Michaelin opetusta:

Sielu entiteettiin kuuluu noin 1000 yksilöä:
Todisteena tästä Jeesuksen aikoihin noin 100- 1000 vauvan surmaaminen, jotta he voisivat yhdistyä yhteen Messiaaseen - Kristukseen...

Michaelin käsikirja opettaa, että vavallisesti YKSI sielu-entiteetti, ENKELI-sieluperhe kostuu noin 1000 yksilöstä... Jeesuksen tapauksessa koko hänen sukupolvensa MURHATTIIN, ja näin syntyi ÄÄRETÖN SIELU, sielu, jolla oli 1. taivaasta tapettuja heniköitä käytössään tuhatmäärin... Myös vanhemmilla sieluilla on tuollaisia ylempien taivaan asukkeja tukenaan, varsinkin jos hän kykenee monikerroksiseseen ajatteluun....

Myöskin SUOMESSA tällaista tapahtui, sotia seuranneiden sukupolvien seurauksena. Tavallisempaa on, että yksi sielu elämänsä jälkeen jakaantuu kahtia tai useammaksi, silloin kun ISÄ ja ÄITI ovat kestäneet luoda itselleen lapsia. ISÄ ITSE joutuu valitsemaan usein melko kaidan ja viheliäisen tien, lavean tien kulkijat eivät saa OMAA lasta, vaan jos saavat, on se todellisuudessa erisieluentitteettiä, koska LAVEAN tien isyys ei jätä lapsilleen mitään, ja sellaiset mehentyvät....

Sieluja on ollut kaikkia kehitystasoja, kierrosaan maapallon ilmasta, kivestä, vedestä ja tulesta, alkeellisiksi muutamasoluisiksi, eläimiksi, ja lopulta ihmiseksi. Ja ihmisenä SIELU voi kokea monta elämää, ehkä tuhatkin! LAVEA tie hokuttaa kokeilemaan MONTAA elämää eläessään, ja siksi sellaisella on vähemmän inkarnaatioita. Lavea tie on TOISAALTA myös ykslöllisempää, onhan niitä MONTA, jotka sen valitsevat, ja he tulevat elämänsä OSAAMISTENSA puolesta hyvin heikoiksi, tietävät MONESTA asiasta hieman mutta ei missään asiassa ole mestareita....

Ihmisielujen tapauksessa MICHAEL kertoo niitä olevan vastasyntynyt, lapsi, nuori, kypsä ja vanha, ja sitten tulee monta elämää kokevat: Transendenttinen ja ÄÄRETÖN sielu.... Suomen väitetään olevan keskimäärin KYPSÄN sielun loppuvaiheessaa, joskin vamaan muitakin sieluja ilmenee... Lapsuudessa jokaisella on paljon kokemuksia noista aikaisemmista kierroistaan....
Kolmas taivas, KARMAN kausaalinen, substantiivisia suhdelukuja kaikesta etsivä Taivas määrittää kuoleman jälkeen jokaisen jatkopaikan, ja myös sen tarvitseeko hänen enää syntyä alimman, 1. taivaan - fysikaalisen maailman alaisuuteen ollenkaan, vaikkei heti syntyiskään, Tao vaatii jokaista kuitenkin kehittymään ja näin inkaraantioita tapahtuu joillakin todella korkeillakin sielutyypeillä.... (Taivaita on 10 kpl, voitte fyysisessä kehossannekin ollessanne olla henkisesti jossakin ylemmässä taivaassa läsnä, ette tietenkään kokonaan, koska fyysisesti olette 1. taivaan asukkeja.)

Miksi luulette lännen uskonnon olevan oikeaa, kun se lavella tiellä haluaa hukuttaa loput inkarnaationsa, ja elää vain YHDEN elämän... Idässä on PELASTUS Helvetin tulen tuhoilta lavean tien kulkemisesta, ja juurikin siellä idän oikeassa osassa, jossa uskotaan inkarnaatioihin.... Ei Intian pienet sielut ole huonompia, he ovat lapsia tai nuoria, ja vaikka ovat vielä kastilaitoksen alaisuudessa kaikkein törkeimmän ja skitsofreenisimman henkisen väkivallan uhreja.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

A_KAR kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu