Jos Jeesus ei olisi

puhunut sanaakaan Jumalan pelastussuunnitelmasta, vaan kävellyt sandaalit jaloissaan ja puhunut ihmisille small talkia koko elämänsä ajan, niin mikä olisi ihmiskunnan mahdollisuus pelastua? Mihin te silloin uskoisitte, jotta pelastuisitte? Ette mihinkään, koska ette olisi tullut tuntemaan SANAA. Siksi Jeesuksen sulla puhuttu Jumalan SANA tarkoittaa evankeliumia.
Jeesus ei ole itse SANA eikä Jumala, vaan SANA tarkoittaa sitä SANAA, jonka Jeesus julisti, jonka kuulemisesta tulee USKO, ja jolla USKOLLA pelastuu.

Se että ihminen uskoo kirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen valheita, se SANA ei ole Jumalasta vaan perkeleestä. Se tie vie kadotukseen.
654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmisen lie erittäin vaikea uskoa Jumalan tapaan toimia ja erikoisesti Jumalan suunnitelmiin aivoittaa ihmisen pelastaminen. Ihmisen on näköjään helpompi uskoa ihmisen kyhäämiin oppeihin,- koska ne on osa hänestä ja sopii ihmisen ajatteluun ja yhteen kuulumisen tuntemiseen.

Niin, tuo mitä viestissäsi toit esille kuvaa hyvin mitä tarkoitetaan Sanallla.Jos Jeesus Kristus Jumalan Poika olisi käyttäytynyt ja puhunut omiaan kuin viihdetaiteilija kuunaan, niin yksikään ihminen ei tulisi pelastumaan.

Mutta, onneksi Jumala puhui Pojan kautta ja näin Jeesuksen puheet eivät olleet viihdetaiteilijan puhetta,- vaan jokainen Sana liittyi ihmisen pelastumiseen.

Niin, tuohon aloitukseen vielä lisäisin lisänäkökulman eli kun Jeesus suoritti tehtävänsä todellisen Sanan levittäjänä, niin häneltä jäi tämä kopioitu Sana Raamattuun ja,- kuten Raamattu ilmoittaa, niin nyt me pelastumme tämän saman elävän ja voimallisen Sanan kautta. Eli saman Sanan,- jonka Jumala puhui Jeesuksen kautta. 1 Pietari 1:23.

Äänestä
  • On kirjoitettu:Kavahtakaa noita koiria.
    " "
    " "
    " "
    " "
    Sanassa sanotaan myös: harhaoppista karta.
    " "
    " "
    " "
    " "
    " "
    " "
    " "
    " "
    Jos me tottelemme Jumalan sanaa, tuota mikä on kirjoitettu filippiläiskirjeeseen, niin me emme hyväksy joukkoomme pahoja työntekijöitä, pilalleleikattuja ihmisiä.
    " "
    " "
    " "
    " "
    " "
    Kirje filippiläisille 3
    1. Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
    2. Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.
    3. Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,
    4. vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
    5. joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
    6. intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
    7. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
    8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
    9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
    10. tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
    11. jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
    " "
    " "
    " "
    Paavali riensi kohti voittopalkintoa, uskonsa loppuun asti säilyttäen, hänen uskonsa perustui Jeesuksen opetuksiin, jotka kirjattiin raamattuun.
    " "
    " "
    " "
    " "
    Pitää siis vaeltaa samaa tietä, sanoo raamattu, joten ei ole oikoteitä, eikä pikateitä taivaaseen.
    " "
    " "
    " "
    Kirje filippiläisille 3
    12. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
    13. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
    14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
    15. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
    16. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
    " "
    " "
    Paavali kehoitti meitä olemaan hänen seuraajiaan, katsomaan niitä, jotka vaeltavat Paavalin esikuvan mukaan. Tämä kaikki käy ilmi alla olevista jakeista.
    " "
    " "
    " "
    Kirje filippiläisille 3
    17. Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
    18. Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
    19. heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
    20. Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
    21. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

    Äänestä

Tämä Jumalan sana ei ole kaikille mieleinen. Huomaan että aloittajalla on vaikeuksia asian kanssa.

Armo ja rauha tulee Jumalalta, jotkut kirjoittavat melko rauhattomia juttuja, heillä kai sitten lienee armo ja Jumala hukassa.

Toinen kirje korinttilaisille 1
1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle ynnä kaikille pyhille koko Akaiassa.
2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3. Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
4. joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

Kärsimyksiä me emme voi välttää, koska sana sanoo että ne tulevat.

Toinen kirje korinttilaisille 1
5. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.
6. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva,
7. koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.
8. Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin,
9. ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää.
10. Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa,
11. kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut.


Jotkut vaeltavat lihaisessa viisaudessa, mutta me kristityt vaellamme Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, Jumalan armossa.

Toinen kirje korinttilaisille 1
12. Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.
13. Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän
14. - niinkuin meitä osaksi myös olette oppineet ymmärtämään - että me olemme teidän kerskauksenne, samoin kuin tekin meidän, Herramme Jeesuksen päivänä.
15. Ja tässä luottamuksessa minä aioin ensin tulla teidän tykönne, että saisitte vielä toisenkin todistuksen minun suosiostani,
16. ja sitten teidän kauttanne matkustaa Makedoniaan, ja taas Makedoniasta palata teidän tykönne ja teidän varustamananne matkata Juudeaan.
17. Kun minulla siis oli tämä aikomus, en kaiketi ole menetellyt kevytmielisesti? Vai päätänkö lihan mukaan, minkä päätän, niin että puheeni on sekä "on, on", että "ei, ei"?
18. Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole "on" ja "ei".
19. Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "on" ja "ei", vaan hänessä tuli "on".
20. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.
21. Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala,
22. joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.
23. Mutta minä kutsun Jumalan sieluni todistajaksi, että minä teitä säästääkseni en vielä tullut Korinttoon;
24. ei niin, että tahdomme vallita teidän uskoanne, vaan me yhdessä autamme teitä teidän iloonne; sillä uskossa te olette lujat.

Äänestä
  • Paavali oli hyvin kohtelias mies, kirjoittaessaan kirjeitä seurakunnille, hän otti rakkaudellisesti huomioon seurakunnan jäsenet, toivottaen heille armoa ja rauhaa.
    .
    .
    .
    .
    Paavali osasi tarpeen tullen olla myös kova, pariimme luikertelevia valheveljiä vastaan, ajaen sellaiset ketaleet tiehensä.
    .
    .
    .
    .

    Kirje efesolaisille 1
    1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
    2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
    3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
    4. niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
    5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
    6. sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
    7. jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
    8. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
    9. tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
    10. siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
    11. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
    12. että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
    .
    .
    .
    .
    Jotkut kirjoittajat ivallisesti pilkkaavat Jumalan sanaa, mutta raamattu sanoo näin: olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin.
    .
    .
    .
    Siis ymmärrättekö tuon ?
    .
    .
    .

    Sana on pelastuksen evankeliumi. Jos se ei sinulle sellaisenaan kelpaa ja hylkäät Jumalan sanan, niin teollasi torjut luotasi pelastuksen evankeliumin. Sitten sinun käy hyvin huonosti.
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    Kirje efesolaisille 1
    13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
    14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
    15. Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
    16. en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
    17. anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
    18. ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
    19. ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
    20. jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
    21. korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
    22. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
    23. joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

    Äänestä

Paavali sa virkansa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jotkut eivät pidä Paavalista, mutta ainakin Jumala pitää Paavalista, erittäin paljon.

Kirje galatalaisille 1
1. Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
2. ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
3. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4. joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
5. Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
6. Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7. joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12. enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
13. Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
14. ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.

Raamattu kertoo, että Paavalia rakastettiin: he ylistivät Jumalaa minun tähteni.

Kirje galatalaisille 1
15. Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16. ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
17. enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
18. Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
19. Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
20. Ja mitä kirjoitan teille, katso, Jumalan kasvojen edessä minä sanon, etten valhettele.
21. Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakuntiin.
22. Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa.
23. Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti";
24. ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tälle Raamatun innokkaalle kopioijalle sanoisin, että vaikka kopioisit uuden testamentin, lainaisit Paavalia tai ketä hyvänsä apostolia, niin he julistivat sitä SANAA, jonka Jeesus sai puhuttavakseen Isältään.

    Minulla ei ole vaikeuksia SANAN kanssa toisin kuin tämä valehtelija väittää. Minulle SANA on Jumalan SANA ja totuus, ja se julistettiin ihmiskunnan pelastukseksi Jeesuksen KAUTTA Isän käskystä. Jollei Isä Jumala olisi niin tehnyt, ei SANAA puhuttaisi tänäänkään missään maailman kolkassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9496373 kirjoitti:

puhunut sanaakaan Jumalan pelastussuunnitelmasta, vaan kävellyt sandaalit jaloissaan ja puhunut ihmisille small talkia koko elämänsä ajan, niin mikä olisi ihmiskunnan mahdollisuus pelastua? Mihin te silloin uskoisitte, jotta pelastuisitte? Ette mihinkään, koska ette olisi tullut tuntemaan SANAA. Siksi Jeesuksen sulla puhuttu Jumalan SANA tarkoittaa evankeliumia.
Jeesus ei ole itse SANA eikä Jumala, vaan SANA tarkoittaa sitä SANAA, jonka Jeesus julisti, jonka kuulemisesta tulee USKO, ja jolla USKOLLA pelastuu.

Se että ihminen uskoo kirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen valheita, se SANA ei ole Jumalasta vaan perkeleestä. Se tie vie kadotukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu