Hei, Raamatun lukijat. Mitä mahtaa vertaus 'Ääni
on Jaakobin ääni, mutta käsi on Eesaun käsi'?
(Mooseksen 1.27:22) (Hesarissa Antti Majander
arvosteli H.Wileniuksen kirjaa - elämäntaito-
oppia ja muistelua - ja heitti arvostelunsa
sekaan lauseen: 'Levottomuuden loppu' on
teoriakirja tirkistelymaustein. Ilkeä kyynikko
voisi epäillä, että hänen äänensä on vaikkapa Esa
saarisen ääni ja kätensä Tommy Hellstenin kädet)
Siis mihin tuo vertaus noin ylipäätään - jos siis
pitää sitä vertauksena tai analogiana jollekin -
petokseenko? Mitä ihmettä? En siis ole
kiinnostunut Wileniuksen kirjasta tässä
yhteydessä.
on Jaakobin ääni, mutta käsi on Eesaun käsi'?
(Mooseksen 1.27:22) (Hesarissa Antti Majander
arvosteli H.Wileniuksen kirjaa - elämäntaito-
oppia ja muistelua - ja heitti arvostelunsa
sekaan lauseen: 'Levottomuuden loppu' on
teoriakirja tirkistelymaustein. Ilkeä kyynikko
voisi epäillä, että hänen äänensä on vaikkapa Esa
saarisen ääni ja kätensä Tommy Hellstenin kädet)
Siis mihin tuo vertaus noin ylipäätään - jos siis
pitää sitä vertauksena tai analogiana jollekin -
petokseenko? Mitä ihmettä? En siis ole
kiinnostunut Wileniuksen kirjasta tässä
yhteydessä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Asiaan liittyvä kertomus löytyy ensimmäisen
Mooseksen kirjan luvusta 27.
Siinä Iisakin nuorempi poika Jaakob onnistuu
viekkaudella hankkimaan esikoiselle (Esaulle)
tarkoitetun siunauksen vanhalta ja
huononäköiseltä isältään. Tarjoillessaan Isakille
ruokaa, Jaakob peitti kätensä vuohen nahoilla ja
sai pojan käsiä tunnustelevan Isakin uskomaan,
että kyseessä oli luonnostaan karvaisemman Esaun
kädet, vaikka ääni olikin Jaakobin ääni.
Kyse on siis todellakin petoksen symbolista.
Muistan Esa Saarisen yhdestä teeveeohjelmasta
kauan sitten. Ohjelmassa oli kai kyse etiikasta
ja uskosta ihmisen hyvyyteen, siinä
merkityksessä, että etikka ylittää kaikki arvot
(nehän vaihtelevat kulttuurin ja muodin mukaan)
Kirjoitan tähän mitä Saarinen kertoi - (ei
varmaan pane pahakseen): Oli kaunis kesäaamu
ulkomerellä saaressa. Lähdimme ystävien luota
moottoriveneellä kaksosten kanssa, he olivat
aivan pieniä silloin. Oli ihana aamu. Kun olimme
jo aika kaukana käänsin katseeni saareen päin ja
näin, että ystäväni vaimo oli polvistunut
laiturille. Tajusin äkkiä, että hän rukoili
meidän puolestamme, ettei meille tapahtuisi
mitään pahaa.' Kertoessaan Saarisen ääni alkoi
takellella ja silmät kyyneltyivät. Hän oli
purskahtamaisillaan itkuun, mutta ei surusta...
Yllättävä hyvä tahto, kun sillä ei etsitä omaa
kunniaa on arvokasta, minun mielestäni.
Saarinenhan paljasti toisen ihmisen hyvyyden, ei
korostanut silloin itseään ainakaan. Ei tässä
minusta ollut mitään epäilyttävää eikä ole
vieläkään.
Sanokaa ihmiset mitä sanotte, Saarinen osaa
nauraakin itselleen, olin läsnä pari kertaa hänen
megaluennoillaan Yliopistossa! Ethän luule, että
noin muuten häntä ihailisin! Menestyksen
filosofia meni hänelläkin kyllä yli... Mutta se
ei kai ole filosofian vika. Kai hänkin meni
jotenkin silloin mukaan muotiin...tai sitten
mediat vain imaisivat hänet. No, se siitä.
Mutta, ihmettelin vain, miksi kriitikko A.
Majander liitti hänet petoksen symboliin. Ehkä se
liittyy jotenkin hybrikseen... Se onkin sitten
toinen juttu. Pitää kai kysyä mjanderilta!
Mistä täältä netistä löytää Raamatun?
No esimerkiksi englanninkielisenä se ja paljon
muutakin asiaan liittyvää ikivanhaa
apokryfikirjallisuutta löytyy täältä:
http://www.gnosis.org/library.html
En osaa niin hyvin englantia, kiitti kuitenkin.
Onko jokin sellainen linkki tai haku tai mikä
senyt voisi olla kuin Kiiltomato.net tai com (?),
joku on sanonut että siellä olisi suomeksi. En
osaa vielä kunnolla etsiä täsät toosasta.
Jaakobhan kusetti sokeaa isäänsä, verhotumalla
taljaan, jotta tämä luulisi häntä Eesauksi ja
antaisi hänelle esikoissiunauksen. Eesau oli siis
karvainen ja Jaakob karvaton, ja siksi siis isä
ihmetteli, että Jaakobin ääni ja Eesaun kädet.
Jaakob sai huijauksellaan koko perinnön
itselleen, joka ei olisi hänelle muuten kuulunut.
Kyse ole siis isosta kavalluksesta.
Minä ymmärrän että puhutaan huijauksessa jos
Jaakobin äänestä ja Eesaun käsistä puhutaan,
jonkun muun asian yhteydessä.
MUISTATKO SUSI-JA PUNAHILKKASADUN, SIINÄKIN SUSI
LEIKKI MUMMOA JA SÖI PUNAHILKAN JOKA OLI LIIAN
HYVÄUSKOINEN.
MIKSI SINUN KÄTESI OVAT NIIN KARVAISET?
SAMAT ON SADUT JA SATUJEN SISÄLLÖT MISTÄ KIRJASTA
TAHANSA NIITÄ LUKEE.
AHNEUS JA PETOS, RIKOS JA RANGAISTUS...MITÄ
VIELÄ???
Olisikohan sitten kriitikko Majanderilla mielessä
epäillä kirjailija Wileniusta jostakin, siis
jotenkin niin, että hän on 'susi isoäidin
vaatteissa', (siis, - ei vielä minun mielestäni,
en ole lukenut kirjaa)? Vai olisiko viittaus
Iisakin tarinaan vain yleensä viittaus siihen,
että joku ottaa 'oman kokemuksensa messiaaniseen
käyttöön'? Eli joku rupeaa 'saarnaajaksi, vaikka
kokemusta on vasta yhdestä ainoasta, oman itsen,
selviämisestä - . Ei kai ihmisestä silti
tulevaisuuden ennustajaa tule, vaikka johonkin
asti selviääkin. - No, kaikkea sitä miettii. Kiva
kun voi täällä kysellä. Voinhan saada
nenillenikin.
Mutta aika nokkela heitto oli pistää
juttuun 'Jaakob ja Eesau' nimet Saarinen ja
Hellsten. Ovat siis tavallaan 'hieman' liian
inhimillisiä käydäkseen maailman pelastajasta,
vaikka sen osan itselleen ottavatkin. Sehän on
sitä hybristä? Siinä vissiin koko vitsi.
Kyselit, mitä tuo Raamatun kohta tarkoittaa.
Täällä on keskustelussa näemmä tuomittu lähinnä
Jaakobia petoksesta. Sokea isä ei kuitenkaan
ollut tyhmä. Olisin itse ymmärtämässä sitä niin,
että myös isä tiesi, ettei poika, joka tuli
siunattavaksi, ollut Esau vaan Jaakob. Se, että
hän kuitenkin hyväksyi Jaakobin siunattavaksi,
johtui siitä, että hän tiesi, että siunaus kuului
todellisuudessa Jaakobile. Esau oli pitänyt
esikoissiunaustaan niin halpana, että vaihtoi sen
yhteen hernekeittolautaseen. Kun Esau ja Jaakob
tekivät nuo kuuluisat "kaupat", luopui Esau
uskostaan. Jumalan tahto oli, että Jaakob sai
siunauksen.
Tähän siunaukseen liittyy todella paljon asioita.
Se liittyy moniin muihinkin uskonasioihin. Niistä
kuitenkin enemmän, jos ne jota kuta kiinnostavat.
Tuo Esaun osuus ei ehkä tullut tarpeeksi hyvin
esille tuossa edellä mutta on totta että
kertomuksen perusteella voidaan sanoa molempien
veljesten syyllistyneen syntiin.
Kiitos vastauksestasi. Jaakob ei siis tiennyt,
että isä tiesi petoksesta, Esauko petti enemmän,
rankemman jutun? Kerro vain, jos jaksat, kyllä
kiinnostaa. Siis sokea isäkin tiesi, että
Jakobkin pettää, mutta ei paljastanut tietoaan,
eli petti sekä Esauta, että Jakobia, mutta teki
Jumalan tahdon mukaan.
Miten tämä sitten vertautuisi tuohon astelmaan
Saarinen/Hellsten/kirjailija Wilenius?
Mutta uskosta luopuminen oli tässä se suurin
juttu, niinkö?
Jaakobin ja Esaun tarina on pitkä ja mutkikas.
Jaakob oli uskovainen, Esau taas luopui uskostaan
jo varhaisessa vaiheessa.
Raamatussa kerrotaan, että jo äitinsä kohdussa
nämä kaksospojat olivat riitaisia, pitivät
painimatsia siellä. Kun he syntyivät, piti Jaakob
kiinni Esaun kantapäästä. Tämäkin on vertaus
jostain, en juuri tällä hetkellä muista mistä.
Esau viihtyi metsällä, Jaakob kotona. Tämä on
vertaus siitä, että Jaakob tahtoi olla
uskovainen, Esau taas mieltyi maailman iloihin.
Erään kerran kun Esau tuli taas kotiin, hän oli
hyvin nälkäinen. Tämä oli juuri se kerta, jolloin
hän myi esikoissiunauksensa Jaakobille yhden
hernekeittolautasen hinnalla. Niin halpa oli
Esaulle hänen uskonsa. Esikoissiunaushan on
nimenomaan vertaus elävästä uskosta.
Kun sitten tämän keskustelun aiheena ollut
esikoissiunaaminen tapahtui, oli isä lähettänyt
Esaun metsästämään, sillä hän tahtoi saada
muistaakseni riistakeittoa. Poika teki työtä
käskettyä, ja tällä välin kaksosten äiti valmisti
Jaakobin esikoissiunausta varten. Koska Esaun
kädet olivat karvaiset ja Jaakobin eivät, kietoi
äiti eläimen karvaa poikansa käsivarsien
ympärille sekä valmisti keittoa, olisiko ollut
lampaan lihasta vai mistä. Tässä vertaus
Jeesuksesta, karitsasta, joka uhrattiin meidän
uskomme puolesta.
Isä siis siunasi Jaakobin esikoissiunauksella.
Kun Esau tuli metsästä, hän valmisti keiton ja
vei sen isälleen. Silloin isä sanoi jo kerran
siunanneensa. "Yksikö esikoissiunaus sinulla vain
on?" kyseli Esau itkien. Isä ei voinut toista
esikoissiunausta pojalleen antaa, mutta siunasi
häntä kuitenkin. Tässä vertaus siitä, miten
esikoissiunaus, elävä usko, tuo elämään monia
lahjoja, mutta nekin, jotka eivät siitä ole
osallisina, saavat osansa Jumalan lahjoista.
Esaun viha oli hirmuinen, hän uhkasi tappaa
veljensä, jolloin Jaakob lähti pakoon. Matkallaan
hän näki mm. unessa kultaiset tikapuut maasta
taivaaseen asti, ja Jumalan enkelit kävivät niitä
ylös ja alas.
Jaakob pakeni enonsa (Labanin?) luo. Siellä hän
ihastui enon toiseksi vanhimpaan tyttäreen (siis
serkkuunsa), ja eno lupasi tämän vaimoksi
Jaakobille, jos hän palvelisi enon talossa
seitsemän vuotta. Ja kiltisti Jaakob teki niin.
Talo vaurastui, Jaakobin mukana tuli Jumalan
siunaus. Seitsemän vuoden kuluttua eno antoi
Jaakobille vaimon, muttei sitä tytärtä, jonka
tämä olisi tahtonut vaan vanhimman, sillä
tapoihin kuului naittaa tyttäret
ikäjärjestyksessä. Jaakob valitti enolleen
asiasta, ja tämä lupasi, että jos Jaakob vielä
toiset seitsemän vuotta palvelisi enoaan, hän
saisi varmasti tahtomansa vaimon. Jaakob suostui,
ja enon talo vaurastui entisestäänkin. Jaakobiin
iski omahyväisyys ja itserakkaus; hänen
ansiostaan enon talo oli nyt todella rikas ja
mahtava. Jaakobkin luopui vähitellen uskostaan.
Sitten tuli veljesten sovinnon aika. Sitä en
muista, kumpi sovintoa ehdotti, mutta Jaakob
lähti vaimoineen ja palvelijoineen sekä muine
joukkoineen kotiin, ja Esaun oli tarkoitus tulla
vastaan. He olivat sopineet, etteivät sotisi,
muttei Jaakob tähän uskaltanut luottaa, vaan
jakoi joukkonsa kahtia. Veljesten sovintoa
edeltävänä yönä Jaakob kohtasi Jumalan enkelin,
jonka kanssa hän kamppaili. Tästä kamppailusta on
tullut sanonta "Jaakobin paini", vaikea
kamppailu. Miksi paini sitten oli Jaakobille niin
vaikea? Hän paini oman itsensä kanssa. Hän tiesi
tehneensä syntiä, ja toinen puoli hänestä tahtoi
kuitenkin uskoa ne anteeksi. Jaakob onnistui
kamppailussaan saamaan toisen loukkuun, ja kun
tämä aamunkoitteessa pyysi Jaakobin päästämään
hänet, sanoi Jaakob: "En päästä sinua, ellet
siunaa minua." Jaakob sai takaisin uskomisen
armolahjan, isänsä esikoissiunauksen. Taistelussa
Jaakobin reisiluu oli kuitenkin horjahtanut (siis
murtunut?), ja sitä hän ontui koko lopun ikäänsä.
Tämä on mielestäni vertaus siitä, miten Jumalan
lapsenkin on vaikea taivaltaa taivastiellä. "Niin
huono olen kulkija, ontuva, köyhä, sokea ja rampa
raadollinen", kuten eräässä Siionin laulussa tai
virressä (en muista kumpi) sanotaan.
Veljekset tekivät sovinnon. Heistä tuli kaksi
sukukuntaa: Jaakobista tuli Israel, josta syntyi
myöhemmin maailman vapahtaja Jeesus Kristus.
Tässä heidän tarinansa pähkinänkuoressa, tosin
tuli tuota tekstiä kuitenkin... :) En sen
lyhykäisemmin sitä osannut kertoa. Saattaa olla
virheitä, kun näin ulkomuistista latelin, mutta
niitähän saa korjata, vai mitä??!
Lissu! Hämmästyin ihan kun huomasin vastauksesi.
Tulostin sen ja tutustun siihen rauhassa ja
palaan sitten asiaan (Olen ruokatunnilla ja tulin
pistäymään). Tänään tuli muuten radiosta
ruotsalaiselta asemalta täsmälleen samasta
asiasta, siis tämä sama kertomus oli sen pohjana,
anteeksianto ja sovinnon teko, se miten helppoa
on saada aikaan riita ja mitä siitä seuraa. Sain
sen osittain nauhalle. Kuuntelen senkin ennen
kuin tulen takaisin. Olen loukannut erittäin
pahasti (oma pikainen väärintulkintani toisen
aivan viattomaan asiaan) yhtä palstalla olijaa.
Hätäisesti ja pinnallisesti pyysin anteeksi,
mutta se tuskin paljon mitään! Tekee mieli
melkein häipyä täältä, koska on niin huono
omatunto! Voin tietenkin vaihtaa nimeä, mutta
eihän se mitään muuta!Näitä miettien...
Mutta suuri kiitos sinulle, että vastasit.