Talousviisaat: Suomi maksaa EU:n velkakriisin kustannuksia vielä vuosia
julkaistu tänään klo 09:37, päivitetty tänään klo 12:34
Euroopan velkakriisissä ei näy valoa tunnelin päässä. Suomalaisten verovaroilla tuetaan vielä vuosia EU:n kriisimaita ja -pankkeja. Näin arvioivat kyselyssä suomalaiset professorit ja tutkimuspäälliköt YLE Radio 1:n Ykkösaamussa torstaina.
Radion ajankohtaistoimitus haastatteli seitsemää asiantuntijaa: Tampereen yliopiston Jean Monnet -professoria Pami Aaltoa, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtajaa Pasi Holmia, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajaa Seija Ilmakunnasta, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Aki Kangasharjua, Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professoria Vesa Kanniaista, Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professoria Heikki Patomäkeä ja valtio-opin emeritusprofessoria Kyösti Pekosta.
Asiantuntijoiden mukaan Suomen verovaroilla tuetaan EU:n kriisimaita tai -pankkeja vielä vuosia.
Pasi Holm sanoo, että kriisi jatkuu episodista toiseen ainakin seuraavat 12 kuukautta. Aki Kangasharjun mielestä Kreikan ja mahdollisten muiden kriisimaiden velat on järjestelty uudelleen ja markkinat uskovat maiden selviytyvän lopuista veloistaan vuosina 2013 - 2015.
- On varsin todennäköistä, että on kehittymässä sellainen Euroopan unionin kriisi, joka voi johtaa EU:n osittaiseen hajaantumiseen tai perustavaan muuttumiseen, Heikki Patomäki arvioi.
- Nykyään ei tarvita sokkia isossa osassa bruttokansantuotteen tuottajia, kun koko globaali finanssijärjestelmä kriisiytyy, Pami Aalto sanoi.
EU-tuista hyötyvät ensin pankit, sijoittajat ja eläkesäätiöt
Suomi on sitoutunut EU:n jäsenmaana Kreikan, Portugalin ja Irlannin taloudelliseen tukemiseen. Radion ajankohtaistoimitus kysyi, ketkä hyötyvät tehdyistä EU:n tukipäätöksistä eniten ja keille päätökset puolestaan ovat haitallisia.
- Ensin hyötyvät isot tuettujen maiden lainoittajapankit ja niiden pankkijärjestelmät. Seuraavaksi hyötyvät tuettujen maiden pankkijärjestelmien käyttäjät tuetuissa maissa. Myös EU-maat ja globaalitalous hyötyvät, Aalto kertoi.
- Tukipäätöksistä hyötyvät sijoittajat ja osakkeenomistajat, jotka ovat ajoissa päässeet irtaantumaan saatavistaan, kommentoi Vesa Kanniainen.
Kanniaisen mukaan hyötyjiä ovat myös amerikkalaisista eläkesäätiöistä ne, jotka ovat sijoittaneet velkapapereihin ja saaneet ainakin osan sijoituksistaan pois.
- Maista Britannia on vapaamatkustanut ja hyötynyt tukipaketista. Tilapäisesti tuesta hyötyvät Saksan, Ranskan, Britannian ja Espanjan veronmaksajat, joiden vastuuta omien pankkiensa pelastamisesta lykätään ennen todennäköistä velkasaneerausta.
Hyötyvätkö lopulta oikeat tahot?
Aki Kangasharjun mielestä on vielä epävarmaa, kohdentuvatko hyödyt oikein:
- Hyötyjien joukko selviää vasta sitten, kun kriisi on ohi. Tällä hetkellä voidaan vain arvailla, ovatko lopulliset hyötyjät ne, joita EU pyrkii hyödyttämään.
EU:n järjestelyillä pyritään Kangasharjun mukaan hyödyttämään yksityisiä pankkeja, Euroopan keskuspankkia, kansallisia keskuspankkeja, koko eurojärjestelmää ja sitä kautta EU-alueen veronmaksajia.
- Eniten hyötyvät tukea saavat maat, niiden kansalaiset ja yritykset. Toiseksi hyötyvät kriisimaita ja niiden yrityksiä rahoittaneet tahot. Kolmansia hyötyjiä ovat pienet avotaloudet, jotka ovat riippuvaisia viennistä, Pasi Holm puolestaan arveli.
Häviäjiä ovat veronmaksajat ja kriisivaltioiden kansalaiset
Kangasharju arvioi, että häviäjien osa jää kriisimaiden kansalaisille.
- Lyhyellä aikavälillä häviäjiä ovat myös terveiden maiden veronmaksajat ja julkiset taloudet. Jos tukijärjestelmä on väärää politiikkaa, häviäjiä ovat euro ja EU, Kangasharju lisäsi.
- Häviäjiä ovat tukimaiden veronmaksajat. Myös suomalaiset häviävät, mikäli lainapääomia ei saada takaisin. Tämä näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, sanoi Vesa Kanniainen.
Seija Ilmakunnaksen mielestä kysymys on pitkälti siitä, miten mahdolliset luottotappiot hoidetaan:
- Mikä osuus tulee laajalle veronmaksajajoukolle tukea antaneissa maissa ja mikä osuus luottoja myöntäneille pankeille? Joka tapauksessa suurimpia häviäjiä ovat kriisivaltioiden kansalaiset
KUKA LASKUN MAKSAA ?
TAHVEROT
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793