MAAILMANLOPPU

Monet uskovaiset on sanonu että vuotta 2000 ei
kirjata ku tullee maailmanloppu sitä ennen,mutta
eipä tullukkaan!
17607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kannattaisi lukea Raamatun sanaa, niin ei eksyisi!
Sanottakoon nyt taas kerran, että Raamatun sanan
mukaisesti maailman loppua ei sataprosenttisesti
tule ainakaan tuhanteensetsämäänvuoteen! (1007v)

Jeesuksen toisesta tulemuksesta käytetään
nimitystä lopunajat. Puhutaan siis ajasta ennen
Jeesuksen toista tulemusta, josta sanotaan, että
niin on kuin Nooan aikoina.(synnin määrä kasvaa ja
suvaitsevaisuuden ja tasarvoisuuden nimissä
ajetaan käärmettä/syntiä piippuun)
Onnettomuuksia, maanjäristyksiä,
luonnonkatastrofeja,vesi saastuu ja kolmasosa
siinä elävistä kuolee ja juomavedestä tule
pula,ihmiset saavat vaarallisia paiseita kun
aurinko polttaa,kansa nousee kansaa vastaan ja
kansakunta nousee kansakuntaa vastaan, lähi-
idässä hoetaan rauha, rauha ja tulee ns.
valerauha, kunnes yllättää valtava sota,
peljättäviä merkkejä on taivaalla, uskovien
vainot ovat alkamassa maailmanlaajuisesti ja
antikristus, joka ensin esiintyy edukseen ja saa
myös hyvää aikaan kaaoksen keskellä jne.

Tämä noin lyhyesti kerrottuna on
ahdistuksenaikojen
alkua, jolloin mielestäni, myös uskovaiset
temmataan tuuliin ja pilviin.
Ahdistuksen ajat kestävät 7-vuotta, jonka jälkeen
tulee tuhannen vuoden rauhanaika. (saatana
sidottu)
Vasta tämän jälkeen annetaan saatanalle vielä
lyhyt, mutta raju maailmansotien aika ja vasta
sen jälkeen alkuaineet kuumuudessa sulavat ja
maapallo tuhoutuu. Tuomiot jotka koskevat
kaikkia, myös niitä, jotka eivät koskaan
halunneet olla Jumalansa kanssa tekemisisssä.
Silloin on jokaisen polvet notkistuva Jumalan
valtasuuruuden alla, ja silloin on myöhäistä
katua.

Uskomatonta mutta totta, että nämä asiat löytyvät
Raamatusta!
Juudas kehoittaakin,että lukekaa jumalan sanaa,
niin te ette eksy.
Jos Juudaksen tapa esittää ärsyttää teitä, niin
lukekaa sanaa, sillä tieto lisää tuskaa, mutta se
myös antaa todellisen viisauden, viisauden, mitä
tämä pörssimaailma ei voi ymmärtää!!!!!!!!!!

Juudas on puhunut.

Äänestä
  • Juudaksen kannattaisi sivistää itseään enemmän ja
    ei enää raamattua.Lopeta se kuin viina.Jeesuksesi
    kuoli (jos elikäänmyytti??) eikä kuolleet tule
    koskaan takaisin. kyllä sä sen tajuut.Synnin
    määrä lienee aina ollut vakioja ei se siitä
    kasva .Mittareita ei ole ja jos on ei ennen ole
    ollut. Ja synnit ajan mukaan, kunkin ajan. Vesi
    saastuu seon totta.Sotia on ollut aina mutta kun
    jumala käski täyttää maan, juuri siitä seuraa
    pulaa elintilasta.Huom.Laestadiolaiset!!!!!Tasa-
    arvo ei maapalloa kaada ihan päinvastoin. Ei
    teitä ainakaan Suomessa me vainota.Kolme
    viimeistä kappalettasi on niin höyryissä
    kirjoitettua, ettei sitä voi
    kritisoidakuin:skeidaa.
    Juudas on puhunut läpiä päähänsä.Tulis järkiinsä
    iso mies.Ottas vastuun ittestään ja jättäs
    henkiolennot.No katotaan
    Ihminen on puhunutJuudakselle järkee.Kiitä edes.

    Äänestä

  • senkin hullut hihhuliuhkailijat.

    omahyväiset taivaaseenmenijät, voe voe!

    antaa tulla vaan tulikiveä ei täällä pelätä,
    senkin rakkikoirat!

    Äänestä

  • Olet siis odottamassa 1000 vuoden rauhan aikaa
    tulevaksi. Vai elämmekö jo nyt tuota rauhan aikaa
    ja odotat viimeistä taistelua. Raamatun parhaita
    puolia on muuten se, että se tukee aina omia
    käsityksiä, olivatpa nuo käsitykset kenen tahansa.

    Äänestä

Ainahahan se on joku kaheli opetuslapsineen
odottamassa maailmanloppua suurkirkon rappusilla
tai joissakin odottajan kannalta otollisissa
paikoissa. Jossakin ajanlaskussa sattuvat
tasavuodet on hyvin tyypillinen ajoitus tulevalla
maailmanlopulle.

Äänestä

Se on sama mitä uskovaiset puhuu.
Lue raamattua, niin ymmärrät, ettei
maailmanlopun päivämäärää sieltä löydy.

Äänestä
  • noilla kristityillä ja myös islamilaisilla jyllää
    silmitön vallanhimo.

    onhan meilläkin valtion!kirkko ja iranissa ja
    monessa muussakin maassa ne JOHTAA MAATA!

    vallanhimosia pirulaisia ne on koko jeesuksen
    soturi joukko!

    Äänestä

  • vallaton kirjoitti:

    noilla kristityillä ja myös islamilaisilla jyllää
    silmitön vallanhimo.

    onhan meilläkin valtion!kirkko ja iranissa ja
    monessa muussakin maassa ne JOHTAA MAATA!

    vallanhimosia pirulaisia ne on koko jeesuksen
    soturi joukko!

    Sehän on varmaa,että maailma,siis mapallo tulee
    häviämään,kun aurinko aikanaan "räjäähtää" tai
    sammuu.Mutta maan ilma ja ekosysteemi voi
    tuhoutua jo paljon aikaisemmin ihmisen omien
    aikaansaannosten takia.Joha ilamsto on lämmeennyt
    huolestuttavasti,ja mannerjäätiköiden sulaminen on
    katastrofin alkua.Tämä ei ole vain hetkahduttanut
    suurvaltoja.Etenkään Yhdysvaltoja.Varsinkin tämä
    uusi presidentti on varsinainen "älyn jättiläinen"
    On kai nuoruudessaan paitsi juonut(liikaa)myös
    käyttänyt huumeita.Kaikki nämä tuhoavat
    aivosoluja.Mutta mitäs siitä,heillähän on yksi
    jumala yli muiden nimittäin $ !

    Äänestä

  • vallaton kirjoitti:

    noilla kristityillä ja myös islamilaisilla jyllää
    silmitön vallanhimo.

    onhan meilläkin valtion!kirkko ja iranissa ja
    monessa muussakin maassa ne JOHTAA MAATA!

    vallanhimosia pirulaisia ne on koko jeesuksen
    soturi joukko!

    Heille ei luvattu taivas riitä, vaan tämä
    maailmakin olisi saatava heidän kontrolliinsa.
    Sotiahan siitäkin kuitenkin seuraisi, jos
    kaikista maailman ihmisistä tulisi kristittyjä.
    Silti riittäisi syytä tappaa toisia, koska nämä
    tapettavat tulkitsevat muka Raamattua väärin.

    Äänestä

Sitä päivää ei tiedä ihminen, ei edes Jumalan
Poika, vain taivaan Isä itse. Ajan merkeistä
voidaan kuitenkin päätellä, ettei se kaukana ole.

Itse en panikoinut millään lailla Millenium-yönä.
Valvoin sen kokonaan, eikä yhtään pelottanut, kun
kello löi kahdentoista lyönnit. Sen kuitenkin
tiedän, että ympäri maailmaa estettiin monta
itsemurhaiskua milleniumin (joka muuten
mielestäni TODELLISUUDESSA oli vasta viime uuden
vuoden yönä) lähestyessä. Kaikkia ei taidettu
onnistua estämään.

Äänestä
  • Kirjoitin lapsuudenystäväni äidille liimaamaani
    valokuva-albumia ja kirjoitin siihen kaikkein
    valoisimpia muistoja meidän lapsuuden leikeistä.
    Se alkoi näin: Makasimme selällään hangella ja
    teimme enkelin kuvia ja katselimme tähtiä.
    Mikähän se noista on, kysyi toinen.

    Lapsuuden ystäväni perhe oli uskovainen. Yksi
    lapsista oli jo kuollut ja puhuimme tästä asiasta
    silloin hyvin harvoin. Olimme ehkä viiden
    ikäisiä.

    Kun kello tuli 12 menin ulos ja valkoinen hohtava
    tähti näytti valuva alaspäin suoraan ylhäällä. Se
    oli kyllä joku satelliitin sirpale tai
    meteoriitti. Minun oli hyvä olla. Menin sisälle
    ja jatkoin albumin tekoa. Televisiossa räiskyivät
    ilotulitteet. Meni vähän pieleen tuo ajastus nyt,
    ajattelin, mutta komealta näytti, noin
    sivusilmilläkin.

    Äänestä

HAH mitä yleistystä: "monet uskonnot" TARKENNA!!
jos haluat vähätellä...pitää myös perustella KETÄ
haluat vähätellä!

Äänestä
  • että maailamanloppua ei tule likikään meidän
    aikanamme!
    Näistä ahdistuksen ajoista olen joskus raamatusta
    lukenut ja kieltämättä vaikken sen parempi
    uskovainen olekkaan, niin tuntuu, kuin nämä kaikki
    vain kiihtyisivät. Mitä ovat nämä pejättävät
    merkit taivaalla?

    Äänestä

  • En sanonut että monet uskonnot vaan monet
    uskovaiset ja sillä tarkotin
    vanhoillislestadiolaisia.

    Äänestä

Ei ainakaan kristityt sellaista ole väittäneet,
heidän Raamattunhansa kieltää päivämäärien
asettelemisen. Sitä paitsi aika sokea täytyy olla
jos sanoo maailmanlopun tulevan ennen vuotta
2000. Jos näin olisi sanottu jo yli 1000 vuotta
sitten, silloin olisin ymmärtänyt, koska ennen
tämän maailman tuhoamista ja uuden luomista pitää
olla 1000 vuoden rauhanaika.

Äänestä
  • Niin, Raamatussahan sanotaan,että "sitä päivää
    eikä hetkeä ei tiedä kukaan,ei edes poika
    (ainoastaan Isä-Jumala)".
    Siinä myös esitetään erinomaisia tunnusmerkkejä,
    joista voimme päätellä sen,onko tuo aika miten
    kaukana. Matt.24:1-14 esim esttää asian aika
    ymmärrettävästi.
    Huomaa,että maailmanloppu ei tarkoita maan
    loppua,sitä että ihmiset hävitettäisiin maasta
    kokonaan pois,vaan jumalattoman ihmiskunnan
    loppua!!! Esim. Ps 37:9-11,29.
    Jes 65:17-25 kertoo,millaista elämää ihmiset
    viettävät maassa,kun Jumala on puhdistanut sen
    (kun hän on "luonut uudet taivaat ja uuden maan").
    Myös Ilmestyksen 21:1-4 jakeet valaisevat tätä
    asiaa.

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Niin, Raamatussahan sanotaan,että "sitä päivää
    eikä hetkeä ei tiedä kukaan,ei edes poika
    (ainoastaan Isä-Jumala)".
    Siinä myös esitetään erinomaisia tunnusmerkkejä,
    joista voimme päätellä sen,onko tuo aika miten
    kaukana. Matt.24:1-14 esim esttää asian aika
    ymmärrettävästi.
    Huomaa,että maailmanloppu ei tarkoita maan
    loppua,sitä että ihmiset hävitettäisiin maasta
    kokonaan pois,vaan jumalattoman ihmiskunnan
    loppua!!! Esim. Ps 37:9-11,29.
    Jes 65:17-25 kertoo,millaista elämää ihmiset
    viettävät maassa,kun Jumala on puhdistanut sen
    (kun hän on "luonut uudet taivaat ja uuden maan").
    Myös Ilmestyksen 21:1-4 jakeet valaisevat tätä
    asiaa.

    jo joo .valaisuja on monen laisia niin myös
    valaisijoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yx kirjoitti:

Monet uskovaiset on sanonu että vuotta 2000 ei
kirjata ku tullee maailmanloppu sitä ennen,mutta
eipä tullukkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu