan sijasta
vain uskoa?
Mites sää ny kaffetunnille heti aamusta... :-) ?
.....................
Nyt minulla ei ole aikaa kirjoitta, mutta
tekstisi herätti ajatuksia, johon palaan
viikonlopun aikana. Perhanan Pseudohippi kun ehti
ennen minua kirjoittaa samoista aiheista, joita
itse olin aikonut käsitelle!
Laitan vastaukseni tämän otsikon alle, käy
ensiviikolla lukemassa.
Sikäli kun ymmärrän mitä tarkoittaa kehäpäätelmä,
sitä voi kirkkain silmin tähän soveltaa.
Eli kun uskoo Jumalaan niin vaikutus ei ole uskon
vaan Jumalan aikaansaama - eikös?
Ja jos ihminen uskoo ja tarvitsee uskoa niin
silloinhan hän tarvitsee Jumalaa?
Niin ja Jumalan kiinnostuksen ihmiseen ehkä
huomaa vasta sitten kun uskoo Jumalan olevan
olemassa?
Kaikki tämä riippunee yksilön
elämänkatsomuksesta - millä taas ei ole mitään
tekemistä Jumalan olemassa olon kanssa.
Toivottavasti en yrittänyt rakentaa liian
vaikeita lauseita - en nimittäin todellakaan ole
mikään filosofi, vaan insinööri ;-) [häpeää ja
hymyiyä].
Ja nyt iltapäiväkahville ...
viikonlopun yli.
Syrinks?
Egeria?
Najadi?
Kyane?
Montako pistettä?
"Jumalan olemassaoloa tai -olemattomuutta ei
voida tieteellisesti todistaa - se lienee asia,
joka täytyy hyväksyä. Ei tule iltaa jolloin Arvi
Lind julistaa uutisten alussa että "Hyvää iltaa -
tieteellisesti on todistettu ettei Jumalaa ole
olemassa..." "
Tämäkin on tietynlaista varmuutta, jota en itse
allekirjoita. On mielestäni perusteetonta
väittää, ettei jumalaakin koskevaa tietoa voisi
joskus olla ja ettei sellainen tieto kestäisi
tieteellisiä kriteereitä. Näin väittävä tekee
tulevia tiedonhankinnan mahdollisuuksia koskevan
rajauksen. Historia on osoittanut, että
tällaiset "ennusteet" ovat yleensä ennenaikaisia.
Tosin sikäli olen samaa mieltä Lindin Arvin
osalta, että jonkin todistaminen olemattomaksi
lienee niin vaikeaa, ettei tällaista uutista
julkaistane.
"toisaalta emme myöskään tule
kuulemaan sitä Jumalan puhetta YK:ssa jota joku
aiemmin syksyllä ehdotti sopivaksi foorumiksi
Jumalan ilmestymiselle."
Ja miksi näin ei voisi käydä? Kerrotaanhan
sellaisesta Jeesus nimisestä henkilöstäkin, joka
olisi jumalallisessa(kin) ominaisuudessa
vieraillut aikanaan ihmisten keskuudessa.
Herää epäilys, että tiedät, ettei jumalaa olekaan
tai että hänellä on syy pysyä piilossa?
olen samaa mieltä kanssasi! Juttujasi on
muutenkin kiva lukea.
Hän hämillään punastuu ja kääntää katseen pois.
On mukava kuulla, että joku muukin ajattelee
samalla tavalla, kuin minä, edes jostain ;D.
Kahdesta syystä sitä kai tänne tulee
kirjoitettua.
1. On mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia
2. Minulla on halu vaikuttaa ihmisten
ajatusmaailmaan ja tämä on yksi tapa monista.
Siunausta sinulle.
...mutta yritetään kuitenkin.
Tieteellinen todistamattomuus ei ole tieteellinen
totuus vaan minun subjektiivinen näkemykseni,
mutta kansanomaisesti sanoen olisin valmis
lyömään asiasta muutaman satasen vetoa.
Jumalan ilmestyminen muodossa tai toisessa on
sitten taas toinen juttu - eikös se liippaa aika
läheltä näitä lopunajan ennusteluja, joita
täälläkin on saanut lukea. Kuitenkin lopunajat ja
niiden odottelu ovat minulle kovin vieraita ja
kaukaisia asioita. Arkeni elän siinä
ymmärryksessä etteivät lopunajat ja Jumalan
puheet YK:ssa kosketa minun aikaani. Uskoa voi -
ainakin minä - ilman sitä puhettakin.
Lopussa oleva epäillyksesi on aivan turha. Minun
uskollani tai vielä vähemmän tiedollani ei ole
mitään tekemistä Jumalan olemassa olon kanssa.
... minua hämääkin. Mistä olet saanut tämän
subjektiivisen käsityksen, ettei jumala itseään
ilmaise tulevaisuudessakaan? Ja vielä vetoa olet
valmis lyömään?
No, voisinpa minäkin pistää oman kantani puolesta
muutaman miljardin :-) Enhän voi hävitä; niin
kauan kuin asia on todistamatta, veto on auki ja
kun se todistettaisiin, voittaisin. Aikarajaa en
voi hyväksyä sinun todistamattomuudellesi-
vedolle, koska kyse on juuri siitä, että
jumalatodistus suuntaan tai toiseen voisi tulla
aikarajan jälkeen.
"Minun uskollani tai vielä vähemmän tiedollani ei
ole mitään tekemistä Jumalan olemassa olon
kanssa."
Niin arvelinkin. Mutta sitten taas tuo varmuus,
että asia jää (tieteellisten) todistusten
ulkopuolelle. Mielestäni varmuutesi tulisi
perustua johonkin, vaikka olisikin "vain"
subjektiivinen kanta.
Sitä perustetta emme kuitenkaan varmaankaan
kuule? Varmuus vain on!?
Kuten kirjoitinkin, en ole uskoa sisäistänyt
sillä tavalla kuin se kuuluisi tehdä, mutta
allekirjoitan muutoin kaiken, minkä kirjoitat.
Vapaus on erittäinen kontroversielli käsite, se
pitää saavuttaa, jotta siitä voisi sen jälkeen
luopua. Olen täysin samaa mieltä, että vapauden
huippu on hyvillä mielillä luopua suuresta osasta
siitä vapaudesta, minkä juuri on saavuttanut.
Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että
ilman ajatuksen vapautta ei ihminen voi tätä
huippua saavuttaa, ei nähdä, mikä hänelle on
hyväksi vaan luulee, että kaikki vääräkin on
ehdottomasti saatava kokea. Siksipä siksi
vastustan viimeiseen saakka näitä
raamatuntulkitsijoita, jotka yrittävät oppinsa
ihmisten päälle lyödä kun kannetun kaivoveden.
Eihän se siellä pysy kuin hirvittävällä
vahtimisella ja livahtaa sittenkin sormien
välistä pois.
Kadehdin uskoasi, se näyttää todella antavan
sinulle rauhallisen mielen ja hyvän tahdon.
ei sitä tarvitse kadehtia. Minä uskon kapinaan.
Minäkin tulen uskovaisesta perheestä ja olen myös
saanut kokea nämä kannetunveden opit, joita
päähäni ja sydämeeni yritettiin istuttaa. Kyllä
ne siellä melko pitkään pysyivätkin, kunnes
älysin tulpan avata. Pidin kolmen vuoden
hiljaisuuden kaikkiin uskoon liittyviin asioihin
ja ihmisiin. Jos joku yritti avata keskustelua
uskosta, sammutin sen tehokkaasti. Kapina
prosessin myötä aloin löytää itseäni ja kun olin
tarpeeksi tutustunut itseeni alkoi myös Jumalalle
olla tilaa minussa. Ei enää sellaista syntilistan
antavaa Jumalaa, vaan rakastava Jumala. Nyt pyrin
kasvamaan sekä uskossa että ihmisenä.
Ihminen voi olla henkisesti aikuinen vaikka ei
olisi uskossa, mutta ihminen ei voi kasvaa
hengellisesti, ellei hän kasva henkisesti. Ei
tarvitse kuitenkaan olla henkisesti valmis,
aloittaakseen kasvamisen uskossa, mutta jos
mitään ei ole tapahtunut, niin silloin usko jää
uskonnoksi, syntilistoiksi ja toisten
tuomitsemiseksi.
Siunausta sinulle, jos saan toivottaa.
On niin paljon jota haluaisin sanoa etten oikein
tiedä mistä aloittaa, ja pelkään että tästä
tulisi liian pitkä. No, ehkä ei kaikesta tarvitse
kirjoittaa yhdellä kertaa. Viime aikoina täällä
ei ole paljon käyty sitä, mitä minä kutsun
keskusteluksi, ennemmin täällä on vain julistettu
omaa uskoaan ja tuomittu muiden.
Aloitan tädistäsi. Muistan hyvin mitä silloin
kirjoitit, ja hän häivähtikin mielessäni silloin
kun mietin käsitystäni sielusta (sen jutun
ilmeisesti luit?) Hän on minusta hyvä esimerkki
siitä, mitä tarkoitin sanoessani että jollain on
suuri sielu. Mutta onko tämä Jumalan vaikutusta,
niin siitä taas olen ehkä eri mieltä.
Selventääkseni mitä tarkoitan otan pari
erimerkkiä elävästä elämästä kahdesta
tuntemastani henkilöstä, jotka ovat kääntyneet
uskoon.
Ensimmäinen on sukulainen, siksi en
valitettavasti aina halutessani pääse häntä
karkuun. Tultuaan uskoon hän teki kaikkensa
käännyttääkseen myös minut, intti ja intti minut
mukaansa herätyskokousiin, viljelee
raamattusitaattia kaikkien omien käsityksensä
tueksi, julistaa kaikkia toisin ajattelevia
tyhmiksi, on ehdoton siitä, että hänen omat
ajatuksensa ovat vain ne oikeat, halveksii
kaikkien muiden mielipiteitä. Olen hänen
mielestään jo tuomittu helvettiin. Kuulostaa
varmaan tutulta? Mutta, tässä on asian ydin, hän
oli aivan yhtä sietämätön ennen uskoon
tulemistaankin, ei hänen luonteensa siitä
muuttunut pätkääkään.
Sitten toinen henkilö. Hän on taas on erittäin
laaja-alaisesti lukenut, sekä kauno- että
tietokirjallisuutta, tuntee hyvin syvällisesti
eri filosofian suunnat, on perehtynyt eri maiden
kulttuuriin sekä näiden uskontoihin. Hänen uskoon
kääntymisensä oli pitkään pohdinnan tulos. Tänä
päivän keskustelemme aivan samoista aiheista kuin
ennenkin, kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta,
käymme yhdessä elokuvissa ja sen jälkeen
viinilasin ääressä arvioimme sitä, käymme
oopperassa ja konserteista. Pohdimme myös syntyjä
syviä, uskostaan hän puhuu avoimesti jos kysyn
siitä. Yhtä suvaitsevainen ja avarakatseinen hän
on kuin ennenkin, ja samalla tavalla näitä,
joiden seurassa on hyvä olla, sellainen jota
kutsun sielukkaaksi.
Ja sitten tästä, mistä kirjoitit:
> Uskon Jumalaan huomaa siinä miten itse
suhtautuu asioihin, miten epätoivo väistyy ja
määrittelemätön turvallisuus astuu elämään.
Mutta tämän turvallisuuden voi myös saavuttaa
ilman uskoa Jumalaan. Kirjoitin tästä
Pseudohipille viikko sitten parin no, ehkä
kolmenkin viinilasillisen juotuani, mutta
tarkoitin kaiken mitä silloin sanoin. Jos juttu
jäi huomaamatta, niin laitan tähän osoitteen, kun
en viitsi kirjoittaa uudestaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/?
ac=show&id=E52529D275G759&ofs=80
Oivalsin, että oman elämänsä mielekkyyden kykenee
vain itse kukin luomaan, jos joku tuntee
tarvitsevansa tuekseen Jumalaa, niin ehkä näin on
hyvä, ehkä minulla on vain toinen tapa. Kerroin,
että olen kokenut syvän masennuksen kauden, enkä
väitä, ettei masennus vielä joskus yllättäisi,
mutta toivun aina nopeasti. Esimerkkini toinen
henkilö kärsii myös masennuksista, ja paljon
pahemmista kuin itse. Hän taas kutsuu niitä
epäilyn kausiksi, jota jokainen uskovainen
kohtaa. Ehkä puhumme samasta asiasta, mutta eri
termein. Yllättävä kyllä, ensimmäinen esimerkkini
ei edes tajua mitä masennuksella tarkoitetaan,
mutta hän onkin niin ehdottoman varma omasta ja
uskonsa ylivertaisuudesta. Sillä hinnalla en
halua rakentaa turvallisuutta elämääni.
Olen ennenkin sivunnut miksi en kykene uskomaan
Jumalaan, en ainakaan siinä mielessä millä tätä
yleensä tarkoitetaan. Tässä olen usein lukenut
kuin omia käsityksiäni Pseudohipin teksteistä. En
kykene kuvittelemaan, että koko tämä suunnaton
maailmankaikkeus olisi luotu vain ihmistä varten,
tai tämän pitkän evoluution tarkoituksena olisi
ollut ihmisrodun kehittäminen. Uskon vakaasti,
että meidän oma lajimme säilyminen on
maailmankaikkeuden ajassa mitattuna yhtä lyhyt ja
merkityksetön kuin oma elämäni, ohikiitävä kuin
hyttysenininä. Mikä tarkoitus tällä sitten on,
vai onko sillä, on jo toinen kysymys, kuten myös
se, onko tämän kaiken takana jokin jota voidaan
käsittää Jumalana.
Lopuksi asia, josta olen kanssasi täysin, täysin
eri mieltä:
"Rapatessa
roiskuu" sopii aika hyvin tähän käännytyksenä
tunnettuun toimintaan, eli moni varmasti kääntyy
uskoon (asia, jonka näen elämänkatsomuksestani
johtuen yksilölle hyväksi asiaksi)
Minä en kykene tuntemaan muuta kuin kauhua niitä
lahkoja kohtaan, jotka manipuloivat ja eristävät
jäseniään sukulaisistaan ja muusta
yhteiskunnasta, julistava helvetintuomioita ja
maailmanloppua. Hylkäävät kaikki kulttuurin
saavutukset, ja sen sijaan että nauttisivat
taiteista ja tieteistä huutelevat hallelujaa,
höpöttelevät kielillä ja kaatuilevat hurmiossa.
Tässä en näe sen enempää jumalallisuutta kuin
alkuasukkaiden riiteissä, joissa transsitilassa
otetaan yhteyttä henkiin. Ethän Iiwari tarkoita,
että tällä olisi mitään tekemistä kristillisyyden
kanssa?
Ai niin, nuo pisteet (pahus, minä kuin kuvittelin
olevani niiin huomaamaton): aika hyvin, maksimi
viidestä neljä miinus. Yksi puuttui, mutta tämä
ei oikeastaan kuulunutkaan joukkoon, sattumako?
Tuo miinus tuli siitä, että yksi näistä ei ole
erisnimi.
Terveisiä myös muilta najadeilta. Kaikki eivät
ole vielä esiintyneetkään täällä, joten tarkkana
Iiwari hyvä!
ja niin vähän aikaa - se on tämänkertainen
ongelmani.
Ihmisten erillaisuus on tietenkin aivan totta -
ymmärrykseni mukaan siksi juuri on myös erilaisia
tapoja uskoa, vaikka uskon kohde olisikin yksi ja
sama.
Sukulaisesi masennuksettomuudesta (meniköhän sana
ihan oikein)- joko hän ei masennustaan näytä tai
sitten hän on todella kadehdittava henkilö, joka
ei moisesta kärsi (veikkaan ensimmäistä).
Jumalan "rooli" maailmankaikkeudessa - en usko,
että Jumala on joku piirikunnallinen Jumala.
Mutta Jumalan äärettömyyden sijaan joskus
leikittelen ajatuksella Jumalasta ja yhdestä
yksittäisestä ihmisestä - miljardeista
yksittäisistä ihminen Jumala suhteista. Tähän
liittyy myös turvallisuuden kokeminen - yhteen
omakohtaiseen ihminen Jumala suhteeseen.
Voitaisiin ajatella vaikka jääkiekko-ottelua
(lähellä itseäni) tai teatteriesitystä
(arvailujeni mukaan lähempänä sinua). Saman
tapahtuman jokainen paikalla olija kokee omalla
tavallaan. Samoin ihminen Jumala suhde muodostuu
yksilöstä (katsoja) ennakkoluuloineen ja
arvomaailmoineen ja Jumalasta (ottelu/esitys).
Eri asia taas on mitä vaikuttaa, jos Jumalalle
huutelee törkeyksiä ;-)
Nyt juttu uhkaa paisua - valitettavasti tällä
viikolla ei oikein ole mahdollisuutta kirjoittaa.
...ei ole tarkoitus hämätä ketään.
Ehkä se sävy, jonka tulkitset varmuudeksi johtuu
siitä, etten kaipaa konkreettista todistusta
(vrt. puhe YK:ssa). Eli subjektiivinen
näkemykseni tulee sisältäni (niinkuin kaikki
subjektiiviset näkemykset heh - onko muunlaisia
kuin subjektiivisia näkemyksiä?) ja sitä on
vaikea tai mahdoton kuvata. Joskus olen kyllä
tuota tunnetta pyrkinyt kuvaamaan -
onnistunutko? - en tiedä.
Nyt laitoit onnettoman mielikuvitukseni
liikkeelle. Näen miljoonia ja taas miljoonia
ihmisiä valtavassa teatterissa. Meteli on
hirmuinen, toiset itkevät ja huutavat, näytelmä
on liian julma, ei sitä kestä katsella. Toiset
nauravat ja hohottavat täyttä kurkkua, koska se
on aivan sairaan hauska, toiset taas huutavat
että esitys on täyttä paskaa ja pitäisi lopettaa.
Jotkut ovat kauhusta kankeina, toiset jopa
pyörtyvät. Monet kerääntyvät jonkun viisaan
ympärille, joka tärkeilen selittää, mistä
näytelmässä on oikein kysymys. Näitä joukkoja on
monia, niitä muodostuu koko ajan lisää. Ryhmien
selitykset poikkeavat toisistaan, he rupeavat
riitelemään oikeasta tulkinnasta, huutavat ja
puivat nyrkkiä, rupeavat tappelemaan keskenään,
ja kohta katsomon lattialla lojuu ruumiita.
Tässä vellovassa ja kirkuvassa massa yksi pieni
najadi ei kuule näyttämöltä sanakaan, ja hän
yrittää turhaan miljoonapäisen katsomon yli
kurkkia mitä siellä oikein tapahtuu. Vihdoin joku
rauhallinen vaivautuu selittämään hänelle, ettei
näyttämöllä ole muuta kuin tyhjät kulissit.
Jokainen keksii itse juonen esitykseen.
Mielikuvitustako?
...kuin minä. Itse ajattelin konkreettista
ottelua/esitystä ja miten eri tavalla sen voi
kokea.
Miksi muuten näyttämölläsi on vain pelkät
kulissit? Elämänkatsomuksesiko? Eikö Tarmo Mannin
monologi olisi myös hyvä kontrasti?
Kuka myy lippuja vai onko esitys ilmainen?
"Ehkä se sävy, jonka tulkitset varmuudeksi johtuu
siitä, etten kaipaa konkreettista todistusta
(vrt. puhe YK:ssa)."
Niin. Keskustelumme horjuu sillä reunalla, ettei
se kovin paljon kohtaa. Käytät tunnepitoisia
ilmaisuja (subjektiivista käsitteistöä!) oman
käsityksesi perustelemiseen. Siinä kuvastuu
mielestäni hyvin sinun elämän- ja
maailmankatsomuksesi (mikä on tietenkin
luonnollista). Oma katsomukseni eroaa paljon
sinun käsityksistäsi ja siksi "kielipelini" on
erilaista kuin sinulla. Sinänsä molemmat tavat
ovat yhdenvertaisia toistensa kanssa.
Mutta itse asiaan. Et kaipaa konkreettia
todistusta ja sanot: "Eli subjektiivinen
näkemykseni tulee sisältäni". Ymmärrän hyvin
varmuutesi luonteen, olenhan itsekin ollut
monesta asiasta elämäni aikana varma. Minusta
tämän käsittäminen ei ole vaikeaa. Paljon
vaikeampaa on hyväksyä epävarmuutta asioiden
suhteen - että ei tiedä, mikä lopulta on totuus.
"onko muunlaisia
kuin subjektiivisia näkemyksiä?"
Kyllä niitä on. Yleisesti kutsumme niitä
objektiivisiksi tai intersubjektiivisiksi
käsityksiksi. Kovin kapea-alaiselta tuntuu
sinun "näkemyksesi" tiedon mahdollisuuksista
(sanottu toivoen, ettei "kapea-alainen" termi
loukkaa).
Väitän edelleen:
""On mielestäni perusteetonta
väittää, ettei jumalaakin koskevaa tietoa voisi
joskus olla ja ettei sellainen tieto kestäisi
tieteellisiä kriteereitä. Näin väittävä tekee
tulevia tiedonhankinnan mahdollisuuksia koskevan
rajauksen.""
Kiireet vievät taas.....
Niin - taidamme olla hieman epäsopiva pari
keskusteluun/väittelyyn. Psykolokia on minulle
toivottoman vieras aihe ja siten ilman mutinoita
hyväksyn näkemykseni kapea-alaisuuden. Toisaalta
meitä kapea-alaisia lienee huomattava enemmistö
populaatiosta.
Terveisin: Iiwari (valitettavasti maho
hedelmällisen keskustelun siemenelle)
najadi ei muistanut ohittaneensa tullessaan
teatteriin. Ei hänellä toisaalta ollut mitään
mielikuvaa siitäkään, kuinka ja miksi hän oli
joutunut sinne. Jos esitys olikin ilmainen, niin
monenlaisia kauppiaita liikkui yleisön joukossa
tarjoamassa omaa selitystä sen juonelle. Heistä
toiset lupasivat lipevästi hymyillen ketoa sekä
alun että lopun huikeaan hintaan, mutta oli
heitäkin, jotka kiivaina tyrkyttivät
ohjelmalehtisiä ilmaiseksi ja manasivat tuliseen
pätsiin jos se torjuttiin. Ryhmät taas
kilvoitellen kutsuivat omiin joukkoihinsa
kuulemaan ehdotonta totuutta, toiset ilmaiseksi,
toiset taas korvausta vastaan.
Rauhallinen mies jatkoi kuvailemaan näyttämön
kulissien koostumusta, mutta najadi ei ollut
kovin älykäs, joten hänen ei paljon käsittänyt
hiili- ja happomolekyyleista, ja hän lakkasikin
pian kuuntelemasta. Vieressä eräs mies hymyili
lempeästi ja sanoi ettei tuo pidä paikkaansa,
kyllä siellä näyttelijöitäkin oli, näin hän oli
kuullut kerrottavan. Silloin eräs, joka oli
huudellut hävyttömyyksiä jollekin ryhmälle
kääntyi ja kasvot punottaen räjähti selittämään
ettei siellä mitään ollut, kaikki oli petkutusta
ja vain hullut uskoivat moiseen pelleilyyn.
Najadi pakeni paikalta.
Jatkoako?
Mutta myös voi Iiwari parkaa - Iiwari parka
viettää loppuviikon Viipurissa.
Mielikuvituksellista loppuviikkoa;-)
By the way l. osta tie(vapaa suomennos), mikä on
najadi?
"Psykologia on minulle
toivottoman vieras aihe"
Jaa. Ymmärrän käsitellyn asian vaikeuden. Tosin
ei tässä mitään syvällistä psykologista tieoa
tarvita. Tiedon varmuus ja sen pätevät
hankintakeinot kuuluvat tuonne filosofian alaan.
Mutta ei kai "kapea-alaisuutesi hyväksyminen" ole
jokin puolustautumiskeino (tämä on nyt sitten
sitä psykologiaa a' la Freud) asian käsittelyn
välttämiseksi? Toivon ettei, vaan syy on vain se,
ettei debattimme alkanut "oikealla" jalalla. (Äh,
mikä kielikuva, mutta olkoon.)
Jatketaan joskus uudesta aiheesta ja paremmalla
ajalla.
Lisää taustastani:
Olen kotikutoinen psykologi, filosofi, teologi ja
kirjoittaja. Tästä syystä jään helposti ko.
tieteenalojen älyllisissä
väittelyissä/keskusteluissa alakynteen - siksipä
lähinnä kertoilen omia näkemyksiäni, kokemuksiani
ja ajatuksiani. Tavoitteena kiihkottomuus ja
omakohtaisuus (alleviivattu).
Tältä pohjalta - vasen jalka aloittaa NYT tahtiin
seuraavaa keskustelua odotellen.
ovat makeiden vesien, eritoten lähteiden nymfejä,
kun taas esim. nereidit, dryadit, ja oreadit ovat
suolaisen vesien, metsien, ja vuorten nymfejä.
Kuten varmaan tiedät, nämä ovat ikinuoria
neitoja, jotka harrastavat taiteita, musiikki ja
tanssia. Näillä on myös tapana auttaa hädässä
olevia ihmisiä, jopa rakastua heihin, mutta
harvemmin sitoutua kehenkään tai mihinkään, koska
arvostavat vapautta yli kaiken. Poikkeuksiakin
on, esim. Egeriaa pidettiin aviollisen
kumppanuuden ja tasa-arvon symbolina. Hän suri
niin puolisonsa kuningas Numan kuolemaa, että
liukeni lähteeksi, najadeille tyypillinen kohtalo.
Tänä päivän harva muistaa nimeltä muita najadeja
kuin Arethusan, vaikka tämä ei suinkaan antiikin
aikana ollut kuuluisin. Johtuneeko se sitten
siitä, että hänen lähteensä on Syracusassa sama
suosittu nähtävyys, jota sen ollut kautta
aikojen, tai siitä, että turhamaisuuttaan antoi
kuvata itsensä roomalaisissa kolikoissa, tai
yksinkertaisesti siitä, että najadiksi hän on
aina ollut aikamoinen lörppö. Älä vain kysy miksi
hän tuli tännekin pulputtamaan!
Hyvää Viipurin matkaa. Jos sieltä löytyy
suihkulähde, niin heitä siihen kolikko ja lähetä
sen najadille terveisiä A:lta
"Tämä "good girls goes to heaven - bad girls goes
to everywhere" asenne alkaa kyllästyttää."
Ylläolevan sitaattien väliin kun vaihdan "this
life ain't good enough" -sloganin ja uskon
tilalle epäuskon viestisi muihin osiin, niin
kirjoituksesi voisi allekirjoittaa myös
nimimerkillä Crystal Planet....almost:-).
Hyvää työpäivän jatkoa
Kysymyshän on yksilön elämänkatsomuksesta.
Vastinettani Opleville et varmaankaan yhtä pienin
muutoksin allekirjoittaisi?
Hillittömästä oikeassaolemisen tarpeestani
huolimatta olet oikeassa.
Sinulla on suuri sydän I.Pidä siitä kiinni.
Usko Herraan Jeesukseen on iloinen asia . Se
vapauttaa pyhille matkoille.
Ihmisiä ja jumalia ja katsomuksia on paljon.
Täällä molemmat koetellaan hädän päivänä.
Siksi kärsivä Herran oma sanokoon hätänsä
päivänä:"Mutta minä tiedän lunastajani elävän ja
viimeisenä hän on seisova multieni päällä"
Lyhykäisyydessään jos ottaisin osaa keskusteluun
uskonnosta... ...toteaisin vaan
Älkää hyvät ihmiset olko naiiveja ja eläkö
kuvitteellisessa sadussa joka neuvoo mikä on
oikein ja mikä väärin ja tuomitko asioita sen
perusteella. Raamattu ja kirkko instituutiona on
yhteiskunnallisen ja moraalisen kasvatuksen
perusta, myönnetään, mutta muuta apua siitä ei
olekaan. Se aivopesun instituutio yrittää ohjata
ihmistä haluamaansa, kirkko ja sitä kautta ihminen
ei osaa AJATELLA, vaan ohjautuu lauman mukana
sinne minne muutkin. Luulisi että näinkin
valistuneen yhteiskunnan ja 2000-luvun ihmisen
itsetunto ja älykkyys ohjaisi ajattelemaan itse
ja kritisoimaan kirkon olemassaolon!!
Siis vielä kerran, OLE MIES, ÄLÄ lammas