Jos nyt ihan asiallisesti ajatellaan niin tuntuu siltä, että kaikki asiat ovat päin persettä, siis persetta.
-Mustalaiset heittelee Suomalaisia kivillä.
-Kadunkulmat ovat täynnä kerjäläisiä.
-Työttömyys on aivan tapissa.
-36 000 Suomalaista nuorta on hävinnyt yhteiskunnasta kuin pieru saharaan.
-Hennapartaisia piruja on tuhansittain joka paikassa.
-Muslimit ovat vallanneet monet lähiöt.
-Rikollisuus kasvaa.
-Pimeät työmarkkinat rehottavat.
-Ruoan hinta nousee päivittäin.
-Kodittomien määrä kasvaa räjähdyksen omaisesti.
-Kouluja ja päiväkoteja suljetaan.
-Poliisin resursseja karsitaan raskaalla kädellä.
-Miljardilainoja myönnetään konkurssikypsille maille.
En muista, että Suomen asiat olisivat olleet näin tolkuttoman huonossa jamassa koskaan, ei edes sotien jälkeen. Mutta sen tiedän, että tämä kaikki on huonosti hoidetun sisäpolitiikan saldoa. Onko meillä todellakin järkevät ihmiset niin kortilla, että kaiken maailman kusipaat saavat hoitaa valtion asioita. Ja tässä on sitten lopputulos. Ja pahempaan mennään koko ajan.
Mikä tätä Suomea oikein vaivaa?
2
105
Vastaukset
- anti-isäm maallinen
Nykyisessä tilantessa ei ole mitään ihmeteltävää. Suomen ja muiden Länsimaiden alennustila on luonnollista seurausta niistä poliittisista ja yhteiskunnallisista linjanvedoista mitä on viimeksikuluneen vuosisadan aikana tehty. Sama kehitys on nähtävissä kaikkialla Lännessä, useimmiten vielä selvemmin kuin Suomessa johtuen neuvostoliiton vaikutusvallasta takavuosien politiikkaan. Mikäli halutaan parempaa huomista tulee koko rappeutunut Länsimainen arvomaailma hylätä ja korvata paremmalla, ei suinkaan pitää siitä kynsin hampain kiinni niinkuin kaikki vähälahjaiset isäm maan puollustajat ja muut perussuomalaiset tekevät. Tämä on asia mitä isäm maalliset pölkkypäät ja homma-kultin jäsenet eivät edelleenkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen suostu tajuamaan.
Terveen yhteiskunnan kivijalka on usko Raamatun Jumalaan ja Hänen lakiinsa, KYMMENEEN KÄSKYYN!
Jos me näin elämme niin kaikilla on hyvä olla!
Raamattuun on myös kirjoitettu että jokaisella kansalla on rajansa ja asuinsijansa.. Ei ole oikein että sallitaan holtiton maahanmuutto väärin perustein ja aiheutetaan ristiriitoja suomalaisten kesken.. Ongelma pitää hoitaa siellä missä ongelma on alkanut.. Silloin voimme auttaa tuhatkertaisesti hädän alaisia ihmisiä samalla rahalla minkä maksamme tällä suomalaisella idioottimaisella maahanmuutto politiikalla.. Suomi on Suomalaisten maa josta olemme syyttöminä kaikkiin sotiin maksaneet äärettömän kovan hinnan!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841339- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän122686- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594