Rehti tunnustus

l.salmela

Jumalassa ei ole mitään vikaa, ei myöskään Jeesuksessa.

Kaikki syyt nykyiseen kansalliseen hätätilaan on kotoisesa kristillisyydessä, joka on laidasta laitaan arvotonta harhautunutta huuhaata.

20

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristitty isolla K.

      Tarkoitat l. salmela varmaankin kirkkojen nimikristillisyyttä. Kristillisyys on eri asia. 1 Piet. 4:16.

      • l.salmela

        Tarkoitan nimen omaan koko Suomen siionia, kaikki lahkot ja lohkot mukaan luettuna.

        Totuus tänä päivänä on se, että Jumala ei pysty ketään auttamaan eikä puuttumaaan tämän maan tuhoisaan kehitykseen sen vuoksi, ettei Jumalalla ole todellisia palvelijoita, joiden kautta hän voisi toimia.

        Tunnustan, että olen aiemmin vikoilut Jumalaa ja syyttänyt Jeesusta tästä kurjuudesta, mutta eihän se heidän vika ole, että uskovaiset ovat huuhaa höpöporukoita. Tämä varmistui nyt kuluneen pyhäntienoon aikana.

      • l.salmela kirjoitti:

        Nimenomaan uskonnollisia höpöpuolueita, mutta sellaisten olemassa olosta ennusti Jeesus aikanaan. Sellaisia Raamattu kutsuu suureksi portoksi.

    • Jumala hallitsee NYT

      >>Totuus tänä päivänä on se, että Jumala ei pysty ketään auttamaan eikä puuttumaaan tämän maan tuhoisaan kehitykseen sen vuoksi, ettei Jumalalla ole todellisia palvelijoita, joiden kautta hän voisi toimia

      • l.salmela

        Suomessa Jumala ei ole pystynyt enää miesmuistiin tekemään yhtään mitään sen vuoksi, ettei hänellä ole ollut todellisia palvelijoita, joiden kautta toimia. Ja se ainutkin vaiennettiin.

      • Eikö vieläkään
        l.salmela kirjoitti:

        ole Salmela saanut apua niiltä hindujen riivaajajumalilta, joiden puoleen hän on kääntynyt? Saa nähdä kuinka kauan Pyhän Jumalan pilkkaaminen jatkuu, sillä Salmelalla on suuri huomion ja pätemisen tarve.

        Apostolien teot 3
        1. Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä.
        2. Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta ja jonka he joka päivä panivat pyhäkön niin kutsutun Kauniin portin pieleen anomaan almua pyhäkköön meneviltä.
        3. Nähdessään Pietarin ja Johanneksen, kun he olivat menossa pyhäkköön, hän pyysi heiltä almua.
        4. Niin Pietari ja Johannes katsoivat häneen kiinteästi, ja Pietari sanoi: "Katso meihin".
        5. Ja hän tarkkasi heitä odottaen heiltä jotakin saavansa.
        6. Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy."
        7. Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja nosti hänet ylös; ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat,
        8. ja hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli; ja hän meni heidän kanssansa pyhäkköön, käyden ja hypellen ja ylistäen Jumalaa.
        9. Ja kaikki kansa näki hänen kävelevän ja ylistävän Jumalaa;
        10. ja he tunsivat hänet siksi, joka almuja saadakseen oli istunut pyhäkön Kauniin portin pielessä, ja he olivat täynnä hämmästystä ja ihmettelyä siitä, mikä hänelle oli tapahtunut.
        11. Ja kun hän yhä pysyttäytyi Pietarin ja Johanneksen seurassa, riensi kaikki kansa hämmästyksen vallassa heidän luoksensa niin sanottuun Salomon pylväskäytävään.
        12. Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään.
        13. Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on kirkastanut Poikansa Jeesuksen, jonka te annoitte alttiiksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, kun tämä oli päättänyt hänet päästää.
        14. Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies,
        15. mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat.
        16. Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.
        17. Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin.
        18. Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.
        19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
        20. että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
        21. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.
        22. Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
        23. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'
        24. Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä.
        25. Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.
        26. Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

      • miksi salmela
        Eikö vieläkään kirjoitti:

        pakanuuttaan pauhaa?

        Kenen nimissä sairaat parantuvat, pakanat saavat uskon ja pelastuvat tai riivaajat ajetaan pois ihmisistä? Sattuuko Salmela tietämään tätä nimeä, nimeä yli kaikkien nimien vai onko pimeys vallannut kokonaan sielusi, kun haalit riivaajia itseesi?

        Apostolien teot 4
        1. Mutta kun he puhuivat kansalle, astuivat papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä,
        2. närkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista.
        3. Ja he kävivät heihin käsiksi ja panivat heidät vankeuteen seuraavaan päivään asti, sillä oli jo ehtoo.
        4. Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.
        5. Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
        6. niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
        7. Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?"
        8. Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
        9. Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
        10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
        11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.
        12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
        13. Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.
        14. Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa he eivät voineet mitään vastaansanoa,
        15. vaan käskettyään heidän astua ulos neuvostosta he pitivät keskenänsä neuvoa
        16. ja sanoivat: "Mitä me teemme näille miehille? Sillä että heidän kauttansa on tapahtunut ilmeinen ihme, sen kaikki Jerusalemin asukkaat tietävät, emmekä me voi sitä kieltää.
        17. Mutta ettei se leviäisi laajemmalle kansaan, niin kieltäkäämme ankarasti heitä enää tähän nimeen puhumasta yhdellekään ihmiselle."
        18. Niin he kutsuivat heidät ja kielsivät heitä mitään puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen.
        19. Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa;
        20. mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet".
        21. Niin he uhkasivat heitä vielä enemmän ja päästivät heidät, koska eivät kansan tähden keksineet, miten rangaista heitä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa siitä, mitä tapahtunut oli.
        22. Sillä sivu neljänkymmenen oli jo vuosiltaan se mies, jossa tämä parantumisen ihme oli tapahtunut.
        23. Ja päästyään vapaiksi he menivät omiensa tykö ja kertoivat kaiken, mitä ylipapit ja vanhimmat olivat heille sanoneet.

      • kerrotko sitten
        miksi salmela kirjoitti:

        Salmela kun sielusi saa rauhan hinduismissa, hypnooseissa ym pakanuuden roskauskomuksissa, ettei sinun tarvitse enää joka päivä huutaa hätääsi tänne palstalle?

        jatkuu...

        Apostolien teot 4

        24. Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: "Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on!
        25. Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: 'Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
        26. Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.'
        27. Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa,
        28. tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.
        29. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
        30. ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."
        31. Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti.
        32. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
        33. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.
        34. Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan
        35. ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi.
        36. Niinpä Joosef, jota apostolit kutsuivat Barnabaaksi - se on käännettynä: kehoittaja - leeviläinen, syntyisin Kyprosta,
        37. myi omistamansa pellon, toi rahat ja pani ne apostolien jalkojen juureen.

      • ????
        kerrotko sitten kirjoitti:

        Vieläkö tämä saatanan oma raamattukotelo saa täälä mellastaa?????

    • Lapin mies

      Aika kohtuutonta vaatimusta ja syyttelyä kotoista kristillisyyttä vastaan sinulla Leo. Ajatteleppa vaikka alkuseurakunnan aikaa millaisissa yhteiskunnallisissa oloissa he elivät ja vaikuttivat, eivät he kovin paljon muuttaneet yhteiskunnan oloja, orjuutta, diktatuurivaltaa tms, mutta he julistivat evankeliumia ja perustivat seurakuntia ja muuttivat aina yhden ihmisen elämän.

      Ei tänäkään aikana kristityt voi muuttaa sen kummemmin maailmaa vaan maailma menee tuhoonsa niinkuin on profetoitu ja vasta Jeesuksen paluu tuo rauhan ja vanhurskauden koko maailmalle.

      Olisko nyt niin että se oletkin sinä, Leo joka olet elänyt utopioissa?

      • l.salmela

        Okei. Tunnustan. Aikanaan elin helluntailaisessa utopistiharhassa.
        Juhannusaattona 1983 käveleskelin odottaessani erään puutarhan pihalla. Minun oli valtavan ihana olo, oli kesän kaunein aika, kukat kukkivat, linnut lauloivat ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Samoin luotin Jeesuksen lupaukseen Jumalan varjeluksesta niin, ettei hiuskarvakaan päästäni katkea enkä vielä tiennyt, että siinä puutarhan pihalla kävelin viimeiset askeleeni omilla terveillä jaloillani.

        Seuraava muistikuvani on kun löysin itseni Lapin keskussairaalan teholta kaulasta alaspäin täysin halvaantuneena, kallovedossa. Niskanikama oli murtunut ja mennyt sijoiltaan, vasen keuhkoni ruttaantunut, perna repeytynyt ja jouduttu poistamaan ym. ym. ja tästä alkoi sellaiset elämän reaaliteetit, joita sanat eivät riitä kertomaan.

        Viimeiset 27 vuotta ovat karsineet kaikki illuusiot ja utopistiharhat ja opettaneet kunnioittamaan elämän kovia reaaliteetteja. Vielä 25 vuotta sitten rukoilin viikot ja kuukaudet, että Jumala lähettäisi jonkun - vaikka vain kahvikupin seuranani ryyppäämään, mutta ei ketään ja siinä meni usko uskovaisiin ja vielä tänäkin päivänä totuus on, että kotoisella kristillisyydellä ei ole minulle mitään annettavana.

        Aikanaan olin satojen hoitajien, terapeuttien ja lääkärien hoidettavana. Joukossa oli valtavan paljon todellisia jumal'olentoja, joita kiitollisena muistan, mutta kaikkein surkeimpia olivat uskovaiset sairaanhoitajat. Esimerkiksi Käpylän helluntailaisila sairaahoitajilla ei ollut edes hyvää huomenta potilaalleen annettavana sen jälkeen kun kuulivat, etten ollut helluntailainen.

        Ei tässä sinulle niitä sinun utopioitasi. Parempaa pitää löytyä ja sitähän ei nykyisistä lakoista ja lohkoista löydy.

        Voin kyllä hyvin ymmärtää sinua, että kova koettelemuksesi on omiaan riisumaan kaikki harhaluulot ihmisen hyvyydestä, on ymmärrettävää se että olet odottanut lohtua ja myötätuntoa edes uskovien taholta. Valitettavan usein sitä lohtua ei kuitenkaan löydy, jos löytyy niin sellaisille joista muutenkin kovasti pidetään. Sinun kohdallesi ei ole sitten yhtään tosi empaattista uskonystävää löytynyt, se tuntuu kyllä pahalta, ei voi muuta sanoa. Itse loukkaanuin aika ikävästi kevättalvella ja jouduin sairaalahoitoon. Olin aika yllättynyt kun niin monet muistivat ja rukoilivat puolestani ja kävivät jopa katsomassa sairaalassa.

        En tiedä miksi paikkakuntasi uskovat on niin kohdallasi menetelleet, mutta ei taida kaikilla olla ihan hyvä omatunto, jos asiaa uskaltavat yhtään miettiä.

      • minä itse
        Lapin mies kirjoitti:

        Juhannuksenjälkeisen kesän 1983 makasin keskussairaalassa pystymättä liikkumaan, syömään tai edes puhumaan. Kuusiviikkoa meni teholla sinunkauppoja kuoleman kanssa tehden. Tästä ajasta minulla ei ole montaa muistikuvaa. Sen jälkeen minut siirrettiin eristyshuoneeseen, jossa oma hoitaja istui yötä päivää vuoteeni vierellä ja se aika, minkä keskussairaalassa olosta muistan, oli minulle kuin maanpäällinen paratiisi ja liikuntakyvyttömänä letkuissa maaten elin yhtä elämäni onnellisinta aikaa. Lokakuun 5 päivä minut nostettiin ambulanssin paareille ja lähdettiin siirtämään Sodankylään. Lähtöhetkellä paarieni ympärille oli kokoontunut kaikki työvuorossa ollut henkilökunta, sairaanhoidon opiskelijat mukaan luettuna, ja siinä hetkessä tuskin oli ainuttakaan kuiva silmää. Niin sydämellistä kaikki oli.

        Sen jälkeen kun minut huhtikuussa 1984 Käpylästä kotiutettiin, olen yrittänyt etsiä Sodankylästä samaa sydämellisyyttä ja aitoa välittämistä ja sitähän ei ole mistään löytynyt - muutamia harvoja ei-uskovaisia lukuunottamatta ja ainakin minun puolesta kotoinen kristllisyys saa olla missä lystää.

      • opettele nuolemaan
        minä itse kirjoitti:

        Et sinä sympatiaa tai muutakaan helluntailaisilta saa koska koko "usko" on kiedottu valheen vaippaan. Jos olet "oikea" uskova niin sinä et edes sairastu, tai jos niin onnettomasti sattuu käymään niin sinun pitää nuolla toisten "uskovien" varpaan välitkin saadaksesi empatiaa.

      • l.salmela
        opettele nuolemaan kirjoitti:

        Et sinä sympatiaa tai muutakaan helluntailaisilta saa koska koko "usko" on kiedottu valheen vaippaan. Jos olet "oikea" uskova niin sinä et edes sairastu, tai jos niin onnettomasti sattuu käymään niin sinun pitää nuolla toisten "uskovien" varpaan välitkin saadaksesi empatiaa.

        Niinpä. Helluntailaisilla on vain yksi päämäärä, eli ihmisten alistaminen ja karsinoiminen heidän uskoonsa. Tässä pyrkimyksessä vaikeasti vammautuneetkin ovat vain "helppoja saalita", joiden hädänalaista tilanneta pyritään hyödyntämään käännytyksessä "alistu-tai-tuhoudu" peraatteella.

        Mitään muuta heillä ei ole invalideille annettavana - tälläkään forumilla.

    • Mikko.

      Mulle riittää kun saan vain syntini anteeksi Jumalalta, piti äskenkin nöyrtyä polvistuen kunnioittamaan Jumalaa. Olisiko että muruset eivat riittäisi uskoville, vaan pyritään saamaan sitä suurta kakkua kokonaan Jumalalta?

    • Usko on henkilökohtainen suhde Jumalaan, joka riittää. Jollei armoa olisi, ei kukaan omilla avuillaan pelastuisi. Näin se on.

      • minä itse

        Asia on just niin, että taivaaseen on aivan turhaa kurkotella mikäli hyvät teot puuttuvat.

        Lue Matt 25 luvusta Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta: "Minkä te olette jättäneet tekemättä..." ja ei ku helvettiin.

      • Mikko.
        minä itse kirjoitti:

        Asia on just niin, että taivaaseen on aivan turhaa kurkotella mikäli hyvät teot puuttuvat.

        Lue Matt 25 luvusta Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta: "Minkä te olette jättäneet tekemättä..." ja ei ku helvettiin.

        Kyllä se juuri niin on, mutta kun tuntuu että uskovat eivät ees päälle katto, saatikka kävisivät katsomassa heikoimpia. Kokouksiin kyllä päästään kymmenien kilometrien päästäkin useasti viikottain ja koitetaan vaalia vain itselleen hyvää oloaan TUNTEILLEN JA HURMOSTELLEN.
        Ei kaikki uskovat ole samanlaisia sentäs, on rehtiä uskovia jotka muistavat leskiä ja orpoja, heikompiosasia Minäkin kaipaan kotiini että kävisivät, mutta kun ei niin ei, ohi vain ajavat.

      • l.salmela
        Mikko. kirjoitti:

        Sama täällä pyssykylässä - ollut jo kohta 30 vuotta. Kukaan ei tule sinne, missä olen ja kylälläkin nokka pystyssä ohi kävelevät eivätkä ole näkevinäänkään.

        No. Olkoon missä lystäävät ja pysyköön siellä, mutta sen sanon: Ennen kuin menevät mihinkään muualle niin menköön itseensä. Ei tuollaiset ole mitän Jumalan palvelijoita: Päin vastoin. Häpäisevät koko kristinuskon niin, ettei se kelpaa enää kelleen.

        Sydämin suin ja kätten töin, Toimehen kiiruhtakaamme!
        Rukous nouskoon päivin, öin, Herralta Henkensä saamme.
        Hätä ja tuska maailman, Suurempi on kuin luullahan
        Ken tahtoo kärsivää auttaa?

        Herran on hopeat, kullatkin Päivämme myös ovat Herran.
        Luoksemme saapuu armoisin, Uhria kysyvi kerran.
        Ota, oi Herra , itseni, Auta sun käymään tietäsi,
        Muille ett' elää mä voisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      152
      11518
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4346
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2708
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1636
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      92
      1481
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe