PERKELE JA SAATANA ON:

PERKELE ON MURHAAJA VALEHTELIJA VAILLA TOTUUTTA
JA HIMOJEN TAKANA:
Joh.8:44. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne
himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut
murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy,
koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu
valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on
valhettelija ja sen isä.
PERKELE VIHAA IHMISTÄ:
Ilm.12:12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te,
jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä
perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen
suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on
vähän aikaa!"

DEMONIHENKIÄ:
A.p.t.19:16. Ja se mies, jossa paha henki oli,
karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen
toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he
alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä
huoneesta.
SAATANA VARASTAA SANAN VALHEILLAAN:
Mark.4:15. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne,
joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat,
niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin
kylvetyn sanan.
PAHA ON SAATANA:
Matt.13:19. Kun joku kuulee valtakunnan sanan
eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen,
mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se,
mikä kylvettiin tien oheen.
SAATANA VOI VAIKUTTAA AJATUKSIIN:
Mark.8:33. Mutta hän kääntyi, katsoi
opetuslapsiinsa ja nuhteli Pietaria sanoen: "Mene
pois minun edestäni, saatana, sillä sinä et
ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä
on ihmisten."
SAATANA SAIRASTUTTAA:
Luuk.13:16. Ja tätä naista, joka on Aabrahamin
tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna,
katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi
pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"

SAATANA VOI MENNÄ IHMISEEN JA IHMINEN TOIMII SEN
JÄLKEEN SAATANAN KÄSKYSTÄ:
Luuk.22: 3. Niin saatana meni Juudaaseen, jota
kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä
kahdestatoista.
Joh.13:27. Ja silloin, sen palan jälkeen, meni
häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä
teet, se tee pian."
SAATANA TAVOITTELEE IHMISTÄ:
Luuk.22:31. Simon, Simon, katso, saatana on
tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä
niinkuin nisuja;
SAATANA PETTÄÄ:
A.p.t.5:3. Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi
on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että
koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan
maatilan hinnasta?
SAATANA KIUSAA HIMOILLA:
1.Kor.7:5. Älkää vetäytykö pois toisistanne,
paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin
ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja
sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä
kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
SAATANA HALUAA VOITTAA MEIDÄT:
2.Kor.2:11. ettei saatana pääsisi meistä
voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille
tuntemattomat.
SAATANA PETTÄÄ TEKEYTYMÄLLÄ HYVÄKSI:
2.Kor.11: 14. Eikä ihme; sillä itse saatana
tekeytyy valkeuden enkeliksi.
SAATANA ESTÄÄ SAAMASTA VASTAUKSIA:
1.Tes.2:18. Sentähden olemme tahtoneet tulla
teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en
vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on
meidät estänyt.
SAATANA TAPPAA IHMISTEN KAUTTA SAATUAAN NE
VALTAANSA:
Ilm.2:13. Minä tiedän, missä sinä asut: siellä,
missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät
minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun
uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun
todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän
luonanne, siellä, missä saatana asuu.
SAATANA SIDOTAAN TUHANNEKSI VUODEKSI LOPUSSA:
Ilm.20:2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen
vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja
sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
JA PÄÄSTETÄÄN:
Ilm.20:7. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun
kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä
kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia,
kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin
meren hiekka.
9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja
piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun
kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja
kuluttaa heidät.
PERKELE SAA LOPULLISEN TUOMION:
Ilm.20:10. Ja perkele, heidän villitsijänsä,
heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös
peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan
yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
SAATANA HALUAA VIEDÄ SINUT HELVETTIIN IKUISEEN
KIDUTUKSEEN KOSKA TIETÄÄ ITSEKIN JOUTUVANSA SINNE.
JA SE VIHAA IHMISTÄ KOSKA IHMINEN ON LUOTU
JUMALAN KUVAKSI JA SAATANA VIHAA JUMALAA.
23798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Näinhän se on.. mut toivottavasti kaikki muistaa
sen asian toisenkin puolen. JEESUS ON JO
VOITTANUT SAATANAN! Ja sehän se kaiken pointti
on...

Äänestä

reipas päivänavaus.

tavallisesti kylläkin aamuhartaustuokiot ovat
paljon rentouttavampia ja saavat ihmisen
rauhalliseksi.
no tässä nyt setä ei yrittänytkään.

tuntuu että hän on ollut koko yön pirun
riivaamana.

huh!

Äänestä
  • hullunkiilto

    Puhun totuutta ja asiaa.
    Millä puolella olet?
    Matt.6:23. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin
    koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka
    sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan
    pimeys!

    Joh.13:35. Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän
    aikaa valkeus on teidän keskuudessanne.
    Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on,
    ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä
    vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee.
    36. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa
    valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte."

    Joh.1:4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten
    valkeus.
    5. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei
    sitä käsittänyt.
    6. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli
    Johannes.
    7. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa
    valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen
    kauttansa.
    8. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli
    valkeudesta todistamaan.
    9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen
    ihmisen, oli tulossa maailmaan.
    10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen
    kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä
    tuntenut.
    11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät
    ottaneet häntä vastaan.
    12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
    hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille,
    jotka uskovat hänen nimeensä,
    13. jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan
    tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
    14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän
    keskellämme, ja me katselimme hänen
    kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin
    ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä
    armoa ja totuutta.
    JEESUS ON VALKEUS:
    Joh.8:12. Niin Jeesus taas puhui heille
    sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua
    seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on
    oleva elämän valkeus."
    VÄÄRÄN VALITSIJAT OVAT TÄLLAISIA:
    Joh.3:19. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on
    tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä
    enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa
    olivat pahat.
    20. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa
    valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen
    tekojansa nuhdeltaisi.
    21. Mutta joka totuuden tekee, se tulee
    valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki,
    sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    hullunkiilto

    no joo.
    vähän mukavampi kuunnella hieman valosampaa.
    olihan se jo oikeaan suuntaan.

    mutta kerropa nyt kaikki vielä omin sanoin.

    Äänestä

  • kiiltokuva kirjoitti:

    no joo.
    vähän mukavampi kuunnella hieman valosampaa.
    olihan se jo oikeaan suuntaan.

    mutta kerropa nyt kaikki vielä omin sanoin.

    Lopeta tuo "omin sanoin"-jutun käyttö jos haluat
    tähdätä tasavertaiseen keskusteluun.

    Uskovienhan mielestä kaikki ateistien ja
    uskottomien jutut ovat Saatanan viettelystä
    ihmiselle, eivätkä ihmisen omia sanoja tai
    keksintöjä. Eli kauniisti kärjistäen,
    uskovaisethan voisivat kuittailla kaikki
    uskottomien vastalauseet sanomalla vain "kiva-
    kiva, kerroppa nyt sama omin sanoin", eivätkä
    ateisteilla olisi yleisiin keskustelusääntöihin
    sopivaa vastausta. Joten, käänny Jeesuksen
    puoleen ja tee parannus, niin keskustelukin olisi
    todellisesti tasapuolista ja kuuntelukin olisi
    kuuntelua eikä vain toisen hiljaisuutta.

    Äänestä

  • Hevoinen kirjoitti:

    älä sinä taas rupea määräileen.

    Äänestä

Puheesi oli asiaa, mutta mielessäni oli pelko
että ei kai tämä vain johda taasen
siihen "saatanasta kaikki sairaudet, jobista
paavalin kuolemaan jne". Olet nyt saarnannut
Jumalan siunauksista ja Saatanasta, ehkä nyt
tärkeimmän asian olisi aika astua esiin: itse
Jeesus ja itse Jumala. (Ja aina Jeesuksesta
puhuttaessa ihmisen tärkein asia, Jeesuksen
lunastus).

Jos näistä puhut yhtä voimallisia sanoja käyttäen
kuten aikaisemmissa menestysteologia ja muissa
jutuissasi, olet arvostukseni ansainnut.

Äänestä
  • ei se siihen pysty tuollanen rääpäle

    Äänestä

..siis lukenut vähän raamattua. tuli jo selväksi.
se löytyy nykyisin netistäkin, joten ei sitä ihan
oikeasti tarvitse tänne kirjoittaa. saat vielä
jännetuppitulehduksen..

onko sekin saatanasta?

en ymmärrä miksi kopioida valmista tekstiä tänne?

Äänestä
  • Piikki

    Esimerkiksi jos et tee parannusta niin, nyt
    lainaan sanan totuutta sinulle esimerkiksi:
    Heb.4:7. .. "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen
    äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
    Hänen äänensä oli kauttani sanottu tee parannus.
    Ymmärrätkö?
    Jumala puhuu uudestisyntyneen ihmisen kautta
    suoraan tai lainaten Sanaansa.
    Apostolien teot jatkuvat meidän kautta.

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    Piikki

    pyytää häntä puhumaan suoraan? se voisi olla
    tehokkaampaa kuin copypaste kirjasta.

    paatunut. en minä ole paatunut.

    miten saan sinusta sen käsityksen, että olet
    aikalailla itseäsi täynnä? komento ja käsky tulee
    _sinun_ kauttasi ja kun _sinä_ käsket, on
    toteltava. hmm..

    Äänestä

  • piikki kirjoitti:

    Piiki se oli esimerkki enkä kohdistanut sitä
    sinuun, vaan valaisin sanan käyttöäni
    teksteissäni että ymmärtäisit sen .
    Mutta unohda koko asia

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    Piiki se oli esimerkki enkä kohdistanut sitä
    sinuun, vaan valaisin sanan käyttöäni
    teksteissäni että ymmärtäisit sen .
    Mutta unohda koko asia

    iahn selvästi sä kukko pöyhkeilet ja kerjäät
    nenuun.

    Äänestä

  • alkaa v-taa kirjoitti:

    iahn selvästi sä kukko pöyhkeilet ja kerjäät
    nenuun.

    Alkaav-taa

    Niinhän se on, joka elää lihan kautta niin se
    loukkaanttuu kun saatanan paljastaa koska liha on
    liittoutunut saatanan kanssa.
    Tekisikö mieli ihan tappaa?
    Jos tekee niin oot päässyt samaan sarjaan kuin
    Jeesuksen tappajat.

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    Alkaav-taa

    Niinhän se on, joka elää lihan kautta niin se
    loukkaanttuu kun saatanan paljastaa koska liha on
    liittoutunut saatanan kanssa.
    Tekisikö mieli ihan tappaa?
    Jos tekee niin oot päässyt samaan sarjaan kuin
    Jeesuksen tappajat.

    no tuohon tappajasarjaan pääsemiseksi ei paljoa
    tarvita kun sinua solvauksi ja ilkeyksiä ja
    tappouhkauksia jeesuksen nimissä ja topmanin
    verissäpäin kuuntelee.

    mee mettään juokseen ja hikoileen niin ettei
    tartte sivistyneitä ihmisiä ahistella noilla
    ilkeyksillä.

    Äänestä

  • irvistys kirjoitti:

    Siellä seksipalstalla.Siellähän on myös tämä
    Mikko ja nyt taas täällä samalla aikaa.Oletteko
    jotenkin pervoja?

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    Alkaav-taa

    Niinhän se on, joka elää lihan kautta niin se
    loukkaanttuu kun saatanan paljastaa koska liha on
    liittoutunut saatanan kanssa.
    Tekisikö mieli ihan tappaa?
    Jos tekee niin oot päässyt samaan sarjaan kuin
    Jeesuksen tappajat.

    mikä se on tämä lihajuttu..?

    tottakai ihminen elää lihassa. minä oikein
    tykkään tästä omasta lihastani. minkälainen
    minäkuva ja suhde omaan kehoon tulee jos
    jatkuvasti kuulee paasausta pahasta ja
    synnillisestä lihasta?

    Ok, sinä ehkä tarkoitat sillä jotain muuta. Jos
    tarkoitat lihan tarpeita, himoja, ym. niin en
    minä ymmärrä sittenkään. nehän on ihan
    luonnollisia. vaikka luokittelet muut 'lihassa
    eläviksi' niin enpä minä kovinkaan monta
    ihmisolentoa ole nähnyt kiimassa juoksevan vaahto
    poskella tuolla kaduilla. järki se on
    himokkaallakin päässä, usko pois.

    toisaalta sanotaan että ruumis on temppeli.
    minusta se kuulostaa hyvältä. oma, pyhä, rakas ja
    ihana paikka, jossa sielu (jos sitä on, siitä
    voisi nyt myös väitellä) asuu.

    eikö noissa kahdessa asiassa ja vertauksissa ole
    jonkinlainen ristiriita?

    Äänestä

  • irvistys kirjoitti:

    no tuohon tappajasarjaan pääsemiseksi ei paljoa
    tarvita kun sinua solvauksi ja ilkeyksiä ja
    tappouhkauksia jeesuksen nimissä ja topmanin
    verissäpäin kuuntelee.

    mee mettään juokseen ja hikoileen niin ettei
    tartte sivistyneitä ihmisiä ahistella noilla
    ilkeyksillä.

    Irvistys
    Nämä ovat Sanan totuuksia

    Äänestä

Epäilemättä sanon, että tämä on huikea kuvaus
totuutta etsivästä mielestä, joka havainnut mitä
pahuus on. Jumalaista, ankaraa runoutta. Joku
joka tahallaan erottaa ihmisiä toinen toisistaan
omien pyytettensä tähden, on näitten sanojen
kohteena! Puhuva ääni on havainnut hänet,
kauhistunut ja hänellä on pelko, että ihmiset
eksyvät toisistaan ja käyvät toinen toisiaan
vastaan. Ihan hyvä, että joku siirtää tänne näitä
katkelmia!

En voi uskoa kirjaimelliseen tulijärveen,
mutta 'tulikaste' - eikö se ole ihan arkisessakin
käytössä joskus kun joku ja jokin paha on
paljastunut ja tosiasioita ei enää voi paeta? On
ihmisiä jotka eivät totuutta ja paljastumistaan
kestä..

Äänestä
  • Olet lähellä taivasten valtakuntaa

    Äänestä

  • Jmalan kuva kirjoitti:

    Olet lähellä taivasten valtakuntaa

    ..olet lähellä hoitolaitosta.

    Äänestä

  • kypsä ja kiukkuinen kirjoitti:

    ..olet lähellä hoitolaitosta.

    tuo tyyppi on jo hoidettu valmiiksi.

    ei häneen mikään hoito pure.

    kroonikkoparka.

    Äänestä

Miksi suomalainen sanoo hädän hetkellä "PERRKELE!"? Siksi, että Perkele oli suomalaisten jumala ennen, kuin kristinusko tuli Suomeen ja opetti, ettei perkelettä saa palvoa, ja että se oli itse paholainen. Ei Perkele mikään paholainen ollut! Se oli pakanajumala!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jumalan kuva kirjoitti:

PERKELE ON MURHAAJA VALEHTELIJA VAILLA TOTUUTTA
JA HIMOJEN TAKANA:
Joh.8:44. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne
himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut
murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy,
koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu
valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on
valhettelija ja sen isä.
PERKELE VIHAA IHMISTÄ:
Ilm.12:12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te,
jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä
perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen
suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on
vähän aikaa!"

DEMONIHENKIÄ:
A.p.t.19:16. Ja se mies, jossa paha henki oli,
karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen
toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he
alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä
huoneesta.
SAATANA VARASTAA SANAN VALHEILLAAN:
Mark.4:15. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne,
joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat,
niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin
kylvetyn sanan.
PAHA ON SAATANA:
Matt.13:19. Kun joku kuulee valtakunnan sanan
eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen,
mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se,
mikä kylvettiin tien oheen.
SAATANA VOI VAIKUTTAA AJATUKSIIN:
Mark.8:33. Mutta hän kääntyi, katsoi
opetuslapsiinsa ja nuhteli Pietaria sanoen: "Mene
pois minun edestäni, saatana, sillä sinä et
ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä
on ihmisten."
SAATANA SAIRASTUTTAA:
Luuk.13:16. Ja tätä naista, joka on Aabrahamin
tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna,
katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi
pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"

SAATANA VOI MENNÄ IHMISEEN JA IHMINEN TOIMII SEN
JÄLKEEN SAATANAN KÄSKYSTÄ:
Luuk.22: 3. Niin saatana meni Juudaaseen, jota
kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä
kahdestatoista.
Joh.13:27. Ja silloin, sen palan jälkeen, meni
häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä
teet, se tee pian."
SAATANA TAVOITTELEE IHMISTÄ:
Luuk.22:31. Simon, Simon, katso, saatana on
tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä
niinkuin nisuja;
SAATANA PETTÄÄ:
A.p.t.5:3. Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi
on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että
koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan
maatilan hinnasta?
SAATANA KIUSAA HIMOILLA:
1.Kor.7:5. Älkää vetäytykö pois toisistanne,
paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin
ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja
sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä
kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
SAATANA HALUAA VOITTAA MEIDÄT:
2.Kor.2:11. ettei saatana pääsisi meistä
voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille
tuntemattomat.
SAATANA PETTÄÄ TEKEYTYMÄLLÄ HYVÄKSI:
2.Kor.11: 14. Eikä ihme; sillä itse saatana
tekeytyy valkeuden enkeliksi.
SAATANA ESTÄÄ SAAMASTA VASTAUKSIA:
1.Tes.2:18. Sentähden olemme tahtoneet tulla
teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en
vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on
meidät estänyt.
SAATANA TAPPAA IHMISTEN KAUTTA SAATUAAN NE
VALTAANSA:
Ilm.2:13. Minä tiedän, missä sinä asut: siellä,
missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät
minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun
uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun
todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän
luonanne, siellä, missä saatana asuu.
SAATANA SIDOTAAN TUHANNEKSI VUODEKSI LOPUSSA:
Ilm.20:2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen
vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja
sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
JA PÄÄSTETÄÄN:
Ilm.20:7. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun
kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä
kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia,
kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin
meren hiekka.
9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja
piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun
kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja
kuluttaa heidät.
PERKELE SAA LOPULLISEN TUOMION:
Ilm.20:10. Ja perkele, heidän villitsijänsä,
heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös
peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan
yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
SAATANA HALUAA VIEDÄ SINUT HELVETTIIN IKUISEEN
KIDUTUKSEEN KOSKA TIETÄÄ ITSEKIN JOUTUVANSA SINNE.
JA SE VIHAA IHMISTÄ KOSKA IHMINEN ON LUOTU
JUMALAN KUVAKSI JA SAATANA VIHAA JUMALAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu