Jumalan sinetti

MATEMAATIKKO Ivan Vasiljevitsh Panin syntyi Venäjällä 12.12.1855. Nuorena hän oli poliittisesti aktiivinen ja osallistui tsaarin vastaiseen toimintaan. Se ohella hän oli nihilisti, joka ei uskonut mihinkään, sekä aktiivinen Jumalan kieltäjä.

Mutta Jumala otti hänet kiinni. Hänessä toteutui Ilmestyskirjan Sana: ”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä et ole kylmä etkä palava. Oi jospa olisit kylmä tai palava!” (Ilm.3:15)

Aktiivisen luonteensa mukaisesti Panin alkoi tutkia Raamattua voidakseen osoittaa maailmalle sen valheellisuuden ja ristiriitaisuudet.

Panin aloitti tutkimuksensa kreikkalaisesta Uudesta Testamentista. Hänen huomiotaan kiinnitti havainto Johanneksen evankeliumin alussa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala”. (In the beginning was the Word, and the Word was with the God, and the Word was God) Panin kiinnitti huomionsa siihen, että ensimmäisen Jumala (God) termin yhteydessä oli määräävä artikkeli (the), toisessa kohtaa ei. Tämä oli suoraan käännetty kreikankielestä, jossa myös esiintyi määräävä artikkeli.

Kreikankielessä kirjaimilla on myös lukuarvonsa, ja sanan lukuarvo on sen kirjainten lukuarvojen summa. Sama ilmiö on ominaista myös hepreankielessä. Panin havaitsi seitsenluvun jaksottaisen ilmenemisen tuossa Johanneksen evankeliumin alkusäkeessä, löytäen siitä peräti 30 erilaista yhdistelmää, joissa tuo luku 7 on mukana. Panin oli tietämättään avaamassa yhtä Raamatun sinettiä.

Siitä alkoi Paninin mielenmuutos, joka johti hänen kääntymiseensä kristinuskoon ja antautumiseensa jatkuvaan Raamatun kirjojen tutkimiseen.

Seitsenluvun lisäksi Panin löysi sieltä kahdeksan ja yhdeksän lukuihin perustuvia jaksoja ja järjestelmiä.

”Ensimmäisen löytöni tehtyäni olin tietenkin täysin poissa tolaltani. – Olin samassa tilassa kuin ystävämme Archimedes, joka keksittyään jonkin suuren matemaattisen ratkaisun nousi innostuneena kylvystä ja juoksi alastomana kadulle huutaen: ”Olen löytänyt sen!” Luulin ihmisten olevan ilahtuneita ja syleilevän uutta löytöäni, mutta pian huomasin, että ihmisluonne on aina sama. Niinpä vetäydyin pois julkisuudesta ja tein kaiken työn itsekseni.”

Panin kirjoitti näin: ”Meidän tulee ymmärtää, että ihmistä korkeampi voima ohjasi kirjoittajia heidän tietensä tai tietämättään siten kuin he tekivät ja Suuri Jumala inspiroi heidät tekemään siten.” Panin yritti saada syntymään keskustelua löytöjensä johdosta ja haastoi vastaväittäjiä todistamaan hänen löytönsä vääriksi, mutta kukaan ei pystynyt siihen.

Ivan Panin kutsuu Raamatun teksteihin piilotettuja matemaattisia jaksoja ja järjestelmiä nimellä ”Jumalan sinetti”. Se takaa tekstin aitouden ja väärentämättömyyden.

Apostoli Johannes näki Valtaistuimella Istuvan kädessä kirjakäärön joka oli seitsemällä sinetillä sinetöity, eikä kukaan muu kuin Jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, joka oli voittanut, voinut avata kirjakääröä ja sen seitsemää sinettiä. (Ilm.5:1-5)

Raamatun teksteihin sisältyy monia salaisuuksia, jotka ovat sinetein suljettuina.

Yhtä moni, joka ennen uudestisyntymäänsä on yrittänyt lukea Sanaa, on kokenut sen suljetuksi kirjaksi, jota ei ymmärrä. Paavali sanoo näin: ”Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus. Se on ymmärrettävä hengellisesti. Paavali jatkaa tästä. ”Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

Täten kristityt voivat pitää itseään sinetöityneinä kirjeitä, Kristuksen Hengellä sinetöityinä.
Sinetöity kirje edellyttää, että sinetti säilyy ehjänä ja murtumattomana. Jos se on murrettu, kirjeen sisältöä voi epäillä väärennökseksi. Siitä Jumala tuntee omansa aidoiksi.

Onhan tunnettua, että ns. herätyspuheet saavat aikaan määrättyjä tuntemuksia kuulijoissa; ne ikään kuin ”avaavat sydämen lukkoja”.

http://israelupdate.achlak.net/?page_id=1018
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Israel updatesta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu