Suomelle tulee kiire rakentaa tappiollista tuulivoimaa

Seuraavan kymmenen vuoden aikana pitäisi rakentaa joka vuosi vähintään yhtä paljon tuulivoimaa kuin tähän mennessä on rakennettu yhteensä, jotta ilmasto- ja energiastrategian tavoitteet täytetään.

Tällä hetkellä Suomen sähköstä tuotetaan 0,3 prosenttia tuulivoimalla
779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuulivoimaloihin vaihteita tekevän Moventaksen emoyhtiö kaatui konkurssiin. Moventaksen toiminnalliset tytäryhtiöt Moventas Wind ja Moventas Santasalo puolestaan hakeutuvat yrityssaneeraukseen

Katastrofaalisessa tilassa on myös Suomen toinen tuulivoimala”ylpeys” Winwind, jonka pääomistaja on nykyisin intialainen Siwa-Group. Vähemmistöomistajana mukaan on edelleen myös Suomen valtion Teollisuussijoitus.

Winwindin tuoreimmat saatavilla olevat tilinpäätökset kertovat järkyttävistä tappioista. Yritys teki vuosina 2008 ja 2009 tappiota noin puolet liikevaihdostaan. Oma pääoma oli raskaasti miinuksella eli yhtiö on elänyt pitkään omistajiensa raha-avun turvin.

Äänestä
  • Ydinvoimakiimaisille vain yksi hyvä neuvo: TERVEMENOA JAPANIN FUKUSHIMAAN ,sinne edelleen ja ties kuinka kauan jatkuvan ydinvoimalaturman raunioille!!

    Säteilyä leviää ympäristöön koko aika, PIRUA EI SAA PULLOON TAKASIN MILLÄÄN!!!

    Miltähän tuntuisi Suomessa, jos täälläkin jonain päivänä alettaisiin jakaa lapsille henkilökohtaisia säteilymittareita, niinkuin tuoreimmat uutiset Fukushimasta kertovat?!

    Äänestä

  • Perskuta.. kirjoitti:

    Ydinvoimakiimaisille vain yksi hyvä neuvo: TERVEMENOA JAPANIN FUKUSHIMAAN ,sinne edelleen ja ties kuinka kauan jatkuvan ydinvoimalaturman raunioille!!

    Säteilyä leviää ympäristöön koko aika, PIRUA EI SAA PULLOON TAKASIN MILLÄÄN!!!

    Miltähän tuntuisi Suomessa, jos täälläkin jonain päivänä alettaisiin jakaa lapsille henkilökohtaisia säteilymittareita, niinkuin tuoreimmat uutiset Fukushimasta kertovat?!

    joo ja taivas voi pudota, vaikka iskeä metoriitti päähän - koskaan ei voi tietää.

    Montako ydinvoimalaa maailmassa on?
    Monessako on ollut onnettomuus, mikä on sille todennäköisyys?

    Jos nyt kävi noin Japanissa, mikä todennäköisyys että Suomessa kävisi myös?
    Montako ihmisitä ydinvoima on tappanut? Vs. muut energiamuodot.

    Äänestä

  • kerro faktoja kirjoitti:

    joo ja taivas voi pudota, vaikka iskeä metoriitti päähän - koskaan ei voi tietää.

    Montako ydinvoimalaa maailmassa on?
    Monessako on ollut onnettomuus, mikä on sille todennäköisyys?

    Jos nyt kävi noin Japanissa, mikä todennäköisyys että Suomessa kävisi myös?
    Montako ihmisitä ydinvoima on tappanut? Vs. muut energiamuodot.

    Vaikka niitä onkin jotain 450 (en muista tarkkaa lukua), niin kenen turvallisuus kohenee niiden myötä??

    Todennäköisyys ydinonnettomuuteen on läsnä jokaikinen päivä, niin kauan kuin miiluja on käytössä, koskee myös sota-aseita, joihin lukeutuu ydinkäyttöisiä aluksia.

    Järjettömästä tuhokulttuurista ei nyt vaan saa "konvehtia" millään! Kaikki ydinvoiman turvallisuuteen liittyvät perustelut ovat jo aikaa sitten osoittautuneet heikkopäisten haavekuviksi!!

    Koko paletti on alusta loppuun täynnä saastuttavia elementtejä, jäteongelmia siellä sun täällä ja PITKÄKESTOISIA ONGELMIA, sitä ei pysty kukaan kiistämään.

    Että se "taivas" voi pudota kohtalokkain seurauksin ja yksilöiden kohdalla vaikka lisääntyvien syöpäsairauksien muodossa, niitä tulee nyt Japanin kestokatastrofin myötäkin!!

    Äänestä

yrittää elää millään muulla kun öljyllä ja uraanilla. Niitä ja niiden kaatopaikkoja löytyy loputtomiin.

Äänestä
  • no kerro joku järkevä vaihtoehto?
    Sellaista kun ei ole

    Äänestä

> no kerro joku järkevä vaihtoehto?

Suomessa on Eduskunnan säätämä laki joka kulkee nimellä risupaketti. Risupaketin mukaan mettistä kerätään hakkuujätteitä ja muita risuja, ja niitä sitten poltellaan.

Vaikka joka ikinen hakkuurisu kerättäis, niin risuja ei siltikään riitä Suomen metsistä sellaista määrää että saataisiin nykyinen sähkömäärä tuotettua. Pitäis lisäksi alkaa laittaa puuta nurin voimaloissa poltettavaksi, enemmän kuin mitä puuta metsisssä vuodessa kasvaa.

Mutta siis ajatuksen tasolla RISUT, ja risujen poltto. Siinä teille vaihtoehtoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ydinvoimaa Kiitos kirjoitti:

Seuraavan kymmenen vuoden aikana pitäisi rakentaa joka vuosi vähintään yhtä paljon tuulivoimaa kuin tähän mennessä on rakennettu yhteensä, jotta ilmasto- ja energiastrategian tavoitteet täytetään.

Tällä hetkellä Suomen sähköstä tuotetaan 0,3 prosenttia tuulivoimalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu