"Huoli Kreikan epävarmasta tilanteesta on jälleen saanut sijoittajat pelkäämään velkakriisin leviämistä Espanjaan, kertoo Financial Times.
Espanjan valtion velkakirjojen korot nousivat torstaina korkeimmalle tasolleen 11 vuoteen. Korot ovat sitä korkeammat mitä enemmän valtion maksukykyä epäillään, joten nousu kertoo sijoittajien epävarmuuden lisääntymisestä.
Espanjan kymmenvuotisten lainojen korko hyppäsi nyt 5,74 prosenttiin. Viimeksi ne ovat olleet näin korkealla tasolla vuonna 2000.
FT:n mukaan huolestumisen on aiheuttanut epävarmuus siitä, milloin sekasortoinen Kreikka saa uutta hätälainaa. Lisäksi sijoittajat epäilevät, että Espanjan aluehallintojen budjetit kätkevät sisäänsä niin sanottua ”piilotettua velkaa”, joka ei näy valtion talousraporteissa.
Kreikan tavoin myös Espanjassa kansalaiset vastustavat voimakkaasti hallituksen säästötoimia. Keskiviikkona Katalonian aluehallinnon poliitikot joutuivat kulkemaan paikalliseen parlamenttitaloon helikopterilla, koska mielenosoittajat yrittivät estää näiden pääsyn sisälle."
http://www.uusisuomi.fi/raha/113194-nyt-huojuu-espanja-–-pelko-”piilotetusta-velasta”
Nyt huojuu Espanja - maalla on "piilotettua velkaa"
20
243
Vastaukset
- 9+13
Espanja - juhlan loppu
"Espanjan valtionvelka on viime vuodet kasvanut nopeammin kuin yhdessäkään muussa EU-maassa, ja yksityinen velka on myös huolestuttavan korkea, sanoo Emilio Ontiveros, yksi Espanjan tunnetuimmista ekonomisteista. Espanjan muutaman vuoden takainen talousihme maksettiin kokonaan velkarahalla. Ja Espanjan on hyvin vaikea saada velkaantumistaan kuriin niin kauan, kuin velkarahalla pitää maksaa Euroopan korkeimman työttömyyden kustannukset.
Espanjan juhla on jo loppunut. Maksavatko espanjalaiset itse myös laskun - vai tuleeko lasku vielä koko Euroopan maksettavaksi?":
- Osa 1. :
http://www.youtube.com/watch?v=F6QJTu55IEU
- Osa 2. :
http://www.youtube.com/watch?v=2CFfh7kgUIY&feature=related
- Osa 3. :
http://www.youtube.com/watch?v=CkYp-gllPzQ&feature=related - iso d
niin kauan, kun laittomat siirtotyöläiset tekevät työt halvalla, ei espanjan työttömyys tule laskemaan. kannattaisi suomalaisten moku-kiimaisten hyysäreiden käydä espanjassa kysymässä paikallisilta, mitä mieltä nämä ovat maahan tunkevista mutumboista ja äh-dullaheista. saattaa siinä suomalaiset rassistit jäädä hopealle...
- funtsikaa sitä..
äijähän puhuu asiaa, joku aika sitten, siis hieman pidempi aika sitten tuli dokumentti espanjan tomaatti- ja banaaniviljelmille tulevista siirtotyöläisistä..
heidäni piti työskennellä 5 vuotta saadakseen kansalaisuuden, sen tämä "duunari" oli valmis tekemään hymyissä suin, jonka jälkeen kertoi siittävänsä lapsia sen neljäsosatusinan, että tulee hilloa tilille..
et silleen, ei tää mitään rasismia ole, jokin hyvinkin jännä tässä systeemissä mättää.. Jos ette hyväksy tapaa, jolla espanjalaiset kohtelevat afrikkalaisia työntekijöitä vihannesviljelmillä, niin lopettakaa espanjalaisten vihanneksien ja hedelmien kuluttaminen. Eiköhän jokainen pohjoisen kuluttaja ole epäsuorasti syyllinen tilanteeseen alalla Espanjassa. Halvalla ei tuoteta vihanneksi eikä hedelmiä muuten kuin minimoimalla kuluja. Syntyperäiset espanjalaiset eivät hakeudu vihannes- eivätkä hedelmäviljelmille, koska homma raskasta, likaista ja huonosti palkattua. Mistä on Suomeen onkaan tuotettu eri marjojen poimijoita? Hakeutuvatko alkuperäiset suomalaiset mielellään raskaisiin ja/tai likaisiiin töihin? Hyvin harvat. Monet suomalasiet ovat mieluummin työttömänä tai sosiaaliavun varassa.
Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana on luotu joustava hyvinvointivaltio, joka ei enää edellytäkään, että asukkaat edes yrittäisivät selvitä itse elämänsä läpi. On luoto riippuvuus valtiosta ja poliittisista päättäjistä. Tämä eurooppalainen hyvinvointivaltio on tulossa tiensä päähän. Konsepti tarvitsee uudistusta.
Espanja ei monoliittinen maa, vaan muodostunut 17 autonomisesta yhteisöstä, jolla on jokaisella oma parlamenttinsa ja ministeriönsä. Miettikääpä, mitkä hallinnoliset kustannukset tästä seuraavat? Mielettömät. Ongelma ei siten ole pelkästään velka, vaan julkisen sektorin suuret kulut. On totta, että Espanjasta voi löytyä julkisen sektorin velkaa, jota ei varsinaisesti ole piilotettu, vaan jota ei ole laskettu mukaan valtion ja kuntasektorin velkavastuisiin. Tällaisia tapauksia ovat julkisen sektorin ja yksityisten yritysten yhteisyritykset, joissa julkisen sektorin osuus on enemmän kuin puolet pääomasta.
- öööörfffff
No problem, Jykä lainaa
http://niuva.jhlyhdistys.fi/@Bin/119951/sekoomus.jpg- Jyrki Luottavainen
Heh, aikas nätti kuva Jyrki boystä.
Tähtiäkin loistaa ympärillä melkeen enemmän kuin EU:n lipussa. Mutta kaikkein kirkkaimmin loistaa lapsenuskoinen, Luottavainen Jyrki itte.
- poxix
Dominoefekti käynnistetty. Loppua ei näköpiirissä.
- rosvoroope##
Italialla on vielä enempi paskaa housuissa mutta Silviolla on miljardeja lakkarissa.
- Perskuta..
Sekin on hyvä muistaa, ettei ole yhtään velatonta EU valtiota, kaikilla velkaa. Aivan hullua touhua, mutta velkaa otetaan paljolti keinottelijoiden vuoksi.
Tilanne käy edelleen hullummaksi kun sijoittaja rosvokapitalistit saavat haltuunsa valtaosan ruokabisneksistä, maataloustuotantoineen ja maailmanlaajuisesti.
Taputtavat jo ahnaita karvaisia kätösiään, ihminen kun tulee huonosti toimeen ilman ruuantynkää, niin siinä on makea voiton paikka tappisilmille!!!
Tämä pirullinen kehitys on jo nostanut ruoan hintaa ja kahvillakin keinoteltu jo kauan aikaa.
Pieni, mutta alati vaurastuva rahaeliitti saa valtavasti pahaa aikaan!
- dollar boy
EU tulee kaatumaan ja se tuntuu hyvältä
- bye bye
Jos Euro kaatuu, menee Dollari mukana 100% varmasti ja päinvastoin. Globaalitalous.
- Velkaorjuus
Jos se ei kaadu, meistä kaikista tulee lopulta suurkapitalistien palkkaorjia.
- maailma muuttuu Esko
kaatuu kaatuu ja hyvinkin pian, ihan omaan mahottomuuteensa, kaikki elää naapurin lompakon päällä joka onkin täynnä leikkirahaa..hahaaa..jokaisen talon takapihalle nyt kaksi kanaa, sika, lammas, lehmä jne. perunamaa muutama rivi..omavaraistalous palaa, ei tarvitse ostaa huippukalliita makeismömmöjä tahi röökiä, viinin voi keittää omista marjoista..työssäkään ei tartte käydä ,niin ei kulu bensaa, tai sitten duunipaikka on fillarimatkan päässä..
- Gudu Gudu
Jokainen valtio joka perustuu fiktiiviseen rahaan kaatuu lähi kuukausina.
Keinotekoisella on taipumus hajota ajan kanssa.
Maailmalla on alkanut vallankumous, joka etenee kuin lumipallo.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=PS91BaRaqZw#at=137
Pidelkää hatustanne kiinni, kun alkaa Suomessakin tuulemaan. - :DDDDDDDDDDD
Etelässä kierretään veroja niin paljon,että turha sinne on lainata rahaa:DDDDDDDDDDD
- mitä euron tilalle
Mitenköhän paljon Suomella on piilotettua velkaa ja sitovia takuusitoumuksia.
Kiviniemellä oli kovin vaikeaa niistä kertoa ennen vaaleja.
Tosiasia on kuitenkin että oleilemme kokoomuksen tyhjästä nyhjäsemässä onnelassa. On näet helpompi kuristaa kun kansa erehtyy. - raakkuna1
Tämä huoli Kreikan velkatilanteesta on nyt konkretisoitunut tasolle jossa korkoprosenttikin alkaa entistä enemmän tekemään velan maksun vaikeammaksi. Joop. Se on menoa nyt, arvioi jokainen tilintarkistaja.
Kreikan nykyinen sukupolvi on tottunut elintasoonsa, eikä suostu valtion säännöstelyyn. Tilannetta kuvaa hyvin nykyiset mielenosoitukset. Papandreu on todella "Papa" on Isä, "Dreu" on osoittaa. Mutta onnistuuko hän toimissaan kansalaisten kasvattamiseksi, niin sopii epäillä. Ja tottavie espanjassa samanlainen tilanne, kansakunta ei ole oppinut tiukan budjetin elämistä. - vastuunkantaja
Mitä tuohon kreikkalaisten ja espanjalaisten kapinointiin säästöjä vastaan tulee niin eihän nyt kukaan hullu luovu saavutetuista eduistaan noin vain jonkun neropatin päättämänä paitsi tietysti suomessa. Täällä luovutaan omista saavutetuista eduista millään lailla kapinoimatta ja päättäjät vielä vaativat uhrautumista näiden "siesta" maidenkin puolesta.
Täytyy kyllä ihmetellä suomalaisten pinnan venyvyyttä. Olisi hauska tietää missä katkeamispiste sijaitsee? Tuskin sitä edes on. On tainnut politiikka sotkea tavallisen kadunmiehen ja naisen rationaalisen ajattelun kokonaan. - Kataisen elättäjä
Suomalaiset ovat kuin juutalaisia jotka menivät vapaaehtoisesti kaasukammioihin. Missä tahansa muussa maassa olisi Kkatainen tapettu jo ajat sitten.
- lampaita olemme
Kyllä lampaita olemme, ei muuta voi sanoa, kun päivän nettoansio työstä käteen jäävä euro on sama kuin kahvipaketin.suu auki kansa vaan sivusta katsoo kun giljotiini lähestyy ja Katainen pyöveli virnuilee vierestä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933631Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292383Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422039Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34891- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30810Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61785Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5765- 40697
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686