Tässä vielä asian tiimoilta omaa pohdintaani..:
Rukous on keskustelua Jumalan kanssa, ja voisi
varmaankin sanoa, että Jumala on viisain
terapeutti kenen puoleen kääntyä. Mutta onko tämä
suuri viisaus sittenkin kätkettynä omaan mieleen??
Jumala on viisas terapeutti, sellainen, että kun
sanot "tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun", hän
antaa sinulle mitä tarvitset kasvaaksesi
hengellisesti lähemmäksi sellaista ehjää ihmistä,
kuin mitä Jumala on sinusta tarkoittanutkin.
Kasvaminen sattuu, mutta jos saisi vain helppoja,
valmiiksi pureskeltuja vastauksia, ei todellista
oivaltamista ja kasvua voisi tapahtua. Usein
juuri kipu synnyttää uutta, tai pitäisikö kenties
sanoa, että uutta syntyy, mutta kivuliaasti.
Kenen ihmisen oma mieli on niin rohkea, että
satuttaa itseään kasvamisen varmistamiseksi? En
tiedä, ehkä niinkin tapahtuu.
Minä halusin tulla raskaaksi, mutta mieheni ei
suostunut. Rukoilin kovasti asian puolesta ja
sitten kerran, ratkaisevalla hetkellä HUUSIN
mielessäni Jumalan puoleen, että anna minun tulla
nyt tästä raskaaksi. Minä tulinkin, tai niin
luulin, kunnes selvisi, että se oli
tuulimunaraskaus.
Se otti koville. Mutta myöhemmin kiitin Jumalaa,
että Hän antoi sen tapahtua näin, miksikö? Koska
halusin lasta omien vaikeuksieni & parisuhteen
parantamisen vuoksi. Tajusin, että jos olisin
silloin saanut lapsen, se olisikin ollut
katastrofi, onnen sijaan.
Järjestikö minun oma mieleni/ruumiini minulle
raskauden pelkästään tahdon voimalla? Tiesikö se
kuitenkin jo niin tehdessään, että juuri silloin
se ei olisi ollut minun elämässäni hyväksi vaan
pahaksi ja antoikin sen olla vain "tuulen
tuivertamaa"?
Jumala on rakastava terapeutti jonka puoleen voi
aina kääntyä. Totta on, että kun käy asioita läpi
rukoillessa, ne järjestyvät ja selkiytyvät usein
myös mielessäsi, mutta eikö Jumala niin
tarkoittanutkin? Eikö se ole osa syynä siihen,
että Hän haluaa meidän rukoilevan, sillä hänhän
tietää ilman sitäkin kaikki, mitä meidän
mielessämme liikkuu, mutta Hän haluaa, että me
tiedostamme sen itsekin.
Kun joku ihminen on vuosikymmeniä ajatellut
tietyllä tavalla, käyttäytynyt tietyllä tavalla,
ja sitten hän tulee uskoon ja rukoilee, ja
muuttuu, joiltain osin heti ja tämä muutos voi
olla hyvinkin radikaali (vapautuminen alkoholista
tai huumeista, kovan sydämen pehmeneminen =
rakkauden "syttyminen" lähimmäisiä kohtaan....),
mutta monilta osin pikkuhiljaa, on se suuri ihme,
jota on vaikea laittaa pelkästään ihmisen oman
mielen varaan.
Muuttumista ja kasvamista tapahtuu ilman
uskoakin, mutta voisiko usko, Jumala ja Raamattu
kuitenkin olla se polku, joka muuttaa ihmisen
kaikkein syvimmiltä ja joka kantilta...?
Rukous on itsensä huomioimista ja hoitamista,
kyllä, mutta onko se pelkästään sitä?
Kun olin työttömänä, ollut jo puolivuotta ilman
yhtään toivoakaan työpaikasta, repesin yhtenä
iltana ja HUUSIN Jumalan puoleen; Jumala anna
minun saada töitä! Seuraavana aamuna kello 8 soi
puhelin, enkä sen jälkeen ole ollut työttömänä.
Sillä hetkellä en ollut odottamassa edes
vastausta yhdestäkään paikasta, hakemuksia ei
ollut, olin aivan "lamassa". Oman mielen työtä
tämä ei voinut olla? mutta oliko se sitten
onnekasta sattumaa? Minulle se oli Jumalan
vastaus.
Kun olin talvella masentunut ja kaikki tuntui
tökkivän pahasti, en jaksanut oikein
rukoillakaan, mutta sain sen verran tiristettyä,
että sanoin Jumalalle: "MITÄ MINUN PITÄISI NYT
TEHDÄ? VASTAA MINULLE NIIN ETTÄ YMMÄRRÄN; MIKSI
ET VOISI LAITTAA VAIKKA KÄNNYKKÄÄNI TEKSTIVIESTIÄ
KUN OLEN MUUTEN NIIN TYHMÄ, ETTEN VASTAUKSIASI
TAJUA!? "Halusin rauhaa ja selkeyttä elämääni, JA
ennenkaikkea sisimpääni.
Seuraavana aamuna töissä ollessani, piippasi
kännykkäni tekstiviestin tulleen ja siinä luki:
"Viesti Jumalalta: tutki Raamattua päivittäin."
En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut.. Jumala
vastasi juuri niinkuin olin häneltä kiukuissani
vaatinut... Viesti tuli eräältä ystävältäni,
johon en ollut ollut yhteydessä viikkokausiin.
Jumala vastasi hänen kauttansa. Oliko tämäkin
sattumaa?? Tuskinpa, sillä tuollaisia
tekstiviestejä ei juurikaan toisille lähetellä...
Uskonnoissa saattaa olla, ja varmasti onkin
paljon vikoja ja puutteita; on joukkopsykoosia,
ja ties mitä harhaa joka ei välttämättä vie
ihmisiä hyvään, rakentavaan suuntaan elämässään
tai uskossaan. Monet tälläiset tapaukset
saattavat johtua siitä, ettei asioita jostain
syystä pohdita ja mietitä itse, vaan mennään
joukon mukaan ja tehdään ja ajatellaan sitä mitä
muutkin. Ei siis suostuta omaan henkilökohtaiseen
kasvuun, ehkä juuri siksi, että pelätään kipua.
Tälläistä sokeaa ryhmätoimintaa uskonnon nimissä
en kannata, mutta oikeaan henkilökohtaiseen
sydämen uskoon Jeesukseen Kristukseen kannatan;
ja silloin nämä "ryhmät" ts. seurakunnat ovat
tärkeitä paikkoja ja avittavat ihmistä kasvussaan.
No, taisi tulla pitkä juttu, ja oikeastaan jutun
juurta olisi vielä ollut, mutta ehkä täytyy
lopettaa tähän.
Tässä vielä hieman muuteltu aforismi:
"Jumala on se joka tietää sinusta kaiken ja
rakastaa sinua sittenkin." ;-)
Rukous on keskustelua Jumalan kanssa, ja voisi
varmaankin sanoa, että Jumala on viisain
terapeutti kenen puoleen kääntyä. Mutta onko tämä
suuri viisaus sittenkin kätkettynä omaan mieleen??
Jumala on viisas terapeutti, sellainen, että kun
sanot "tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun", hän
antaa sinulle mitä tarvitset kasvaaksesi
hengellisesti lähemmäksi sellaista ehjää ihmistä,
kuin mitä Jumala on sinusta tarkoittanutkin.
Kasvaminen sattuu, mutta jos saisi vain helppoja,
valmiiksi pureskeltuja vastauksia, ei todellista
oivaltamista ja kasvua voisi tapahtua. Usein
juuri kipu synnyttää uutta, tai pitäisikö kenties
sanoa, että uutta syntyy, mutta kivuliaasti.
Kenen ihmisen oma mieli on niin rohkea, että
satuttaa itseään kasvamisen varmistamiseksi? En
tiedä, ehkä niinkin tapahtuu.
Minä halusin tulla raskaaksi, mutta mieheni ei
suostunut. Rukoilin kovasti asian puolesta ja
sitten kerran, ratkaisevalla hetkellä HUUSIN
mielessäni Jumalan puoleen, että anna minun tulla
nyt tästä raskaaksi. Minä tulinkin, tai niin
luulin, kunnes selvisi, että se oli
tuulimunaraskaus.
Se otti koville. Mutta myöhemmin kiitin Jumalaa,
että Hän antoi sen tapahtua näin, miksikö? Koska
halusin lasta omien vaikeuksieni & parisuhteen
parantamisen vuoksi. Tajusin, että jos olisin
silloin saanut lapsen, se olisikin ollut
katastrofi, onnen sijaan.
Järjestikö minun oma mieleni/ruumiini minulle
raskauden pelkästään tahdon voimalla? Tiesikö se
kuitenkin jo niin tehdessään, että juuri silloin
se ei olisi ollut minun elämässäni hyväksi vaan
pahaksi ja antoikin sen olla vain "tuulen
tuivertamaa"?
Jumala on rakastava terapeutti jonka puoleen voi
aina kääntyä. Totta on, että kun käy asioita läpi
rukoillessa, ne järjestyvät ja selkiytyvät usein
myös mielessäsi, mutta eikö Jumala niin
tarkoittanutkin? Eikö se ole osa syynä siihen,
että Hän haluaa meidän rukoilevan, sillä hänhän
tietää ilman sitäkin kaikki, mitä meidän
mielessämme liikkuu, mutta Hän haluaa, että me
tiedostamme sen itsekin.
Kun joku ihminen on vuosikymmeniä ajatellut
tietyllä tavalla, käyttäytynyt tietyllä tavalla,
ja sitten hän tulee uskoon ja rukoilee, ja
muuttuu, joiltain osin heti ja tämä muutos voi
olla hyvinkin radikaali (vapautuminen alkoholista
tai huumeista, kovan sydämen pehmeneminen =
rakkauden "syttyminen" lähimmäisiä kohtaan....),
mutta monilta osin pikkuhiljaa, on se suuri ihme,
jota on vaikea laittaa pelkästään ihmisen oman
mielen varaan.
Muuttumista ja kasvamista tapahtuu ilman
uskoakin, mutta voisiko usko, Jumala ja Raamattu
kuitenkin olla se polku, joka muuttaa ihmisen
kaikkein syvimmiltä ja joka kantilta...?
Rukous on itsensä huomioimista ja hoitamista,
kyllä, mutta onko se pelkästään sitä?
Kun olin työttömänä, ollut jo puolivuotta ilman
yhtään toivoakaan työpaikasta, repesin yhtenä
iltana ja HUUSIN Jumalan puoleen; Jumala anna
minun saada töitä! Seuraavana aamuna kello 8 soi
puhelin, enkä sen jälkeen ole ollut työttömänä.
Sillä hetkellä en ollut odottamassa edes
vastausta yhdestäkään paikasta, hakemuksia ei
ollut, olin aivan "lamassa". Oman mielen työtä
tämä ei voinut olla? mutta oliko se sitten
onnekasta sattumaa? Minulle se oli Jumalan
vastaus.
Kun olin talvella masentunut ja kaikki tuntui
tökkivän pahasti, en jaksanut oikein
rukoillakaan, mutta sain sen verran tiristettyä,
että sanoin Jumalalle: "MITÄ MINUN PITÄISI NYT
TEHDÄ? VASTAA MINULLE NIIN ETTÄ YMMÄRRÄN; MIKSI
ET VOISI LAITTAA VAIKKA KÄNNYKKÄÄNI TEKSTIVIESTIÄ
KUN OLEN MUUTEN NIIN TYHMÄ, ETTEN VASTAUKSIASI
TAJUA!? "Halusin rauhaa ja selkeyttä elämääni, JA
ennenkaikkea sisimpääni.
Seuraavana aamuna töissä ollessani, piippasi
kännykkäni tekstiviestin tulleen ja siinä luki:
"Viesti Jumalalta: tutki Raamattua päivittäin."
En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut.. Jumala
vastasi juuri niinkuin olin häneltä kiukuissani
vaatinut... Viesti tuli eräältä ystävältäni,
johon en ollut ollut yhteydessä viikkokausiin.
Jumala vastasi hänen kauttansa. Oliko tämäkin
sattumaa?? Tuskinpa, sillä tuollaisia
tekstiviestejä ei juurikaan toisille lähetellä...
Uskonnoissa saattaa olla, ja varmasti onkin
paljon vikoja ja puutteita; on joukkopsykoosia,
ja ties mitä harhaa joka ei välttämättä vie
ihmisiä hyvään, rakentavaan suuntaan elämässään
tai uskossaan. Monet tälläiset tapaukset
saattavat johtua siitä, ettei asioita jostain
syystä pohdita ja mietitä itse, vaan mennään
joukon mukaan ja tehdään ja ajatellaan sitä mitä
muutkin. Ei siis suostuta omaan henkilökohtaiseen
kasvuun, ehkä juuri siksi, että pelätään kipua.
Tälläistä sokeaa ryhmätoimintaa uskonnon nimissä
en kannata, mutta oikeaan henkilökohtaiseen
sydämen uskoon Jeesukseen Kristukseen kannatan;
ja silloin nämä "ryhmät" ts. seurakunnat ovat
tärkeitä paikkoja ja avittavat ihmistä kasvussaan.
No, taisi tulla pitkä juttu, ja oikeastaan jutun
juurta olisi vielä ollut, mutta ehkä täytyy
lopettaa tähän.
Tässä vielä hieman muuteltu aforismi:
"Jumala on se joka tietää sinusta kaiken ja
rakastaa sinua sittenkin." ;-)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kasvamistahan tapahtuu yhteisön, kavereiden,
median, perheen, historiallisen aikakauden ja mm.
koulun yhteisvaikutuksesta ihmisen perimän
kanssa. Välillä kasvua koettelee ulkoiset
sattumat tai sisäiset ristiriidat. Ongelmat usein
vahvistavat. Tämän ei tarvitse olla mielen eikä
Jumalan aikaansaannosta, vaan asioiden (yllä),
jotka kasvamista aiheuttavat. Kun taas puhuu
Jumalle sitä kertoo tunteistaa, huolistaan ja
suruistaan sekä pyytää neuvoa. Varmasti apua saa
henkisesti. Kuten saa AINA kun puhuu, keskustelee
ja purkaa sydäntään ystävälleen, terapeutille tai
vain ääneen yksin puhuessa. Eli välttämättä apu
ei tule Jumalasta vaan itsestä.
Mielen voima on suuri. Positiivinen ajattelu
lisää valkosolujen määrää elimistössä sekä
parantaa muutenkin immuniteettia. On mm. todettu,
että syövästä paranevat useiten ne ihmiset, jotka
ovat sinut itsensä kanssa ja ajattelevat
positiivisesti. Sama voima voi aikaansaada
elimistössä muutoksen, valeraskauden, eli
tuulimunan, koska raskautta on kovasti toivonut.
Mieli ei kuitenkaan pysty taikomaan siittiötä
munasoluun ja käynnistämään raskautta
onnistuneesti, vaan se voi luoda valetilan. Mieli
ei siis tiedä ongelmistasi tai siitä, ettei
lapsen teko olekaan järkevää. Se toimii välineenä
vaikuttaa itseen ja ruumiiseen. (tekstini on
vähän epäselkeää, aivan kuin mieli olisi täysin
tiedostamaton itsetoimiva subjekti, mitä se ei
ole.)
No, kohtaa Jumalan tahdosta en kommentoi, koska
en siitä voi mitään tietää.
Useimmat alkoholistit ja huumeiden käyttäjät
tietävät tekevänsä väärin itselleen sekä
läheisilleen. Riippuvuus on vain liian suuri
ruumiilliseksi muutunut este lopettamiselle.
Tahtoa voi siis löytyä, muttei tarpeeksi. Usko
voi toimia kanava tälle halutulle käänteelle,
mutta tarkoittaako se Jumalallista väliintuloa
vai ainoastaan yhteisöllistä ymmärtämistä, tukea
ja ryhmän turvaa. Tällaisen henkilön persoonan
muuttuminen on toki ilmeistä, koska sitä parantuu
persoonaa muuttavasta huumeiden tai alkoholin
vaikutuksesta. Uskonnossa on paljon hyviä arvoja,
joita jokaisen tulisi miettiä, vaikkei uskossa
olisikaan. Jos ihminen alkaa pohtia näitä arvoja,
vasta tullessaan uskoon, niin hän varmasti alkaa
muuttua. Mutta jälleen, tuleeko muutos juuri itse
pohdinnasta arvojen parissa, jotka voisi saada
muualtakin kuin esim. kristinuskosta, vai
Jumalasta? Kuka sen varmasti sanoo, mutta huomaa
mahdollinen mielen ja podinnan vaikutus, eli oma
toiminta. Samanlaisena kanavanahan kuin uskonto,
tuovat usein menestyksekkäästi AA-kerhot ja
huumeista-eroon-järjestöt, joista saa tukea ja
ymmärrystä, ilman uskontoa tai uskoa Jumalaan.
Työn saamista ei tarvitse selittää sattumalla.
Olit työtön, olit jo aiemmin hakenut töitä, joten
ihmiset tiesivät siitä. Sana ja hakupaperit
kiertävät, joten hyvinkin joku työnantaja voi
soittaa ja tarjota töitä. Koska olet uskossa
rukoilet varmasti usein ja pyydät Jumalalta
asioita. Ei siis ole mitenkään tavatonta, että
yksi rukous osui kohdalleen työn saamisen kanssa.
Miten työnantaja oli sinusta tiedon saanut? Kun
rukoilee paljon niin sitä usein ei ajattele mitä
kaikkea ei saa, mutta muistaa sitten rukouksen
tuomana apuna kaikki satunnaiset pienet
sattumatkin. (psykologista itsehuijausta, kuin
itseään toteuttava ennustus päivähoroskooppeihin
uskovilla)
Kännykät ja tekstiviesti ovat arkipäivää kaikilla
nykypäivänä. Ja viestejä saa tiuhaan kavereilta.
Sama kuin edellisessä, eli pyydät monia asioita
ja yksi niistä toteutuu taas, viestinnällisellä
tavalla jota sadat tuhannet ihmiset Suomessa
päivittäin käyttävät. Onko ystäväsi muuten
uskossa? Silloinhan viesti ei olisi tavaton, ja
onhan se parin viikon jälkeen mukava ottaa
yhteyttäkin, viestillä joka on teitä molempia
lähellä. Ystävän mukavaa toimintaa siis ja avun
tarjoamista masentuneelle kaverilleen.
No, tässäpä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.
Jos usko tuo sinulle hyvän olon, niin se on
upeaa. Mutta mahdollisuuksia on muitakin, mistä
se voisi johtua...
En ole ketään käännyttämässä, itsekin uskon,
mutta haluan tietää asiasta hieman enemmän, enkä
sekoittaa sitä mm. psykologiaan, sosiologisiin
tarpeisiin, tietämättömyyteen tai muihin asioihin.
Kenties meillä on KAIKESSA vapaa tahto ja
valinnan mahdollisuus, eikä Jumala puutu
mihinkään muuhun kuin pelastukseen uskon kautta
sitten kuoleman koittaessa. Kaikki mitä maan
päällä tapahtuu on ihmisen aikaansaannosta niin
globaalisesti kuin henkilöissä itsessään?!? Tai
sitten ei? Joka tapauksessa, sokea usko
lähentelee mielestäni itsepetosta.
missä kaikki uskovat ovat? vain yksi pidempi
rukouksen puolustustarina, omituista!
Miten voit muuten itse uskoa, mutta tyrmätä
Jumalan vaikutukset ja uskoa evoluutioon?
ei tämä ole mikään uskovaisten hihhuli-foorumi,
vaan täällä saa keskustella kaikesta mikä
uskontoon/uskontoihin liittyy, ja siihenhän
liittyy koko elämä.
on hyvin helppoa kuitata toisen usko
ja "uskomukset" rukousvastauksista sattumalla ja
oman mielen töillä. Onhan joku tiedemies
väittänyt peräti löytäneensä aivoista sen osan,
jossa usko Jumalaan "oleilee" ja miten aivot
luovat kaikenlaisia harhoja tästä asiasta.
Ja kuka sen sitten tietää, ehkä näin onkin?
Jos sokea usko on sitä, että ei mieti, ei tutki
eikä pohdi, saattaa sillä sokeudella vahingoittaa
sekä itseään että muita,
mutta minulle sokea usko on sitä, että tiedostaa
muut vaihtoehdot, tutkii asioita "järki
kädessä", ja pohdittuaan asioita perinpohjin,
valitsee kuitenkin, kenties useissa tilanteissa
järkensä vastaisesti, täysin tietoisesti uskon
Jumalaan ja hänen lupauksiinsa.
Kuulostaa hullulta?
Usko on sokeaa luottamista siihen mitä ei näe, ja
mitä ei voi korvilla kuulla....
...Vi ser att hjärnans stam som svarar
för 'varandet', existensen, av det som existerar
(tid och rum i den yttre miljön). Barken åter
svarar för det som existerar. Hjärnan kan ha en
förnimmelse av existens utan det som existerar,
men inte av det som existerar utan förnimmelse.
Detta är en märklig situation: vetande är inte
möjligt utan att det finns medvetande...Matti
Berström kirjassaan, Neoropedagogik.. s 31.
En suomentanut tätä, koska se on jotenkin vaikea.
En muista mihin tulokseen Matti Bergström päätyy,
luultavasti kysymyksiin.. vaan enpä tiedä.
juuri tuollainen sokea luottamus uskonnossa tekee
siitä kaikenmaailman kullan- ja
kunnianvuolijoille kuumaa kamaa.
korppikotkat saalistaa tai rahastaa tai kumpaakin
yhtaikaa.
lukea viestiäni tarkkaan, tai en osannut
tarpeeksi hyvin asiaani esittää....
Luottamuksessa Jumalaan on aina olemassa "sokea
piste", sillä emmehän me pysty omin silmin tai
muunlaisin aistihavainnoin Jumalaa todentamaan.
Tämä sokea luottamus/usko kohdistuu siis
Jumalaan. Ihan toinen juttu on sitten sellainen
ajattelematon sokeus, joka kohdistuu muihin
ihmisiin ja kaikenmaailman huijari saarnaajiin
tmv. Sellaiset "sokeat" eivät edes ymmärrä, että
ovat sokeita.