Maa on pyöreä

Oikarisille ja muille pelleilijöille tiedoksi,
että jo antiikin kreikkalaiset oivalsivat maan
pallonmuotoisuuden niinkin yksinkertaisella
kokeella, kuin tarkkailemalla kuunpimennysten
aikana kuun yli kulkevan maan varjon reunaa.

Se on nimittäin AINA ympyrän kaaren muotoinen
eikä ellipsi, kuten se useimmassa tapauksessa
olisi, jos maa olisi pyöreä levy, kuten Oikarinen
väittää.

MOT

K.T.S.
7374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja Babylonialaiset laskivat yksinkertaisen
matemaattisen kokeen avulla maan ympärysmitan
PYSTYSUUNNASSA jo pari tuhatta vuotta sitten, eli
pallon muotoisesta kappaleesta. Tarkkailemalla
auringon säteiden kulmia suhteessa kahteen
kaupunkiinsa.

Mutta pitäkää mielessä tuo kuunpimennys, sitä ei
media voi huijata, jokainen sen voi todeta.

Äänestä
  • Oikarisella oli oma tehtävänsä ja oli toisaalta
    mielenkiintoista anlysoida erilaisia repliikkejä!

    Ehkä kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan tutkija
    Oikarisen olettamalla tavalla?

    Äänestä

Olen sitä mieltä,että tämän palstan paras kirjoit-
taja oh ehdottomasti nimimerkki K.T.S.Hänen
vastauksensa ja kirjoituksensa ovat aina
asiallisia ja hyvi perusteltuja.Lisäksi hänen
tietomääränsä on erinomainen,eikä hän vastaile
turhiin kiistoihin.Enemmän hänen
kaltaisiaan.Kiitos.

Äänestä
  • taas alettiin jakamaan arvosanoja.
    se ettei joku osallistu riitoihin ei minun
    mielestäni tarvitse osoitta jotain paremmuutta.
    täytyyhän pystyä myös riidoissa oma mielipide
    tuomaan julki.
    maailmahan näyttää siltä miltä se näyttää juuri
    siksi että viisaat ovat hiljaa ja tyhmät ovat
    niin varmoja asioistaan.

    tuntuu siltä että moni täällä olijoista on
    aivopesty arvosana-ajatteluun.

    on mukava jos kiitetään hyvästä käytöksestä tai
    kirjoituksesta, mutta jätetään arvosanat pois.

    muuten en ikinä tulisi tänne kerjäämään vain
    käytöspisteitä!

    Äänestä

  • ja vielä, kuten hän itse kertoi otsikon alla
    Seksuaalisuus ja uskonto, hän on nelikymppinen
    poikamies, joka säästä itsensä avioliittoon, ja
    kaiken parasta, hänen omin sanoin:

    > Harrastan monipuolista urheilua ja vartaloni on
    hoikka, äärimmäisen jäntevä ja lihaksikas.
    Kunnossani ei ole mitään vikaa. Se on täyttä
    valurautaa.

    Ah, kukakohan onnellinen neitsyt saakaan viedä
    hänen poikuuteensa?

    Kaiken lisäksi hän on ÄLYKÄS, kuten tästä
    keskustelunavauksesta hyvin huomaa. Hän ei
    todella usko mihinkään pannukakkuteoriaan!!

    Äänestä

Kiitosta vaan pellen viitasta. Pelle Pelotonhan
oli muistakseni eräs arvostettu keksijä... mutta
asiaan.

Antiikin kreikkalaisten testeistä en tiedä, mutta
kuvailemasi "ilmiö" on selitettävissä niinkin
yksinkertaisella FAKTALLA kuin valon
taittumisella. Lisätietoa sen vaikutuksesta
kuvailemaasi ilmiöön saat piakkoin valmistuvasta
väitöskirjastani. Kuten jo eräässä aiemmassa
viestissäni kerroin, EN aio koko väitöskirjaani
tälle palstalle ladata, vaikka te evofriikit
kuinka ulvoisitte. Hyvää kannattaa odottaa....

Silti ystävyydellä vähäistä veljeäni oikaisten:
MOT (Markku Oikarinen Tietää)

Äänestä
  • Kerro joku perusasia herättämästäsi keskustelusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


K.T.S. kirjoitti:

Oikarisille ja muille pelleilijöille tiedoksi,
että jo antiikin kreikkalaiset oivalsivat maan
pallonmuotoisuuden niinkin yksinkertaisella
kokeella, kuin tarkkailemalla kuunpimennysten
aikana kuun yli kulkevan maan varjon reunaa.

Se on nimittäin AINA ympyrän kaaren muotoinen
eikä ellipsi, kuten se useimmassa tapauksessa
olisi, jos maa olisi pyöreä levy, kuten Oikarinen
väittää.

MOT

K.T.S.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu