Nuoret Flamigo hotellissa , jossa tapahtuu vesivahinko. Nuorilla on kotivakuutus.
Korvaako kotivakuutus alle 18 vuotiaiden vahingon .
Tulkitseeko vakuutus yhtiö teon rikokseksi , jolloin ei tarvitse maksaa korvauksia.
Miten on??
entä jos auto kolari tulee jossa kaikilla osapuolilla on KASKO. Poliisi sakottaa perään ajajaa.
Korvaako vakuutus yhtiö perään ajajan auton vaikka sillä olisi kasko?. Tapahtumassa osapuoli on saanut sakot eli on osallistunut rikokseen eli liikenteen vaarantamiseen.
Vastakkaa mikäli osaatte?
entä tutut kaverit tapaa toisensa kaupungilla , jossa toinen yllättää hyvän ystävänsä takaapäin. Kaveri yllätyy ja saa sairas kohtauksen ja lyö nenänsä maahan. Tapahtumassa ei tapahtunut mitään väkivaltaa eikä edes tuomarikaan päätöksessä todennut niin tapahtuvan., mutta antaa sakot.
Korvaako kotivakuutus alaikäisen vahingon?
entä tämä
Korvaako vakuutus?? ajateltavaa kansalle
2
798
Vastaukset 2
- rma06
No nyt sait tungetuksi samaan kysymykseen niin paljon eri asioita, että niihin perusteellisesti vastaaminen edellyttäisi artikkelin kirjoittamista.
Flamingo-poikien osalta korvausta voidaan maksaa vanhempien kotivakuutusten vastuuosasta. Tahallisesti aiheutettua vahinkoa ei siitä korvata (ellei vahinkoa aiheuttanut ole alle 12-v. tai rikosoikeudellisesti syyntakeeton) ja humalassa tai törkeällä huolimattomuudella aiheutettujen vahinkojen osalta vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta.
Peräänajotilanteessa vahingon aiheuttaneen ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvataan edellä ajaneen vahingot ja peräänajajan omat vahingot korvataan sen omasta kaskosta (jos se on riittävän laaja). Kaskosta korvaus evätään, jos vahinko on aiheutettu tahallaan ja korvausta alennetaan (tai pahimmassa tapauksessa evätään), jos vahinko on aiheutettu humalassa tai törkeällä huolimattomuudella.
Seuraava tapaus onkin kimurantti ja vastaus riippuu tapauksen yksityiskohdista. Vastuuvakuutuksesta korvataan vahinko, josta vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa eli on aiheuttanut vahingon moitittavalla menettelyllään (on myös tilanteita, joissa vahinko korvataan siitä riippumatta onko henkilö toiminut moitittavasti vai ei, mutta tämä esimerkki ei kuulu niihin). Vahingon pitää olla myös jonkinlaisessa ennakoitavissa olevassa syy-yhteydessä vahingon aiheuttajan tekoon. Tässä tapauksessa lopputulos riippuu lähinnä siitä, millä tavalla se kaveri yllätetään takaapäin ja millaisen sairauskohtauksen hän saa. Esitetyillä tiedoilla ei kysymykseen voi tarkemmin vastata.
Jos viimeisellä kysymyksellä tarkoitat kotivakuutuksen vastuuvakuutusta, niin vastaus on kyllä (tietyillä rajoituksilla). Vastuuvakuutuksessa vakuutettuina ovat kaikki vakuutuksenottajan kanssa samassa taloudessa asuvat henkilöt, myös alaikäiset. - dsföklölsdkök
Aina kun töräyttää jonkun perään, on kyseessä liikenteen vaarantaminen. Siitä voi selvitä mysö huomautuksella. Normaaleissa peräänajoissa, joissa ei ole mitään vilunkia, kasko korvaa.
Kotivakuutus korvaa vain asuntoon ja sen irtaimistoon kohdistuvia vahinkoja. Kotivakuutuksessa on usein lisäkkeenä vastuuvakuutus ja se korvaa, jos vakuutuksenottaja tai joku hänen kanssaan samassa taloudessa asuva perjeenjäsen, myös täysi-ikäinen lapsi, aiheuttaa vahingon, josta on korvausvelvollinen.
Flamingon tapauskessa katsotaan ensin poikien omia tai vanhempien vastuuvakuutuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571470Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 65791
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus62710- 46675
- 52670
- 76576
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568