Kuva 1844 taivaaseennousukalliosta

19

314

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaha, Millerin farmi on kunnostettu museoksi ja sitä ja tuota häpeällisten tapahtumien kalliota sitten voi käydä turistit katsomassa.

      • Eljas *

        Mitähän häpeällistä lienee tuo kallio Uskova_1 mukaan tehnyt? Minä näen vain tämän kallion tapahtumien todistus paikkana!

        Millerin matematiikka ei pettänyt edes hänen parhaiden matemaatikko avustajiensakaan laskelmissa. Laskelmat olivat aivan oiken laskettu, mutta oliko Miller ymmärtänyt tämän sanoman tulkinnan väärin? Lienee vielä olevan kyseistää oliko mahdollisesti Daniel tehnyt virheen laskelmissaan?

        Näet eihän Danielkaan ollut muuta kuin ihminen! Onhan hänkin voinut erehtyä? Näet ihmiset yleensä erehtyvät. Uskova_1 alias Riitta Nenonen tuntuu olevan erehtymätön.

        Olen havainnut, jopa tiedeiden parissa tapahtuvaa erehtyneisyyttä. Tämä erehtyminen opettaa meitä oman kokemuksemme kautta olla tekemättä uudelleen jatkuvasti samaa erehdystä. Kuka meistä on erehtymätön? Minä kuulun erehtyviin, joihin kuuluu valta osa kansaa. Vain tyhmät ovat erehtymättömiä.


      • onkohan näin?
        Eljas * kirjoitti:

        Mitähän häpeällistä lienee tuo kallio Uskova_1 mukaan tehnyt? Minä näen vain tämän kallion tapahtumien todistus paikkana!

        Millerin matematiikka ei pettänyt edes hänen parhaiden matemaatikko avustajiensakaan laskelmissa. Laskelmat olivat aivan oiken laskettu, mutta oliko Miller ymmärtänyt tämän sanoman tulkinnan väärin? Lienee vielä olevan kyseistää oliko mahdollisesti Daniel tehnyt virheen laskelmissaan?

        Näet eihän Danielkaan ollut muuta kuin ihminen! Onhan hänkin voinut erehtyä? Näet ihmiset yleensä erehtyvät. Uskova_1 alias Riitta Nenonen tuntuu olevan erehtymätön.

        Olen havainnut, jopa tiedeiden parissa tapahtuvaa erehtyneisyyttä. Tämä erehtyminen opettaa meitä oman kokemuksemme kautta olla tekemättä uudelleen jatkuvasti samaa erehdystä. Kuka meistä on erehtymätön? Minä kuulun erehtyviin, joihin kuuluu valta osa kansaa. Vain tyhmät ovat erehtymättömiä.

        Uskova 1 lasketaan siis tyhmien joukkoon, hänhän ei voi koskaan erehtyä, eikä ole erehtynyt, kuinkas tyhmä voi erehtyäkkään, ei ainakaan huomaa erehtyneensä.


      • blue silmä

        näkisitpä juttusi ulkopuolisen silmin


      • kerran vaan"

      • Vaella valossa
        uskova_1 kirjoitti:

        Uups linkki unohtui:
        http://www.travelpod.com/travel-blog-entries/davidwoolley/usa_2006/1160620800/tpod.html

        Muistahan nyt sinäkin, että William Miller ei koskaan liittynyt seitsemännen päivän adventisteihin. Hän kyllä kuuli seitsemännen päivän merkityksen, mutta ei voinut uskoa, että hänen ystävänsä, jotka olivat eri mieltä, pettäisivät hänet. Lojaalina heitä kohtaan hän pysyi heidän rinnallaan, ja pian sen jälkeen hän kuolikin pois.

        Jumala tietää hänen lepopaikkansa, ja aivan varmasti han tulee kuulemaan Jeesuksen äänen heti seuraavassa tulemuksessa. Niistä hänen ystävistään en ole varma, jotka eksyttivät hänet jäämään pimeyteen.

        Sen vuoksi hanen nimissään tehtyjä juttuja ei voi suoraan yhdistää niihin, jotka odottivat silloin Jeesusken tuloa, mutta jotka vain muutama viikko myöhemmin tajusivat asian oikean laidan ja erehdyksensa.

        Sen jalkeen ei ole päiviä asetettu eikä aseteta, kosa vain Isä tietää tapahtuman ajankohdan.

        Jumala on joka paikassa, meidän ei tarvitse mennä häntä etsimään mistään. Hän on se, joka löytää meidätkin.


      • huomaaja.
        kerran vaan" kirjoitti:

        "Jotkut erehtyvät ehkäpä

        Kapas vain, no kuinkas se nyt noin kävi, erehtymättömälle?

        Ole sinä vaan täydellinen omassa viisaudessasi, me toiset TARVITSEMME Jeesusta Kristusta, joka on täydellinen meissä vajavaisissa ja erehtyväisissä.

        Riitta on helluntalainen ja erehtymätön, paitsi helluntalaisuus erehtyi Jeesuksen paluussa 1988.
        Perustui senajan laskelmiin. Israel itsenäistyi 1948 - 40 vuotta, tämä erämaa aika ja Jeesuksen paluu on siinä ja piste.

        No se oli ja meni.

        Israel, se ajallinen on helluntain napamerkki. Kaikki juutalaiset pelastuvat.
        Raamattu taas kertoo juutalaisten olevan varoittava esimerkki luomuksen tähden lopun ajan kansalle.
        Helluntain Riittaopissa ystävät kertovat toisilleen, kuinka temppelin kivetkin on veistetty, odottaa aikaa.
        Mutta Raamattu puhuu, että tämä uusi Jerusalem, Pyhä Kaupunki lasketaan taivaasta alas, eikä siinä enää uhrata.

        että tälleen.


    • >>>>Millerin matematiikka ei pettänyt edes hänen parhaiden matemaatikko avustajiensakaan laskelmissa. Laskelmat olivat aivan oiken laskettu, >>>>

      Kyllä petti. Lue Kai Arasolan kirja.

      Osassa Millerin laskelmia, joita muistaakseni oli (noin) 15 erilaista, ei ollut otettu huomioon sitä, että vuotta nolla ei ole koskaan ollut. Eli: vaikka lämpömittari voi osoittaa nollakeliä, vuosilukumittari ei.

      Sen takia vuoden 1 e.Kr. jälkeen tuleva vuosi ei ole vuosi 0 j.Kr vaan vuosi 1 j.Kr (nykyäänhän käytetään paljon myös lyhennettä jaa (= jälkeen ajanlaskun ajan).

      Tätä nollavuoden puuttumista Miller ei huomioinut joissakin laskelmissaan.
      Ainakin tämmöinen mielikuva minulle jäi Kain kirjasta. Mutta jos asia on sinulle tärkeä, tarkista Kailta.

      • PYH!

        Entäs sitten? Siksihän hän ensin laski 1843 ja myöhemmin korjasi sen 1844.


      • PYH! kirjoitti:

        Entäs sitten? Siksihän hän ensin laski 1843 ja myöhemmin korjasi sen 1844.

        >>>Entäs sitten? Siksihän hän ensin laski 1843 ja myöhemmin korjasi sen 1844.>>>


        PYH! on käsittääkseni ymmärtänyt tämän asian ihan väärin.

        No, minuahan hän ei halua uskoa ja vaikka joskus uskoisi, ei pysty myöntämään, että uskoo.

        Mutta kysyköön Kai_A:lta.

        Jos Kai vastaa, mielenkiintoista nähdä, kuinka halveksivasti PYH! kehtaa hänelle tiuskaista.

        Mutta niin se juttu käsittääkseni meni, että Miller sai vastaukseksi saman vuoden siitä riippumatta, oliko _laskuissa_ tuo nollavuoden virhe vai ei.

        Joten jälkimaailman on helppo uskoa, että laskun lopputulos oli päätetty ensin ja sitten vasta oli tehty laskutoimitus (oikein tai väärin, siitä viis veisasi Miller, ja näköjään sama veisu kelpaa PYH!:lle ja hänen hengenheimolaisilleen)


    • PYH PYH PYH!

      HÖPÖHÖPÖ!!!!!!

    • eljas *

      Millerin Adventti kirkko toimii vielä USA, SSA. Ja jäsen määrä on melko alhainen. Nämä Milleriläiset ovat sunnuntain pyhittäjiä.

    • tuomittuja ihmisiä

      "Otsikko voisi olla myös ellenismi pähkinänkuoressa, sillä ilman Ellen Whitea tuskin olisi Seitsemännen Päivän Adventtikirkkoa eikä heidän epäraamatullisia erikoisoppejaan."


      hankkisit sinäkin ihka oikean elämän. sinut muuten tuomitaan koska sinä tuomitset. raamatun mukaan.

      • fani !!

        tuomittuja ihmisiä...
        Lue ylifariseus_1:sen kirjoituksia niistä löydät Raamatullista opetusta, joka perustuu Raamatun sanaan.

        ylifariseuksen fani.


    • uiluiluiluyly

      Blogisi keskityy paljon adventismiin vaikka suomessa on alle 4000 adventistia. Sensijaan Suomessa on jehovan todistajia noin 20 000 ja mittavasti enemmän ei-uskonnollisia tai vaikka lestadiolaisia. Adventistinen usko ei edes leviä nopeasti joten miksi keskityt siihen?

      Jos päämääräsi on uskomuksiesi mukaan saada mahdollisimman monta ihmistä pelastuksen pariin, on toimintasi väärin organisoitua jo senkin takia että useimmat ihmiset eivät käänny sinun puheidesi perusteella pois adventismista (johtuen siitä samasta syystä miksi sinä et luovu omista uskomuksistasi).Käytät siis paljon aikaa adventismiin keskittymällä vaikka sen hyödyt ovat olemattomat.

      Jos uskomuksesi mukaan "oikea" usko jeesukseen pelastaa jumalan sairaalta tuomiolta niin sinun kannattaisi unohtaa adventismi ja käyttää sekin säästynyt aika ei-uskovien evankelisoimiseen. Mutta uskon että se ei ole päämääräsikään. Tunnut keskittyvät jostain muusta syystä adventisteihin ja herjaavan heidän oppiaan. Olipa se oppi kuinka harhaoppinen tahansa, et voi toivoa että sinun vakaumustasi kunnioittaisi monet, koska sinä et kunnioita muiden vakaumusta.

      Loppuun sanon vielä, että älä toisten anna minusta perätöntä lausumaa että olisin stalkkeri tai muu vainoaja. En ole koskaan stalkannut sinua. Sinä olet chatissä puhunut ellen whitestä ja adventisteista ja maininnut että kirjoittelet täällä. Toisekseen minua kiinnostaa erilaiset uskonnot joten en olisi voinut välttyä näkemästä täällä nikkiäsi. Minulla on täysi oikeus kommentoida täällä kenen tahansa kirjoituksia ja tulen tekemään sitä vastakin.

      Raamattusi sanoo jotain väärän todistuksen antamisesta, tuossa stalkkaus asiassa sinä annoit sellaisen. Mitä taas tulee vainoamiseen niin täällä voisi sitten sinun mielestäsi kaikki olle vainoajia jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä tai jotka kirjoittelevat täällä.

    • tyjftyjfjfjf

      Leikitään että olisi kaksi jumalaa. toinen olisi kristinuskon ikuinen kiduttaja ja rangaistuksissa lopullisuutta harjoittava jumala joka heittää pikkulapsetkin helvettiin ikuisiksi ajoiksi elleivät olleet uskossa.

      toinen jumala olisi rangaistuksissa kohtuutta noudattava jumala joka rangaistuksen aikana vieläpä kasvattaisi ja opettaisi ihmistä eri tavoin. samoin tämä jumala antaisi rangaistuksien olla tekohin nähden oikean pituisia. tämän jälkeen ihminen saisi armon ja pelastuisi. samoin tämä jumala ei heittäisi pikkulapsia helvettiin kärsimään ikuisiksi ajoiksi sitä että jotkut saattoivat hänet maailmaan.

      jos leikitään että olisi olemassa nuo kaksi jumalaa. kumpaa palvoisit?


      (no, en odottanutkaan että vastaisit)

    • jumalaton tuohutuu

      Raamatun mukaan syntisten palkka on kuolema. oheiset jakeet kertovat että ketään ei kiduteta ikuisesti. noiden mukaan he vain tuhoutuvat. miten jumalaton vi kärsiä ikuisesti kun noissa sanotaan että JUMALATONTA EI ENÄÄ OLE!

      (Room. 6:23). Herrasta sanotaan, että "jumalattomat hän hukuttaa"

      (Ps. 145:20). "Heidät polttaa se päivä -- niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa -- sillä he tulevat tomuksi"

      (Mal. 4:1,3). "Pahat hävitetään --. He katoavat, katoavat niinkuin savu"

      (Ps. 37:9,20). "Tuli kuluttaa heidät" (Ps. 21:10). "Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole" (Ps. 37:10)

    • naisia ei saa opetta

      miksi nainen ei saa opettaa miestä? oletko koskaan pysähtynyt miettimän että MIKSI. se että raamattu sanoo niin ei ole perustelu. oletetaan että sinä tunnet raamatun paremmin naisena kuin joku mies, eikö tällöin olisi parempi että sinä naisena opetat?

      kuulijanhan kannalta on merkityksetöntä mitä sukupuolta opettaja on. asian sisältö ja osaaminen ratkaisee.

      jumalanko mielestä nainen on sukupuolensa takia kyvytön opettamaan miestä?

      nainen saa opettaa naiselle, eli siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta miehelle ei saa. aika erikoista. ehkä tässä pitäisi alkaa ajatella että olen miehenä naista korkeammalla kun nainen ei kelpaa edes opettamaan vaikka olisi tutustunut raamattuun koko ikänsä.

      loppuun yksi asia vielä. muistatko kun profiilissasi oli adventisteja herjaavaa ja pilkkaavaa kirjoitusta? olit sen sinne joskus kirjoittanut. miten sinä siis voit odottaa että sinun uskoasi pitäisi muiden kunnioittaa kun et kunnioita itsekään muiden vakaumusta yhtään? tälläkin paltalla puhut epäkunnioittavasti adventistien uskosta kun selaa taaemmas kirjoituksia. sitten ihmettelet ettei sinua kunnioiteta. mene itseesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1561
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1194
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      867
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      794
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      759
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      621
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      557
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      44
      538
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      531
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe