Mustajärvi Perussuomalaisiin ???

huhuillaan kentällä

Ehkä Mustis on katsonut järkevimmäksi vaihdoehdoksi liittyä Persuihin, onhan heillä paljon uskottavampi politiikka tavallista duunaria kohtaan. Tietenkin on suuri kynnys hypätä Persujen joukkoon, mutta kuitenkin uudelleenvalinta on silloin taattu.

6

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Persuilu haisee

      Mitenkä uskottavaa on, jos puolue suuresta vaalivoitosta huolimatta vetäytyy vapaaehtoisesti puskaan huutelemaan, kun ei taidot vastuunkantoon riitä? Mikäli hallitusohjelmasta tihkuneet tiedot pitävät paikkansa, niin vasemmistolitto on saanut enemmän aikaan työläisten elämän parantamiseksi, kun mikään toinen puolue viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Toiseksi ammattiyhdistysliikkeen puolella vasemmisto taistelee taukoamatta työläisten oikeuksien puolesta.

      Persujen suunnalta taas on kuultu sellaisia ehdotuksia, että yli 60-vuotiaiden palkka tulisi pudottaa 1500 euroon kuussa. Lisäksi persut ovat ehdottanet pakkotyötä työttömille, jotta palkat saataisiin poljettua alemmaksi.

    • odotellaan***

      Kohtahan se nähdään ja koetaan arkielämässä, mitä vasemmistoliiton neuvottelijat ovat saaneet konkreettisesti aikaan.

      Mustajärvi on eräs parhaita työelämän asiantuntijoita, joten älkääpäs nyt puhuko paskaa miehestä, joka tietää enemmän kuin monet muut "vasurit".

    • lapin poikii

      Mustajärvellä on munaa puolustaa heikompiosaista kansanosaa. Hänen aatteellinen koti on Vasemmalla. Persut ja soini kuuluvat äärioikeistoon ja piste.

    • Parasta ainesta

      Mustajärvi on Vasurien eliittiä, on asiallinen periaatteen mies, ei ihme jos sukset menee ristiin Arhimmäen kanssa joka on esimerkki juppinousukkaasta. Näkemys eroja varmaankin tulee vaarassa on että valtakiihkossaan Arhimmäki hajoittaa puolueen. Halvalla meni yhtenäisyys, kevyet ovat salkut jotka vasureille annettiin.

      • *lapinjätkä*

        Kevyet ovat salkut ja vielä kevyempiä, jollei Urpilainen laita niihin rahaa, jotta ministeri voi hoitaa tehtäväänsä.


    • fgff..

      Arhinmäen punaisuu on väin kengissä kuten nähtiin tv-ssä hallitusneuvotteluissa. Nyt kun monet änkyrät ovat jättänee politiikan. Olisi vasemmistoliiton ollut mahdollista ajaa rehellisempää politiikkaa kuin EU takaajaksi lähteä ja takin kääntöihin. Ihme on jos ei puolue jossain vaiheessa repeä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe