Edullinen pankkitili toiminimiyrittäjälle

Heli321

Perustin toiminimen ja ajattelin avata tmi:lle erillisen tilin niin pysyvät omat ja tmi:n menot/tulot selkeästi erillään. Mitään yritystiliä tuskin tarvitsen joten ajattelin avata ylimääräisen henkilökohtaisen tilin (kuitenkin niin, että kun asiakas maksaa laskunsa, näkyy tilin omistajana toiminimeni eikä omat etu- ja sukunimeni, olen kuullut että se on mahdollista). Kysyisin, että mistä pankista mielestänne saa pankkitilin käyttöön edullisesti ja toki hyvällä palvelullakin on vaikutusta mutta pääasiassa nyt haluaisin pankkitilin mahdollisimman pienin kustannuksin koska tapahtumia tilillä tulee olemaan kuukausittain vain muutamia. Omaan pankkiini olen jo tiedustelun lähettänyt mutta haluan tehdä vertailua ja sitäpaitsi en ole pankkini palveluun tyytyväinen. Tilillä ei tule makaamaan suuria summia rahaa joten sillä ei ole juurikaan merkitystä, millaista korkoa tilillä oleville rahoille maksetaan. Tilin avauskulut, tilinhoitokulut ja laskujen maksukulut tms merkkaavat.

6

685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapiolapankki

      Hei

      Minulla on kaikki pankki ja vakuutuspalvelut tapiolassa. Riittää kun nettipankissa avasin itselleni uuden tilin. Tilin nimen saa muutettua haluamaksi. Ja laskuun kirjoitat vain maksun saajaksi toiminimesi. Ei ole mitään kuukausittaisia maksuja.

    • Tällasta kuulotietoa

      "" näkyy tilin omistajana toiminimeni eikä omat etu- ja sukunimeni, olen ""

      Käsittääkseni tuon näkymiseksi pitää avata juurikin se yritystili eikä henkilötili enää piisaa. Aivan varma en ole, koska en ole nähnyt millaisia tietoja Tiliote siellä laskun maksajan päässä näyttää.

      Velipoika pitelee toiminimeä, ja hänellä on OP:ssä normaalit henkilötilit avattuna. Ensimmäinen tili jota käyttää henk.kohtaisiin asioihin ja toinen jota käyttää pelkästään toiminimensä yritystilinä. Kuukausimaksut ovat hyvin edulliset.

      Pankki otti alkuvuodesta yhteyttä ja ehdotti firman käyttämän tilin muuttamista Yritystiliksi. Joku palvelu tai erittely tms. tulee vain Yritystilin kautta, en muista mikä. Samalla olisi noussut myös tilin kk-maksu aika lailla. Velipoika päätti pitää tilinsä ennallaan.

      Sammosta velimies kolmisen vuotta sitten lähti kun meni sukset ristiin Danske-Bankiin liittymisen myötä tulleiden monien sotkujen vuoksi. Tuolloin kysyi tarjouksia ainakin Nordeasta, ja OP-pankkiin sitten lopulta päätyi. On ollut tyytyväinen toimintaan ja veloituksiin, toki liiketoimintakaan ei mitään maailman suurinta volyymeiltänsä ole.

    • hmmmm....

      Suosittelen myös tapiola pankkia. Toiminimi olet sinä itse, joten voit ihan hyvin vastaanottaa tilisiirtoja toiminimesi nimiin omalle pankkitilillesi.

      Kuitenkin kannattaa harkita tarvitsetko erilaisia yrityksille tarkoitettuja palveluita mitä yritystunnukset toisivat. Hinta ei ole paha Tapiolassa ja heillä ei mm. veloiteta saapuneista tilisiirroista kappaleelta. Näin aluksi riittäisi näköjään ihan tavallinen käyttelytili ja sen jälkeen kun jos tulee tarvetta niin yrityspalvelun voi avata.

    • Aina Tabiola pankkia

      Olikos tämän viestiketju aloitettu sillä tarkoituksella että pari "vastaajaa" voisi sitten kehua ja mainostaa Tapiola-pankkia vai?

      Okei, minäkin kannan korteni kekoon sitten:
      "Tapiola pankki on hyvä pankki, ja edullinen. Yrittäjänä käytän aina Tapiola pankkia, koska Tapiola pankki on yrittäjälle ystävällinen pankki."

    • Heli321

      Aika pitkälle vedettyjä johtopäätöksiä, kun vastauksia on vain kolme ja niistäkin yksi viittasi OP-pankkiin (tarjous oli kysytty myös Nordeasta, mutta siihen ei päädytty). Jos on antipatioita Nordeaa kohtaan niin kannattaa valittaa suoraan Nordealle tai vasta silloin kun on oikeasti siihen syytä.

    • oy:ksi?

      Minulla on toiminimen tili ihan omalla nimelläni henkilötilinä.

      Haluaisin vaihtaa osakeyhtiöön ja mietinkin juuri, että mistä saa yritystilin edullisimmin. Onko kokemuksia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      86
      2483
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1321
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      101
      750
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe