Helsinki häätää luvattomasti alueella asuvat Romanian romanit.
MTV3:n mukaan kaupunki ei halua alueelleen enää Kalasataman kaltaista pysyvää leiriä.
STT:n mukaan kaupunginhallitus päätti hyväksyä linjaukset, joilla kerjäämisestä syntyviä lieveilmiöitä vähennetään.
Muun muassa laittomiin romanileireihin aiotaan puuttua välittömästi.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Risto Rautavan mukaan kokouksessa ei otettu kantaa siihen, mitä romaneille tapahtuu leirien purkamisen jälkeen.
IS-STT
MTV3:n mukaan kaupunki ei halua alueelleen enää Kalasataman kaltaista pysyvää leiriä.
STT:n mukaan kaupunginhallitus päätti hyväksyä linjaukset, joilla kerjäämisestä syntyviä lieveilmiöitä vähennetään.
Muun muassa laittomiin romanileireihin aiotaan puuttua välittömästi.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Risto Rautavan mukaan kokouksessa ei otettu kantaa siihen, mitä romaneille tapahtuu leirien purkamisen jälkeen.
IS-STT
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juu näin on, mutta kirjoitat nyt Vantaan palstalle, eihän meillä ole Kalasatamaa. Vantaa on niin köyhä, ettei edes kerjäläiset tuu tänne, paitsi ne jotka fattavantaa jostain syystä päättää elättää.
Myös Vantaalla roikkuu romaniankerjäläisiä. Esim. Tikkuraitilla oli taas mummo
Ylivedon ottomatin edessä ! Siitä valitettiin. Ja nyt on mummeli hilannut perseensä vähän sivummalle. Joku ehdottikin, että potkikaa sen kuppi nurin, jos
ei mummu rupee vääntymään pois ottomatin edestä . Sivummalla kuitenkin
seuraa tilannetta mafiaveljet. Eikä tämä ole mitään satua.
Täällä Tikkurilassa edelleen kun pysytään, niin romanin näköinen
heppu on käynyt omakotitalojen pihassa, jokaisessa. Liekö jo juhannuksen varalta katsotaan, ketkä on mökeillään...Naapurin topakka
rouva oli aikansa seurannut ja meni kysymään, millä aikeilla äijä liikkui
ja jo tuli äijään liikettä.
"Joku ehdottikin, että potkikaa sen kuppi nurin, jos
ei mummu rupee vääntymään pois ottomatin edestä ."
Ei jumalauta mitä sankareita suomalaiset on. Tällasia lukiessa rupee oikeasti hävettämään, että kuuluu kansalaisuuden osalta samaan joukkoon kuin nää kerjäläisten kuppeja potkivat sankarileijonat. Kunnon pellejä, saatana. Pitäis pistää kunnolla turpaan jokaista joka ees puhuu tollasesta.
Eilen stadissa oli romaniankerjäläinen linnoittautunut keskelle jalkakäytävää
paikassa, missä ylitetään Aleksanterinkatu nokka kohti ruotsalaista teatteria.
Koska tyyppi oli parkkeerannut kipponsa ihmisten tielle, kuppi oli nähtävästi
tämän tästä nurin. Mutta eniten huomasin sitä halveksuntaa, mitä kerjäläisiin
tänä kesänä on alettu osoittaa. Suomeen tulevat kerjäläiset on mafian tuomia,
herätys nyt pahvi !
No ole sitten esimerkkinä ja ota neljä Bulgarian romania kotiisi asumaan!!
Joo, ne mummot tekee varmasti hirveet hillot mafialle. Vitun urpo. Mikä helvetin mafia se sellanen on joka tekee rahansa jollain kerjäläismummoilla? Älä viitti.