EU:sta liittovaltio...onko totta???

tutkija..

EU-kriisimaiden tuet ovat laittomia ja niiden kannattajat ovat rikollisia.

EU:n tukioperaatiot velkakriisin vuoksi ovat ristiriidassa perussopimuksen kanssa Maastrichtin sopimukseen sisällytettiin nykyisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125 artikla, joka kieltää unionia ja jäsenvaltioita omaksumasta toisten jäsenmaiden velkaongelmia.

Lisäksi velkamaiden markkinakorkoja on alennettu Euroopan keskuspankin (EKP) harjoittamilla toimenpiteillä. Nämä rikkovat SEUT 123 artiklaa, jonka oli tarkoitus estää EKP:a manipuloimasta velkamarkkinoita poliittisista syistä.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen hanke, nimittäin pikavauhdilla toteutettava muutos EU:n perussopimukseen, jotta pysyvä vakausmekanismi olisi sopusoinnussa EU-oikeuden kanssa. Hiljaisuus on ymmärrettävää, sillä sopimusmuutoksen ajautuminen kansanäänestyksiin olisi poliittinen itsemurha.

Perustuslaillinen muutos on esitetty luonteeltaan teknisenä, vaikka se on merkittävä askel kohti liittovaltiorakennetta. Tietoisuus muutostarpeesta kyseenalaistaa myös tämänhetkisten tukitoimenpiteiden laillisuuden...eli...direktiivejä ei tarvitse noudattaa kun kyseessä on 100 miljardien tason asiat...

Mutta...annas olla...kun maajussin sonnilta puuttuu korvamerkki niin jopa on 2-3 eu-tarkkailijaa kiikaroimassa karjaa...ja maataloustukea vähennetään tai sonni on tapettava, jos ei ko. korvamerkki-direktiiviä noudateta pilkun tarkasti..

12

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkija...

      Just joo...suurin osa asiantuntijoista on sitä mieltä että esimerkiksi Kreikka joutuu joka tapauksessa velkasaneeraukseen...mutta...idea onkin siinä, että Saksalaiset pankit voivat yhä vaan saada korkealla korolla voittoja Kreikan lainojen ylläpitämisellä... EU:n rahaeliitti laskee, että nyt on vielä mahdollista veronmaksajien rahoilla minimoida tulevaa Kreikan lainojen anteeksiannon tuomia tappioita...

      ...itse asiassa...asiantuntijat sanovat, että Kreikan olisi pitänyt heti laittaa IMF:n valvontaan, jolloin Kreikan olisi ollut pakko tehdä uudistuksia ja leikata kulujaan..mutta nyt Kreikkalaiset voivat jatkaa samalla mallilla ja pyytää lisää rahaa muilta EU:n jäsenmailta... kun he kerta ovat tietoisia siitä, ettei niitä tarvitsekaan maksaa takaisin...eli...kun on 200 miljardia euroa velkaa.. niin eihän kukaan oletakaan, että niitä voi maksaa takaisin... joten osa veloista annetaan anteeksi...kyseessä on siis "suuruuden illuusio": muutaman miljardin luottoja voidaan vaatia takaisin.....muttei satojen miljardien velkoja....

      • Kuppari-Miina

        Oikeampi luku on 280 miljardia. 5 miljoonan kansa ei pysty sitä ikinä maksamaan varsinkaan kun he (tavallinen kansa) kokevat valtion ja EU:n rikollisina joilta pitää pimittää kaikki verotulot ja nyhtää kaikki mitä on saatavilla mukaan lukien EU:n maksamat tuet. Hyvästit voi heittää jokaiselle eurolle joka Kreikkaan päätyy. Muistuu mieleen vainajille maksetut eläkkeet, valtion viranhaltijoiden perheiden eläkkeet, olemattomien viiniviljelmien perusteella haetut maataloustuet jne jne...Kansa kuppaa ja rokottaa valtiota ja EU:ta oikein virkamiesten avustuksella.


    • huijareita!!!!

      Totta puhut....tilanne oli Suomessakin sama viime laman aikaan, Huijarit ottivat miljoonien markkojen lainoja eikä niitä ollut tarkoituskaan maksaa takaisin ja siiten alettiin puhua velananteeksinnosta jolloin ko. huijarir tekeytyivät tyhjätaskuiksi ja alkoivat odottaa velkojen kuolleentumisaikoja...

      Samoin Kreikassa vain muutama sata "iso kihoa" on vallassa rahakirstun päällä ja he voivat siirtää rahoja tiettyihin "paratiiseihin", kun tietävät että kohta lähtö on lähellä,mutta onpahan sitten rahaa pahemman päivän varalla varastossa,

      • .

        .


    • Kusetuksen mestareit

      Itse asiassa Kreikassa kaksi sukua omistaa pankit ja 90% koko kreikasta. Ko. sukujen rakennushankkeet tarvitsi ilmaista lisä rahaa..sillä kysymyksessä oli aivan uusi kaupungin osa loistohoteilleineen yms....mistäs saa rahaa ilman takuita ..muulta kuin Eu:lta.

      Aktia Pankin pääekonomisti Timo Tyrväinen on tyrmistynyt Kreikan toimintatavoista. Hänen mukaansa Kreikka petkutti muita EU-maita ja runnoi itsensä euroalueeseen väärin perustein. Kreikka liittyi euroalueeseen 1. tammikuuta 2001.

      – Se oli iso vääryys. Huijausta. Petos. Kreikka vääristeli tietoja ja kertoi valheellisia lukuja. Se halusi herrasmieskerhoon, mutta se tuli ilman herrasmiesten käytöstapoja, Tyrväinen tähdentää.

      http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/06/1344737/paaekonomistit-kreikka-huijasi-itsensa-euroon

    • -------

      Joo...kylläpä mediassa ollaan hiljaa tosiasioista!

    • hohhoijaa...

      Siis, itse asiassa Kreikalla on nyt noin 340 miljardia velkaa ja jos nyt se saa vielä 120 miljardia lisälainaa mm. EU:lta niin kuka uskoo, että Kreikka pystyy koskaan maksamaan lainojaan takaisin.

      Kreikan ammattiyhdistysliike ei lähde uudistuksiin mukaan ja valtion vanhat kommunistityöntekijät eivät suostu mihinkkään palkanalennuksiin tai yms. leikkauksiin.

      Ei muuta kuin velkasaneerauksiin heti eikä mitään uusia lainoja ellei Kreikka suostu uudistuksiin,

    • vesimies-lissu

      Niin, ei tule olemaankaan mitään vakuuksia Kreikan lainan suhteen. Se oli Kataisen ja Heinäluoman sumutusta, jonka avulla saatiin näyttämään siltä ettei SDP muka ole takinkääntäjä. Jo toukokuussa oli tiedossa ettei EU:n keskuspankki tule suostumaan minkäänlaisiin pakollisiin sijoittajien vastuisiin eikä myöskään Kreikalla ole antaa mitään takuita vastaan. - Tyhmenpikin sen tajuaa, että jos Kreikalla olisi antaa jotain takuita niin totta kai se saisi silloin vapailta markkinoiltakin kohtuu korkuista lainaa...joten Heinäluoman julistukset rahan antamisesta ilman vakuuksia oli äänestäjien kusetusta.

    • hui..huijausta

      Kuinka voi olla mahdollista, että Suomen täytyy tukea Kreikan pankkeja. Mikä on se EU:n direktiivi, joka pakottaa Suomen antamaan vakuuttamattoman lainan Kreikan pankeille?

      http://elisa.net/uutiset/talous/?id=5845054

      Niin..kyseessähän on RANSKAN JA SAKSAN painostus, jolla saadan Euroopan pienet maat "kiertoteitse" huitukemaan ko. maiden pankkeja, koska ko. pankit puolestaan ovat eniten lainottaneet Kreikan pankkeja.

    • velkasaneeraus..

      ……..MTV 3 aamulähetyksessä haastateltiin eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajaa Jaakko Kianderia.

      Kianderia pidetään melkoisena talouden asiantuntijana, joten Hänen puheelleen on syytä antaa arvoa.

      Kiander lausui lähetyksessä että Hän pitää todennäköisenä Kreikan ajautumista velkasaneeraukseen.

      http://vaalikeskustelu.fi/2011/06/16/kreikan-tilanne-huononee/

      • .........

        Niin...sinne meni ne Suomen Kreikalle antamat n. miljardi euroa..eikä takaisin saada...ja...kyllä veronmaksajat maksaa..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe