"Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.
Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne." ( Toinen Pietarin kirje )
Eikö edellinen Pietarin varoitus ole täysin selvä jokaiselle Jeesusta seuraavalle?
Pietari varoittaa ja käskee olemaan varuillaan, sillä on ihmisiä jotka vääristelevät opetuksessaan sitä mitä rakas veljemme Paavali on puhunut ja kirjoittanut.
Paljon tällä palstalla vääristellään Paavalin kirjoituksia, niitä valheeksi sanotaan ja kaikessa tässä ollaan menty hyvin pitkälle...
Kun kuitenkin meille nyt Sanassa on edeltä käsin kaikesta tästä varoitettu ja kerrottu, jotta me emme eksyisi. Olemmehan ennalta tästä selvillä kuten Pietari sanoo ja pysykäämme siis varuillamme, jottei epäilyksen siemen saa sijaa sydämesämme ja ettemme eksyisi pois Totuudesta.
Pietari jatkaa näillä sanoilla:
"Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen." ( 2. Piet. 17 )
Se varma pohja ja kallio on Jeesus Kristus!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kristus sanoi myös, että hedelmistään puu tunnetaan.
Se on jokaisen Hänen seuraajan muistaa.
Lopunaikoina on paljon eksytystä, väärää opetusta, niin tahallista ja tahatonta.
Ei turhaan Jeesus neuvonut seuraajiaan olemaan varovaisia, etteivät he eksyisi ja joutuisi harhaan!
Valvokaamme ja tarkatkaamme askeleitamme ettemme putoa pois siltä varmalta pohjalta, josta Pietarikin varoittaa.
Emme me mahda mitään sille, että eksytystä ja vääryttää tulee ja maailmassa on. Niin on kirjoitettu ja niin on myös tapahtuva. Pitäkäämme siksi huoli askeleistamme, valvokaamme myös veljien ja sisarien puolesta, nuhdelkaamme rakkaudella jos ystävämme horjuvat elämän Tiellä.
On turha kiistellä loputtomasti harhaoppien sekasopissa. Ne eivät ketään rakenna turhine väittelyineen ja muutaman kerran harhaopista nuhdelleena ne onkin parepi jättää taaksensa, aivan kuten apostolit jättivät taaksensa ne kaupungit ja kylät joissa heitä ei vastaan otettu. He pyyhkivät pölytkin jakapohjistansa!
Herra olkoon armollinen heitä kohtaan jotka Raamatun Sanaa, Kristuksen evankeliumia ja Herran opetuslapsia vastaan puhuvat, opettavat ja saarnaavat!
Toivokaamme, ette he Jumalan Sanan edessä sydämensä nöyristäisivät ja kääntyisivät pois pahoilta teiltään Herran armoon.
Ylistetty olkoon Herran Jeesuksen Kristuksen nimi, aina ja iänkaikkisesti, amen!
Oikein ja hyvin kirjoitit Niko. Jumala hyvin edeltäkäsin näki, miten apostoli Paavalia vastaan hyökätään halki vuosisatojen. Siksi hän meille varoituksen ja kehoituksen antoi, jottemme me siihen syntiin lankeaisi.