Venäläiskaasu valtaa Euroopan

soihtukaasu hyötyyn

Venäjä aikoo lisätä huomattavasti maakasunvientiään Eurooppaan. Venäjällä arvellaan, että etenkin Saksan taannoinen päätös luopua ydinvoimasta lisää venäläisen kaasun kysyntää Euroopassa. Vientiä vauhdittaa pian valmistuva Itämeren kaasuputki.

Kun Saksa toukokuun lopussa päätti sulkea kaikki ydinvoimalansa vuoteen 2022 mennessä, venäläisessä kaasuyhtiössä Gazpromissa riemuittiin. Venäjällä uskotaan, että Saksan pitää lisätä huomattavasti maakaasuntuontiaan Venäjältä voidakseen korvata ydinvoiman sähköntuotannossaan.

Gazpromissa arvioidaan, että kyse on ainakin 10 - 15 miljardista kuutiometristä vuodessa. Toisin sanoen Venäjän maakaasuvienti Saksaan lisääntyy liki puolella viime vuoden 34 miljardista kuutiometristä.

Lisääntyvä maakaasun kysyntä tuntuu jo nyt Venäjällä Saksan suljettua seitsemän vanhinta ydinvoimalaansa, kertoo osastonjohtaja Aleksei Belogorjev Venäjän valtiollisesta energiastrategiainstituutista.

- Maakaasun vienti Eurooppaan kasvaa tänä vuonna yhdeksän prosenttia Saksan jo suljettujen ydinvoimaloiden takia. Kasvava kysyntä tuntuu jo: viime kuukausina kysyntä on ollut talven huippukuukausien veroista.

Myös Itämeren kaasuputki North Stream Viipurista Saksaan valmistuu kuin tilauksesta Venäjän lisääntyvälle kaasunviennille Saksaan.

- Angela Merkelin hallitus päätti luopua ydinvoimasta osittain siksi, että Itämeren kaasuputki valmistuu ja Saksa voi lisätä kaasuntuontia Venäjältä. Kaasuvoimaloiden rakentaminen on myös nopeaa. Yhden kaasuvoimalan voi rakentaa puolessatoista vuodessa. Tämä on nopein tapa lisätä sähkön tuotantoa, Belogorjev sanoo.

Itämeren kaasuputken ensimmäinen vaihe valmistuu tämän vuoden lopussa ja toinen ensi vuoden lopussa. Yhteensä putket voivat kuljettaa yli 50 miljardia kuutiometriä venäläistä maakaasua Eurooppaan.

7

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Putin kiittää

      Näin siinä tulee käymään.Maakaasuahan Venäjällä riittää.Nuo putket tulee olemaan järjestelmän heikoin lenkki.Poliittisistahan syistä johtui että putki sijoitetaan Itämeren pohjaan.Tukevana ja raskasrakenteisena ei nähtävästi ole herkkänä vaurioitumaan kovin pienistä kosketuksista.Olen samaa mieltä tuosta Merkelin päätöksestä,mutta kaasun varaan tuleen todellisuudessa jäämään paljon Saksan energiatuotantoa.

      • Saksa kehittämään luonnonresurssien hyödyntämistä energiantuotannossa


        "Olen samaa mieltä tuosta Merkelin päätöksestä,mutta kaasun varaan tuleen todellisuudessa jäämään paljon Saksan energiatuotantoa."

        Irtiotto ydinvoimasta auttaa kehittämään omiin luonnonvaroihin perustuvaa energiantuotantoa - sitähän ydinvoima kaikkialla jarruttaa voimakkaasti. Vieroitusoireet tulevat olemaan kamalat, luulen. Samalla kuitenkin mös riippuvuus ulkomaisesta maakasusta vähenee.


    • Hyvä juttu, mutta missä lähdetito/tiedot? Laita linkki/linkit jälkeenpäin vaikka. Se olisi enemmän kuin hyvän tavan mukaista. Oma kommentti pitäisi erottaa lainauksesta. Jos koko juttu oli oman selvityksesi tulosta, onnittelen, mutta silti voisi muutama lähdetieto olla paikallaan,

    • vanhoja juttuja

      Lähemmäs toista kuukautta vanhoja juttuja täällä nostetaan vaan esille.

      No, tuskin tuo soihtukaasun hyötykäyttö lisääntyy vaan jos menee mille tahansa öljy- ja kaasukentälle niin siellä ne iloisesti poltetaan suoraan ilmakehään.

      Käyttäisivät edes sen soihtukaasun niihin pumppauslaitteisiin, mutta ei, niissäkin käytetään erikseen jalostettavaa dieselöljyä.

    • Vanhoja asioita?

      Kuukausi on vielä tuore asia ja moni palailee nyt lomilta,joilla ei näitä palstoja vilkaistakaan.Kuukausi on pieni asia muutaman ketjun rinnalla,jotka ovat monia vuosia vanhoja,mutta uudelleen tänne nostettuja.Kas kun et niitä huomannut.

      • Kukin taaplaa

        tyylillään ja mikäs siinä,kertaushan on hyväksi.Maakaasusta sähköenergian tuotantomuotona ydinvoiman rinnalla ja myöhemmin yhä enenemissä määrin suurimpana monissa maissa.Epävarmojen tuotantomuotojen säätövoimanakin käy hyvin.


    • ...

      "Germany has decided to turn its back on nuclear energy following Japan’s recent disaster, but what will the nation do now? As part of the country’s new national energy plan, it will be building more than 2,800 miles of new high-voltage transmission lines in order to double its current renewable energy target of 35 percent by 2020. The new transmission lines will carry wind power from existing wind farms all over the nation to the county’s industrial areas and population centres. Germany is also proposing several new wind farms in the North Sea and plans to tap Norway’s abundant reserves of hydropower."

      Vapaa käännös:
      Saksa on päättänyt kääntää selkänsä ydinenergialle seurauksena Japanin taannoisesta onnettomuudesta, mutta mitä maa tekee nyt? Osana maan uutta kansallista energiasuunnitelmaa, se rakentaa yli 2800 mailia (4500 km) uutta suurjännitevoimalinjoja kaksinkertaistaakseen nykyisen uusiutuvan energian tavoitteen 35 prosentista vuoteen 2020 mennessä. Uudet voimalinjat siirtävät tuulivoimaa olemassa olevilta tuulipuistoilta kaikkialta maata kohti teollisuusalueita ja väestökeskuksia. Saksa ehdottaa myös lukuisien uusien tuulipuistojen rakentamista Pohjanmerelle ja suunnittelee hyödyntävänsä Norjan runsasta vesivoiman reserviä.

      Lähde: Deutsche Energie-Agentur GmbH
      via New York Times via Inhabitat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      91
      1487
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      384
      877
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      859
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe