onneks vihreet heivas ton sinnetännemäen suomen huonoin työministeri,mitään ei saanut aikaan.
naaman repijä
5
51
Vastaukset
- alkuperäisasukas
Toivottavasti kaupungilaisviherpiipertäjien valta vähenee
- Onnea Ville!
Kansanedustaja Ville Niinistö on valittu puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Puheenjohtajavalinnasta järjestettiin ennakkoon neuvoa-antava jäsenäänestys. Äänestyksessä nykyinen puheenjohtaja Anni Sinnemäki tuli kolmanneksi ja Outi Alanko-Kahiluoto toiseksi.
Jäsenistä 65 prosenttia osallistui neuvoa-antavaan äänestykseen. Puoluekokous päätti valita äänestystuloksen voittajan uudeksi puheenjohtajaksi kaikkien ehdokkaiden suostumuksella.
Niinistön lisäksi ehdolla olivat Anni Sinnemäki sekä Outi Alanko-Kahiluoto ja Mika Flöjt. Myös puolueen jäsenille ennakkoon tehdyissä kyselyissä Niinistö oli ennakkosuosikki.
Kansanedustajaksi Turusta kotoisin oleva 34-vuotias Niinistö valittiin vuoden 2007 vaaleissa. Hän toimi puolueensa varapuheenjohtajana 2005 - 2007 Tarja Cronbergin puheenjohtajakaudella.
Niinistö on naimisissa ruotsalaisen vihreiden puolueen, Miljöpartiet de Grönan, kansanedustajan Maria Wetterstrandin kanssa. Heillä on kaksi lasta.
Anni Sinnemäki ehti toimia vihreiden puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Puolueen varapuheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 2003.
Kuopiossa on parhaillaan käynnissä vihreiden puoluekokous.
YLE Uutiset - syyte nostettava
Koska Sinnemäki vastaa siitä, että ei tehnyt ministeri aikanaan muuta kuin tuhoa Suomelle.
- joo pa..
Höpö höpö! Katainen joutaisi karkoitettavaksi Siperiaan.
- Se oli
joo pa.. kirjoitti:
Höpö höpö! Katainen joutaisi karkoitettavaksi Siperiaan.
Sinnemäki siinä mukana tuhoamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451