Vihreitten Satu Hassille lisää verottomia kulukorvauksia.
Vasta sai 5 v aikana vain 350 000 euroa jotka jäi yli omaan taskuun ja Finnair pistetitä Tulimaan uinteihin (17500 km päässä ).
Halonen myöntäköön mitaleita Hassillekkin kuin Eero Heinäluomallekin nyt.
Ovat he ne ansainneet.
Sekin merkitä hallitusohjelmaan.
Hallitus ohjelmaan
2
<50
Vastaukset
- Oikeus ja kohtuus
10 milj euroa mepeiltä pois kulukorvauksia, jotka päätyi omaan taskuun.
- Näillä ei pulaa
Katainen piipahti eilen Brysselissä euromaiden ja EU-maiden valtionvarainministerien kokouksessa. Hän lensi Belgiaan iltapäivällä ja palasi kotimaahan myöhään yöllä. Ilta-Sanomat kertoo, että lentoihin upposi valtiovarainministeriön arvion mukaan 37 604 euroa.
Katainen ei olisi ehtinyt kokoukseen reittilennolla. Lehti uteli Kataiselta, eikö kokoukseen olisi voinut hänen sijastaan lähettää virkamiestä.
- Aina on parempi, että siellä on ministeri paikalla käymässä neuvotteluja, Katainen sanoi.
Hänen mukaansa Brysselissä käsiteltiin niin suuria asioita, että ministerin oli oltava paikalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750