LESTADIOLAISILLE kysymys...

Jt!
Olen ite uskovainen, mutta minua painaa eräs
asia. Tai mietityttää.
Tuossa aikasemmin oli puhetta "meidän"
pukeutumisesta/pukeutumattomuudesta ja
meikkaamattomuudesta. Olen itse norm. näköinen
luonnon blondi(yli parikymppinen). Olen jo vuosia
kärsinyt siitä, että VAIN KAUNIIT JA ROHKEAT
menestyvät sosiaalisessa elämässä uskovaisten
keskuudessa, siis iltakylissä ja kaveripiireissä.
VAIN luonnonkauniin puheet ovat merkityksellisiä
ja VAIN luonnonkaunis on oikeasti uskovainen.
Näin ajatellaan. No, vietin puolivuotta noin
parivuotta sitten ulkomailla. Siellä tutustuin
moniin erilaisiin USKOTTOMIIN nuoriin ihmisiin.
MINUT huomattiin ja minua arvostettiin, vaikka en
ollutkaan häikäisevän LUONNONKAUNIS tai ROHKEA
tai saatikka omistanu mitenkään HYVÄÄ YLEISTÄ
LÄPÄNHEITTO-kykyä. Elin TODELLA onnellista aikaa
siellä. Minut siis huomattiin ja minulla oli
jotain merkitystä. Näin tunsin. Pikkuhiljaa
huomasin, että "kyllähän minkäkin osaan
flirttailla poikien kanssa..." ja kaikenlisäksi
se tuntui IHANALTA. enkä tuntenut siinä mitään
väärää tai anteeksipyydeltävää. Hengailin
ulkomaalaisten uskottomien kanssa tosi
läheisestekkin tuntematta minkäänlaisia
omantunnontuskia. ELÄMÄ OLI IHANAA, kunnes
palasin takaisin suomeen ja uskovaisten keskelle.
Olin taas se sama vanha "vähän erikoinen ja
erilainen" tyttö. Masennuin, kun en enää
saanutkaan kaipaamaani huomiota. Päätin tehdä
hieman ratkaisuja LUOPUMATTA kuitenkaan rakkaasta
uskostani: LAITOIN raitoja hiuksiini&aloin
ehostamaan itseäni pienellä määärällä meikkiä. ja
HUPSISTA mikä vaikutus oli----JOPAS alkoi seurani
kiinnostamaan myös uskovaisten seurassa. Minua
alettiin kuuntelemaan ja sanani saivat
merkityksen. Aloin jopa nauttia muiden
uskovaisten nuorten seurassa ja ENNENKAIKKEA
tunsin itseni tarpeelliseksi!!
JOTEN kysymys kuuluu: TEINKÖ mielestänne
väärin, vai olisiko minun pitänyt kenties palata
takaisin ulkomaille vai kuolla masennukseen ja
sosiaalisen elämän tyhjyyteen???

Ps. En näe itseni ehostamisessa tai
meikkaamisessa mitään pahaa---olen rakentanut
oman identiteettini niiden avulla. MUUTEN OLISIN
TÄYDELLISEN NUUPUNUT HARMAAVARPUNEN!
421834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

lestadiolaisethan ovat aika rasistisia ulkonäön
suhteen: pitävät ja kehuvat itseänsä kauniimmaksi
kuin keskiverto ja että se johtuu siitä heidän
omasta mielestään(lissu) että kauneimmat ihmiset
ihastuvat toisiinsa ja saavat komeita pentuja.
kuulostaa hitlerin aarilaisten astuttamiselta
toistensa kanssa 30-luvulla.

en ymmärrä ollenkaan miksi he kieltävät rumempia
kanssasisariaan pysymään ruodissa, eli rumina kun
nykyisin rumuudelle ja harmaudelle on olemassa
hyviä meikki, hius ym keinoja.
tekeehän ehostus ihmiset tasa-arvoisemmaksi
kilpailussaan partnerista.

tosiaan: ovatko lestadiolaiset sitä mieltä, että
rumat kärsikööt ja kauniit iloitkoot!
paskalahko siinä tapauksessa.

Äänestä
  • No jo on uskovaisilla ongelmat!!!!

    Äänestä

  • MINÄ en ole sanonut ainakaan mitään siihen
    viittaavaa, että kauniit ja komeat "valioyksilöt"
    menevät naimisiin ja penskat olisivat siksi
    kauniimpia! Tuo oli aiemmin jonkun AIVAN MUUN
    kommentti, en muista kenen, muttei AINAKAAN MINUN!

    Itse asiassa sanoin, että MONIEN mielestä
    lestadiolaiset ovat kauniimpia/komeampia, ja nyt
    tarkoitin EI-LESTADIOLAISIA noilla "monilla". Se
    ei ollut MINUN mielipiteeni, vaan heitin sen noin
    niin kuin muististani... Kirjoitin kyllä tänä
    aamuna tarkennuksen sinne otsikon "lestadiolaiset
    ja muoti" alle.

    Äänestä

Sinänsä meikkamisessa ym. itsensä korostamisessa
ei liene mitään pahaa, paitsi että siitä tulee
tapa, ja kohta huomaat olevasi liian meikeissä
mennäksesi seuroihin, ja jäät sen takia yhä
useammin pois. Tiedät mitä yritän tässä kertoa!!!!
Kumpi on tärkeämpää!!!!!
Ymmärrän kyllä sinua, olen itsekki maailman
reissun käyny, ja yhtenä syynä lienee samanlaiset
asiat ku sinulla paitsi että olen miespuolinen.

Pidä hauskaa mutta muista asioiden
tärkeysjärjestys!!!

Äänestä
  • Juhanille,
    Kiitos "terveestä" kannustuksesta.
    Mutta eräästä asiasta olen hieman erimieltä
    kanssasi. EN meikkaa niin, että se näkyisi, enkä
    ole huomannut että olisin lisännyt
    meikkaamistani. Se on pysynyt (huomaamattomana)
    jo useamman vuoden. Ja luulen, etten aiokkaan
    lisätä sitä--päinvastoin ehkä vähentää...=)

    Mitä tarkoitit "maailman reissuillasi"? Minusta
    olisi mukava kuulla muiden ajatuksia tästä
    uskovaisten tabusta (kärjistetysti).

    REIPASTA PÄIVÄNJATKOA!

    Äänestä

  • tytteli kirjoitti:

    Juhanille,

    Maailmanreissulla tarkoitin sitä että kielsin
    uskoni nuorena, tai ei ihan nuorenakaan, mut
    kuitenki.

    Halutko että annan sähköpostiosoitteen?
    En miellelläni tuo kaikkia omia asioitani julki
    tänne!

    Äänestä

  • Juhani kirjoitti:

    Maailmanreissulla tarkoitin sitä että kielsin
    uskoni nuorena, tai ei ihan nuorenakaan, mut
    kuitenki.

    Halutko että annan sähköpostiosoitteen?
    En miellelläni tuo kaikkia omia asioitani julki
    tänne!

    Joops, ehkä olisi helpompi keskustella asiasta
    "syvällisemmin" sähköpostin kautta. Olen samaa
    mieltä siitä, että liian henk.koht. asiat eivät
    kuulu välttämättä tänne internettiin...JOTEN voit
    antaa sähköpostiosoitteesi ni kirjottelen sinne!

    Äänestä

  • tytteli kirjoitti:

    Joops, ehkä olisi helpompi keskustella asiasta
    "syvällisemmin" sähköpostin kautta. Olen samaa
    mieltä siitä, että liian henk.koht. asiat eivät
    kuulu välttämättä tänne internettiin...JOTEN voit
    antaa sähköpostiosoitteesi ni kirjottelen sinne!

    Osoitteeseen
    [email protected]

    Äänestä

"Päätin tehdä hieman ratkaisuja LUOPUMATTA
kuitenkaan rakkaasta uskostani: LAITOIN raitoja
hiuksiini&aloin ehostamaan itseäni pienellä
määärällä meikkiä."

-??????????-

En tiedä mitä sanoa. Mieti itse, miksi menin
hämilleni.

Äänestä
  • Menit varmaan hämillesi, koska sinulla ei ole
    kokemusta asiasta. On vaarallista puuttua
    asioihin, joista ei ITSE tiedä mitään....!

    HYVÄÄ jatkoa vaan sulle Lissu! =)

    Ja muistathan että ketään ei hyödytä se, että on
    liian tuomitseva!

    Äänestä

  • Monet uskovaiset meikkaa.En ymmärrä mitä väärää
    on ittensä ehostamisessa.Musta se on ihan OK että
    ehostaa vähän itteään,vaikka mää en kyllä ennään
    ookkaan uskovainen.

    Äänestä

Se, että lestadiolaiset eivät hyväksy
meikkaamista yms., perustuu ajatukseen, ettei
jumalan luomaa pitäisi mennä kaunistelemaan vaan
että pitäisi tyytyä siihen, mitä on
syntymälahjaksi saanut.

Ajatus on selkeä, mutta ristiriitainen... ainakin
toteutuksensa osalta. Mitä eroa on esim. hiusten
värjäämisellä ja permanentilla?
Nykylestadiolaiset hyväksyvät kyllä permanentin,
mutta eivät värjäämistä... eikö kyseessä ole
kuitenkin sama asia, kaunistautuminen?

Samoin se, että kaulaketjut yms. ovat sallittuja,
mutta korvakorut eivät, on hiukan naurettavaa.
Kysehän on jälleen samasta asiasta,
kaunistautumisesta.

Epäilen, että kyse on nykyään ennemminkin siitä,
että lestadiolaiset haluavat selkeästi erottua
meistä muista "syntisistä".

Äänestä
  • Minäkään en ymmärrä tuota permanentti-juttua.
    Itse en sitä oikein hyväksy, samoin perustein
    kuin meikkaamista sun muutakaan, enkä aio koskaan
    hiuksiani permanentilla kuivattaa ja katkoa (en
    ole huomannut muita kuin negatiivisia vaikutuksia
    monilla...). Saan pitää mielipiteeni, ja olen
    siitä joskus puhunutkin, eikä kukaan ole sanonut
    että olen väärässä.

    Kaulakorussa ja korvarenkaissa on yksi pieni ero:
    Kaulaketjun voi ripustaa kaulaansa tekemättä
    mitään fysikaalisia muutoksia. Jos meille olisi
    tarkoitettu koruja korviin kannettavaksi, niin
    meillä olisi lehdissä jo valmiiksi reiät.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Minäkään en ymmärrä tuota permanentti-juttua.

    "Kaulakorussa ja korvarenkaissa on yksi pieni
    ero: Kaulaketjun voi ripustaa kaulaansa tekemättä
    mitään fysikaalisia muutoksia. Jos meille olisi
    tarkoitettu koruja korviin kannettavaksi, niin
    meillä olisi lehdissä jo valmiiksi reiät."

    Mutta eihän tämä reikäjutska muuta sitä tosiasiaa
    miksikään, eli sekä kaula- että korvakoruissa on
    kyse samasta asiasta, kaunistautumisesta! Sitä
    paitsi jos oikein saivarrellaan, niin
    korviksiakin on olemassa sellaista klipsimallia,
    joka ei vaadi rei´ittämistä lainkaan. Eli
    kunnollisia perusteluja korvakorukielteisyydelle
    ei taida olla olemassa?

    Lienee muinaisjäänne menneiltä tiukkapipoisuuden
    ajoilta...?

    Tiedätkö, että esim. kaulaketjuja, permanenttia
    ja pelikortteja pidettiin v.lestadiolaisten
    joukossa vielä muutamia vuosikymmeniä sitten
    sopimattomina ja "synnillisinä"?

    Eikö tätä mitättömistä pikkuasioista kiistelyä
    tärkeämpää pitäisi kuitenkin olla se ns. sydämen
    usko?

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Minäkään en ymmärrä tuota permanentti-juttua.
    Itse en sitä oikein hyväksy, samoin perustein
    kuin meikkaamista sun muutakaan, enkä aio koskaan
    hiuksiani permanentilla kuivattaa ja katkoa (en
    ole huomannut muita kuin negatiivisia vaikutuksia
    monilla...). Saan pitää mielipiteeni, ja olen
    siitä joskus puhunutkin, eikä kukaan ole sanonut
    että olen väärässä.

    Kaulakorussa ja korvarenkaissa on yksi pieni ero:
    Kaulaketjun voi ripustaa kaulaansa tekemättä
    mitään fysikaalisia muutoksia. Jos meille olisi
    tarkoitettu koruja korviin kannettavaksi, niin
    meillä olisi lehdissä jo valmiiksi reiät.

    Ei tässä jaksa kukaan kohta kilvoitella. kaikki
    asiat menee vain niin vaikeiksi. mielestäni sen
    pitäisi olla tärkeintä mitä sydämessään tuntee.
    se, että uskoo sen korkeimman olemassa oloon. jos
    se, että laittaa raitoja hiuksiin tai hieman
    meikkaa, tekee hyvän olon, niin mielestäni siinä
    ei ole mitään väärää. Tärkeää on myös se, että
    itse jaksaa. Ei pitäisi nipottaa niin monesta
    asiasta.

    Äänestä

  • eräs. kirjoitti:

    Juuri tuota olen miettinyt; että ei kannattaisi
    kiinnittää huomiota ensimmäisenä ulkoiseen--vaan
    sisäiseen rauhaan, joka asuu sydämessä, eikä se
    välttämättä välitä hienoisista raidoista yms
    koristelusta...
    Minusta nuo puheet korvakoruista on kyllä
    hieman marginaalijuttuja. Onhan Venäjän ja
    Inkerin uskovaisilla semmosia rimpsuttimia
    korvissa että alta pois....! Eikä kukaan epäile
    silti heidän uskovaisuuttaan. Turha nipottaminen
    on vaarallista ja vie voimia. En kuitenkaan
    väitä, että tietty rajojen käyttö olisi pahasta.
    En olisi IKINÄ laittanut raitoja tai meikannut,
    jos minut olisi muuten huomattu....ja jos en
    olisi tiennyt niiden vaikutuksista. (vaarallista
    muuten sanoa tuo IKINÄ-sanakin) =)

    Äänestä

  • ...henkilökohtanen asia!!!

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Minäkään en ymmärrä tuota permanentti-juttua.
    Itse en sitä oikein hyväksy, samoin perustein
    kuin meikkaamista sun muutakaan, enkä aio koskaan
    hiuksiani permanentilla kuivattaa ja katkoa (en
    ole huomannut muita kuin negatiivisia vaikutuksia
    monilla...). Saan pitää mielipiteeni, ja olen
    siitä joskus puhunutkin, eikä kukaan ole sanonut
    että olen väärässä.

    Kaulakorussa ja korvarenkaissa on yksi pieni ero:
    Kaulaketjun voi ripustaa kaulaansa tekemättä
    mitään fysikaalisia muutoksia. Jos meille olisi
    tarkoitettu koruja korviin kannettavaksi, niin
    meillä olisi lehdissä jo valmiiksi reiät.

    Mää en voi uskoa että joku on nuin ahasmielinen!
    Oon ollu itekki uskovainen,mutta en oo tavannu
    kettään nuin ahasmielistä nuorta!!

    Älä väitä ettet ehosta itteäs mitenkään.Mä en
    ymmärrä mitä väärää on ittensä ehostamisessa.

    Äänestä

  • mää kirjoitti:

    Mää en voi uskoa että joku on nuin ahasmielinen!
    Oon ollu itekki uskovainen,mutta en oo tavannu
    kettään nuin ahasmielistä nuorta!!

    ..Lissu on?

    Äänestä

JT..tota noin...nykyajan uskovaiset eli
lestadiolaiset ovathyvin paljon
erilaisia...uskovaiset pitävät seksikkäitä
vaatteita ja tehdään juuritällaisia omia rajoja
mitä VOI tehdä ja mitä ei....esim. tytöillä
niitti vyöt eisinäänsä mitään pahaa mutta voi
aiheuttaa pahennusta..minä itse sorruin yhteen
epäuskoiseen tyttöön mutta en kerenny olla sen
kaa kauonkaan ku jäin siitä kiinni ja sit
vanhemmat selitti että se ei voi jatkuu..jouduin
siis laittaan poikki..mutta sain myös uskoa
syntini anteeksi...nykyään oon niin paljon
sellaisia ihmisiä että ovat MUKA uskovaisia mutta
teot eivät ole sitä..
eli tää sun juttu ei mun mielestä ole aivan
oikeen...ei voi mennä naimisiin epäuskoisen
kanssa ja säilyä samalla itse uskomassa....tää
pitäs olla aika selvää...vaikka kokemuksesta
tiedän että epäuskoisia tyttöjä saa
helpommin...mutta jos vain jaksaa uskossa
kilvoitella niin löytyy varmasti se oikea
uskovain mies/vaimo.....ja kyllä ne kaverit
huomaa vaikka niitä raitoja ei sinne hiuksiin
laitakkaan....koska uskovaisille sekään ei ole
oikeen soveliasta...mutta minä en ole silti
mikään sanomaan...asia on kokonaan sinun
päätettävissä mutta ehdottaisin että puhuisit
asiasta jonkun uskovaisen kaverin kanssa ja
sopisit asiat....jrt 16wpoika

Äänestä
  • Kiitos Jaskalle reilusta mielipiteestä!
    Ymmärrän toki, että sinun on vaikea ymmärtää
    tilannettani. Nimittäin se on hyvin hankala...
    ;Haluan olla uskovainen, mutta olen
    ikäänkuin "paatunut" tiettyihin asioihin. JAtka
    kulle Jaska vaan omaa linjaasi, se on oikein.

    Äänestä

  • Kirjotitpa muuten harvinaisen fiksun ja
    tyhjentävän jutun! Kiitos siitä. Lukekaa muuten
    muutkin kyseisen pojan juttu, ei taida jäädä
    epäselviä asioita.

    Äänestä

  • Täytyy sanoa, että näin punaista, kun luin
    kirjoituksesi.

    "minä itse sorruin yhteen
    epäuskoiseen tyttöön mutta en kerenny olla sen
    kaa kauonkaan ku jäin siitä kiinni ja sit
    vanhemmat selitti että se ei voi jatkuu.."
    Sorruit!!! Haloo!! Me olemme kaikki ihmisiä.
    Olisi eri asia jos olisit kirjoittanut, että
    sorruit eläimeen (OK, toi oli huono vertaus...)
    Ei ole mitään väliä vaikka olisit rakastunut
    raidallinen ihmiseen, kunhan se rakkautesi kohde
    on ihminen. Minun päähäni ei mahdu se kuinka
    erityisesti lestadiolaiset lähes rasistisesti
    jakavat ihmiset eri arvoisiin.

    Ja sanoit jääneesi kiinni, aivan kuin olisit
    käynyt huorissa ja jäit kiinni. Ja kirjoituksesi
    myös paljastaa myös "omantunnon". Lestadiolaiset
    väittävät etteivät vanhemmat neuvo ja ohjeista
    heitä vaan kakki tulee omastatunnosta, mutta
    sinun omatuntosi näyttää olevan vanhempasi.

    "vaikka kokemuksesta
    tiedän että epäuskoisia tyttöjä saa
    helpommin..." Älä hyvä poika yleistä! Ilmeisesti
    omatkin hormonisi käyvät sen verran kuumana että
    on tullut houkutuksia ja tiedät
    mistä "helpotusta" hakea, kun lestadiolaisille se
    on kielletty.

    Pyydän jo etukäteen anteeksi, sillä tiedän
    pahoittavani mieliä ja kirjoituksni on
    tahallisesti kärjistävä, mutta kirjoituksesi
    loukkasi minua.

    Äänestä

  • Miiru kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että näin punaista, kun luin

    huorinahan lestadiolaiset ei-uskovaisia naisia
    pitävätkin.
    näkeehän sen suhtautumisesta.

    rasisteja ne on monella eri tavalla.
    tämä piirre tekee heistä vastenmielisiä
    lahkolaisia minun silmissäni.

    Äänestä

  • Olipa aika kauheeta lukee, että vanhempasi on
    sanonut et sun seurustelu EI saa jatkua!! Oon
    itse seurustellu nyt 2 vuotta lestadiolaisen
    pojan kanssa, vaikka itse en ole uskovainen! En
    voi ymmärtää mitä pahaa siinä on, että toinen on
    uskovainen ja toinen ei, jos kaks ihmistä todella
    rakastaa toisiaan!!!

    Äänestä

  • ihmettelevä kirjoitti:

    Olipa aika kauheeta lukee, että vanhempasi on
    sanonut et sun seurustelu EI saa jatkua!! Oon
    itse seurustellu nyt 2 vuotta lestadiolaisen
    pojan kanssa, vaikka itse en ole uskovainen! En
    voi ymmärtää mitä pahaa siinä on, että toinen on
    uskovainen ja toinen ei, jos kaks ihmistä todella
    rakastaa toisiaan!!!

    Olen itse samanlaisessa suhteessa ja olen 110%
    samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Olen itse samanlaisessa suhteessa ja olen 110%
    samaa mieltä kanssasi.

    Huvittais tietää mihin lestadiolaisuuden haaraan
    poika/tyttöystävänne kuuluu? On nimittäin 17
    vaihtoehtoa ja niiden kesken vissejä eroja
    käytännöistä.

    Miten muuten koette erilaisen vakaumuksen erot
    suhteessanne? Mitä on pahimmat
    ongelmat/ristiriidat?

    Käsittääkseni esim vanhoillisilla seka-seurustelut
    on perin harvinaisia.

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    Seurustelen esikoislestadiolaisen kanssa. Meillä
    on omat ongelmamme hänen lestadiolaisuuden takia,
    mutta en viitsisi niitä täällä selvittää. Jos
    haluat tietää, niin anna mailiosoitteesi niin
    voin kirjoittaa sinulle.

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    Huvittais tietää mihin lestadiolaisuuden haaraan
    poika/tyttöystävänne kuuluu? On nimittäin 17
    vaihtoehtoa ja niiden kesken vissejä eroja
    käytännöistä.

    Miten muuten koette erilaisen vakaumuksen erot
    suhteessanne? Mitä on pahimmat
    ongelmat/ristiriidat?

    Käsittääkseni esim vanhoillisilla seka-seurustelut
    on perin harvinaisia.

    Oon ite vanhoillis-lestadiolainen,ja luettuani
    ton ensimmäisen(viestin aloittajan) jutun tuli
    mieleen,et ei kyllä tosiaankaan asia ole niin,et
    vaiin kauniimmat ihmiset ois "arvostetumpia"
    meikäläisten keskuudessa.(vai ymmärsinkö väärin
    juutusi?) Eiköhän se ole se persoona ja luonne
    mikä ratkaisee. Vaikka ihminen on kuin kaunis
    ulkoisesti,mutta ei arvosta itseän ja pitää
    itseään huonona,tylsänä..niin myös muut ajattelee
    niin.Vastaavasti vaikka ei niin kaunista
    ulkokuorta ois saanut, mutta on sinut itsensä ja
    muiden kanssa, niin sellaisen ihmisen seurassa
    viihtyy. Ulkokuoreen ja muuhunkaan katsomatta
    yleensä uskovaiset tuntevat yhteyttä toisiinsa.
    Ainahan meissä ihmisissä on niitä,jotka ovat
    rohkeempia ja enemmän äänessä. Ja vielä tosta
    meikkaamisesta...yleensä,jos on halu uskoa..niin
    haluaa myös karttaa sellaisia asioita
    (meikkaaminen,alkoholi,tanssiminen,tv),jotka muut
    uskovaiset on nähny ja kokenu vaaraksi
    uskonelämälle. Ja vielä,minusta ainakin tuntuisi
    kummalliselta jos seuroihin mentäessä vastaan
    kävelisi toinen toistaan laitetumpia ihmisiä.Ei
    me seuroissa ulkonäköämme mennä
    esittelemään...Ulkonäöstään saa toki pitää
    huolta, ja jos iho esim.on aknen peitossa,
    varmasti mukavampi kulkea hieman puuteria
    kasvoilla, mutta ylenmäärin ei varmasti kannata
    omaan ulkonäköön kiinnittä huomiota,sillä ei kait
    se ihmisessä tärkeintä ole...ja saattaisi se
    kaikkein tärkein asia hämärtyä...

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Se että joku asia tuntuu kummalliselta, ei
    tarkoita muuta kuin että on omaksunut jonkun
    tietyn toimintatavan, ja siitä poikkeaminen tuntuu
    kummalliselta.

    Kuin myös itse liikkeeseen kuuluvana myönnän
    havainneeni meidätkin yhtä valikoiviksi ihmisiksi
    kuin muutkin. Että kummasti aina kauniit ja
    rohkeat on keskenään, eikä siinä mitään pahaa.
    Ainahan ihmiset hakeutuu kaltaistensa seuraan.

    ->

    Ihanteiden julistaminen toteutuneiksi ja
    toteuttajien julkistaminen on kyseenalaista
    kahdesta syystä. Ensinnäkin on syytä olla
    kriittinen sen suhteen, onko asia totta.
    Toisekseen, jos onkin, mitä se hyödyttää.
    Kehumalla itteensä aiheuttaa ärsytystä ja antaa
    viholliselle syyn etsiä virhettä.

    Jälleen kerran on turhaa määrittää, mikä
    kenelläkin hämärtää Kristuksen seuraamisen
    merkitystä ja armon janoa. Yhdellä se VOI olla
    itsensä korostaminen ja toisella se voi olla
    tukeutuminen siihen luuloon, että ahtaan ja
    vanhoillisen mielen säilyttäminen on pelastus.

    Äänestä

Lissu ensinnäkin vois pistää sen suuren suunsa
kiinni, koska sulla on niin pieni mieli, että
häpäiset meidät kaikki!

Toisekseen, olen varma, että olet iältäsi alle 20
v ja asut kotona. Yhtä varma olen siitä, että kun
tulet aikuiseksi ja ymmärrät asioiden
suhteellisuuksia, tajuat miten typerää tällasella
palstalla on hehkuttaa "uskovaisten
parempinäköisyydestä" ja saivarrella jostain
korvan reiästä. Sä oot ihan selkeesti siinä
henkisessä vaiheessa, että uskot kaiken mitä isä
ja äiti sanoo. En tarkoita etteikö suurin osa
asioista olisi sen arvoisia, mutta muutettuasi
kotoa ja oman ajattelusi kehittyessä tajuat, ettei
oma isä ja äiti ole aina okeassa.

Sitkeän jankuttamisen ohessa kannattaa oman
ajatuksen kanssa lukea lähdekirjallisuutta eli
Raamattua. Siinäkin voi moni asia avautua niin,
ettei tartte täällä inistä joistain raidoista
päässä.

Muistakaa,että uskovainenkin on vapaa ihminen,
eikä tarkoitettu nipottamaan joka ikisestä pikku
asiasta.

Ja tosta meikkaus/värjäys-asiasta olen joskus
jaksanut vaahdota, siis asian puolesta.

Mun mielestä siisti kaunistautuminen on aivan
kristillistä. Ja kuuluu peräti hyviin tapoihin.
Jos Raamatussa puhutaan itsensä korostamisesta,
niin sitä voi tapahtua vaikkei olisi meikkiä
nähnytkään. Eihän me eletä luonnollisessa Jumalan
meille antamassa hajussakaan!! Eli nää on ihmisten
keksimiä naurettavia rajoja. Jotkut haluaa rajoja,
jotta tuntisi olevansa turvassa. Siksi olen sitä
mieltä, että jos Raamatussa kielletään itsensä
korostaminen, pyritään olemaan korostamatta, mutta
ei määräillä siitä, miten kukin saa kauneuttaan
hoitaa. Kauneuden tunnustaminenhan on aina ollut
hyväksyttävää.

Rajojen vahtiminen on yhtä vaarallista kuin niiden
ylittäminen. "Synti vaanii meitä oikealta ja
vasemmalta"

Näköjään jaksoin vaahdota nytkin. En tosin
entisellä innolla.

ps. Ei järjenkäyttö ole kiellttyä, eikä uskon
vastakohta ole järki vaan epäusko.

Äänestä
  • Asiasta puhuit, mutta ehkä hieman liian
    PONNEKKAASTI...=) hih. Mutta toivottavasti meni
    perille tälle Lissukalle...
    Yksi asia vain tekstissäsi oli hiukan
    tulkinnallinen; nimittäin se, kun vaahtosit tolle
    Lissukka-raukalle että "olet varmaan joku kotona
    asuva alle parikymppinen.." -ei ole TODELLAKAAN
    henkinen kehittyminen siitä kiinni, asuuko vielä
    kotona vai ei. Asuuhan ne ikäloput
    peräkammarinpojatki vielä kotona...=) Ja taidatpa
    asua itekkin, kun asia tuntui olevan sinulle niin
    polttava...!
    Ei muutakuin HYVÄT jatkot ja pidähän linjasi!!

    Ps. EI kannata moralisoida sitä mitä toinen
    kirjoittelee tänne. Sekin on vapautta (vaikkei
    ehkä samassa merkityksessä kuin uskovaisen
    vapaus).

    Äänestä

  • tytteli kirjoitti:

    Asiasta puhuit, mutta ehkä hieman liian

    Missä asiassa liian ponnekkaasti?

    No se Lissun solvaaminen oli tod typerää,
    varsinkin tällaselta, joka on asunut viis vuotta
    pois kotoa. Eikä henkinen kehittyminen ole
    yksittäisestä asiasta kiinni, mutta on turha
    väittää etteikö asioilla ole yhteytensä.

    Peräkammarin pojat ei olekaan mun mielestä mitään
    maailman dynaamisimpia otuksia.

    ps. itse rajoitat kanssa ;)

    Äänestä

  • v-les... kirjoitti:

    enPäs rajoita! lällläläää...(<--päätteleppä
    tuosta asunko kotona vielä,jos sun mielestä
    yhteys tekstin tuottamisen/kotona
    asumisen/henkisen kehittymisen suhteet ovat
    melkeinpä yksiselitteisiä) ;)

    Ps. Nii mitä mun pitäisi rajoittaa.a ?

    Äänestä

enpä kerkiä nyt kommentoimaan, mut kirjotas mulle
sähkö[email protected] jookosta?
Olen myös "meikäläisiä"...

Äänestä

Mä säikähdin siitä, miten nimenomaan
lestadiolaiset kävi kimppuun kun kerroin
meikkauksesta sillä lailla kuin itse sen koen.
Mielestäni näin asia on, ainakin meillä päin.
Joku mainitsi, että saa meikata, mutta seuroihin
ei ole hyvä mennä meikeissä... Eikö se silloin
kolkuttele omaatuntoa jos ei voi seuroihin mennä
samoin kuin kouluun...? Jos epäilee herättävänsä
pahennusta, niin eikö se ole jo hiukan
arveluttavaa? Tämä näin niin kuin ihan
mietittäväksi. Ja sitäkin mietin, että ollaanko
me lestadiolaiset sitten todellakin niin
tekopyhiä, niin kuin nuo väittää. Itse kyllä elän
niin kuin olen täällä kertonut, ja pukeudun aivan
samalla lailla, lähdin sitten kouluun tai ry:lle,
mutta olenko niin sinisilmäinen, etten huomaa,
miten muut eivät toimikaan sillä lailla?
Ilmeisesti. Mutta meidän koulussamme on kyllä
todella paljon uskovaisia, ja heidän käytöksensä
on kyllä aivan samanlaista koulussa ja sen
ulkopuolella. Ajattelinkin nyt, että kun kerran
täällä olen outolintu, niin jätänpä teidät nyt
rauhaan, vaikka se jotenkin väärältä tuntuukin.
Lähden veks. Saatan käydä lukemassa joskus, mutta
en vastaa, koska kerran minua käskettiin pitämään
suuni kiinni. Ne, joita vielä kiinnostaa
keskustella, mailatkaa osoitteeseen
[email protected]

JA tuossahan se tuli ikäkin selväksi niille
kiinnostuneille *ivallinen hymy*

Äänestä
  • lissuparka kokee nyt että hän on saanut liikaa
    vastustusta.
    eri olisi ollut jos hän olisi vastaansanomatta
    toitottaa lestadiuskäskyjä ja sääntöjä ja muuta
    juuri lissun lahkoon kuuluuville.
    ei halastua sanaa olisi tullut vastustusta, ei
    ainakaan netin ulkopuolella kasvot kasvoja päin.
    mutta maailma on lavea lissu, täällä on
    ajattelevia ihmisiä ja heillä on omat itsenäiset
    mielipiteet.
    pelkät ulkoaopitut raamatunkohdat eivät täällä
    oikein pure.
    eivätkä kummalliset sääntöoppaat ilman mitään
    järkeenkäypää logiikkaa.
    luulen kuitenkin että pitemmän päälle sinusta voi
    tulla avarakatseisempi, jos ei aivopesu ole liian
    hyvin tehty.
    olethan sentään keskustellut kauankin kanssamme.
    tiedän hyvin tunteen mikä sinulla on nyt, se on
    juuri sama mikä ei-uskovilla tulee hyvin
    usein "uskovaisten" keskuudessa, ei heitäkään
    siellä arvosteta tai jakseta kuunnella, ei edes
    haluta kuunnella, vieläpä käännetään
    sananmukaisesti "ei -uskoville " selkä ja
    tuomitaan helvettiin.
    on hyvä tietää miltä se tuntuu kun ei olekaan
    toiset koko ajan samaa mieltä.

    Äänestä

  • nyt harmittaa että tuli sanottua niin kovasti.

    Juttele vaan täällä jos haluat.

    tää taitaa olla mulle väärä paikka.

    Äänestä

  • Varmaan sää esiinnyt täällä eri nimimerkillä!
    Tulleeko nyt itku ku kaikki ei ollukkaan sun
    ahasmielisillä linjoillas? Kyllä tää maailma on
    kova paikka Lissu!

    Äänestä

  • Kaikki täällä on sanonu vain oman
    mielipitteensä,niin ei pitäs loukkaantua!Ei
    kaikkien tartte olla sammaa mieltä sun kanssas!!

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    Kaikki täällä on sanonu vain oman
    mielipitteensä,niin ei pitäs loukkaantua!Ei
    kaikkien tartte olla sammaa mieltä sun kanssas!!

    Neuvo 1. Elä heti hermostu kritiikistä.

    Neuvo 2. Suhtaudu itsekin kriittisesti
    kirjoituksiin.

    Neuvo 3. Kirjoita silti mitä ikinä haluat ja
    milloin ikinä haluat.

    Ps. Saat neuvoa myös minua :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tytteli kirjoitti:

Jt!
Olen ite uskovainen, mutta minua painaa eräs
asia. Tai mietityttää.
Tuossa aikasemmin oli puhetta "meidän"
pukeutumisesta/pukeutumattomuudesta ja
meikkaamattomuudesta. Olen itse norm. näköinen
luonnon blondi(yli parikymppinen). Olen jo vuosia
kärsinyt siitä, että VAIN KAUNIIT JA ROHKEAT
menestyvät sosiaalisessa elämässä uskovaisten
keskuudessa, siis iltakylissä ja kaveripiireissä.
VAIN luonnonkauniin puheet ovat merkityksellisiä
ja VAIN luonnonkaunis on oikeasti uskovainen.
Näin ajatellaan. No, vietin puolivuotta noin
parivuotta sitten ulkomailla. Siellä tutustuin
moniin erilaisiin USKOTTOMIIN nuoriin ihmisiin.
MINUT huomattiin ja minua arvostettiin, vaikka en
ollutkaan häikäisevän LUONNONKAUNIS tai ROHKEA
tai saatikka omistanu mitenkään HYVÄÄ YLEISTÄ
LÄPÄNHEITTO-kykyä. Elin TODELLA onnellista aikaa
siellä. Minut siis huomattiin ja minulla oli
jotain merkitystä. Näin tunsin. Pikkuhiljaa
huomasin, että "kyllähän minkäkin osaan
flirttailla poikien kanssa..." ja kaikenlisäksi
se tuntui IHANALTA. enkä tuntenut siinä mitään
väärää tai anteeksipyydeltävää. Hengailin
ulkomaalaisten uskottomien kanssa tosi
läheisestekkin tuntematta minkäänlaisia
omantunnontuskia. ELÄMÄ OLI IHANAA, kunnes
palasin takaisin suomeen ja uskovaisten keskelle.
Olin taas se sama vanha "vähän erikoinen ja
erilainen" tyttö. Masennuin, kun en enää
saanutkaan kaipaamaani huomiota. Päätin tehdä
hieman ratkaisuja LUOPUMATTA kuitenkaan rakkaasta
uskostani: LAITOIN raitoja hiuksiini&aloin
ehostamaan itseäni pienellä määärällä meikkiä. ja
HUPSISTA mikä vaikutus oli----JOPAS alkoi seurani
kiinnostamaan myös uskovaisten seurassa. Minua
alettiin kuuntelemaan ja sanani saivat
merkityksen. Aloin jopa nauttia muiden
uskovaisten nuorten seurassa ja ENNENKAIKKEA
tunsin itseni tarpeelliseksi!!
JOTEN kysymys kuuluu: TEINKÖ mielestänne
väärin, vai olisiko minun pitänyt kenties palata
takaisin ulkomaille vai kuolla masennukseen ja
sosiaalisen elämän tyhjyyteen???

Ps. En näe itseni ehostamisessa tai
meikkaamisessa mitään pahaa---olen rakentanut
oman identiteettini niiden avulla. MUUTEN OLISIN
TÄYDELLISEN NUUPUNUT HARMAAVARPUNEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu